Hädänalaisen auttaminen ei ole mediaseksikästä eikä poliittisesti kannattavaa

Kuva: Kaleva, turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta tamperelaisessa koulussa

Suomessa poliitikot pystyvät huoletta jättämään sivuun turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät  ongelmat. Etenkin paperittomien kohteluun ei kannata kajota pikkusormellakaan, niin suuri on heitä kohtaan herätetty viha. Kyllä, tahallaan ja päämäärätietoisesti nostatettu viha. Aivan niin kuin kerran  juutalaisia kohtaan. Turha sanoa, ettei näillä kahdella ryhmällä ole mitään yhteistä. He ovat joutuneet yhteiskunnassa asemaan, jossa heidän auttajiaan pidetään yhteiskunnan vihollisina. Poiskaan heitä ei pystytä lähettämään, mutta heitä pidetään mahdollisimman ikävässä tilanteessa jo toivotaan, että he vain katoavat jonnekin. Terveydenhoitoakaan ei saisi edes raskaana oleville järjestää, jotta luonnollinen valinta tekisi tehtävänsä. Sisäministeriö yritti pari vuotta sitten kokoomuksen johdolla jopa vaatia vankeusrangaistusta paperittomien auttajille.

Näin vaalien alla puolueet haluavat hyvitellä myös rasistisia äänestäjiään. Siksipä SDP:n nettiaviisi nostaa näyttävästi esiin Eveliina Heinäluoman ajatukset paperittomista: ”

”Samalla pidän tärkeänä, että emme sulje silmiämme turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytöltä, Heinäluoma painottaa ja viittaa erityisesti keskusteluun laittomasti maassa oleskelevista”. 

Ikäänkuin Heinäluoma ei tietäisi, että nämä ihmiset olisi jo ajat sitten kyyditetty maasta ulos, jos se vain olisi mahdollista. He ovat yleensä ihmisiä, joiden perheet ovat lähteneet pakoon hirmuvallan alta, piileskelleet orjatöissä lähes yhtä levottomissa naapurimaissa ja hankaluuksia kohdatessaan lähteneet jälleen liikkeelle. Jotkut ovat sitten edenneet Suomeen saakka turvapaikkaa etsimään. Kaikki eivät ole saaneet todistettua, että he olisivat välittömässä vainon tai kuoleman vaarassa maassa, josta heidän perheensä on alunperin kotoisin. Sinnepä heidät siis halutaan lähettää, vaikka heillä ei ole maahan muuta yhteyttä, kuin muinaiset sukulaisten tai perheenjäsenten vainot tai murhat. Onneksi maat eivät edes ota vastaan passittomia ihmisiä, turvapaikanhakijalle on jopa parempi roikkua täällä tyhjän päällä kuin palata paperittomana muukalaisena ja täysin ilman turvaverkkoja keskenään taistelevien ryhmittymien keskelle. 

Kukaan suomalainen ei lähettäisi omaa lastaan sellaisiin olosuhteisiin. Eikä ajattelisi, että oma lapsi on ”käyttänyt hyväksi järjestelmää” paetessaan sietämättömiä olosuhteita tai vainoa oleskelumaassaan. Siksi tuntui suorastaan naurettavalta se hätä, joka kansalle nousi, kun 17-vuotias lapsi ei koronarajoitusten vuoksi meinannut heti halutessaan päästä kesken opintojensa lentämään takaisin kotiin. Oppositiopoliitikot  nostivat metelin: ”Suomi on jättänyt alaikäisen lapsen heitteille Englantiin!” Nyt oli ulkoministeri Haaviston nopeasti reagoitava kansan hätään ja heti soitettava tyttelille ja pelastettava hänet tuosta valtavasta ahdingosta.  Ja kuitenkin tuon lapsen olivat varakkaat vanhemmat lähettäneet turvallisesta maasta toiseen turvalliseen maahan hyvän perheen hoiviin nauttimaan ihanasta nuoruudesta.

