Suomen pojat, muistakaa!

Suomen isät ja äidit, koittakaa nyt pitää tarkka huoli murrosikäisistä pojistanne ja heidän kasvustaan miehiksi. Kansanedustajien nettikeskusteluista päätellen toilailut tyttöjen kanssa, tyttöjen joukkohäirintä ja seksuaalinen ahdistelu eivät tästedes kenties johda pelkästään ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaan myös maastakarkoitukseen tai kansantuomioistuimen teloitukseen.

Suomalaisten viha on nostatettu, eikä tyttöjen ja naisten ahdistelusta enää selviä selittelyillä, eivät edes teidän nuoret jullikkanne. Koulunkäynti seis ja vankilaan, heti ensirikkomuksesta.

Meillä Suomessa on naisten seksuaalinen häirintä hyvin tavallista: 71 % naisista on kokenut seksuaalista häirintää täytettyään 15 vuotta ja Suomi on niiden neljän EU-jäsenvaltion joukossa, joissa naiset ovat kokeneet eniten ei-toivottua koskettelua, halailua tai suutelua (42 %).

Aika monelle meistä naisista on vähintään työnnetty käsi haaroväliin työpaikan käytävällä tai sormet syvälle takapuoleen pikkujoulutansseissa.

Kun Tapanilan joukkoraiskauksesta tämän vuoden maaliskuussa uutisoitiin, moni rasisti riemastui ja rasistiset tai kansan joukkovihaa hyväksi käyttävät kansanedustajaehdokkaat hyödynsivät uutista monin eri tavoin kampanjoissaan.

Tapanilan uutisointia ja syntynyttä joukkoriehaa moni piti epäasiallisena ja asiaan puututtiin useissa blogeissa ja kommenteissa. Koskettava oli Laura Mänkin kertomus siitä, kuinka hän yksitoistavuotiaana joutui kymmenen nulikan seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Poliisit ”löysivät” jostain syystä pojista vain pari, he olivat iältään nuoria ja kun teknisesti ei ollut kysymys raiskauksesta, juttu jäi siihen.

Blogin kommenttiketju täyttyi nopeasti vastaavista kokemuksista. Kuinka usein vieläkin nämä kopeloinnit jäävät kertomatta vanhemmille ja opettajille? Kuinka usein ne painetaan villaisella ja ajatellaan, että se on vain nuorten poikien kasvamista? Sitähän se tietysti sinällään onkin, mutta kuinka monen tytön ja pojan kanssa näistä asioista puhutaan kotona aristelematta ja oikeilla sanoilla? Entä kuinka monen pojan kotona nyt kerrotaan, että tuosta puuhasta, jos se menee niin pitkälle, että sormi työnnetään tytön emättimeen, on seurauksena joukkolahtaus? Vai onko siitä?

Ainakin Tapanilan tapauksesta, nyt kun tuomio on tullut, rummuttaminen jatkuu ja juuri tuosta rikoksesta otetaan irti kaikki mahdollinen poliittinen hyöty.

Kopioin tässä esimerkkejä siitä, millaisia terveisiä murrosikäisille suomalaisille pojille lähetetään suomalaisten kansanedustajien Facebook-seiniltä:

Kansanedustaja Juho Eerola, Perussuomalaiset

”Jos minun eukkoa nämä ”tummaihoiset villieläjät” panisivat, niin minä panisin ”näitä” elukoita pesäpallomailalla sinne anukseen, tosin jälkeen sen mitä sillä mailalla ensin olisin pannut…sitten soittaisin yxyxkakkoseen, että tulisivat siivoamaan pois mitä jäljelle jää.” (Jarkko Kajova)

”Kuoleman tuomio voisi olla vaihtoehto, miksei olisi?
Jos kt olisi voimassa suomessa, tekisikö kukaa siihen johtavia rikoksia? (Rami Kristian Salenius)

”Ei täs enää voi muuta ku toivoo, et seuraava raiskattu on tuomari/päättäjä ite, sen lapsi tai sisar tms. Vast sit alkaa tapahtuu. Vaikkei pahaa haluis kellee toivoo, ni ei enää muu auta….” (Heidi Paukkunen)

Eurokansanedustaja Jussi Halla-aho, Perussuomalaiset

”Kaikki nämä somalimutiaiset ja muslimit ylipäänsä pitäisi tappaa. Vainota ja ajaa sukupuuttoon!!!” (Tapio Välikangas)

”Nää paskaläjät tapetaan.” (Katariina Kata Peltonen)

