Kun SDP:n Antti Rinne alkuviikosta melko lievin sanakääntein moitti perussuomalaisia rasistien suojelemisesta, ainoa vastaväite, jonka Timo Soini jälleen keksi, oli leimakirveen heittely ja iso äänestäjien määrä. Kaikki ne, jotka vielä viime vaaleissakin erehtyivät pölhöpopulisteja ja rasisteja äänestämään, eivät ehkä tehneet sitä rasistisin motiivein. Aika iso osa kuitenkin teki ja toinen puoli rasismista piittaamatta. 1930-luvun Saksassa natsien valta varmistui vaaleissa annetuilla äänillä. Harhautettu kansa saattaa tehdä tyhmiä tekoja. Pahuuteen mukaan lähteminen onnistuu lähes jokaiselta meistä, kun oikein kiihotetaan.

Timo Soini ei tule saamaan sitä anteeksi, että hän ujutti rasistit syvälle Suomen hallintoon. Osa häpeästä lankeaa myös niiden poliittisten puolueiden päälle, jotka jo neljä vuotta maassa lisääntyvää rasismia katseltuaan mielihalulla ottivat perussuomalaiset mukaan hallitustyöhön ja tekaisivat yhdessä heidän kanssaan rasistisen maahanmuutto-ohjelman.

Kuluneiden viiden vuoden aikana, jolloin rasismia on meillä eduskunnasta ohjattu ja lisätty, on asiassa ehtinyt olla jo monenlaisia suhdanteita.

Vuonna 2011, kun perussuomalaiset saivat ison vaalivoiton, rasismista puhuminenkin perussuomalaisten yhteydessä oli kiellettyä. Jos Helsingin Sanomiin yritti kirjoittaa kriittisen kommentin, jossa mainittiin Jussi Halla-aho nimeltä tai mainittiin sana rasismi tai fasismi, kommentti jätettiin säännönmukaisesti julkaisematta. Uuden Suomen Puheenvuorosta lensi eräskin kirjoittaja ilman varoitusta ulos, kun uskaltautui osuvasti vertailemaan Natsi-Saksan ja perussuomalaisen Suomen viha- ja kiihotusretoriikkaa. Yhtäläisyys oli ilmeinen ja jokaisen ajattelevan ihmisen huomaama.

Perussuomalaisiin suhtauduttiin suojellen ja oli ikään kuin hienoa ja arvostettua se, että oltiin hiljaa ja sallittiin Timo Soinin tuoda ”pienen kansan ääni” esiin. Tällä tarkoitettiin kai sitä, että on hienoa, että joku osaa kiihottaa vähän koulutettuja ihmisiä sellaiseen vihaan, että saa heidät äänestyspaikoille. Rasismia vähäteltiin tai sen olemassaolo kiellettiin. Harva muisti, että äänestäjiä voi villitä myös ilman ihmisten yhtäläisen arvon kieltämistä. Sekin unohtui, että ”pieni ihminen” ei ole yhtään sen tollompi kuin johtajansa.

Muut puolueet pelkäsivät äänten menetyksiä ja ottivat vaalipuheisiinsa samoja rasistisia teemoja tai sallivat nuorisojärjestöjensä puuhailla niiden kanssa, jotta edes osa rasismiin ja vieraan pelkoon kallellaan olevista ihmisistä pysyisi äänestäjinä. Soini meloneinensa oli median lempilapsi, möläyttelijä, joka antoi klikkausjournalismille valmiit otsikot. Häntä, joka uskaltautui perussuomalaisten rasismia esiin nostamaan ja arvostelemaan, pidettiin vähän arveluttavana äärivasemmistolaisena riehujana. Oman puolueen kannatuksen vaarantamisen uhalla ääneen uskaltautuivat vain omasta arvostaan, omista arvoistaan ja aatteestaan varmat, viisaat miehet ja naiset. Liian vähän on heitä Suomessa.

