Kuukausi: helmikuu 2021

Hädänalaisen auttaminen ei ole mediaseksikästä eikä poliittisesti kannattavaa

~ Reija Härkönen
Kuva: Kaleva, turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta tamperelaisessa koulussa

Suomessa poliitikot pystyvät huoletta jättämään sivuun turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät  ongelmat. Etenkin paperittomien kohteluun ei kannata kajota pikkusormellakaan, niin suuri on heitä kohtaan herätetty viha. Kyllä, tahallaan ja päämäärätietoisesti nostatettu viha. Aivan niin kuin kerran  juutalaisia kohtaan. Turha sanoa, ettei näillä kahdella ryhmällä ole mitään yhteistä. He ovat joutuneet yhteiskunnassa asemaan, jossa heidän auttajiaan pidetään yhteiskunnan vihollisina. Poiskaan heitä ei pystytä lähettämään, mutta heitä pidetään mahdollisimman ikävässä tilanteessa jo toivotaan, että he vain katoavat jonnekin. Terveydenhoitoakaan ei saisi edes raskaana oleville järjestää, jotta luonnollinen valinta tekisi tehtävänsä. Sisäministeriö yritti pari vuotta sitten kokoomuksen johdolla jopa vaatia vankeusrangaistusta paperittomien auttajille.

Näin vaalien alla puolueet haluavat hyvitellä myös rasistisia äänestäjiään. Siksipä SDP:n nettiaviisi nostaa näyttävästi esiin Eveliina Heinäluoman ajatukset paperittomista: ”

”Samalla pidän tärkeänä, että emme sulje silmiämme turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytöltä, Heinäluoma painottaa ja viittaa erityisesti keskusteluun laittomasti maassa oleskelevista”. 

Ikäänkuin Heinäluoma ei tietäisi, että nämä ihmiset olisi jo ajat sitten kyyditetty maasta ulos, jos se vain olisi mahdollista. He ovat yleensä ihmisiä, joiden perheet ovat lähteneet pakoon hirmuvallan alta, piileskelleet orjatöissä lähes yhtä levottomissa naapurimaissa ja hankaluuksia kohdatessaan lähteneet jälleen liikkeelle. Jotkut ovat sitten edenneet Suomeen saakka turvapaikkaa etsimään. Kaikki eivät ole saaneet todistettua, että he olisivat välittömässä vainon tai kuoleman vaarassa maassa, josta heidän perheensä on alunperin kotoisin. Sinnepä heidät siis halutaan lähettää, vaikka heillä ei ole maahan muuta yhteyttä, kuin muinaiset sukulaisten tai perheenjäsenten vainot tai murhat. Onneksi maat eivät edes ota vastaan passittomia ihmisiä, turvapaikanhakijalle on jopa parempi roikkua täällä tyhjän päällä kuin palata paperittomana muukalaisena ja täysin ilman turvaverkkoja keskenään taistelevien ryhmittymien keskelle. 

Kukaan suomalainen ei lähettäisi omaa lastaan sellaisiin olosuhteisiin. Eikä ajattelisi, että oma lapsi on ”käyttänyt hyväksi järjestelmää” paetessaan sietämättömiä olosuhteita tai vainoa oleskelumaassaan. Siksi tuntui suorastaan naurettavalta se hätä, joka kansalle nousi, kun 17-vuotias lapsi ei koronarajoitusten vuoksi meinannut heti halutessaan päästä kesken opintojensa lentämään takaisin kotiin. Oppositiopoliitikot  nostivat metelin: ”Suomi on jättänyt alaikäisen lapsen heitteille Englantiin!” Nyt oli ulkoministeri Haaviston nopeasti reagoitava kansan hätään ja heti soitettava tyttelille ja pelastettava hänet tuosta valtavasta ahdingosta.  Ja kuitenkin tuon lapsen olivat varakkaat vanhemmat lähettäneet turvallisesta maasta toiseen turvalliseen maahan hyvän perheen hoiviin nauttimaan ihanasta nuoruudesta.