”Kyseiset koneinsinöörit tulee ’ruunata’ eli salvaa ja lähettää sukujensa maahan afrikassa.” (Ali Hiltunen)

”Voi näitä pohjaan palaneita ja väri virheellisiä jotka valtaavat isänmaamme..” (Sari Sartsa Salminen Polvikoski)

Kansanedustaja Tom Packalen, Perussuomalaiset

”Ei voi käsittää et jotku vitun rullahuuli somalit tekee tällaista väkivaltaa meillä täällä suomessa.” (Mika Ilmonen)

”Niinpä niin. Kahden ihmisen tytär on nyt raiskattu. Eikä ihan yhden voimin, vaan koko joukkueen. Oikeuden mielestä tämä ei ollut erityisen nöyryyttävä teko. Mikä sitten olisi ollut erityisen nöyryyttävää? Mitä olisi pitänyt tehdä raiskauksen lisäksi, että olisi ollut riittävän nöyryyttävää? Kerron jo nyt valmiiksi kaikille potentiaalisille raiskaajille: Jos kosket lapseeni tai lapsenlapseeni, niin älä huoli, en tule käyttämään yhtäkään nöyryyttävää tapaa, kun nyljen sinut elävältä.” (Petri Kanttori)

Kansanedustaja Laura Huhtasaari, Perussuomalaiset

”Uhrin isä ja suku jakamaan oikeutta kadulle…Tämä on häpeällistä!!!” (Juha Ikonen)

”Edelleen, ehdollinen tuomio ainoastaan nostaa näiden tyyppien statusta muiden ’tosi-uskovaisten’ keskuudessa.” (Harri Lehtonen)

”raiskaajatkin sähkötuoliin annetaan virta vaan munien kautta” (Ryba Augustus Tampio)

Kansanedustaja Timo Heinonen, Kokoomus

”Ehdotonta, ja rangaistuksen jälkeen potku perselle ja matka sinne mistä tulikin.” (Virva Moisala)

”Raiskaukesta pitäisi antaa ehdotonta ja tuomita samalla törkeäksi rikokseksi! Onhan se piru kun äijät oikeuslaitoksissaan antaa tuomiot ymmärtämättä teon seurauksia uhrille. Parempi vaihtoehto olisi napsasta vehkeet pois sillä yleensähän valtiolle menetetää rikoksentekovälineet! Raiskaajille ei täältä osoitteesta tule mitään sympatiaa ei nyt eikä koskaan! Munat pois ja ruotsiin muijaksi jollekkin jörkkapetterille!” (Jari Hämäläinen)

Itse pidän raiskausta hirvittävänä rikoksena. Pojannulikoiden tekemää raiskausta samoin. Mutta joku tolkku pitää olla sillä, kuinka ja millaisesta rikoksesta tuomitaan ja kuinka rikoksia käsitellään kansanedustajien avaamissa keskusteluissa.

Miksi Tapanilan rikos, kahden pojan tekemä kopelointi, oli suurempi rikos, kuin etnisten suomalaisten tekemät raiskaukset? Miksi puoluetyössä, edustavillakin paikoilla, voi toimia raiskanneita miehiä, mutta juuri nämä pojat, osin alaikäiset, pitäisi karkottaa tai murhata?

Esitän vielä kysymyksen niille kansanedustajille, jotka ovat yrittäneet saada poliittista nostetta vaatimalla kovempia rangaistuksia raiskauksista. Suomessa on tänäkin vuonna tapahtunut raiskaus kerran tai kaksi päivässä. Miksi yksikään näistä muista raiskauksista ei ole puolueettoman tarkastelunne kohteena?

Linkit:

http://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x177247=287926

https://significantsnow.wordpress.com/2015/03/22/aika-velikultia/

http://yle.fi/uutiset/nuorten_kokema_seksuaalinen_vakivalta_yleista__tyttoja_ahdistellaan_netissa_poikia_harrastusten_parissa/7420898

Linkit kansanedustajien avauksiin, joista kommentit on poimittu:

Juho Eerola: https://www.facebook.com/juho.eerola.52/posts/10206957319674654?pnref=story

Jussi Halla-aho: https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/798387280281468?pnref=story

Laura Huhtasaari: https://www.facebook.com/laura.huhtasaari/posts/10155802335070046?pnref=story

Tom Packalen: https://www.facebook.com/tom.packalen/posts/10204255630940877:0?pnref=story

Timo Heinonen: https://www.facebook.com/timo.heinonen/posts/10153438353566670

Mainokset