Politiikan uudistajilla on vallanhalu, mutta ei tähtiaineksia

Jotenkin tuntuu siltä, että kovin valoisat eivät ole näkymät poliittisella puolueella, tai sen yritelmällä, joka ilmoittaa olemassaolonsa tarkoitukseksi sen, että ihmiset ovat kyllästyneet politiikkaan. Lääkkeeksi he väittävät itsellään nyt olevan jotain sellaista, joka ei ole politiikkaa ja jota kukaan muu ei ole keksinyt.

Ei kansa ole kyllästynyt politiikkaan, mutta nämä tyypit ilmeisesti ovat.

Se, että uudistusliikkeillä ei oikein ole sanottavaa eikä edes minkäänlaista ohjelmantynkää, on lähinnä surkuhupaisaa. Vallassa olisi kiva olla, ministerin pallit heille oikeasti kuuluisivat, mutta kun ei ole oikein mitään, mitä antaisi vastineeksi.

Ehkä hupaisinta tässä jutussa on se, että ensimmäisinä nykypolitiikan tyrmääjinä markkinoille tulivat äärioikeistolaiset hörhöt, joiden teelmä on Reformiksi kutsuttu omituinen kampanja ja jonka kannattajista suurin osa on itse asiassa entisiä perussuomalaisia ja varmasti nykyisiäkin perussuomalaisten äänestäjiä. Jatkuvasta riitelystä huolimatta räyhäremmeissä ei ole saatu mitään puolueeseen viittaavaa aikaiseksi. Taustalla on jo vuosia eri kokoonpanoissa jaariteltu vallan palauttamisesta kansalle, kansanäänestyksistä, maahanmuuton estämisestä ja homojen palauttamisesta kaappiin.

Kaksi muuta poliittisen elämän uudistajaa ovat persuja, jotka eivät sinisinäkään muuksi muuttuneet, ei edes ministeriys kadonnut, sekä sekalainen kokoelma tähtiä, jotka eivät ole päässeet vanhassa puolueessaan loistamaan. Vähän kuin Väyrynen, joka ei enää pääse johtotähdeksi edes itse perustamissaan puolueissa. Nämä kaksi liikettä toistelevat nyt paremman puutteessa rasistien ja itsenäisyyden palauttajien mantraa, Liike nyt jopa sanasta sanaan. Hjallis Harkimo panee kai oikein toimeksi ja järjestää kansanäänestyksiä netissä. Ensin pitäisi vain keksiä, mistä äänestetään ja kuka noudattaa äänestystulosta.

Tähdet 3 (2)

Tähdet 1 (2)

Tähdet 2 (2)

Ei kansa halua itse hommia hoidella. Vaikka herravihaan kiihottaminen aina hetken saattaa kolahtaa äreimpään kansanosaan, kunnon kansa haluaa lopulta kuitenkin äänestää johtoon sellaiset poliitikot, joita se voi ihailla ja jotka edes väittävät olevansa kiinnostuneita yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja vanhuksista, lapsista, perheistä, sairaista, vähemmistöistä ja valtateistä.

Väyrynenkään ei näköjään pääse eroon liikkeistään. Kun uusimmasta liikkeestä ei ole muuta kerrottavaa kuin se, että nimessä on pantu kahdella tähdellä paremmaksi kuin italialaisessa populistiliikkeessä, voi saada hurrauksia kilpailuhenkisiltä junteilta, mutta maan politiikkaan se ei tuo edes virkistävää uutta tuulahdusta. Kaikkihan sen jo tietävät, että Väyrysen touhuilut eivät muuksi muutu. Tuskin edellä mainitut kolme toivon tähteäkään kauan tuikkivat.

Mainokset

Ylen poliittinen kehitys

Kirjoitin kansallisen televisioyhtiömme harjoittamasta mielipiteenmuokkauksesta ensimmäisen kerran lokakuussa 2016. Nyt olen entistä huolestuneempi Ylen toimittajien tasapuolisuudesta ja yhtäläisen ihmisarvon kunnioittamisesta.

Yle on saanut aktiivisilta kansalaisilta paljon huomautuksia rasististen ja syrjivien termien toistuvasta käytöstä. Oikaisuja on pyydetty, ja saatukin, mutta sama meno tuntuu jatkuvan.

Vielä vuonna 2015 Välimereen hukkuneet tai pelastetut ihmiset olivat Ylen mielestä pakolaisia. Satunnaisesti vielä alkuvuonna 2016 saatiin pelastettua turvapaikanhakijoita. Loppuvuodesta he olivat vaihtuneet siirtolaisiin.

