Kuukausi: joulukuu 2024

Jenni Haukion kirja kertoo kokoomuksen hiljaisesta rasismista

~ Reija Härkönen

Varsin vähäiselle huomiolle jäi viime vuonna Porvoon entisen piispan, Björn Vikströmin, 17.7.2023 Hufvudstadsbladetissa julkaisema valistunut arvio siitä, kuinka presidentti Niinistön puolison, Jenni Haukion muistelmakirja ”Sinun tähtesi täällä” saattaa selittää Petteri Orvon ajattelua ja politiikkaa. Ruotsin kieli liittynee artikkelin saamaan vähäiseen huomioon, mutta myöskin se merkillinen, palvottu asema, joka Niinistölle oli luotu. Eihän häntä ja hänen vaimoaan sopinut arvostella tai liittää kyseenalaisiin asioihin. Niinistön jatkuva puuttuminen päivän politiikkaan kokoomuslaisen konservatiivin etunojalla, usein rasistisestikin, tuskin jäi keneltäkään huomaamatta. Ei liene kumma sekään, että vakka on tässäkin liitossa kantensa valinnut.

Vikström aloittaa artikkelin kertomalla, kuinka kohutut paljastukset Vilhelm Junnilan ja Riikka Purran rasistisista kirjoituksista ovat herättäneet kysymyksen, missä kokoomuksella menee nationalismin ja rasismin raja. Myös hallitusohjelma näyttää rajaavan oikeusturvan vain Suomessa syntyneisiin ja nyt kysellään, miksi kokoomus on hylännyt moraalinsa.

Vastauksen kysymykseen Vikström arvelee löytyvän Haukion kirjasta, joka paljastaa sen, miten Orpo ajattelee ja miten suomalaisuus laajemminkin kokoomuksessa ymmärretään. Vikström valaisee Haukion isänmaallista paatosta, joka muuttuu täysin kritiikittömäksi, kun hän kirjoittaa sotaveteraaneista ja lotista ja idealisoi heidän haluaan uhrata itsensä maansa puolesta.

Vikströmin mukaan kirjassa ei lainkaan mainita – ukrainalaisia pakolaisia lukuunottamatta – suomalaisia, joiden juuret ovat muissa maissa. Tuo on mielestäni hieno ilmaisu nykyään kirosanan lailla käytetyn ”maahanmuuttaja” tilalle: ”suomalainen, jonka juuret ovat muissa maissa”, ”finländare som har sina rötter i andra länder”. Haukion kirjassa maan historia on ”Kalevalasta suora linja Jääkärimarssin ja sotaveteraanien kautta nykypäivän Suomeen”. Kaikki mahdolliset ristiriidat (työväenliike, sisällissota, kielitaistelu, saamelaisten sortaminen ym.) on kokonaan unohdettu. Jää  vain ahkera, itsensä uhraava kansa.

Haukio kuuluu Vikströmin mielestä isänmaallisuudessaan konservatiivien leiriin, mutta on eettisissä kysymyksissä sosiaaliliberaali ja puolustaa myös erilaisia perhemalleja korostaen kaikkien samanarvoisuutta ja sitä, että ketään ei saa jättää ulkopuolelle – vaikka jättää uussuomalaiset huomiotta.

Vikström kysyy: ”Miten on mahdollista, että Haukion yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö voi antaa näin kapean kuvan tämän päivän Suomen arjen haasteista? Jos se on virhe, se on noloa sekä hänelle itselleen että kirjan toimittajille. Jos se on tietoinen valinta, koska maahanmuuttokysymys koetaan liian polarisoiduksi, se on pelottavaa”.

Ihmettelen, että tunnetun kirkonmiehen noin suora kysymys ei ole herättänyt mitään vastakaikua ja kysymyksiä suomenkielisessä mediassa.

