Suomi voisi, jos haluaisi, olla Kanadaa parempi

Tunnen ison joukon ihmisiä, jotka täysin pyyteettömästi, omaa vapaa-aikaansa uhraten tekevät töitä paremman Suomen puolesta. Moderoivat FB-ryhmiä, laativat aloitteita ja tiedotteita, kirjoittavat postia kansanedustajille, virastoihin, mediaan. Olen ihaillen seurannut myös sitä, millainen upea organisaatio on syntynyt virallisten toimijoiden rinnalle pitämään huolta turvapaikanhakijoista. Eikä vain kutomaan villasukkia, vaan kotouttamaan, opettamaan kieltä ja tapoja, kuuntelemaan ja seisomaan rinnalla heidän vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessaan.

Tämän vuoden alussa luotiin vain muutamien päivien aikana valtava verkosto tukemaan turvapaikanhakijoiden mielenilmausta Helsingissä ja muissa vastaanottokeskuskaupungeissa. Käännökset arabiaksi, darin ja pashtun kielille, englanniksi ja ruotsiksi ja näistä suomeksi syntyivät kuin taiottuina ja samalla tavalla järjestyivät lehdistötiedotteet, poliitikkojen lobbaus, ohjelmalliset tapahtumat, yhteistyö eri tahojen kanssa, terveydenhoito, kokkaus, kerjäys, korjaus, kuljetus ja kalkatus. Ilman rahaa, ilman pomoja, ilman isompia kahnauksia. Aivan hetkessä jo sadat ihmiset olivat työn touhussa – korvauksetta.

Mikä mieletön voima ja into tuollaisissa ihmisissä on, ja mikä hyvyys!

En voi käsittää, miksi valtiovalta Suomessa ei näe näitä ihmisiä voimavarana. Miksi heidän työnsä on muuttunut melkein kuin taisteluksi valtiovaltaa vastaan? Maamme johto voisi käyttää heidän energiaansa yhteiseksi hyödyksi. Heitä pitäisi nostaa esille esimerkkeinä siitä, millaista väkeä tämä synkkä, pohjoinen maa on synnyttänyt ja kertoa kaikesta sitä hyvästä, mitä näiden ihmisten työ tuottaa: rakkautta, välittämistä, itsensä uhraamista toisten eteen. Ja myös tietoa, ymmärrystä, älyä ja tunnetta.

Canada's PM Trudeau shakes hands with a Syrian refugee during Canada Day celebrations on Parliament Hill in Ottawa
Kanadan pääministeri Justin Trudeau tervehtii sydämellisesti maahan saapuvia pakolaisia. Kuva: Chris Wattie, Reuters

Miksi emme kaikki yhdessä nauti noista positiivisista tunteista ja pyri tekemään Suomen pakolaispolitiikasta sellaista, että se olisi muidenkin kansojen katseen kestävää ja sellaista, josta voisimme olle ylpeitä? Miksi maamme johto on nuivaa ja epäluuloista ja varpaillaan muutaman tuhannen kovasanaisen rasistin vuoksi? Olen varma, että joukossa on kuitenkin enemmistö sellaisia ihmisiä, joille yhtäläisellä ihmisarvolla on merkitystä ja jotka mieluummin näkevät Suomen toivon ja rauhan airueena, kuin äärioikeistolaisuuden ja fasistisen politiikan hyväksyjinä ja esiin marssittajina. Miksi katsomme kaihoten ja ihaillen Kanadaan päin, kun meillä itsellä on pienessä, joustavassa maassa mahdollisuus tehdä kaikki paljon heitäkin paremmin?

IMG_7606
Kanadan pääministeri Justin Trudeau halaa pikkuista Omar Ahmadia kuin omaansa. Kuva: Melinda Cheevers

Oletteko huomanneet, päättäjät, millaisia rinkejä on syntynyt, kun ihmiset haluavat työllistää edes yhden hyvän tyypin vuorollaan ja järjestää mahdollisimman monelle mahdollisuuden jäädä maahan ja välttää kauhulla odotetun pakkopalautuksen? Oletteko ottaneet oppia siitä, valtiojohto, kuinka vaikeasti työllistyvät työllistetään?

Yhteisöllisyys on avainsana. Vähän tarvitaan myös uutta ajattelua, tai oikeastaan vanhan palauttamista ja vaikkapa sen hyväksymistä, että maahanmuuttaja joutuu alkuun tekemään sellaista työtä, joka ei vastaa hänen koulutustaan. Pitäisi hyväksyä ja ottaa mahdollisuutena sekin ajatus, että meillä on nyt maassa ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan työn kuin työn pystyäkseen hankkimaan elannon itselleen ja perheelleen. Eikä tämä tarkoita orjatyötä, armas vasemmisto, joskus täytyy ottaa huomioon sekin, että työ itsessään on se, mitä ihmisen on hyvä päästä tekemään siihen saakka, että kotoutuu ja saa kaikki voimavaransa käyttöön.