Tänä vuonna termi ”laittomat maahanmuuttajat” on yleistynyt pakolaisia ja turvapaikanhakijoita koskevassa uutisoinnissa. Kun toimittajat vain sokeasti toistavat sanoja, joita poliitikot meillä ja maailmalla viljelevät, ei ole mikään ihme, että termit vaihtuvat, puheet kovenevat ja mielipideilmasto kylmenee. Suurinta meteliä pitävät rasistiset, äärioikeistolaiset toimijat ja mediassa tuntuu pääsevän esille se, joka huutaa suurimmalla äänellä. Hallituksen äänitorvena toimiminen näyttää myös olevan vallitseva käytäntö.

Toimittajilla on vastuunsa demokratian säilymisestä ja yhtäläisen ihmisarvon kunnioittamisesta. Kun kaikki puheet ihmisten lajittelusta kuitataan sellaisinaan ilman pienintäkään kommenttia, analyysia tai historiaan sitomista ja kun kuin käskystä otsikoidaan ihmisten leirittäminen termillä ”turvapaikanhakijoiden käsittelykeskus”, ollaan jo siirrytty puhtaaseen natsitermistöön.

Yle helmikuussa 2015

Yle ja siirtolaiset 1

Yle tammikuussa 2016

Yle siirtolaiset 3

Yle lokakuussa 2016Yle ja siirtolaiset 2

Yle kesäkuussa 2018. Välimerestä poimitaan hukkuvia, luultavimmin turvapaikanhakijoita. Ylelle he eivät nyt ole edes siirtolaisia, vaan laittomia siirtolaisia. Ei siis ihan enää ihmisiä. Yle laittomat siirtolaiset

 

Huikea määrä aikaa ja rahaa tuhlattu turhapaikkaprosessissa

Turvapaikkaprosessissa ja sitä sivuavassa politiikassa käytetään aivan liian paljon aikaa ja rahaa vääriin asioihin. Siitä ihan tekemällä tehdään turhapaikkaprosessi.

Määritellään lasten ja nuorten ikää lääketieteellisin tutkimuksin, kun voitaisiin sekin aika käyttää heidän terveytensä edistämiseen ja kotouttamiseen.

Pidetään inkvisition tutkintaelinten kaltaisia istuntoja ihmisten uskovaisuuden syynäämiseksi, vaikka valtio voisi jättää uskovien paimentamisen seurakunnille.

Mennään kommandoasuissa susikoirien kanssa pidättämään lapsiperheitä, vaikka heidät voisi määrätä saapumaan vaadittuihin paikkoihin julkisilla kulkuvälineillä.

Vangitaan turvapaikanhakijoita siinä toivossa, että saataisiin heidät pakkopalautettua. Teetetään vapaaehtoisilla avustajilla valtavasti ympärivuorokautista työtä vainottujen ihmisten pelastamiseksi.

Lennätetään ihmisiä sotatantereille yksityiskoneilla ja suuressa viranomaissaattueessa. Jos palautusmaassa olisi kaikki kunnossa, voitaisiin ihmiset lähettää sinne ihan omin neuvoinensa reittilennoilla.

Käydään Irakissa kokeilemassa, josko Irakin viranomaiset ottaisivat palautettavat vastaan ilman matkustusasiakirjoja. Olisi voinut soittaa ja kysyä.

Suunnitellaan kampanjoita syntyvyyden lisäämiseksi ja samaan aikaan laaditaan hallituksen lisäohjelmia siitä, kuinka saataisiin nopeammin käännytettyä täällä syntyneitä takaisin kaaoksen keskelle.

Laaditaan rasisminvastaisia valtionohjelmia nuorten ja lasten suvaitsevaisuuden lisäämiseksi ja toisella kädellä annetaan lisää tukea rasistisille poliittisille nuorisojärjestöille ja kansanedustajat julistavat malliksi muukalaisvihaa eduskunnan puhujapöntöstä.

Julkaistaan uusi ohjelma työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi, mutta pidetään ulkomaisen työvoiman tarveharkinta ennallaan ja tehdään ohjelma maahan saapuneiden koulutettujen nuorten nopeutetusta pakkopalautuksesta.

Koko hommassa on vikana se, että Suomen valtion päämääränä näyttäisi olevan ihmisten maahan saapumisen estäminen ja maahan saapuneiden mahdollisimman nopea poistaminen – ja toisaalta sitten taas toisen näköisten ihmisten maahan houkutteleminen. Ei se niin voi mennä, ei kukaan halua tulla sellaiseen maahan. Ihminen ei ole koskaan työperäinen, ihminen on rakkaus-, perhe- ja elämäperäinen ja työtä tekee kukin sillä energialla, minkä nuo muut perät tuottavat.