Tässä kohtaa Vikström mainitsee Orvon kömpelyyden. Muista kulttuureista tulevia ei suoranaisesti haluta sulkea pois tai heitä vähätellä, mutta siinä, kuinka kokoomuslaiset näkevät ”suomalaisuuden”, ei ole sijaa muualta muuttaneilla. Tämän seikan olen minäkin tunnistanut lukemattomissa kokoomuslaisissa ja muissakin hyvinvoivissa suomalaisperheissä. Halutaan olla siveästi vaikenevia ”tolkun ihmisiä” ja suoranainen rasismi on hys-hys, mutta somali- tai arabilapsia ei vain satu kuulumaan lasten kaveripiiriin. Hiljaista rasismia.

Vikström peräänkuuluttaa myös sitä, että Haukio, joka puhuu myönteisesti saamelaiskulttuurista ja suomenruotsalaisista, puhuisi myös siitä, kuinka nämä vähemmistöt voisivat edistää suomalaista  identiteettiä ja isänmaallisuutta. Muut kansalliset vähemmistöt, kuten romanit, juutalaiset ja tataarit, eivät esiinny Haukion kirjassa ollenkaan. Vikström toteaa, että Haukion kyvyttömyydessä antaa vähemmistöille rakentava rooli on samaa kuin konservatiivisten sosiaalianalyytikkojen, Francis Fukuyaman ja Samuel Huntingtonin näkemyksissä. Nämä väittävät, että vähemmistöjen taistelu oikeuksistaan uhkaa kansakunnan yhtenäisyyttä. Vikström kirjoittaa:

”Vähemmistöjen kokemusten tekeminen näkyväksi voisi johtaa kulttuuriperinnöstä ja historiasta luodun idealisoidun kuvan rikkoutumiseen”.

Vikström kuvaa mielenkiintoisesti Haukion aatemaailmaa:

”Hänen näkemyksessään Suomesta on yhtäläisyyksiä sen kanssa, miten populistiset nationalistit maalaavat omaa maataan ja sen menneisyyttä. Tämä sisältää eräänlaisen esi-isien sekä maan kulttuurin, historian ja luonnon sakralisoitumisen, joiden kaikkien sanotaan edustavan jotain pysyvää ja melkein pyhää.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä kiitollisuutta isänmaasta ja vanhempien sukupolvien ponnisteluista. Se on perintöä, joka on välitetty kansankoulujen ja kansanopistojen, kotikaupunkijuhlien ja kansallisten juhlapäivien kautta. Mutta tuo Suomea koskeva kertomus uhkaa tulla ideologisesti kapeaksi, ja sillä näyttää olevan suuria vaikeuksia ottaa mukaan vähemmistöt ja uudet suomalaiset. Miten uusi tulokas voisi rakentaa suomalaista identiteettiään Haukion tapaan suomalaisen kulttuurin ja kielen sekä veteraanisukupolven uhrauksien kunnioittamisen varaan?”

Artikkeli päättyy: ”Elävän suomalaisen yhteiskunnan tulee tiedostaa historialliset juurensa, mutta tarvitaan myös erilaisuudelle avointa suomalaisuutta, jota jokaisella on taustastaan riippumatta mahdollisuus rikastuttaa ja viedä eteenpäin”.

Tähän tekee mieli kommentoida presidentti Niinistön tavoin: ”Tästähän me kaikki olemme samaa mieltä”.