Kielitaidon ja yhteiskunnan tuntemuksen myötä pakolaisena maahan tulleella on sitten mahdollisuus kehittää itseään, opiskella tai hankkia mieluisampia töitä. Pienyritysten ja osuuskuntien kautta he pystyisivät lähes heti maahan saavuttuaan tarjoamaan monenlaisia palveluja: siivousta, remonttitöitä, pyykkäystä, kokkausta, leipomista, puutarhanhoitoa, metsänhoitoa, lastenhoitoa, vanhustenhoitoa, seuranpitoa, kuljetusta. Eikä sitä pitäisi pitää mahdottomana ajatuksena myöskään kouluttamattomalle suomalaiselle. Moni työtön voisi sitä paitsi saada toimen samanlaisessa avustavassa työssä, jota nyt tehdään vapaaehtoistyönä: kotouttamisessa, ohjauksessa, sparrauksessa ja tukihenkilönä.

IMG_7608
Kanadan pääministeri Justin Trudeau arvostaa myös huivipäisiä kannattajia. Kuva: Sean Kilpatrick, Canadian Press

Kaikesta tästä seuraisi se, että tekemättömät työt löytäisivät tekijänsä, pienyrittäjyys löytäisi uusia uria, ihmisten toimeliaisuus lisääntyisi – ja sitä myötä hyvinvointi. Ei pidä ajatella niin, että heti on oltava kultasuonessa kiinni ja päästävä kunnon palkoille, jos aikoo jäädä maahan. Ei pakolainen ole hetkessä siinä tilanteessa, mutta työn ja tuen avulla hän pääsee kiinni elämään ja yhteiskuntaan.

Suomi ei ole saanut vasta kuin pienen tuntuman pakolaisista. Heistäkin ollaan jo lähes kotoutuneita pakkopalauttamassa. Uusia kuitenkin tulee, ja paljon. Toivottavasti heidän kohdallaan jo keksitään jotain muutakin tekemistä, kuin istuttamista vuositolkulla kasarmeissa jännittämässä oleskelulupaa. Sen voisi takuulla järjestää huomattavasti nykyistä nopeammin ja muutenkin alkaa suhtautua positiivisemmin siihen, että uudet kansalaiset ovat hiukan eri näköisiä kuin entiset.

Muuten tässä käy pian niin, että kaikkien 70-vuotiaiden on ryhdyttävä synnytystalkoisiin.

 

 

 

Mainokset

Älä tänne yritä, tötterötukka!

Eräs ystäväni toimii vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden avustajana, on monen pakolaisen sijaisäiti, kaveri, opettaja ja ankkuri tässä maassa. Hän seuraa myös tiiviisti pakkopalautettujen kohtaloita ja vaihtaa kännykällä monet hyvät yöt ja huomenet pelokkaiden nuorten kanssa siellä jossakin.

Yksi asia, mikä häntä Suomen maassa tänään pahasti häiritsee, on kielenkäyttö. Perustaisi hän bloginkin, jossa kertoisi tunteistaan, mutta työnantaja suhtautuu nuivasti rasisminvastaiseen toimintaan. Minäpä näytän teille, mitä ystäväni kirjoitti:

”Älä tänne yritä, tötterötukka, me olemme sentään olleet talvisodassa!

Tötterötukka. Läpsyttelijä. Juhlapaikanhakija. Discorahan hakija. Älypuhelin. Uudet lenkkarit. Kuka niiden satuja uskoo, paitsi kukkahattuhyysärit.

Ai oikeestiko tuonkin tarinan uskot, kyllähän ne keksii vaikka mitä kidutusta, kristinuskoon kääntymistä, vainoa, homoutta, että saisivat jäädä tänne meidän rahoilla loisimaan.

Ja kyllä virkamiehet siellä virastoissaan osaavat tehdä oikeat päätökset. Jos ihmisen lähipiiri on kotimaassa tapettu ja tappouhkaukset ulottuvat Suomeen asti, niin jos ne siellä virastossa sanovat, että älä suotta pelkää, sinne vaan, niin päätös on oikea. Älkää vinkuko, aikuiset miehet. Koska talvisota, jatkosota ja sotaveteraanit.

