Alaikäisten avioliitot kielletään vihdoin Suomessa. Asia on oikea, mutta tapa, jolla oikeusministeri Häkkänen markkinoi lainvalmistelua itselleen vaaliaseeksi, on vastenmielinen.

Kun Häkkänen sopivasti näin vaalien alla kehaisee Twitterissä: ”Aloittaessani oikeusministerinä pöydälleni tuotiin alaikäisten tyttöjen hakemuksia avioliittoon. Pidin tätä maan tapaa vääränä ja käynnistin lainvalmistelun, jolla alaikäisten avioliitot kielletään Suomessa. Lapsia on suojeltava. @kokoomus”, keskustan Aila Paloniemi käy kuittaamassa; ”Eduskunnassa on toistuvasti nostettu lapsiavioliittojen kieltäminen esille. Hyvä, että olemme voineet olla vauhdittamassa ministeriön lainvalmistelua. Yhteistyöllä syntyvät parhaat tulokset !”

Monet ovatkin pitäneet tätä tärkeää asiaa esillä ja useimmat varmasti vilpittömästi kaikkia lapsia suojellakseen.

Antti Häkkäsen Twitter-seinältä käy ilmi, mille äänestäjäryhmälle asian käsittely ja sen nosto otsikoihin juuri nyt on tarkoitettu:

Lopettakaa näiden laittomien turvapaikanhakijoiden tulo niin loppuu ne anomuksetkin.Menikö jakeluun.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Mutta mitäs jos lapsi lähetetään kotimaahansa avioitumaan, voiko Suomessa tehdä asialle mitään? Kun ympärileikkauksistakin vaietaan rasismin pelossa, ainakin koulujen henkilökunta eli juuri he jotka asiasta voisivat tietää?

Hyvä @anttihakkanen !! Nämä lapsiavioliitot ovat sairasta!

Kuvaavaa on se, että Häkkänen ei millään lailla korjaa sitä käsitystä, että hakemukset tulevat muslimeilta ja nimenomaan pikkutyttöjen naimiseksi.

Onko nyt niin, että Antti on päässyt peräti ministeriksi, mutta ei keksi muita tapoja kuin rasistien kutittelu uusiakseen kansanedustajan mandaattinsa? Vain onko Kokoomuksen sisällä rasistien kilpailu jo niin tiukkaa, että kaikkien pitää näyttää kykynsä tällä alueella pysyäkseen johtoportaan mielessä?

Tunteisiin ja muukalaisvihaan tätäkään asiaa ei tarvitse vaalien alla perustaa. Oikeusministeriössäkin on asiaa tarkasteltu asia- ja tilastopohjalta ja muistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta on julkaistu kesäkuussa 2018.

Ministeri Häkkäsen ministerivuosina 2017-18 tehdyistä päätöksistä en löytänyt tietoa tuosta paperista tai muualta. Vuonna 2016 on hakemuksia alle 18- vuotiaiden avioitumisesta jätetty 8 kpl ja lupia myönnetty 5, vuonna 2015 hakemuksia oli 14 ja lupia myönnettiin 8. Kovin suurta anomusnippua ei siis liene Häkkäsen pöydälle laskettu seuraavinakaan vuosina, eikä pikkulasten vuoksi ole herran ihan tarvinnut surusta riutua, kun hakijat lienevät olleet enimmäkseen n. 17-vuotiaita, kuten aiemminkin.

Useimmiten poikkeusluvan myöntämisen perusteena on ollut uskonnollinen vakaumus. Alle 17-vuotiaille on tarvittu perusteeksi raskaus. Vuosien 2010 – 2016 aikana 80 prosentissa tapauksista molemmat hakijat ovat olleet Suomen kansalaisia. Alle 16-vuotias on saanut avioliittoluvan vain yhden ainoan kerran (v. 2012), jolloin poikkeuslupa myönnettiin raskauden perusteella 15-vuotiaalle tytölle ja hänen 18-vuotiaalle puolisolleen.

Häkkänen on sanonut, että uudella lailla varmistetaan, että lapsia ei voida painostaa avioliittoon ja että lapsen uskonnolla tai kulttuurilla ei voi oikeuttaa lapsen suojelusta poikkeamista. Tämäkin on tietysti sinällään oikein, mutta ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että nimenomaan suomalaisen yhteisön painostuksen vuoksi avioliittolupia on haettu, ja lain voimaantulon jälkeenkin meidänkin kulttuurissamme lasten seurustelua väärien kandidaattien kanssa rajoitetaan ja vielä aikuisiakin lapsia painostetaan luopumaan ”huonosta” avioliitosta ja perintöjä evätään vanhempien tahtoa uhmaavilta. On siis ministerin aivan turha väittää, että ikävät asiat tulisivat meille muualta, jostain mystisestä ”kulttuurista”. On myös vähän noloa, jos ministeri on huomannut nuorena naimisen kamaluuden vasta nyt, kun rasistijoukkiot ovat alkaneet kohkata muslimien lapsiavioliitoista.