Millainen on presidentti Stubbin suhde rasismiin? Hän ei ole malttanut pitää suutansa kiinni päivän politiikassa, vaan pyrki ohjailemaan äänestystä eduskunnassa. Mutta onko mitään jäljellä siitä rasisminvastaisuudesta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, jota hän silloin tällöin on vaalien välissä poliittisissa avauksissaan vilautellut? Vai sulkeeko hänkin suunsa ja antaa kokoomuslaisen hiljaisen rasismin vallita?

https://www.hbl.fi/artikel/f6182fcd-8d5b-4de8-a9e6-ce1987841bf7

https://www.kyrkpressen.fi/nyheter/61850-bjorn-vikstrom-pekar-pa-den-tysta-rasism-som-ser-forbi.html Kyrkpressen: Presidentfruns bok: Björn Vikström utmanar den tysta rasism som ”ser förbi” RASISM. Recenserade presidentfrun Jenni Haukios memoarbok som ”förvånansvärt smal” i invandrarfrågan.

https://research.abo.fi/sv/publications/hur-f%C3%B6rst%C3%A5-petteri-orpos-agerande-svaret-finns-i-jenni-haukios-bo

https://www.hbl.fi/artikel/f6182fcd-8d5b-4de8-a9e6-ce1987841bf7

file:///C:/Users/Omistaja/Downloads/Orpo_och_Haukio_17.7.2023(3).pdf

Orvon nimi on Orpo

~ Reija Härkönen

On tuo Petteri Orpo vähän nolo tyyppi, kun ei sukunimi Orpo alkuperäisessä merkityksessään hänelle kelpaa. Hänen isoisänsä, vuonna 1888 syntynyt Matti Selim Grönholm jäi orvoksi, kun vanhemmat kuolivat kulkutautiin. 1900-luvun alussa, jolloin suomalaisuus nousi arvossa, Matti vaihtoi sukunimensä suomenkieliseksi ja hänestä tuli Orpo. Petteriä tuo on harmittanut niin, että on sanonut isoisänsä olleen huono ruotsissa, kun tuolla lailla on Grönholmin kääntänyt. Ei mies sen vertaa kunnioita orvon isoisän kohtaloa ja sitä, kuinka kauniisti hän on menetyksensä muistoksi Orpo-nimen ottanut.

Politiikassa, niin kuin muutenkin elämässä mies menestyy nimestään riippumatta – jos nyt ei aivan orpo piru ole. Orpo on kuitenkin niin kovasti ajatellut nimen miestä pahentavan, että lähetti v. 2013 medialle tiedotteen, jossa esitti toiveen, että sukunimi taivutettaisiin genetiivissä hänen sukunsa yli satavuotisen käytännön mukaisesti ”Orpon”. Petteri vetosi muka vakiintuneeseen käytäntöön, jonka mukaan nimi taivutetaan niin kuin nimenhaltija haluaa. On sitä voitu Turun murteella niin taivuttaakin, turkulaiset taivuttavat isoisää tarkoittavan pappa-sanankin ”pappan”, ”pappalle”.

Orvon mainitsemaa käytäntöä ei kuitenkaan ole. Kotimaisten kielten keskus kertoo, että nimet taivutetaan niin kuin sanat muutenkin taivutetaan, eikä nimenhaltijan toivomusta koskaan tarvitse julkisessa viestinnässä noudattaa, vaan suomen kieliopin mukainen taivutus on aina korrekti.

Vuonna 2013 Orpo oli kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana jo sen verran iso kiho, että osa mediasta taipui käyttämään Turun murretta. Vielä v. 2016 Aamulehden Jussi Tuulensuu kuitenkin kirjoitti pääkirjoituspalstalla suoraselkäisen isänmaallisesti näin:  

”Miksi Aamulehti taivuttaa kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orvon sukunimen Orvon eikä Orpon? Lyhyt vastaus: Aamulehdessä noudatamme mahdollisimman tarkkaan suomen kielen virallisia suosituksia. Tämä on yksinkertaista ja johdonmukaista.” Armon vuonna 2024 Aamulehdessä on kuitenkin paljon ”Orpon”-taivutuksia. Suomen Tietotoimisto sinnitteli pitkään, mutta ilmoitti sekin vuonna 2016 liehittelevänsä sisäministeriä ja taipuvansa taivuttamaan suomea virheellisesti.