Siinä keskustelupalstojen kuravettä turvapaikanhakijoista. Ynseydellä, kuuntelematto-muudella ja halveksunnalla ei näytä olevan rajaa. (Tämä oli sentään laimeaa kuravettä, sakeinta en tohdi siteerata.)

Nyt kirjoitan – tämän yhden kerran – sen, mitä minun tekisi mieleni kirjoittaa jokaisen vihakommentin jatkeeksi.

Sinä läpsyttelijöistä ja tötterötukista puhuja, et ole joutunut kertomaan vieraille ihmisille ahdingostasi kotimaassa. Siksi et voi eläytyä. Kuvitellaan sen sijaan jotain arkisempaa. Menet lääkäriin valittamaan kipua oikeassa nilkassa. Lääkäri katsoo vasenta rannettasi ja lupaa hoitaa sen pikaleikkauksella kuntoon. Sinä yrität änkyttää – huonosti kieltäsi ymmärtävän tulkin välityksellä – että ei vasen eikä ranne vaan oikea ja nilkka. Sinua ei kuunnella, koska tilanne vaatii pikaisia toimia. Teitä raajavammaisia kun on nyt niin  paljon. Ranteesi operoidaan kiireellä ja huonosti. Ei valitusoikeutta. Kipeän nilkan lisäksi sinulla on nyt toimimaton ranne, ja lopulta käy niin, että sormet on amputoitava. Ei valitusoikeutta, koska virkamies teki ammattitaidolla ja -ylpeydellä oikean päätöksen. Ja koska kiire. Eikä siellä talvisodan kenttäsairaalassakaan niin tarkkaa ollut.

Ja sitten ne nuoret. Useimmissa suomalaisperheissä nuoria autetaan oman elämän alkuun ja vihreälle oksalle. Pohditaan opiskelupaikan valintaa, kustannetaan kalliita valmennuskursseja, jotta nuori pääsee oikikseen tai lääkikseen. Etsitään opiskelija-asuntoa, kalustetaan kämppää. Nuori on aikuistuttuaankin tervetullut äidin makaroni-laatikolle tai parhaassa tapauksessa paahtopaistille. Jotkut äidit ja isät pörräävät nk. helikopterivanhempina opiskelevan nuoren ympärillä. Kaikki verkostot heitetään veteen, että nuori saisi hyvän kesätyö- tai harjoittelupaikan.

Mutta kun kyseessä on orpo 18-vuotias afgaaninuori, jolla ei ole sukua, lähipiiriä, verkostoa, koulutusta eikä kesätyöpaikkaa, hänet on ihan ok heittää hänelle vieraaseen maahan saatesanoin: olet nuori ja terve mies. Koetat nyt vaan väistellä niitä talebaneja siellä. Yritä pärjätä. Tai ihan sama.

Kabul Turvatalo 2
Suomesta pakkopalautettu nuori lähetti tämän kuvan Kabulin turvatalosta, jossa hän nyt oleskelee uskaltamatta juuri ulos mennä.

No, lämpimikseni tässä kirjoittelin. Erehdyin ainakin siinä kohtaa, että suomalaislapsista ja -nuorista puhuttaisiin somessa erityisen lempeästi. Ei puhuta. Räkänokkia ja mätäpaiseita ne ovat, kertoo uutinen Ylellä. Olisikohan tässä kielenkäytössä nyt kaiken kaikkiaan korjaamisen paikka?”

Vieläkö tuon asian saisi korjattua? Miten aikuiset oppisivat puhumaan normaalein termein myös sellaisista asioista, jotka heitä pelottavat, harmittavat tai ärsyttävät? Herkkäuskoiset ja vähän epävarmat ihmiset ovat menneet rasistipoliitikkojen ansaan ja toistelevat suu vaahdossa heidän keksimiään niljasanoja.

Kuinka kukaan vieras voi tänne kotoutua, jos nuorisokin suorastaan kasvatetaan vihaamaan omia ikätovereitaan? Onko myös empatiakyky kokonaan katoamassa?

Pian ei ehkä kukaan enää voi odottaa saavansa apua aidon hädän hetkellä, jos ihmiset eivät osaa osoittaa myötätuntoa kaiken menettänyttä, maailman ääriin pakoon lähtenyttä nuorukaista kohtaan.

Kun arvot vaihtuvat, poliittinen eläin siivoaa pesänsä ja jättää kaverinsa

”On naiivia kuvitella, että hyvin erilaisesta kulttuurista tuleva henkilö rajan ylitettyään omaksuu suomalaisen yhteiskunnan arvot ja käytöskoodin. Suomalainen maan tapa ei ole kaikkien mielestä maailman paras. Joku toinen pitää irakilaista, venäläistä tai kiinalaista tapaa kaikkein parhaana.”

