Olen usein miettinyt, mikä siinä Abdirahim Husseinissa oikein on niin ärsyttävää, että Jussi Halla-aho on herkiämättä hänen kimpussaan. Tuskin luuska rakkaudesta tässäkään tapauksessa potkii, mutta mistä syystä?

Jussi on noussut nopeasti politiikan huipulle. Kyseenalaisin keinoin, mutta kuitenkin. Miksi hänelle on niin kammottava ajatus, että myös Abdirahim nousisi?

Abdirahim on tullut Suomeen yksin 15-vuotiaana pakolaisena ja rakastavien ihmisten tukemana pikku hiljaa rakentanut täällä itselleen uuden elämän. Siitä ei Jussin luulisi olevan kateellinen. Timo Soini tosin kertoi kirjassaan, että Jussilla on ollut onneton nuoruus ja siksi hänet oli syytä lähettää Brysseliin kasvamaan. Jussi ei tainnut juuri kasvaa, mutta puolue kasvoi, joten siinäkään ei pitäisi olla Jussilla märehdittävää.

Abdirahimilla on neljä lasta. Vastoin perussuomalaisten väitteitä somaleista hän ei ole moniavioinen eikä ole jättänyt peräänsä ja valtion elätettäviksi joukkoa yksinhuoltajaäitejä, vaan on pysynyt uskollisena kauniille, rakastavalle vaimolleen. Jussilla on viisi lasta, joten tässäkään hänellä ei ole kateuden syytä. Jussi on hankkinut lapsensa kahdessa samanaikaisessa suhteessa, mutta hänen varsinainen vaimonsa ei kuitenkaan ole lopettanut antamasta naistenlehdille lausuntoja siitä, kuinka hyvä ja huolehtiva isä hän on.

Abdirahim voitti Suomen Penin sananvapauspalkinnon. Jussi ei olisi sitä voinut voittaa, sillä hän ei osaa käyttää sananvapauttaan oikein. Hän on jopa tehnyt siinä niin raskauttavia virheitä, että on saanut tuomion hyvin ikävästä rikoksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaa. Mutta tästäkään ei Jussi liene pahoillaan, sillä hänen toimintansa on ollut suunniteltua.

Taannoin Husu valehteli Twitterissä, että heitti rasistin ulos taksistaan, vaikka ei ollutkaan heittänyt. Halla-ahon ja koko puolueen toiminta perustuu jatkuvaan valehteluun ja liioitteluun. Ei Jussi voinut oikeasti olla sydämistynyt Husun tarinan loppukäänteestä. Tälläkin kertaa hänen kuitenkin oli käytettävä kaikki keinot, jotta sai kiihotettua tarpeeksi väkeä Abdirahimin kimppuun.

Mikä sitä Jussia sitten oikeasti korventaa? Ihonväri, luonnollisesti, sillä Jussihan on vihapuhuja, joka on jatkuvasti pyrkinyt luomaan ns. kolmansista maista tulevista ihmisistä kuvaa sosiaaliturvalla loisivina laiskimuksina. Mutta Abdirahimiin hänellä on selkeästi aivan erityinen, henkilökohtainen vihasuhde, joka pulpahtaa pinnalle milloin omituisina toteemi-lausuntoina, milloin säälittävänä yrityksenä kyykyttää Abdirahimia hänen FB-seinällään.

Kyllä minä luulen, että kysymys on sittenkin rakkaudesta. Ei siitä, että Jussi olisi rakastunut, vaan siitä, että Abdirahimia, muualta tullutta muukalaista, rakastavat vilpittömästi tuhannet suomalaiset. Hänen aitouttaan, ahkeruuttaan, yrittämishaluaan, hyväntuulisuuttaan ja sanavalmiuttaan. Jopa hänen erehtyväisyyttään.