Aloitetaan siis pikimmiten hyväksyntäperäinen, positiivinen maahanmuuttopolitiikka, otetaan ihmiset ihmisinä ja annetaan heidän kotiutua ja alkaa pitää huolta itsestään ja perheestään. Jokainen ihminen haluaa pärjätä ja tehdä työtä sen eteen, kunhan hänen asiansa ovat muuten kunnossa ja turvallisuus taattu.

UNHCR
Pakoon lähdetään äärimmäisessä hädässä. Pakoon päässeitä tulee auttaa pysymään turvassa ja pitämään huolta perheestään.

Uudet kansalaiset ovat positiivinen asia – onko Kokoomus samaa mieltä?

Viime viikolla uutisoitiin Britannian poliisin pidättäneen Suomen kansalaisen epäiltynä  terroriteon valmistelusta.

Perussuomalaisten euroedustaja Jussi Halla-aho kiirehti seuraavana päivänä julkaisemaan puolueen nettijulkaisussa ajatuksiaan liian löysästä Suomen kansalaisuuden myöntämisestä.  Juttu sidotaan samana päivänä julkaistuihin tilastotietoihin, mutta sisältö ja lopputägäykset osoittavat,  mihin rasistinen propaganda on tähdätty.

”Suomen passilla tekemään terroritekoja”

”Suomen passi on matkustusasiakirjana arvokas. Suomalaiset voivat matkustaa ilman viisumia useimpiin maailman maihin. Tämä johtuu siitä, että näissä maissa suomalaisten arvioidaan olevan matalan riskin tulijoita.”

”Viime vuosina on uutisoitu useista tapauksista, joissa Suomen passilla matkustavia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on epäilty tai syytetty terrorismiin liittyvistä rikoksista. Kansalaisuuksien leväperäinen jakaminen vähentää näin ollen myös Suomen passin nauttimaa arvostusta maailmalla, Halla-aho sanoo.”

Suomen kansalaisuus Verkkouutiset

Suuri yllätys ei ollut, että Kokoomuksen Verkkouutiset piti terroristiuutisen propaganda-arvoa yhtä hyvänä, eikä malta keskittyä Tilastokeskuksen julkaisemaan positiiviseen uutiseen siitä, että Suomen kansalaisuuksia on viime vuonna myönnetty ennätysmäärä, vaan lähtee mukaan maahanmuuttajavastaiseen rummutukseen julkaisemalla ”perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajan Ville Tavion” ajatuksia aiheesta tyyliin ”Suomen kansalaisuuksia jaetaan kuin liukuhihnalta”.

Suomen kansalaisuus Tavio
Kokoomuksen Verkkouutiset 14.6.2018 Tilastokeskuksen uutiseen ennätyksellistä Suomen kansalaisuuden saaneiden määrästä
Suomen kansalaisuus Verkkouutiset
Kokoomuksen Verkkouutiset ja vastuullinen journalismi?

 

”Suomalaisterroristin” tapauksessa rasistinen öyhötys perustui jälleen kerran oletuksiin ja turhaan toivoon. Tänään uutisissa kerrottiin, että Suomen kansalainen on vapautettu eikä häntä enää epäillä terroriteon valmistelusta.

Eiköhän anneta hänelle passi takaisin. Ja kansalaisuus mahdollisimman nopeasti heille, jotka haluavat ryhtyä Suomen kansalaisiksi ja rakentaa maata yhdessä muiden suomalaisten ja yhtäläisen ihmisarvon tunnustavien poliitikkojen kanssa. Somalit ja irakilaiset ovat jo kunnostautuneet asettumalla ehdolle ja tulemalla valituksi vaaleissakin. Seuraavissa vaaleissa toivottavasti myös kansanedustajiksi.

Suomen kansalaisuus tagit
Lopputägäykset perussuomalaisten verkkojulkaisun Suomen kansalaisuuden myöntämistä koskevassa kirjoituksessa 14.6.2018

 

Sinister Ministers

Valtioneuvoston virallisilla nettisivuilla kerrotaan näin:

”Tasavallan presidentti nimitti 29. toukokuuta 2015 pääministeri Juha Sipilän hallituksen, joka on itsenäisen Suomen 74. hallitus. Hallituksen muodostavat Suomen Keskusta, Sininen tulevaisuus ja Kansallinen Kokoomus. Sipilän hallituksessa on 17 ministeriä.”