Molempia taivutuksia mediassa yhä näkyy, onhan suomen kielen oikeellisuus monelle toimittajalle tärkeää. Tiedä sitten, kuinka selkärankainen Petteri Orpo itse on taivutuksissaan: mahtaako kirjoittaa ja lausua esim. poikansa ja hänen kaimojensa nimet säännönmukaisesti ”Pekkan” ja ”Pekkalle”. Tai – niin kuin eräs vääräleuka huomautti – taipuuko kyrpäkin sitten ”kyrpän”?

Jos Orpo todella haluaa, että hänen nimensä taivutetaan mediassa aina ”Orpon”, hänen olisi syytä vaihtaa sukunimensä muotoon ”Orppo”. Tosin Petteri itse ja hänen sukulaisensa taivuttaisivat silloin ”Orppon”, mutta Petteri ei varmastikaan alkaisi vaatia medialta samaa, koska kummastakaan ei syntyisi mielleyhtymiä orpo poika poloiseen.

Sikäli kyllä ymmärrän Petterin epätoivon, että hänen sukunimeään voidaan oikein taivutettuna käyttää näinkin ärsyttävästi: ”Miltä tuntuu Suomi ilman Marinia?” ”Orvolta”.

Natsismin vastustaminen ei ole anarkiaa

~ Reija Härkönen

Vaikka Suomen nykyinen hallitus ja poliisi niin antavat ymmärtää, natsististen itsenäisyyspäivän marssien vastustaminen ei ole laitonta tai kyseenalaista. Jos haluamme puolustaa Suomen demokratiaa ja estää äärioikeiston nousua, se on suorastaan kansalaisvelvollisuus.

Joka vuosi näihin aikoihin nousevat vällyn alta myös ihmiset, jotka ajattelevat olevansa demokratian puolella ja rientävät nettipalstoille voivottelemaan, kuinka kauheata on osallistua natseja vastustavaan mielenosoitukseen. Natsien vastustaminen kuulemma kääntyy tuolla tavoin itseään vastaan. Nämä lienevät niitä ”tolkun ihmisiä”, joiden kuuluu vain kauniisti katsella vierestä, kun demokratian perustan murtajat pyrkivät valtaan. Nettiryhmässä voi toki sanoa sanottavansa, mutta niin, ettei vain loukkaa natseja, persuja ja kokoomuslaisia.

Olemme uusfasismin etenemisessä Suomessa jo niin pitkällä, että rasistien ”mestari” pääsee eduskunnan puhemiehen asemasta suomaan suosionsa natsimarssille. Sieltä hän myös tyrkkii mediaa ja väittää sen valehdelleen, että hän, viaton ”mestari”, olisi osallistunut natsimarssille v. 2018, kun hän vain kävi Töölöntorilla kuuntelemassa puheet. Tuolla eleellä ja kaikella muulla tekemisellä viimeisten 20 vuoden ajan Halla-aho ei tietysti mitenkään ole osoittanut edustavansa suomalaista uusfasistista, rasistista liikettä, jonka tarkoituksena on, niin kuin Halla-aho on julistanut: ”Suomen islamisaation estäminen” ja jonka yksi tavoite on Riikka Purran viimeksi vaaleissa mainostama ”nolla turvapaikanhakijaa”. Tällä ei luonnollisesti tarkoiteta vaikkapa ukrainalaisia, joita suurin osa Purran ja Halla-ahon aatetovereista ei heidän ihonvärinsä vuoksi vielä laske ”haitallisiin ihmisiin”.

Niin kuin kerran ennenkin, maahanmuuttajista se alkoi ja nyt ollaan siirrytty seuraaviin halveksuttuihin vähemmistöryhmiin. Hallitus pitää tarkasti huolta siitä, että talouden leikkaukset osuvat kipeimmin maahanmuuttajiin, vammaisiin, sairaisiin ja sellaiseen kulttuuriin, jota kansallismielinen valtiovarainministeri pitää alamaiskansalle turhana, elitistisenä palveluna. Tässä toki on takana sekin, että kulttuurin tuottajina on paljon vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä. Siis sellaisia, jotka haluavat muille hyvää. Heidät sinimusta hallitus lukee vihollisiin.