Ministeri Haavisto ei ole tainnut soittaa turkulaiselle lähihoitajalle tai hänen aiemmille kohtalotovereilleen. Alia ollaan väenväkisin palauttamassa Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan asunut. Hänen perheensä muutti Iraniin ennen Alin syntymää. Suomessa asuessaan hän on opiskellut kielen, kouluttautunut lähihoitajaksi ja saanut vakituisen työpaikan – eli tehnyt kaikkensa, jotta saisi elää turvalliseksi uskomassaan maassa.

Kuntavaalien edellä toistelemme persuille, että maahanmuuttoasioista ei kunnissa päätetä.  Sekin on totta, mutta pitäisi toistella, että maahanmuuttoon liittyvistä asioista päätetään Suomessa ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sitoumuksia noudattaen eikä enää milloinkaan lopullinen ratkaisu mielessä. Tämä pitäisi myös ministereiden ja kansanedustajien ymmärtää, eikä antaa persumielisille sellaista käsitystä, että ne, jotka eniten rääkyvät, pääsevät kyllä aikanaan tekemään maahanmuuttajien elämän maassamme sietämättömäksi. 

Tulisipa vielä sellainen päivä, että olisi poliittisesti kannattavaa nostaa Suomessa meteli hätää kärsivän puolesta, ei häntä vastaan.

Sulkeeko rehti yrittäjä ovet maksavilta asiakkailta?

Kuva: Romano Missio

Romanimiesten pääsy ravintolaan estettiin. Naiset ja 5-vuotias tyttö eivät päässeet kylpylään. Äitiä ja lasta ei päästetty jouluostoksille lelukauppaan. Romaniseurueelle ei ollut sijaa Ruotsin laivalla.  Näitä uutisia julkaistaan tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen. Ne ujuvat uutisvirrassa ohi ja unohtuvat, jättäen korkeintaan saman opitun muistijäljen: taas niistä romaneista oli harmia. Ja kuitenkin heitä ei oteta asiakkaiksi vain sen vuoksi, että he ovat romaneja.

Kuinka voi olla, että yli 500 vuotta maassamme asuneet ihmiset ovat yhä rasistisen syrjinnän uhreja? Eivätkö pienen vähemmistön vähän erilaiset tavat ja puvut voisi jo lakata meitä harmittamasta?

Kun romanit 1500-luvulla lähtivät asuinsijoiltaan Intiassa ja etsivät toimeentuloa Keski-Aasian, Lähi-Idän ja Euroopan maista, he kulkivat kylästä kylään tehden töitä, joita saivat ja joista vähän rahaa sai: hevoskauppaa, kaupustelua, eläinten käsittelyä, tanssia ja laulua. Varkauksiakin tehtiin ja tietysti kävi myös niin, että jos jotain oli kadonnut, kiertävää, kylästä jo poistunutta porukkaa oli helppo epäillä. Moldaviassa ja nykyisessä Romaniassa romanit pakotettiin orjuuteen. Itävalta-Unkarissa 1700-luvulla heidät pakkosulautettiin valtaväestöön ja romanilapset riistettiin vanhemmiltaan. Monissa maissa, myös Suomessa, romaneilta kiellettiin kaikki kirkon palvelut, kuten vihkiminen, hautaaminen ja kastaminen.  

Toisen maailmansodan aikainen sorto ja holokausti olivat järkyttävä jatko vuosisatojen vainolle. Vähintään 500 000 romania murhattiin. Sodan jälkeen Itä-Euroopan maissa romanit joutuivat surkeaan asemaan. Heihin kohdistettu syrjintä paljastui kunnolla vasta Neuvostoliiton hajottua. Kovin paljon ei tilanne ole vieläkään parantunut. Muureja on rakennettu erottamaan romanigetot muusta väestöstä. Monet tšekkiläiset romanit ovat 2000-luvulla muuttaneet Kanadaan – siis joutuneet yhä vain kiertolaisiksi. Slovakiassa ja Unkarissa oli 1990-luvulla romaneihin kohdistuva väkivallan aalto. Monissa Itä-Euroopan maissa romanilapsia sijoitetaan automaattisesti erityislasten tai vammaisten kouluihin. Romaninaisten pakkosterilointia tapahtuu vielä nykypäivänäkin. Aivan samaa vainoa toistamme me suomalaiset: porttikiellot lelukauppaan, laivalle tai ravintolaan ovat törkeää erottelua ja rotusyrjintää.