Ministeri Haavisto ei ole tainnut soittaa turkulaiselle lähihoitajalle tai hänen aiemmille kohtalotovereilleen. Alia ollaan väenväkisin palauttamassa Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan asunut. Hänen perheensä muutti Iraniin ennen Alin syntymää. Suomessa asuessaan hän on opiskellut kielen, kouluttautunut lähihoitajaksi ja saanut vakituisen työpaikan – eli tehnyt kaikkensa, jotta saisi elää turvalliseksi uskomassaan maassa.

Kuntavaalien edellä toistelemme persuille, että maahanmuuttoasioista ei kunnissa päätetä.  Sekin on totta, mutta pitäisi toistella, että maahanmuuttoon liittyvistä asioista päätetään Suomessa ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sitoumuksia noudattaen eikä enää milloinkaan lopullinen ratkaisu mielessä. Tämä pitäisi myös ministereiden ja kansanedustajien ymmärtää, eikä antaa persumielisille sellaista käsitystä, että ne, jotka eniten rääkyvät, pääsevät kyllä aikanaan tekemään maahanmuuttajien elämän maassamme sietämättömäksi. 

Tulisipa vielä sellainen päivä, että olisi poliittisesti kannattavaa nostaa Suomessa meteli hätää kärsivän puolesta, ei häntä vastaan.

https://sdp.fi/fi/blog/sdpn-heinaluoma-turvapaikanhakijoiden-oikeudet-taattava-mutta-jarjestelman-hyvaksikaytoltakaan-ei-tule-ummistaa-silmia/
https://www.amnesty.fi/vetoomukset/turkulaista-lahihoitajaa-ei-saa-kaannyttaa-afganistaniin/

Sulkeeko rehti yrittäjä ovet maksavilta asiakkailta?

~ Reija Härkönen
Kuva: Romano Missio

Romanimiesten pääsy ravintolaan estettiin. Naiset ja 5-vuotias tyttö eivät päässeet kylpylään. Äitiä ja lasta ei päästetty jouluostoksille lelukauppaan. Romaniseurueelle ei ollut sijaa Ruotsin laivalla.  Näitä uutisia julkaistaan tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen. Ne ujuvat uutisvirrassa ohi ja unohtuvat, jättäen korkeintaan saman opitun muistijäljen: taas niistä romaneista oli harmia. Ja kuitenkin heitä ei oteta asiakkaiksi vain sen vuoksi, että he ovat romaneja.

Kuinka voi olla, että yli 500 vuotta maassamme asuneet ihmiset ovat yhä rasistisen syrjinnän uhreja? Eivätkö pienen vähemmistön vähän erilaiset tavat ja puvut voisi jo lakata meitä harmittamasta?

Kun romanit 1500-luvulla lähtivät asuinsijoiltaan Intiassa ja etsivät toimeentuloa Keski-Aasian, Lähi-Idän ja Euroopan maista, he kulkivat kylästä kylään tehden töitä, joita saivat ja joista vähän rahaa sai: hevoskauppaa, kaupustelua, eläinten käsittelyä, tanssia ja laulua. Varkauksiakin tehtiin ja tietysti kävi myös niin, että jos jotain oli kadonnut, kiertävää, kylästä jo poistunutta porukkaa oli helppo epäillä. Moldaviassa ja nykyisessä Romaniassa romanit pakotettiin orjuuteen. Itävalta-Unkarissa 1700-luvulla heidät pakkosulautettiin valtaväestöön ja romanilapset riistettiin vanhemmiltaan. Monissa maissa, myös Suomessa, romaneilta kiellettiin kaikki kirkon palvelut, kuten vihkiminen, hautaaminen ja kastaminen.  

Toisen maailmansodan aikainen sorto ja holokausti olivat järkyttävä jatko vuosisatojen vainolle. Vähintään 500 000 romania murhattiin. Sodan jälkeen Itä-Euroopan maissa romanit joutuivat surkeaan asemaan. Heihin kohdistettu syrjintä paljastui kunnolla vasta Neuvostoliiton hajottua. Kovin paljon ei tilanne ole vieläkään parantunut. Muureja on rakennettu erottamaan romanigetot muusta väestöstä. Monet tšekkiläiset romanit ovat 2000-luvulla muuttaneet Kanadaan – siis joutuneet yhä vain kiertolaisiksi. Slovakiassa ja Unkarissa oli 1990-luvulla romaneihin kohdistuva väkivallan aalto. Monissa Itä-Euroopan maissa romanilapsia sijoitetaan automaattisesti erityislasten tai vammaisten kouluihin. Romaninaisten pakkosterilointia tapahtuu vielä nykypäivänäkin. Aivan samaa vainoa toistamme me suomalaiset: porttikiellot lelukauppaan, laivalle tai ravintolaan ovat törkeää erottelua ja rotusyrjintää.

