Tiedän, mitä maassamme on tapahtumassa. Tiedän, millaiset voimat vellovat Internetissä ja reaalimaailmassa. Näitä voimia ruokkii joukko kansanedustajia, jotka blogeissaan, sosiaalisessa mediassa ja nettilehtien keskustelufoorumeilla pitävät yhteyttä samanmielisiin, ruokkivat yhteishenkeä ja uskoa yhteisen agendan toteutumiseen.

Rasistisen agendan edistäjät pyrkivät yleensä pitämään tarkoin huolta siitä, että se, mitä he puhuvat, pysyy lain rajoissa. Heidän agendansa on kuitenkin niin ikävä, niin paha, että sen edistämiseksi heidän on vähän väliä ylitettävä raja, kirjoitettava törkeyksiä, ravisteltava kansaa. Muuten heidän kannattajansa ja aateveljensä menettävät kärsivällisyytensä. Siksi Olli Immosen viime viikonlopun kansallissosialistinen möläyttely ei yllättänyt.

Rasistien suunnitelmat eivät kestä päivänvaloa. Heidän tavoitteensa eivät kestä kriittistä ulkopuolista tarkastelua. Heillä on kuitenkin sokea usko omaan aatteeseensa: tarpeeseen pitää Suomen kansa etnisesti ja kulttuurisesti ”puhtaana”. Siksi hyökkäys on kova, jos joku uskaltautuu heitä julkisesti vastustamaan. Ellei julkinen teilaus ja joukkohyökkäys keskustelupalstoille riitä vastustajan vaientamiseen, seuraava askel on massiivinen blogihyökkäys, henkilöön menevät herjaukset ja arvostelijan osoittaminen kiusaamisen kohteeksi kannattajien armeijalle. Seuraavaksi saattaa alkaa tulvahdella postia työpaikalle, esimiehille ja kotisähköpostiin. Rasisminvastustajasta luodaan vihasivuja nettiin, Facebookin valokuvista tehdään jatkuvia tekaistuja ilmiantoja ja hän pääsee pääosaan Hitler-videoon.

Vihapoliitikkojen keinot ovat loputtomat. Rasisminvastustajan suhteita omaan sukuunsa ja ystäviin pyritään myrkyttämään mitä ihmeellisimmillä juoruilla ja tarinoilla. Perättömät tutkintapyynnöt poliisille ovat myös arsenaalissa, rasisminvastustajaa syytetään milloin lasten hyväksikäytöstä tai heitteillepanosta, milloin kunnianloukkauksesta.

Kaikki tuo edellä mainittu on arkipäivää myös tällaiselle ihan tavalliselle kansalaiskeskustelijalle – voin vain kuvitella, mitä kaikkea saavat kestää poliitikot, toimittajat ja tutkijat ja julkisuuden henkilöt, jotka uskaltautuvat vastustamaan rasistista toimintaa.

Kun Jussi Halla-aho neljä vuotta sitten pääsi kansanedustajaksi, hän toppuutteli Hommaforumilla kiihkeimpiä kannattajiaan:

”Kansalaisvaikuttamisessa, kuten verkkokirjoittelussa, vallitsevat omat, usein hieman karnevalistiset lainalaisuutensa. Siinä pyritään ”viihdyttämään” yleisöä ja herättämään huomiota. Poliittisessa päätöksenteossa, etenkin korkeimmalla tasolla eli hallituksessa ja eduskunnassa, tämä ei välttämättä ole tehokkain tapa. Vaikuttaminen edellyttää suhteiden ylläpitoa etenkin virkakuntaan ja muihin poliitikkoihin, ja päätöksenteko tapahtuu suurelta osin kulisseissa, kahvipöydissä ja kuluaareissa. Poliittinen päätöksenteko ei ole viihteellistä eikä läpinäkyvää, ja tässä suhteessa lusikka on otettava kauniiseen käteen. Politiikassa asioita edistetään hivuttamalla, ei räjäyttämällä.”

Immonen ja Halla-aho kuuluvat samaan, rasistiseen joukkioon perussuomalaisissa. Olli Immosen viime viikonloppuisen karnevalistisen möläyttelyn Halla-aho hyväksyi sisällöltään sinänsä, mutta piti Immosta hönttinä, kun hän nyt sitten meni kertomaan yhteisestä agendasta suorin sanoin, eikä pysynytkään kulisseissa. Hallituksen muut puolueethan tarjoavat nyt oivallisen kulissin perussuomalaisille.