Eduskuntapuolueista ainoat, jotka kuluneiden vuosien aikana ovat uskaltaneet toistuvasti julkisesti ja selvin sanoin moittia rasistista politiikkaa, ovat RKP, Vasemmistoliitto ja SDP. Vihreistä valtaosa on kirkasotsaisia rasismin vastustajia, mutta jotkut heistä ovat  myötäilleet pahimpiakin rasisteja. Rasisteja on myös hyväksytty  puolueen jäseniksi. Kun asia kyseenalaistetaan, vihreät toteavat, että heidän puolueensa on moniääninen. Moniäänisyyttä ei missään yhteydessä pitäisi ymmärtää rasismin hyväksymiseksi. Kokoomus kielsi kyllä vuoden 2011 vaaleissa yhden ehdokkaansa julkirasistiset vaalimainokset, mutta ei millään tavalla ilmaissut, että sellaisia levitelleen ehdokkaan äänestäminen olisi ei-toivottavaa. Jatkossa Kokoomus salli nuorisojärjestönsä lähteä ajamaan maahanmuuttajavastaista ja syrjivää ohjelmaa ja hyväksyi sen myötä esille nousseet rasistiset henkilöt ehdokkaiksi seuraaviin eduskuntavaaleihin. Valitettavasti osa heistä tuli myös valituksi. Keskusta on ollut rasismista hiljaa, eli antanut kaiken rauhassa tapahtua, ja onhan heilläkin jo ainakin yksi syrjiviä kirjoituksia laativa kansanedustaja.

Viime eduskuntavaalien jälkeen suhdanteet muuttuivat. Perussuomalaisten suosio väheni jokaisessa gallupissa ja muiden puolueiden pelko haipui. Helsingin Sanomiinkin ilmestyi suomalaista äärioikeistoa ja perussuomalaista rasismia paljastavia kirjoituksia. Natsia sai pikku hiljaa mediassa sanoa natsiksi ja rasistia rasistiksi.

Mutta edelleen kaikki tämä pysyy vain raportoinnin ja toteamisen tasolla. Nyt jo tiedämme, että se, mihin perussuomalaiset ovat tähdänneet, on osittain toteutunut: muukalaisviha ja rasismi ovat  lisääntyneet ja rasistiset puheet arkipäiväistyneet. Väkivallanteot ovat lisääntyneet ja julkinen  usutus niihin kasvanut ja koventunut.

En tiedä, ovatko istuvan hallituksen ministerit tietoisia siitä, että he ovat osasyyllisiä sotaa pakoon lähteneiden ihmisten pahoinpitelyyn pesäpallomailoilla. Eivät he ole suoraan siihen kehottaneet, ovatpa jopa saattaneet sanoa, että soo, soo, ei noin pidä tehdä. Timo Soinikin saattaisi sanoa: ”Minä en tekisi noin.” Mutta samaan aikaa he sallivat – Timo Soini omiltaan ja muut hallituspuolueet perussuomalaisilta ja osin jopa omilta kansanedustajiltaan ja kunnallisilta toimijoiltaan – jatkuvan, määrätietoisen ja systemaattisen pakolaisten ja erilaisesta kulttuurista maahan muuttaneiden ihmisten mustamaalaamisen, halventamisen ja heidän yhtäläisen ihmisarvonsa kyseenalaistamisen.

Ei tällaisessa tilanteessa auta mitään se, että hallitus tiedottaa tuomitsevansa jyrkästi polttopulloiskut tai muut väkivaltaisuudet. Eikä se, että opetusministeriö suuntaa varoja tulevien sukupolvien rasisminvastaiseen työhön. Kaikki on pelkkää sanahelinää ja tyhjiä muodollisuuksia niin kauan kuin rasistisia liikkeitä innostetaan ja kiihotetaan hallituspuolueiden eduskuntaryhmistä.

Rasistiseen yhteiskuntaan ei ajauduta vahingossa ja sattumalta. Rasismi lisääntyy vain jos me annamme sen lisääntyä.