Yhä he kuitenkin hämmästyttävän tyynesti suhtautuvat asiaan ja yrittävät vain luovia ja elää elämäänsä, elättää itsensä ja perheensä. Köyhimpiä eurooppalaisia romaneita saapuu Suomeen istumaan kadulle räntäsateeseen kerjuukupin kanssa. Kärsivällisesti odottamaan pieniä almuja, jotka ovat iso apu perheen elatukseen kotimaan köyhässä getossa. Ja maassa viisisataa vuotta eläneet saavat vartijan rinnallensa, jos uskaltautuvat vaatekauppaan.  Milloin olet kuullut romaniterroristeista?

On selvää, että kiertävä elämä, heikko toimeentulo ja siitä johtuva varastelu ja muu rikollisuus, alituinen halveksituksi tulo, pelko ja pakoilu jättivät leiman ihmisiin. Se myös yhdisti, omat tavat ja kulttuuri tulivat hyvin tärkeiksi eikä mistään omasta hevin haluttu luopua. Vapaus haluttiin säilyttää, viranomaismääräyksiä ei haluttu noudattaa ja alkuun oli vaikeuksia antaa lapsille keskeytymätöntä kouluopetusta. Romanit suhtautuivat usein torjuvasti valtaväestöön ja valtaväestö romaneihin. Muistan itsekin halveksivat mustalaislorut, joita lapsena kylällä opimme lällättelemään.

Maailma on muuttunut. Suomessa romanit eivät enää kymmeniin vuosiin ole viettäneet kiertolaiselämää eikä heitä erota valtaväestöstä oikeastaan muu kuin naisten perinnepukeutuminen. Laki romanien asunto-olojen parantamisesta saatiin v. 1976 (vasta silloin!), minkä ansiosta romaneille myönnettiin kuntien vuokra-asuntoja ja heidän asumisolonsa paranivat. Ja sitä myötä lasten koulunkäynti, nuorten ja aikuisten opiskelu ja työssäkäynti. Romanit toimivat järjestöissä, seurakunnissa ja vapaaehtoistöissä niin kuin muutkin kansalaiset.

Asunnon saannissa ongelmia tuottaa yhä etninen syrjintä. Samoin työpaikan löytymisessä. Aivan samoin kuin maahanmuuttajilla, romanin vähän vieraampi, monesti ruotsinkielinen, mutta romaninimeltä kalskahtava nimi saattaa aiheuttaa sen, että hakemus ei johda haastatteluun. Jotkut pitävät Suomen romaneja yhä outoina ja vieraina ja heidän kulttuuriaan omituisena – suomalainen kulttuuri kun on niin jaloa ja esimerkillistä. Ja kuitenkin romani on naapurina ja työntekijänä ihan samanlainen kuin muutkin naapurit ja työntekijät.

Turussa oli kunnallisvaaliehdokas Paco Diop kiinnittänyt huomiota siihen, että vaaleissa ei näyttäisi olevan ehdokkaana yhtään romania: ”Kyllä täällä ihmettelen miten romaniehdokkaat nyky-Suomessa ovat tällä hetkellä edustettuina kuntavaaleissa, kun puolueet inkluusion nimessä etsii lisää ehdokkaita. Jotain kummallista on kestänyt jo kauan ja siihen pitää puuttua.”

Voin hyvin kuvitella, miltä tuntuu vastikään Suomeen muuttaneesta alkaa rakentaa omaa elämää maassa, jossa viisisataa vuotta sitten saapuneita pidetään vieraina, alempiarvoisina ja kelvottomina elämään tavallista suomalaista elämää.