Ei pidä unohtaa sitäkään, että Olli Immosen mahdollinen rankaiseminen tai erottaminen ei tule millään tavalla muuttamaan tilannetta perussuomalaisissa tai hallituksessa. Se voi olla välitavoite, mutta meillä on edelleen vakava rasismiongelma syvällä maamme hallinnossa. On turha luulla, että halla-aholainen joukkio hautaa aatteensa nyt, kun he ovat päässeet näin pitkälle. Hivuttaminen jatkuu ja möläytyksiäkin on edelleen odotettavissa.

Meille rasisminvastustajille Immosen ulostulo olikin siksi, kaikessa kauheudessaan, luojan lykky. Rasismin vastustaminen saa lisää tuulta alleen ja uusia ihmisiä tulee joukkoon mukaan, kun yhä useampi tajuaa, mitä perussuomalainen politiikka pitää sisällään.

Tällaiselle tavalliselle keskiluokkaiselle kansalaiskeskustelijalle olennaisimmalta asialta tuntuu saada omat ystävät ja tuttavat, ihan tavalliset, epäpoliittisetkin ihmiset ymmärtämään, mitä on meneillään ja kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Ystävät ja kylänmiehet kyllä kannustavat osallistumistamme kansalaiskeskusteluun ja sanovat, että oikealla asialla olette. Mutta harva ottaa julkisesti kantaa. Eivät halua sotkeutua, liian poliittista, liian kovaa, liian ”vasemmistolaista”. Kovin moni on myös omaksunut sen vähän oudon ajatuksen, että rasististakin agendaa on oikeus edistää.

Vasemmistolaisuus on yksi asia, mihin rasistit hanakasti tarttuvat. Poliittinen, järjestäytynyt rasismi on yleisintä äärioikeistolaisissa ja oikeistolaisissa piireissä ja rasismia ovat siitäkin syystä näkyvimmin vastustaneet vasemmistolaiset tahot. Ja nuoret, vilpittömät ihmiset, jotka eivät ole vielä poliittisesti ”tahrautuneet”, vaan katsovat asioita yleisinhimilliseltä kannalta. Leimautumisen pelossa moni ei kuitenkaan uskalla ottaa selvästi tätä kuviteltua ”vasemmistolaista” kantaa. Monen monta kertaa olen itsekin saanut kuulla olevani kommunisti ja kulttuurimarxisti ja ties mitä – minä, keskiluokkainen oikeistokodin kasvatti, poliittisesti sitoutumaton, maltillinen ihminen.

Huomenna järjestävät puolueettomat tahot Helsingissä Kansalaistorilla mielenosoituksen rasismia ja vihaa vastaan, ihmisarvon puolesta. Sinne minäkin suuntaan ja toivottavasti todella moni FB-kaverini, aatteista ja puoluevalinnoista riippumatta, yhteisen, hyvän asian vuoksi. Tätä kirjoittaessa jo 15.000 ihmistä on eilen perustetulla tapahtumasivulla ilmoittanut saapuvansa paikalle. Tuollainen kesäinen yhdessäolo, puheiden ja musiikkiesitysten kuuntelu on hyvä tapa näyttää joukkovoimaa.

Joukkovoima ilahduttaa ja lohduttaa. Tuntuu hyvältä nähdä, että ei ole tässä jutussa yksin, että muutkin uskaltavat nousta julkisesti vastustamaan ilkeää politiikkaa, jonka ainoana seurauksena on pahoinvoinnin lisääntyminen ja Suomen huono maine maailmalla.

Meistä kansalaisista tämä asia kuitenkin on kiinni. Kun rasismin vastustajia on riittävästi ja he edustavat kaikkia kansalaispiirejä, rasistit, jotka kuitenkin ovat selvä vähemmistö, eivät enää pysty nykyiseen malliin häiritsemään vastustajiaan.

”Painajaisen sijaan meillä on unelma kaikille avoimesta Suomesta. Suomesta, joka ei sulje ketään pois.”