Häkkäsen mukaan poikkeusluvista luopuminen on myös kansainvälinen signaali siitä, että Suomi ei hyväksy alaikäisten avioliittoja. Tuo signaali Suomen olisi toki pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta ei sillä ajatuksella, että älkää muslimit tulko tänne lapsia naimaan, vaan sillä perusteella, että meillä ajatellaan lapsen parasta, 17-vuotiaskin on vielä liian nuori avioliittoon ja älkää Suomen kristityt uskonnolliset yhdyskunnat kuvitelko, että pikkutytöt ovat teille vapaata riistaa.

 

Politiikassa käytetään usein sateenvarjotermejä, joiden alle kerätään tiettyjä ilmiöitä. Monesti ne ovat esim. median käyttäminä varovaisen neutraaleja sanoja, joilla ei haluta liikaa kategorisoida tai osoittaa. Suomessa esim. populisti-sanaa ovat alkaneet innolla käyttää populistit itse, koska kansan korvissa se kuulostaa ihan kivalta sanalta, suositulta, kuin popmusiikki.

Uusvanha politiikan peitesana on nyt konservatiivisuus. Kansanedustaja Laura Huhtasaari yrittää puolustella rasistisia ulostuloja huudellen: ”Katsokaa nyt, konservatiiveilla ei enää ole sananvapautta.” Tällä hän itse asiassa korostaa sitä, että koko konservatiivikenttä jo tasapainottelee hyvän ja pahan välillä ja usein horjahtelee ja ottaa pitkiä askelia pahan puolella. Konservatiivi ei kuitenkaan määritelmällisesti ole rasisti, eikä vanhan säilyttäjä koskaan ole hyvä poliitikko, jos hän ei ymmärrä päästää irti väärästä ja vinosta.

Perinteisiin arvoihin luottaminen ja varovaisuus uuden omaksumisessa eivät sinänsä ole ongelma. Yhteiskunnan kehittämisestä keskusteltaessa on joskus hyväkin, että muistetaan, mikä on toiminut hyvin ja jarrutellaan liiallista uusiutumisvauhtia. Konservatiivisuuden ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että ihminen on seniili ja oppimiskyvyn menettänyt.

Kokoomuslaisten vanhemman polven poliitikkojen hölmöilyjä vähätellään ja peitellään sillä, että he ovat konservatiiveja. Heilläkään ei ole oikeutta pyrkiä rajoittamaan toisten ihmisarvoa sillä perusteella, että meillä ei ennenkään ole ollut niin paljon muhamettilaisia.

Ylen uutislähetyksessä arvioitiin virolaisten uuden suosikkipuolueen edustajien konservatismia, jonka kerrottiin olevan paljon konservatiivisempaa, kuin puolueen ohjelmatkaan. Jos konservatiivisuus tuossakin oli peitesana rasismille, niin se kuvasi hyvin myös kotimaisia konservatiivipuolueita. ”Koti, uskonto, isänmaa” alkavat jo pitää sisällään merkityksiä ”valkoiset, luterilaiset, rajat kiinni”.

Moni puolustelee omien vanhempiensa tökeröitä puheita seksuaalivähemmistöistä sillä, että ne nyt ovat niin konservatiivisia, ei niiden mieltä enää voi muuttaa ja niiden pitää saada pitää mielipiteensä. Ikään kuin kaikki itseä vanhemmat olisivat menettäneet mahdollisuutensa omaksua ja ymmärtää uusia asioita ja tieteellisen tiedon lisääntyessä luopua virheellisistä käsityksistä.

Etenkin silloin on osattava luopua vanhasta, kun on kysymys ennakkoluuloista, jotka ovat ohjanneet suhtautumistamme lähimmäiseen ja antaneet huonoa itsetuntoaan parantelevalle mahdollisuuden löytää toisia, joihin voi huoletta suhtautua alentuvasti. Nykyiset vanhemmat kun elävät vielä niin pitkään, että he ehtivät tuoda julki vastenmielisyytensä homoja kohtaan vielä monta sukupolvea eteenpäin.

Politiikassa ja mediapelissä pitäisi pahuuden rajan ylittyessä oppia puhumaan avoimesti rasistisesta, ihmisvastaisesta, vieraspelkoisesta ja äärioikeistolaisesta politiikasta. Kaikki me olemme huomanneet, millä vauhdilla rasismi leviää Suomessa. On se huomattu maailmallakin. Peittely ja rasistien keräily konservatiivi- ja populistisateenvarjojen alle ei paranna maailmaa, politiikkaa eikä ihmisten rauhanomaista yhteiseloa konservatiivisessa isänmaassamme.