Lähteet: Lisa Bjurwald, Euroopan häpeä. Rasistien voittokulku, Art House 2011, https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanit , http://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/romanien-oikeudet/

Vetäkää se poies päästänne!

~ Reija Härkönen

Joskus tuntuu, että joidenkin pitää sanoa jossain välissä ”vittu”, että yleensä uskaltaa sanoa jotain.

Toisinaan taas tuntuu siltä, että sanotaan ”vittu”, ettei kukaan vaan tulis vittu kommentoimaan. ”Sillä valta jolla vittu”, kuuluu vanha sanontakin.

Välillä näyttää ihan siltä, että se vain nyt on sellainen sana, jota kuuluu käyttää vähintään kerran jokaisessa kommentissa, jokaisessa lauseessa tai sanomisen avaukseksi tai painokkaaksi lopuksi.

Ja joskus, ihan harvoin, kuulostaa siltä, että on osoitettava, että kyllä minäkin tiedän missä se vittu on. Tai siltä, että kun sen riittävän monta kertaa reippaasti ääntää, niin ehkä sitä sitten joskus uskaltaa lähestyä.

Se on harmi. Kieli köyhtyy, jos ei voimakkaita tunteita, intohimoa, suuttumusta ja närää enää osata ilmaista millään muulla kuin naisen sukuelimellä. Vielä ihan vähän aikaa sitten tämä oli vain Korson nuorisomurteeseen kuuluva piirre, nyt se on vallannut koko somen suoliston. Tyylipuhtaimmin törkeimmän laidan äärioikeiston nettijulkaisun nimenä.

Poimin Twitteristä muutaman tvittuilun tutkiskellakseni, onko mitään tehtävissä.

Suuren surun ilmaisu on paljon arvokkaampi ja osaa ottavampi jollakin muulla sanalla vahvistettuna. Jopa kirosanalla. Tai: ”Voi murheen myrkky ja surun suonenisku!” Tai näin: ”Kyllä kuristaa kurkussa ja itku meinaa tulla”.

Tässä on niin hieno mietelmä, että pärjättäisiin vallan hyvin kokonaan ilman vahvistussanaa. Tai sitten tähän tyyliin: Joskus minä jään miettimään et ihmisille annettiin vaan kiviä ja puuta ja me juupeli vieköön tehtiin internet siitä. Aika hurjaa.

Kommentissa olisi ihan asiallista kierrätysinfoa, mutta ajatelkaapa kielen oppijaa. Yhdyssanavirhettä tuskin kukaan huomaa, mutta mitä se vittualumiini oikein on, ei sellaista kierrätysmerkkiä ole olemassa. Jos alumiinia pitää tuossa vahvistaa, niin voi sanoa vaikkapa: ”se on, kuulkaapas partaveitset, alumiinia eikä terästä.

Tässä pitäisi kohdistaa sanat lukijalle, ei hänen tai muiden alapäälle: ”Siis miettikää nyt, Kuubassa on… ”

Joskus voi olla niinkin, että vähän vanhemmat henkilöt tuikkaavat v-sanoja kirjoitettuun puheeseen, jotta kuulostaisivat edes hiukkasen nuoremmilta: ”Mennäänkö vittu tänään ompeluseuraan?”

Joiltakin, etenkin herrashenkilöiltä, taas pitäisi kysäistä sama, minkä eräs äiti kerran kysyi vittua suoltavalta tyttäreltään: ”Omastasiko puhut?”.

Jokainen tietysti puhuu ja kirjoittaa niin kuin haluaa. Esitinpä vain närkästykseni, en ole luvannut vaginaani kenellekään kirosanaksi. Mutta jos ei siitä vitusta nyt millään enää ulos pääse, niin tasa-arvon nimissä pyydän, että edes naiset ja tytöt välillä vaihtavat sen sanaan ”kyrpä”. Me tehtiin kyrpä internet siitä!

