Kuukausi: heinäkuu 2021

Perussuomalainen ei ole suomalainen sana

~ Reija Härkönen
Perusaatetta viedään Helsingin tuomiokirkkoon

Aivan kuten ajatuksen tasolla ei ole olemassa sellaista olentoa kuin perussuomalainen, ei myöskään ole olemassa suomen kielen sanaa ”perussuomalainen”. Se on täysin tekaistu sana. Koska sitä on nyt jo vuosia suomalaisissa suissa nuljutettu puolueen nimenä ja sen kannattajia kuvaamassa, se on alkanut kuulostaa tutulta. Mutta suomea se ei ole.

Mietipä vaikka ilmaisua perusenglantilainen seksiskandaali. Eihän sellaista ole! Oikea ilmaisu on perienglantilainen seksiskandaali. Millainen on perussuomalainen seksiskandaali? Korkeintaan sellainen, kun persu konttaa vaippasillaan Helsingin tuomiokirkon portaita – ja sekin on korrektisti ilmaistuna perisuomalaista hölmöilyä. Perisuomalainen tarkoittaa puhtaasti suomalaista ja suomalaisille ominaista, supisuomalaista.

Perus-liitettä käytetään aitosuomalaisesti vaikkapa sellaisissa sanoissa kuin perustaso. Sivistyksessä ”perussuomalaiset” eivät vielä ole ihan sille nousseet. Voidaan myös puhua perusaatteesta, jonkun perustana tai tärkeimpänä asiana olevasta. Sitähän ei perusperseily tietenkään voi olla.

Sanan ”perussuomalainen” merkitykseksi on pian puolueen perustamisen jälkeen vakiintunut rasistinen äärioikeistolaisuus.

Onneksi siis perussuomalaiset tekaisivat puolueelleen tuon suomelle vieraan nimen! Eivät päässeet muinaissuomalaisella muukalaispelollaan, naisvihallaan ja seksismillään häpäisemään mitään kunnon perisuomalaista sanaa.

Perussuomalaista ei siis ole. Se on tekaistu sana, joka toivottavasti katoaa historian hämäriin samalla tavoin kuin vaikkapa radiosta ei koskaan tullut sinko, linko, aaltio, kiiri tai sätiö.

Sana ”perussuomalaiset” on jo nyt ehtinyt hajota useaan eri viritelmään: PerusSuomalaisista erotetut, suomi Ensin, Suomalaisten puolue, Suomen Kansa Ensin, siniset, Sininen tulevaisuus, Kansalaispuolue, Sinimusta liike, Valta kuuluu kansalle, Liike Nyt. Suomalaisten enemmistön perustoive on, että seuraavassa puoluekokouksessa kiihkeä uudissanojen kehittely jatkuu.

Hajotkoon tuo sana perusnopeudella taivaan tuuliin – niin kuin sätiöaalto eetteriin tai peruspieru Saharaan!

Onko meillä varaa matkustaa Kreikkaan lomailemaan?

~ Reija Härkönen
Kuva elokuvasta ”Citizen of Moria”, Ahmad Ebrahimi.

Ylen uutisten alalööpeissä juoksee teksti Kreikan pakolaisleirien surkeista oloista. Mainitaan, jottei väitettäisi, ettei välitetä, mutta luettavaksi uutiseksi tämä ei enää nouse. Eihän sillä niin ole väliä, olemme jo kuulleet asiasta ja nyt on meidän vuoromme matkustaa Kreikan kuumaan, ihanaan kesään. Onko leireistä nyt tulossa turistinähtävyys samalla tavoin kuin kehitysmaiden köyhistä slummeista?

Enää emme ole se kaukainen metsämaa, jonka kimppuun kävivät niin venäläiset kuin saksalaisetkin ja jossa oli juutalaisiakin niin vähän, että muutaman lähettäminen keskitysleireille ei tuntunut niin kovin suurelta synniltä, kun tehtiin, mitä suuri liittolainen käski. Ja olimmehan niin kaukana Pohjolassa, ettei meillä voinut olla ihan tarkkaa tietoa siitä, millaisia hirmutöitä Saksassa ja valloitusmaissa tehtiin. Omia poikiakin lähetettiin Saksaan vain sotasankaruutta oppimaan.

Nyt emme voi vedota tietämättömyyteen, olemme unionissa, Euroopan ytimessä. Silti me vain voivottelemme, kun ne eivät siellä EU:ssa saa siirtolaispolitiikkaansa kuntoon. Etelä-Euroopan ja Turkin leireillä pidämme yhteisestä sopimuksesta ihmisiä keskitysleireillä. Eivät nämä sopimukset jälkeenpäin ole yhtään sen kunniallisempia, kuin saksalaisten kanssa tehdyt juutalaisuuden hävitystoimet. Nyt vain ”estetään islamin invaasiota”.

Itä-Suomessa on terveyskeskuksia kokonaan suljettu lomien ajaksi, kun sijaisia on mahdotonta saada. Samaan aikaan hoitoalankin ihmisiä revitään työpaikoiltaan ja lähetetään väkisin keskelle sota-alueita, usein maihin, joissa he eivät ole koskaan käyneet, mutta jotka virkamiehet ovat määrittäneet heidän ”kotimaikseen”. He saavat asua maassamme vuosia, kotiutua, perustaa perheen ja annamme heille koulutuksen. Heti, kun byrokratia ehtii toimia tai löytää jonkun sopivan porsaanreiän, heidät pakkopalautetaan, sillä se on laki. He ovat hakeneet turvaa, mutta pelko ei ole ollut pykälien mukaan riittävän suuri, eikä heistä kuulemma ole meille hyötyä, koska he ovat ”ulkomaalaistaustaisia”.

Paljon on tehtävissä, vaikka poliitikot pelkäisivätkin räyhäkkää äärioikeistoa. Meillä on nyt osaamista pakolaisten vastaanottoon. Tyhjiä taloja on niin paljon, että hyväkuntoisia rakennuksia puretaan, jotta muiden asuntojen hinnat eivät laskisi. Pakolaisia voitaisiin vuosittain ottaa vastaan yhtä paljon kuin otetaan marjanpoimijoita. Lisää avustusvaroja on suunnattava Kreikkaan, jotta saataisiin pakolaisille, kanssaihmisillemme, edes puoli-inhimilliset olosuhteet ennen heidän pääsyään kunnollisiin oloihin.

Kuinka saamme kaivettua esiin todellisen kunniamme, oikeudenmukaisuuden ja ihmisistä välittämisen? Milloin poliitikot uskaltavat todella toimia, eivätkä vain hoe: ”Meidän on autettava ihmisiä siellä, missä he ovat” ja lähetä uutta vilttikuormaa keskitysleireille?