Jussi tietää, että se ihailu, mitä hän äänestäjiltään saa, ei ole oikeaa rakkautta. Kiihottamalla ihmisiä vihaan ja katkeruuteen vähemmistöjä vastaan hän on nostanut heissä esiin ihmisten alhaisimpia tunteita. He ovat äänestäneet häntä edustajaksi, joka osaa ihanasti juoruta ja levittää valheellista, vihjailevaa ja vääristelevää tietoa ja limaisia vitsejä. Sellainen johtajuus on katkeavaista, kuin vinkuheinän heilunta tuulessa. Jonain päivänä Jussi tekee raskaan virheen tai tulee joku karismaattisempi vihaaja, jonka nähdessään vasallit siirtyvät hetkessä uuteen leiriin. Vihajoukkion keskuudessa kytee jatkuva sota ja kapinahenki. Pelokas ja vihainen äänestäjä äänestää aina parasta vihaajaa ja pelottelijaa.

Donald Tusk, joka valittiin Euroopan suurimman puolueen, keskusta-oikeistolaisen EEP:n puheenjohtajaksi, piti toivoa herättävän avauspuheenvuoron taistelusta äärioikeistolaisia voimia vastaan: ”Me emme uhraa arvojamme, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatteita emmekä sivistystä vastalahjaksi turvallisuudesta ja järjestyksestä. Siihen ei ole tarvetta, koska ne eivät sulje toisiaan pois. Se, joka ei voi tätä hyväksyä, ei voi myöskään kuulua tähän perheeseen.”

Toivottavasti EEP löytää keinot tuohon taisteluun. Suomesta on yhdeksi varapuheenjohtajista ehdolla Petteri Orpo. Kokoomuksella ei ole tähän mennessä ollut minkäänlaista näkyvää halua taistella äärioikeistoa vastaan, vaan pikemminkin kohdella hellästi äärioikeistolaista, rasistista osaa puolueesta ja antaa nuorisojärjestön rauhassa kouliutua sellaiseksi, kunhan pitävät puheet sopivasti lain rajoissa. Mutta ehkäpä eurooppalainen isoveli antaa eväitä paluulle kansanvaltaa ja yhtäläistä ihmisarvoa kunnioittavaan politiikkaan.

Taistelu jotain vastaan on aina vaikeaa. Toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa sosialidemokraatit yrittivät käydä epätoivoista taistelua natsismia vastaan. Kun katsotte ajan vaalijulisteita, huomaatte, että Hitlerin propaganda osuu ytimeen: kärsivän tai huolissaan olevan kansanosan tunteisiin. Vastapuoli yrittää herättää väkeä huomaamaan, kuinka karmivat ajatukset ja politiikka ovat tuon propagandan taustalla ja mihin ihmisvihaa julistava ja vähemmistöjä halveksiva politiikka tulee johtamaan. Turhaan.

Olkoon siis meilläkin nyt johtoaatteena se, että politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista. Myös vaaleissa ja vaalien välissä puolueiden tulee tehdä omaa politiikkaansa eikä keskittyä taistelemaan äärioikeistoa ja rasismia vastaan. Rasistien kannatus taittuu helpoimmin siten, että eriarvoisuus vähenee, kateus laimenee ja turvallisuuden tunne lisääntyy.  Helpommin sanottu kuin tehty? Kun kaikki keskittävät voimavaransa ongelmien ratkaisuun, jotain saadaan myös aikaan. Nykyään tuntuu vähän siltä, että meillä on koko ajan vaalikampanja meneillään ja pitää olla varpaillaan ja loukkaamatta edes rasisteja ja kansallissosialisteja.

Tämä ei tarkoita sitä, että rasismia pitäisi piilotella tai rasisteja hyvitellä. Rasistiset valheet on aina tyrmättävä ja äärioikeiston kieroilu nostettava esiin. Toinen suuri virhe, joka natsi-Saksassa tehtiin, oli se, että vanha ja väsynyt presidentti Hindenburg nimitti, vastoin aiempia lupauksiaan, Hitlerin valtakunnankansleriksi. Hän uskoi, että siten Hitler olisi parhaiten kontrolloitavissa. Se puolue, jonka päästätte tuolla periaatteella hallitusvastuuseen, ei ole teidän kontrollissanne, vaan te olette yhdessä puolueen kanssa toteuttamassa juuri sen puolueen politiikkaa. Tästä jäi kouriintuntuva esimerkki edelliseltä hallituskaudelta: turvapaikanhakijoiden epäinhimilliset pakkopalautukset ja jo yksi maamme mainetta lokaava tuomio Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Taistelkaa, mutta taistelkaa oman politiikkanne keinoin, tekemällä hyvää ja eettisesti kestävää politiikkaa yhteisten asioiden hoitamiseksi!