Perussuomalaisen politiikan arvostelu ei ole maalittamista

~ Reija Härkönen

Meille rasismin vastustajille sanotaan usein näin vaalien alla, että onhan se ihan oikein rasismia vastustaa, mutta onko niiden reppanoiden nimi aina mainittava. Tämä on juuri sellaista vaimentamista, johon tolkun ihmiset natsi-Saksassakin syyllistyivät. Vaikka olisi kysymys sukulaisesta tai millaisesta surkimuksesta tahansa, joka rasismin varjolla pyrkii nostamaan omaa egoaan, hänen ei pidä sallia sitä tehdä. Ei edes säälistä.

Ei ole mitään järkeä pyrkiä hygienian nimissä pitämään vaalikeskustelua sellaisena, että pidetään nimet ja kuvat poissa julkisuudesta ja kerrotaan, että siitä ja siitä puolueesta on tullut tällaisia kamaluuksia. Ja sitten toivotaan, että ihmiset eivät äänestäisi sellaista kamalaa puoluetta. Ihmiset äänestävät ihmistä ja vaikka he äänestäisivät ihan siivoakin ihmistä, tämä saattaa kuulua rasistipuolueeseen ja hiljaa sallia hyvinkin kyseenalaisen toiminnan.

Juuri nyt, kun vaaleissa on sosiaalisella medialla koronan vuoksi entistä suurempi merkitys, siellä käyty keskustelu on yhä tärkeämpää. Satunnaisellekin kävijälle on näytettävä, millaista väkeä ja millaisella agendalla suomalaiset eduskuntapuolueet ovat värvänneet pyrkimään kuntapäättäjiksi. Perussuomalaisilla ei johtajansa esimerkin mukaan usein ole edes tarkoitus saada kuntiin asiallisia toimijoita, vaan häiriköitä, hidastajia ja rasistisen aatteen levittäjiä.

Ei ole maalittamista mainita poliitikon nimi ja kertoa hänen kyseenalaisista, valheellisista ja rasistisista kommenteistaan tai kirjoituksistaan. Ehdokkaan rasistisen vaalijulisteen kommentointi julkisesti on myös sallittua. Hyssyttelyllä ja peittelyllä ei edistetä hyvän, vaan pahan leviämistä. Ei kannata myöskään sanoa, että eihän niitä äänestetä. Ehkä ei tarpeeksi läpimenoon, mutta joka tapauksessa he ovat osa puolueensa rasistista vaalikampanjaa ja rasistisen puheenparren hyväksyttämistä.

Enää ei pidä tehdä samaa virhettä, jonka Timo Soini median ja muiden puolueiden suosiollisella avustuksella teki: antaa demokratian nimissä rasisteille valtaa. Rasisteja myötäilevän median tai poliitikon ei pidä sallia arvostelun kieltämistä vaikkapa tällä tyypillisellä argumentilla: ”Mitä, eikö tavallinen kansanmies saa sanoa sanottavaansa?”  

On selvää, että asiallinen poliittinen keskustelu on tärkeää. On kuitenkin turha luulo, että persumarssi pysähtyisi asialliseen oman politiikan esittelyyn. Osallistuminen keskusteluun perussuomalaisessa mediassa on sekin vain houkutuslintuna toimimista. Persu poistaa aikanaan kaikki itselleen epäedulliset kommentit, blokkaa ilkeän oikeassa olijan ja selviää voittajana keskustelusta kuin keskustelusta.

Sekä perussuomalaisille itselleen että muulle väelle on tehtävä selväksi, mistä kiikastaa se, että millään kunniallisella puolueella ei ole mahdollisuutta tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Yksi konsti voi olla huumori ja naurunalaiseksi tekeminen – ei ulkoisen olemuksen perusteella, vaan vaikkapa sen, että persu haluaa valtuustoon, koska ei ole homo tai mamu. Moni on tulossa turhiin kaavoituskokouksiin istuskelemaan mielessään helpot tienestit ja maailman herruus. Ja kuitenkin suurten muutosten ja sotealueiden rakentamisen keskellä olisi tärkeää, että valtuustoissa kokoontuisi kunnan poliittinen eliitti tekemään asukkaiden kannalta elintärkeitä päätöksiä.

Rasistisen poliitikon saa ottaa kiinni sanoistaan jo siinä vaiheessa, kun hän pyrkii valtuustoon. Ei tarvitse odottaa sitä, että hän alkaa huudella totuuksiaan eduskunnan puhujapöntöstä.