Koska valtioneuvoston tiedottajalle on tuossa sattunut pieni virhe, ajattelin palauttaa mieliin vain vuoden takaisia tapahtumia. Jotta kansa ei unohtaisi.

Toukokuussa 2015 hallitusta oli Keskustan ja Kokoomuksen kanssa muodostamassa Perussuomalaiset rp. Valitettavasti.

Juha Sipilä & kumpp. ajattelivat kai silloin, että rasistisimman eduskuntapuolueen johtoon ja joukkoon ovat ajautuneet kansakunnan parhaat kyvyt. Ehkäpä sellainenkin seikka käväisi mielessä, että viha ja muukalaispelko aatteina ovat niitä kaikkein nostavimpia, jos ajatellaan kansallista menestystä ja hyvinvointia. Voimapolitiikkaa!

Ministereiksi saatiin sitten taitajia, joiden mielessä naisten palauttaminen hellaruotuun, ruotsin kielen opiskelun vaikeuttaminen ja Karjalan palauttaminen ovat tehtävistä tärkeimpiä ja joitakuita, joilla asioiden hallitseminen ja julkinen esiintyminen ovat vieneet paljon energiaa, mutta koska hallituksella ei oikeastaan ole muuta tekemistä ollut, kuin soten rustaaminen, niin siihen on ollut varaa.

Olihan se selvää, että vihapuhe puolueen käyttövoimana johtaa myös puolueen sisällä vihapuheeseen, riitaisuuteen ja kyvyttömyyteen hoitaa yhteisiä asioita. Mutta se on myös miehekästä!

Keväällä 2017 Suomessa olikin sitten jännittävä tilanne, kun hallituspuolue Perussuomalaiset rp. hajosi vihaansa. Hallitukseen ei ollut demokraattisella tavalla löydettävissä osaavia ministereitä eduskuntapuolueista. Kaikeksi onneksi ministerit Sipilä ja Orpo keksivät uuden vaihtoehdon: ainahan on mahdollista pestata puolueiden ulkopuolelta henkilöitä, joilla on oman hallintoalansa suurin osaaminen, lahjakkuus ja edustavuus.

Googlaamalla löydettiin tuoreet ja raikkaat ministerit, joista naisellisinkin osaa sentään humaltua kunnolla tanssimatta pöydillä.

Sinister Ministers

Ovatko poliitikot, virkamiehet ja media tänä päivänä rasistisempia, kuin sotavuosina?

Somaliotsikot 1
Ilta-Sanomat 27.6.1994

Me teemme Suomessa yhä edelleen tiliä siitä, mitä meillä tapahtui niinä vuosina, kun natsit tekivät hirmutöitään etelämpänä Euroopassa. Aiemmin muistelimme, vähän huojentuneinakin, että oliko niitä nyt viisi niitä juutalaisia, jotka lähetimme Saksaan tapettaviksi, nyt Wikipedia kertoo, että pakkopalautimme kymmenen juutalaista pakolaista ja joitakin kymmeniä juutalaisia sotavankeja – ja syyksi mainitaan Saksan painostus.

Tuolloinkin homma olisi ilmeisesti hoideltu kaikessa hiljaisuudessa, elleivät aktiiviset kansalaiset olisi nostaneet meteliä ja saaneet omantunnon omaavia poliitikkoja mukaansa.

Sisäministeriö selitteli tuolloin, kuten tänäänkin, että luovutuksissa oli kysymys ”tavallisesta poliisiasiasta ja vain turvapaikkaoikeutensa menettäneiden epäsuotavien ja rikollisten ainesten poistamisesta maasta”.

Nyt, kun tilanne jälleen on se, että ihmiset joutuvat pakenemaan hirmuhallintoa tai täysin kestämätöntä tilannetta sotaa käyvien ryhmittymien keskellä, omatunto tuntuu painavan lähinnä opposition edustajia. Tällä kertaa vainoa pakoon ovat lähteneet muut kuin eurooppalaiset. Siis barbaaritko? Ovatko yhtä kaameita, kuin juutalaiset olivat saksalaisten mielestä? Pakolaisten kohtalo ei tunnu juuri liikuttavan suomalaista vallanpitäjää, eikä monia kansalaisiakaan, ja aivan kuten toisen maailmansodan aikaisessa Suomessa, myös nyt entiset ja uudet sisäministerit ovat ryhtyneet reippaasti toimiin mahdollisimman monen pakolaisen karkottamiseksi ja närkästyvät kovin, jos heidän toimialaansa yritetään puuttua.