 

Kunnioitetut somekeskustelijat, poliitikot ja tavallinen kansa, totuuden ystävät.

Jos vaikkapa joku nyt oikeutta käyvistä toimittajista olisi kertonut samanlaisen valkoisen valheen, kuin tuttu taksikuski, ja jäänyt kiinni, olisitteko käyneet samalla tavalla hänen kimppuunsa?

Ette ehkä olisi.

Olisitte ajatelleet, että tuo toimittaja on hyvän asian puolella ja joutunut jo tähän mennessä kestämään valtavasti häirintää. Suvaitsevainen, hyvä ihminen, joka on aina uutterasti tehnyt hyvää työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen. Se hyökkäys, mikä häneen somessa kohdistuu, on hirvittävä ja kenelle tahansa täysin kestämätön.

Taksikuskista ette ajattele samoin. Hän on teille vain mamu, joka nyt on pettänyt teistä jokaisen henkilökohtaisesti, kun ei ole pysynyt lestissään teidän mallimamunanne ja toiminut niin, kuin te itse aina toimitte: rehellisesti, ilman minkäänlaista tarinoiden värittelyä. Perheenne, sukunne, ystävienne, koulutovereidenne, työnantajienne ja äänestäjienne tukemana. Taksikuski on teidän lisäksenne pettänyt puolueensa, äänestäjänsä, muut taksikuskit ja kaikki maahanmuuttajat.

Toimittajan kohdalla te olisitte ymmärtäneet, millainen hullunmylly siitä seuraisi ja kuinka paljon apua tämä oman somepiirinne ihminen nyt tarvitsee. Ura, työpaikka, perheen elanto, jopa mielenterveys olisivat voineet olla vaakalaudalla. Olisitte ehkä ymmärtäneet senkin, että hän valtavan paineen alla olisi yrittänyt puolustautua ja pysyä tarinassaan. Olisitte tukeneet häntä kaikkialla, missä häntä solvataan ja lähetelleet tuen ilmauksia ympäriinsä.

Abdirahimin jätitte korppien nokittavaksi. Te kirjoititte vain Facebookiin ja Twitteriin: ”Sehän valehteli, ja rasismista kerrottaessa ei saa valehdella.”

Fiktiivistä tämä mietintä tietysti on, eiväthän nuo tuntemanne ihmiset olisi missään tilanteessa liioitelleet tarinaansa tai käyttäneet valkoistakaan valhetta. Suomalainen ei valehtele.

Matkustimme 2000-luvun alkupuolella Espoon rannoilta bussilla Helsingin keskustaan. Oli kesä, ilta vielä nuori ja bussi puolillaan noin 14 – 15-vuotiaita ”hyvien perheiden tyttäriä”, jotka joivat näyttävästi keskiolutta ja pitivät ilmatilaa hallussa. Muutama matkustaja yritti heitä toppuutella, mutta sai vain röyhkeää sadattelua vastaukseksi. Matkan lopuksi menin kysymään kuljettajalta, miksi hän ei puuttunut tilanteeseen ja poistanut tyttöjä bussista. Maahanmuuttajakuski kertoi, ettei se ollut mahdollista, sillä jos hän tekisi jotain sellaista, vanhemmat nostaisivat metelin, soittaisivat joukolla bussifirmaan ja haukkuisivat kuljettajan, ja hänelle tulisi vaikeuksia.

Tilanne ei näköjään ole tuosta muuttunut. Nyt kuljettajien rasistinen kohtelu nousi esille Abdirahim Husu Husseinin julkaistua somessa kertomuksen kohtaamastaan rasismista taksikuskin työssä. Husu teki virheen ja kehuskeli poistaneensa rasistisen solvaajan kyydistä, vaikka olikin sitten heltynyt tai nöyrtynyt ja vienyt rasistin pyydettyyn osoitteeseen. Huomionarvoista oli kuitenkin, että hän uskaltautui kertomaan asiasta, harvoin näistä kukaan uskaltaa julkisesti kertoa. Tällä kertaa Husu oli niin ärtynyt ja väsynyt, että lähti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Eipä siitä hänellekään mitään hyvää seurannut.