”Suomessa joko pidetään kiinni esimerkiksi sukupuolten tasa-arvosta ja työpaikkojen pätevyysvaatimuksista tai sitten niistä aletaan lipsua eri verukkeilla suvaitsevaisuuden tai kulttuurirelativismin nimissä. Vuosikymmenien tasa-arvotyötä ei voi heittää hukkaan. ”

”Kotoutuminen Suomeen vaatii monenlaisia asioita. Suomen on tarjottava apua kielen, kulttuurin, lakien ja yhteiskuntatiedon oppimiseen, mutta maahanmuuttajan itsensä on haluttava kotoutua.”

Maria Lohela Sebastian Tynkkynen

Ne jotka ovat seuranneet maahanmuuttajavastaista keskustelua viime vuosina, huomaavat tietyt perushokemat: erilaisesta kulttuurista tuleva ei voi sopeutua, tasa-arvo on menetetty, koska tietyt maahanmuuttajat eivät hyväksy tasa-arvoa, maahanmuuttajia kyllä yritetään kotouttaa, mutta eivät he halua.

Otteet ovat Maria Lohelan blogitekstistä 31.1.2016. Se oli yksi niistä teksteistä, joilla Lohela tapasi pitää lämpimänä suhdettaan perussuomalaisten rasistisimpaan, ns. halla-aholaiseen siipeen. Vaikka puhemiehen nuijan haltijat ovat yleensä luopuneet päivänpolitiikasta, Lohelalle maahanmuuttajavastainen teema on selvästi ollut niin läheinen, että sitä on ollut vaikea pidätellä jopa Suomen protokollan toiseksi korkeimmassa tehtävässä. Rasistisen politiikan jatkaminen suoraan eduskunnan ytimestä on ollut suuri häpeä Suomelle ja outo teko Lohelan valinneilta kansanedustajilta.

Lohela on myös huomiotaherättävällä tavalla hakenut suosiota perussuomalaisten nuorisopoliitikkojen joukossa, osallistunut heidän juhlatilaisuuksiinsa ja julkaissut yhteiskuvia. Hän on selvästi tuntenut läheisyyttä ja yhteishenkeä juuri tuon joukkion kanssa – tai ainakin nähnyt tarpeelliseksi pitää siteet kiinteinä. Myös maakuntien peruspersut ovat usein saaneet korkea-arvoisen vieraan.

Lohela ja Vaasan perussuomalaiset
Vaasan perussuomalaiset ja luotettu vieras (kuvakaappaus Internetistä)

Mutta kuinkas sitten kävikään? Tuli nyhtöpersuus ja oli tehtävä valinta Soinin ja Halla-ahon välillä. Vielä edellisissä vaaleissa halla-aholaisilta äänensä kerännyt rouva katsoikin nyt syystä tai toisesta Soinin sylin itselleen lämpöisemmäksi. Oliko kyseessä pelko puhemiehen paikan menetyksestä?

Tuntuu oudolta, että Lohela on nyt täysin luopunut menneisyydestään. Hän on piilottanut perussuomalaisen bloginsa ja perussuomalaiset Facebook-päivityksensä. Nuo alun tekstitkin piti kaivaa esille Googlen arkistosta. Perussuomalaisten suuri nainen on pettänyt ja hylännyt  äänestäjänsä ja hyväntekijänsä, Jussi Halla-ahon, totaalisesti.

maria lohela 100617
Heti puheenjohtajavaalin jälkeen Lohela oli vielä näin hövelinä. Nyt tämäkin toivotus on pantu piiloon.

Kuultuaan, että joutuu varotoimistaan huolimatta lähtemään puhemiehen pallilta, Lohela kirjoitti Facebookissa: ”Puhemiehen tehtävä perustuu luottamukseen, jonka kulloinkin vain yksi vaaleissa valittu kansanedustaja voi saada. Se on yksi, toki erittäin tärkeä ja poikkeuksellisen arvostettu tehtävä muiden tehtävien joukossa, joihin kansanedustajat sijoittuvat vaalien jälkeen.”

Mistähän Maria ajatteli tuon suuren luottamuksen hankkineensa? Millä eväillä? Oliko tuo luottamus edelleen jäljellä, kun hän nuo rivit kirjoitti?

Mikä mahtoi olla Lohelan suorittaman puhdistuksen tarkoitus? Pitääkö hän
edelleen yllä toivoa pääsystä edes varapuhemiehen paikalle? Onhan hän nyt, pesänsä lakaistuaan, sisäsiisti, vailla rasismin häivääkään ja ihmeellisen arvostettu.