Mielen osoittaminen uusfasisteja ja rasisteja vastaan ei ole anarkiaa, kommunismia eikä islamismia. Ei riitä myöskään se, että mennään ja marssitaan kauniisti vastaan. On tarpeen käyttää myös passiivista vastarintaa, jos poliisi osoittaa turvaavansa vain natsien oikeuden mielen osoittamiseen, aitaa heille Töölöntorin, riistää vastamielenosoittajilta lippuja ja heittää ne aidan toiselle puolelle natsien poltettaviksi. Helsingin poliisi on itsevaltaisesti suonut natseille oikeuden varata Töölöntorin omaan käyttöönsä itsenäisyyspäivinä hamaan tulevaisuuteen. Vastamielenosoittajiin poliisi suhtautuu karsaasti ja on osoittanut neuvotteluissa järjestäjien kanssa ylimielisyyttä ja halveksuntaa. Siksi on tullut tarpeelliseksi yhä enemmän harjoittaa kansalaistottelemattomuutta. Ei ole oikein, että poliisi kehottaa kunniallisia ihmisiä poistumaan turvatakseen natseille leveämmät oltavat Helsingin kaduilla. Ymmärrän, että väkivallan uhka on selvä, jos natsijoukkiot kohtaavat vastamielenosoittajat kadulla, ja toisella puolellakin on tappeluhalukkaita. Siksi poliisin läsnäolo on tarpeen, niin kuin yleensä mielenosoituksessa.

Valtaisa enemmistö tavallisen kansan mielenosoittajista on täysin rauhallista, Suomen tulevaisuudesta huolestunutta väkeä. Natsien puolustelijat sanovat, että he taas ovat rauhallisia kansallismielisiä ja korostavat heidän sananvapauttaan. ”Kansallismielinen” tarkoittaa perussuomalaisten ja kokoomuksen äärilaidan nykykielessä samaa kuin rasisti, fasisti ja natsi. Demokratian tulee taistella rasisteja, fasisteja ja natseja vastaan.  

On tarpeellista näyttää, että vastustusta on. On tärkeää saada muutkin huomaamaan, mitä Suomessa on meneillään. On saatava myös Suomen media puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, ei riitä, että Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa ollaan huolissaan Suomen äärioikeistolaistumisesta. Olen itse osallistunut Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen kahdesti ja Turku ilman natseja -mielenosoitukseen kolme kertaa. Tavallinen sitoutumaton eläkeläistäti Hyvinkäältä satojen ja tuhansien samanmielisten joukossa. Tunnelma on korkealla ja tulee hyvä mieli, kun edes yrittää jotain.

Älä sinäkään jätä asioita sille tolalle, että natsit saavat vapaasti marssia Suomen kaupunkien kaduilla.

Luotaantyöntävä linnanjuhla

~ Reija Härkönen

Itsenäisyyspäivän perinteisestä juhlasta Presidentinlinnassa on mennyt maku. Ei tuosta spektaakkelista mitenkään voi enää ajatella Petteri Orvon tavoin: ”Teemana oli ”yhdessä”. Niin me olemme pärjänneet ennenkin ja pärjäämme jatkossakin. Isänmaa on me suomalaiset täällä. Mitäs jos sietäisimme toisiamme, arvostaisimme toisiamme, kunnioittaisin toistemme mielipiteitä?”

Samaan aikaan, kun gaalapukuväki aloitteli juhlaansa, poliisille oli annettu täysi valta häiritä ja estää tavallista kansaa, joka yrittää vuodesta toiseen vastustaa äärioikeistojoukkiolle annettua etusijaa valita Töölöntori natsimarssin kokoontumista varten. Jos ei tori enää ole Suomen itsenäisyyspäivänä kunniallisten kansalaisten käytettävissä, olisi sen nimi vaihdettava. Adolf Hitlerin tori olisi sopiva vaihtoehto.