Olisi voinut luulla, että Husun kertomus olisi johdatellut yleisön keskustelemaan siitä, kuinka kuljettajille turvattaisiin mahdollisuus työskennellä ilman rasistista häirintää. Sen sijaan persukerho johdatteli aihetta siihen suuntaan, että Husulla olisi jotain tekemistä raiskaajataksin kanssa. Toisaalla alettiin tehdä salapoliisityötä ja etsiä aukkoa Husun hiukan epäloogisessa tarinassa. TaksiHelsinki läksi mukaan ja alkoi keskustella taksinkuljettajan työsuorituksista suuren yleisön ja skandaalimedian kanssa. Lopuksi myös maamme tunnetuin juorulehti, Helsingin Sanomat, liittyi rasistikuoroon ja vahvisti näyttävästi Husun valehtelijaksi.

Aiemmin mainitut asiat eivät ole kovin yllättäviä, media lähtee helposti rasistikelkkaan ja Helsingin Sanomillakin näyttäisi olevan erityisiä toimittajia tämän kaltaisten hykerryttävien tapausten varalle. Hyvin erikoinen oli kuitenkin älämölö, joka nousi Twitterissä poliitikkojen ja puolueaktiivien ja tavallisten kommentoijien taholta. Hyvin monella oli tarve tehdä päivitys, jossa tuomittiin jyrkästi Husun valehtelu ja katsottiin hänen vaikeuttaneen rasisminvastaista työtä ja pilanneen somaliyhteisön maineen. Ja nyt eivät olleet liikkeellä pelkästään rasistit, vaan vasemmistoliittolaiset, vihreät ja tunnetut rasismin vastustajat. Brigita Krasniqi oli yksi harvoista, joka toi selkeästi esille, mistä oli kysymys:

Kun vähemmistön edustaja on pahassa pinteessä, luulisi, että hän saisi edes hiukan tukea. Yllättävän monilla oli tarve edistää omaa poliittista uraansa tuomalla julki paheksuntansa ja ikään kuin poliittista tasapuolisuuttaan: nyt pitää joukolla tuomita, kun kerran valehteli, vaikka on mamu. Harva otti huomioon törkeän rasismin kohteeksi joutuneen piinaavaa tilannetta ja jatkuvaa varpaillaan oloa. Harva käy tuollaisella henkilökohtaisella tavalla Halla-ahon tai kenenkään rasistin kimppuun, vaikka heidän poliittinen nousunsa perustuu lähes pelkästään valehteluun ja rasistiseen kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Vähemmistön edustajaan on helppo iskeä, hänen on nöyrryttävä ja tunnustettava alamaisuutensa. Pieni liioittelu tarinassa ja heti olet petturi ja valehtelija. Valtuustoryhmä kokoontuu ja langettaa tuomionsa luopiolle.

Vieläkään kukaan näistä puhtoisista, valheettomista poliitikoista ei ole nostanut keskustelua jostakin näistä seikoista:

Kuinka saadaan maahanmuuttajakuskien työoloja parannettua? Kenenkään ei pidä noin raskaassa työssä sietää epäasiallista kohtelua.

Miten kuskin kuuluu toimia, jos joutuu rasistisen hyökkäyksen kohteeksi?

Onko asiallista, että työnantajan edustaja levittelee kuskin ajotietoja rasistimedialle?

Tekeekö liioittelu omasta käyttäytymisestä tukalassa tilanteessa ihmisestä huijarin, kun kertomus rasistisesta hyökkäyksestä on muilta osin totta?

Jos suomalainen poliitikko lisää pienen valheen narratiiviinsa, oletko yhtä lailla hänen niskassaan?

Millaiset ovat maahanmuuttajakuskin mahdollisuudet puolustautua, jos koko nettiyhteisö käy joukolla kimppuun?