Lohela ja perusnuoret
Perussuomalaiset nuoret osoittamassa luottamustansa puhemiehelle (kuvakaappaus Helsingin perussuomalaisten nuorten sivuilta)

Poliisi noudattakoon lakia

Nainen lintuhäkissä

Kun ulkomaalaislaki uudistettiin vuonna 2004, alkuun kirjattiin lain tarkoituksesta tähän tapaan:

1 § Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Tästä voi saada sen käsityksen, että on pyritty siirtymään uuteen aikaan, jossa ”ulkomaalainen” ei enää ole pelottava muukalainen, ”alien” tai rajan tälle puolelle salaa pudotettu desantti.

Luulisi asian olevankin niin, että Suomen kannattaa suhtautua muunmaalaiseen ihmisenä, joka voi, jos sattuu Suomeen tykästymään, jäädä tänne pysyvästi elämään ja rakentamaan yhteiskuntaa. Ja juuri siksi myös Suomeen saapumista pitäisi edistää ja auttaa niin, että kaikki sujuisi mahdollisimman juohevasti ja miellyttävästi. Suomalaisittain.

Lakia ei tarvitse kuitenkaan lukea kuin viidenteen pykälään, kun synkkä totuus selviää: kysymys on muukalaista estävästä ja rankaisevasta laista:

5 §  Ulkomaalaisen oikeuksien kunnioittaminen

Lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Kuudennessa pykälässä sitten aletaankin jo setviä oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia iän selvittämiseksi.

Hyvästä alusta huolimatta lain henki on se, että muukalaiset pyrkivät tänne petollisin mielin tai ovat joka tapauksessa haitaksi. Lain tarkoitus on tarkoin määritellä, kuinka heidän saapumistaan vaikeutetaan ja ennen kaikkea se, millä konstein heidät saadaan nopeasti ulos maasta. Enkä nyt puhu ainoastaan pakolaisista, vaan kaikista ihmisistä, jotka yrittävät livahtaa Suomeen. Naimaan, laskemaan lapsiaan, töitä tekemään, opiskelemaan tai lomailemaan.

Johtuuko lain hengestä se, että ulkomaalaispoliisi on rankaiseva, kyttäävä ja pelkäävä instituutio? Usein rynnäkkövarusteissa. Miksi muuten meidän poliisimme kohtelisi pakolaisiakin niin epäkunnioittavasti ja suorastaan raa’asti, kuin tässä Suomen Kuvalehden artikkelissakin kerrotaan? Suu tukkoon tyynyllä ja me toimimme, kuten laki sanoo.

Onko pakolaisnainen eläin, kuin kanarialintu, jonka häkin päälle voidaan heittää huivi, jotta hän vaikenisi?

Missä viipyy lain tarkoituksen mukainen maahanmuuton edistäminen ja kansainvälisen suojelun antaminen ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen?

Lara pakkoavioliitto
Kotimaahansa pakkoavioliittoon pakkopalautettava nainen Metsälän säilössä v. 2017.            Kuva: Turun Sanomat

Olisikohan mitenkään mahdollista saada syntymään suomalaisissakin sellainen asennemuutos, että ihminen on ihminen, vaikka voissa paistaisi? Se voi olla hidasta, kun ministereitä ja maan korkeimpaa johtoa myöten meillä on kiihottajia, joille muunmaalainen ei oikein ole samanarvoinen. Mahdotonta se ei ole.

Voisimme aloittaa siitä, että edes yhteiset palvelijamme, viranomaiset, toimivat ulkomaalaislain mukaan. Se tarkoittaa siis tässä tapauksessa, että he noudattavat lakia myös hyvissä asioissa ihan kirjaimellisesti, jos ei rohkeus ja sivistys vielä riitä lain 1. pykälän määrittämään lain henkeen.

Toisin sanoen: ulkomaalaisen kohtelussa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä. Pitäköön siis sisäministeriö näin alkuun huolta siitä, että

🙂 ulkomaalainen saa soittaa läheisilleen tai avustajilleen

🙂 ulkomaalaista ei kohdella väkivaltaisesti tai halventavasti

🙂 pakolaisena maahan saapunutta ei kohdella rikollisena, ei edes maasta
poistettaessa

🙂 ihmistä ei lähtökohtaisesti pidetä epäilyttävänä tai vaarallisena. Ei, vaikka hän olisi ulkomaalainen, eikä poliisinkaan taholta.

Seuraava harjoittelun vaihe voisi sitten olla se, että lopetetaan tahdonvastaiset palautukset epäinhimillisiin oloihin. Sekin asia on perustuslaissamme säädetty.