Aika hätkähdyttävää on se, että mediassakin on samat jakolinjat kuin 40-luvulla. Wikipedia kertoo, että sensuurista huolimatta sanomalehdet käsittelivät juutalaisten kohtelua. Helsingin Sanomat ja Suomen Sosialidemokraatti tuomitsivat luovutuksen voimakkaasti, mutta Uusi Suomi vähätteli sitä.

Helsingin Sanomat ei ole tänä päivänä kovin tomerasti asettunut heikoimpien puolelle, vaikkakin ihan viime aikoina on sentään turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa puolustettu pääkirjoituksessakin.

Pitemmän ajan ihmisoikeustaistelijana on ehkä parhaiten ansioitunut Suomen Kuvalehti, joka ei kuitenkaan ole päivittäinen uutislehti. Mutta niin nyt kuin silloinkin, Uusi Suomi lähinnä edistää rasistien työtä nostamalla keskustelupalstallaan heidän kirjoituksiaan toimituksellisesti esiin ja sallimalla rasistikansanedustajilta ja heidän avustajiltaan lähes millaista tekstiä hyvänsä. Sensuuri tullee tänä päivänä rahoittajien taholta, media kirjoittaa siihen sävyyn, kuin omistajat ja viiteryhmät vaativat.

Olen usein keskustellut ulkomaalaisten kohtelusta Suomessa Migrant Talesin päätoimittajan, Enrique Tessierin, kanssa. Hän on elänyt maassa niin kauan, että on nähnyt rasismin kehityksen eristyksissä eläneen kansan ihmispelosta tämän päivän rasismivyörytykseen. Hän on myös ottanut talteen iltapäivälehtien otsikoita 1990-luvulta – ja kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin rasistisista asenteista 60- ja 40-luvun mediassa.

Somaliotsikot 2
Ilta-Sanomat 7.8.1996

Meillä väitetään, ettei media olisi rasismin myötäilijä tai nostattaja, mutta selväähän on kaikille uutisointia seuranneille, että tummaihoiset ulkomaalaiset ja etenkin turvapaikanhakijat on mediassakin alusta alkaen nähty Suomelle haitallisena ja petollisena massana – tai ainakin media on hyödyntänyt kasvattamattoman kansanosan pelkoja ja vihantunteita otsikoinnillaan jo silloin, kun maailmankuvaa ei vielä muodostettu Internetin rasistipalstoilla. Aivan samaan tyyliin, kuin irakilaisista on nyt julkaistu skandaaliotsikoita, julkaisivat lehdet niitä ensimmäisistä maahan saapuneista somalipakolaisista. Vihankylvö onnistui mainiosti, niin kuin se tuppaa tekemään, ja poliitikoista katalimmat jatkavat pahan viljelyä – median avustuksella.

Milloin teemme näistä ajoista tiliä? Kuinka suureksi syyllisyyden taakan annetaan kasvaa?

Puhukaa pojat omastanne!

Kuuntelin taas junassa pääkaupunkiseudun nuorison puhetta. Jääkiekkoa pelaavat pojat keskustelivat ruokavaliostaan ja siitä, kuinka paljon pitää saada lisää massaa, että pääsee seurassa vähän eteenpäin. Tähän tyyliin: ”Vois vagina tehä illalla jonkun hyvän salaatin. Mutta eihän vagina mulla olekaan mitään aineksia jäljellä, vagina”. 

Toinen poika alusti: ”Vagina kello on kohta jo kolme vagina”. Toinen ei kuullut ja kysyi: ”Täh?” Edellinen toisti: ”Vagina kello on kohta jo kolme vagina.” 

Näin on siis kieli muuttumassa. Lauseen aloittaa ja lopettaa voimailmaisu. Ei kai se ole ainoa tapa, jolla nykynuoren ajatukset jäsentyvät ymmärrettäviksi lauseiksi?  

Sanotaan, että kielen luontaiselle kehitykselle ei voi mitään. Se vain menee niin kuin menee ja se on hyväksyttävä. 

Tuollaista en kuitenkaan purematta nielaise. Jos ei ilman voimasanaa suomen kieltä synnytetä, menköön sitten tuokin lause näin: ”Penis kello on kohta jo kolme, penis”. 

Puhukaa, pojat, omastanne! Ja tytöt sekä pojat saisivat käyttää kalujansa oikeassa paikassa, oikeaan tarkoitukseen. Mielessä siintää se hetki, kun isi vastaa lapselleen siihen kuuluisaan kysymykseen: ”Vagina, se meni niin, että isi pani siemenen äidin sisälle ja siitä sitten vagina kasvoit sinä, vagina. B4CD67A1-DE2C-46A7-8F85-DDAEC6A09D02.jpeg