Olisiko ollut mitenkään mahdollista, että valtuustotoverit olisivat keskustelleet aiheesta Husun kanssa ennen julkista sometuomioistuinkäsittelyä? Olisiko jopa tuomion voinut kertoa hänelle itselleen, eikä julistaa sitä somessa?

Onko SDP:llä mitään intressiä pitää huolta oman puolueen rasismin uhreista?

Viime aikoina on paljon keskusteltu niin sanotuista mikroaggressioista. Ne ovat vähemmistöryhmien edustajiin kohdistuvia, joskus tahattomia, usein opittuja loukkaavia kommentteja tai tekoja, joista paistavat stereotypiat ja ennakkoluulot. Monella ne ovat aivan tavallinen tapa puhua esimerkiksi muualta muuttaneista ihmisistä.

Suomessa tällaiset tyhmät tai tuhmat tavat ovat varsin yleisiä, eikä pelkästään mikroaggressioiden tasolla. Suomi nousi viime vuoden tilastoissa Euroopan unionin rasistisimmaksi maaksi. Tummaihoisten tölviminen on yleistä ja vihapuhe jyllää sosiaalisessa mediassa. Suomen poliittisella johdolla on kuitenkin tapana mennä puheenparressaan vähän mikroaggressioita ja kadun rasismia pitemmälle. Usein luikautetaan ihan normaalinkin puheen keskelle piilorasistisia lauseita, jotka johdattavat kansalaisia uskomaan, että uhka piilee ulkomaalaisessa.

Myös toimissa on eroja riippuen siitä, puututaanko suomalaisen vai muunmaalaisen tekemisiin. Kun Turussa tapahtui tuhoisa puukkoisku, kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan haavoittui, ja murhaaja oli vierasmaalainen, presidentti matkusti heti Turkuun laskemaan kukkia tapahtumapaikalle ja lausui julkisuuteen mm. näin:

”Samalla meidän on nyt kansakuntana mietittävä, miten käsittelemme tämän julman teon. Keskustelumme maahanmuutosta on ollut vaikeaa, melkeinpä mahdotonta jo ennen tätä. Maahanmuutto herättää vahvoja tunteita – puolesta ja vastaan. Asiallista keskustelua on vaikea käydä tunteisiin menevästä aiheesta, mutta meidän on kansana siihen kyettävä.”

Kun Kuopiossa vastikään tapahtui suomalaisen nuoren miehen tekemä raaka miekkamurha ja yhdeksän muun henkilön haavoittaminen – enimmäkseen naisten, kuten Turussakin – presidenttiä ei paikalla näkynyt ja hän tyytyi vain esittämään osanottonsa uhrien omaisille. Maamme ei nyt ollut uhattuna, maahanmuutto ei ollut hirmutekoihin syyllinen eikä keskustelun paikkaa ollut. Suomalaisen murhaajan mietteistä emme vielä tarkkaan tiedä, mutta Turun osalta tavan tallaajasta näytti siltä, että tolaltaan mennyt, syrjäytynyt, surkea taparikollinen eteni murhaajaksi, eikä lähellä olevien ihmisten useista huoli-ilmoituksista ollut mitään seurauksia. Presidentti sanoi iskun kohdistuneen hyvyyttä ja inhimillisyyttä vastaan – suomalaisen iskulla ei kai sitten ollut tällaisia tarkoitusperiä.

Jo vuoden 2015 syksyllä, kun Suomeen tuli paljon pakolaisia ja vähän maailmaa nähneillä, nurkkakuntaisilla ja moukkamaisilla suomalaisilla oli pelkojensa kanssa tekemistä, Niinistö meni suurlähettiläiskokouksessa mainitsemaan, että ”Eurooppaan tulijoiden joukossa on valitettavasti joitain niitäkin, joilla on pahat mielessä.” Eipä ollut se kovin rakentava ja kansakuntaa kokoava lausahdus hetkellä, jolloin maan isän olisi pitänyt kehottaa ihmisiä pitämään hyvää huolta maahan saapuneista, kaiken, paitsi elämänsä menettäneistä pakolaisista.