Tänä vuonna natsimarssin puhujana ja kunniaköntystäjänä nähtiin kaiken lisäksi hallituspuolueen kansanedustaja, jonka käytöstä eduskunnan tunnetuin rasisti, Halla-aho, ja samanmieliset ministerit voimakkaasti tukivat. Tuntui siltä, että viimeinenkin vähäinen sivistys ja demokratian puolustaminen on unohdettu. Sekä median että hallituksen ulostuloissa oli nähtävissä pyrkimys esittää natsimarssi arvokkaana, isänmaallisena tapahtumana. Vastamielenosoitus arvioitiin jo etukäteen väkivaltaiseksi. ”riikan” sanoin: ”…vastamielenosoituksen vahvuus ja aggressio tulevat todennäköisesti olemaan poikkeuksellisen suurta”.

Petteri Orvon väistely asiassa oli typerää. Hän oli nyt, vuosikausien natsimarssien jälkeen, yhteydessä suojelupoliisiin ja kertoi saaneensa tietää, että ”kulkueeseen todennäköisesti osallistuu todennäköisesti äärioikeistolaisia toimijoita”. Viime vuonnahan Orpo ei ollut kuullut edes sitä, että Suomessa on äärioikeistolaisia, vaikka hän juuri oli perustanut äärioikeistolaisen hallituksen, jonka natsimielisyydestä otsikoitiin pitkin Eurooppaa. Purra komppasi hienosti ja piti HS:n mukaan selvänä, että marssille osallistuu poikkeuksellisen julkisuuden vuoksi erityisen paljon ”kyseenalaisellekin asialleen julkisuutta hakevia tahoja, kuten äärioikeistoa”. Hehe, äärioikeistolainen, kyseenalaisten asioiden ministeri syyttää ”tahoja” äärioikeistolaisuudesta ja media menee suopeasti jekkuun mukaan. Presidentti Stubb oli – valitettavasti – aivan yhtä viaton ja tietämätön äärioikeiston perinteistä.

Ennen Stubbin tukijoiden linnanjuhlia järjestettiin sotaveteraanien omat juhlat. Erillisen juhlan ajatus on oikea, kun kunniavieraat ikääntyvät. Makaaberia oli kuitenkin esim. valtiovarainministerin suhtautuminen juhlaan – varsinkin kun ero Stubbijuhliin oli niin silmäänpistävä. Veteraaneja varten ei rouva ollut viitsinyt edes tukkaansa pestä.

Itsenäisyyspäivän Stubbijuhlien vierasjoukko näytti koostuvan lähinnä presidentin henkilökohtaisista kannattajista, kävely-, pyöräily-, uinti- ja sormenkoukistusvalmentajista ja vaalitukien maksajista. Jopa veteraanien juhlassa Stubbin ”riipaiseva” puhe käsitteli lähinnä häntä itseään: Ilman teitä ei olisi minua, Cai-Göran Alexandra Stubbia, sillä isoisäni tapasi lottansa sotasairaalassa.

Koska linnanjuhlia ei mitenkään voi enää pitää ylevänä, yhteisenä itsenäisyyspäivän huipentumana, vaan se on lähinnä äärioikeiston irvokas propagandanäytös, ehdotan, että linnanjuhlien televisiointi lopetetaan. Tilalle tuotetaan yhteishenkeä nostattavaa, kultturellia, iloisen juhlavaa ohjelmaa. Stubb ottakoon mallia Sanna Marinista ja järjestäköön yksityisbileensä omassa rauhassa.

Ei kai se niin ole, että Ylen pitää pokkuroida Stubbin hovia, jotta ei menettäisi tukiaan?