Samaan aikaan, kun presidentti ja ministerit taivastelevat ulukomaalaisten kammottavuutta, suomalaiset miehet hakkaavat surutta vaimojaan ja Suomi pysyy kenenkään asiaan puuttumatta yhtenä eukontapon kärkimaista maailmassa.

Vuoden 2015 lopulla taparikollisten ja väkivaltaisten rasistien muodostamat ”partiot” alkoivat naisten suojelun nimissä kierrellä Suomen kaupunkien kaduilla. Poliittiselta johdolta ei saatu yhdenmukaista, rasistista joukkotoimintaa tuomitsevaa kannanottoa. Oikeusministeri Lindström tokaisi, että ”jokaisella on ihan vapaa oikeus liikkua tuolla ulkona, eihän siinä ole mitään” ja pääministeri Sipilä: ”Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää sen, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin”. Molemmat antoivat hiljaisesti ymmärtää, että suomalaisten pelot ovat oikeutettuja ja katupartiointi ulkomaalaisia vastaan luonnollista. Vaikka Sipilä myöhemmin korjaili sanojaan, vahinko oli jo tapahtunut.

Yksi laajempi asia, joka Suomessa luo epäluuloja ja vihaa ulkomaalaisia kohtaan, on ulkomaalaispoliisin toiminta. Onko pakolaisten palautuksissa kotimaihinsa koskaan kokeiltu, toimisiko asia esim. lapsiperheiden kohdalla niin, että kerrotaan palautuspäivä ja määrätään perhe saapumaan paikalle lentokenttäkyyditystä varten tai sovitaan, milloin taksi noutaa? Onko poliisin aivan pakko mennä noutamaan lapsia vanhempineen gestapo-tyyliin yöllä, kommandovarusteissa ja susikoirien kanssa? Onko ulkomaalaispoliisiin juurtunut pelko ulkomaalaisia kohtaan? Joka tapauksessa tällaisilla manöövereillä luodaan kansalaisten keskuuteen sellainen käsitys, että pakolaisina maahan saapuneet perheet ovat terroristeja.

Yleensäkin poliisin toiminta näyttää usein siltä, että marsilaisia vaanitaan. Jos olet muualta tullut, olet epäilyttävä. Aivan äskettäin tuttava kertoi ystävälleen tapahtuneesta: moottoripyöräpoliisi pysäytti miehen tylysti jalkakäytävällä, vaati papereita nähtäväksi ja KAHLITSI miehen moottoripyöräänsä mennessään paikalle hälytettyyn poliisiautoon selvittämään henkilöllisyyttä. Päästivät kuitenkin mustan miehen menemään, kun ihonvärin lisäksi mitään epäilyttävää ei ollut. Arvatkaapa vain, vahvistuivatko jälleen silminnäkijöiden ennakkoluulot.

Eräs silmiinpistävä piirre suomalaisissa on omien vähemmistöjen syrjintä, josta jälleen selkeä esimerkki oli viime viikolla esiin noussut romanien erittely henkirikostilastoissa. Viisisataa vuotta maassa ei riitä tekemään ihmisestä suomalaista, vaan pelottava ulkomaalaisuus on otsaan tatuoitu.

Jos yritetään aina olla kaikkien kavereita ja sen varjolla käytetään ilmaisuja, jotka eivät rasistejakaan loukkaisi, tullaan hyväksyneeksi rasistinen toiminta ja edistäneeksi syrjivää ilmaisutapaa. Jos tunnettu henkilö puhuu maahanmuutosta rasitteena, se on sitten rasite, vaikka ihmisten saapumisen kylmään, umpimieliseen maahamme voisi vallan hyvin nähdä olevan myös virkiste, voimavara ja iloinen yllätys.

Yhdysvalloissa presidentti Trump puhui siirtolaisten torjuntaan tarvittavan vallihautoja, jotka kuhisevat käärmeitä ja alligaattoreita. Voi olla, että monien mielessä Suomea sellaiset jo ympäröivät. Houkuttele siinä sitten lisää kipeästi kaivattuja maahanmuuttajia.