Yhä he kuitenkin hämmästyttävän tyynesti suhtautuvat asiaan ja yrittävät vain luovia ja elää elämäänsä, elättää itsensä ja perheensä. Köyhimpiä eurooppalaisia romaneita saapuu Suomeen istumaan kadulle räntäsateeseen kerjuukupin kanssa. Kärsivällisesti odottamaan pieniä almuja, jotka ovat iso apu perheen elatukseen kotimaan köyhässä getossa. Ja maassa viisisataa vuotta eläneet saavat vartijan rinnallensa, jos uskaltautuvat vaatekauppaan.  Milloin olet kuullut romaniterroristeista?

On selvää, että kiertävä elämä, heikko toimeentulo ja siitä johtuva varastelu ja muu rikollisuus, alituinen halveksituksi tulo, pelko ja pakoilu jättivät leiman ihmisiin. Se myös yhdisti, omat tavat ja kulttuuri tulivat hyvin tärkeiksi eikä mistään omasta hevin haluttu luopua. Vapaus haluttiin säilyttää, viranomaismääräyksiä ei haluttu noudattaa ja alkuun oli vaikeuksia antaa lapsille keskeytymätöntä kouluopetusta. Romanit suhtautuivat usein torjuvasti valtaväestöön ja valtaväestö romaneihin. Muistan itsekin halveksivat mustalaislorut, joita lapsena kylällä opimme lällättelemään.

Maailma on muuttunut. Suomessa romanit eivät enää kymmeniin vuosiin ole viettäneet kiertolaiselämää eikä heitä erota valtaväestöstä oikeastaan muu kuin naisten perinnepukeutuminen. Laki romanien asunto-olojen parantamisesta saatiin v. 1976 (vasta silloin!), minkä ansiosta romaneille myönnettiin kuntien vuokra-asuntoja ja heidän asumisolonsa paranivat. Ja sitä myötä lasten koulunkäynti, nuorten ja aikuisten opiskelu ja työssäkäynti. Romanit toimivat järjestöissä, seurakunnissa ja vapaaehtoistöissä niin kuin muutkin kansalaiset.

Asunnon saannissa ongelmia tuottaa yhä etninen syrjintä. Samoin työpaikan löytymisessä. Aivan samoin kuin maahanmuuttajilla, romanin vähän vieraampi, monesti ruotsinkielinen, mutta romaninimeltä kalskahtava nimi saattaa aiheuttaa sen, että hakemus ei johda haastatteluun. Jotkut pitävät Suomen romaneja yhä outoina ja vieraina ja heidän kulttuuriaan omituisena – suomalainen kulttuuri kun on niin jaloa ja esimerkillistä. Ja kuitenkin romani on naapurina ja työntekijänä ihan samanlainen kuin muutkin naapurit ja työntekijät.

Turussa oli kunnallisvaaliehdokas Paco Diop kiinnittänyt huomiota siihen, että vaaleissa ei näyttäisi olevan ehdokkaana yhtään romania: ”Kyllä täällä ihmettelen miten romaniehdokkaat nyky-Suomessa ovat tällä hetkellä edustettuina kuntavaaleissa, kun puolueet inkluusion nimessä etsii lisää ehdokkaita. Jotain kummallista on kestänyt jo kauan ja siihen pitää puuttua.”

Voin hyvin kuvitella, miltä tuntuu vastikään Suomeen muuttaneesta alkaa rakentaa omaa elämää maassa, jossa viisisataa vuotta sitten saapuneita pidetään vieraina, alempiarvoisina ja kelvottomina elämään tavallista suomalaista elämää.

Lähteet: Lisa Bjurwald, Euroopan häpeä. Rasistien voittokulku, Art House 2011, https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanit , http://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/romanien-oikeudet/

Vetäkää se poies päästänne!

Joskus tuntuu, että joidenkin pitää sanoa jossain välissä ”vittu”, että yleensä uskaltaa sanoa jotain.

Toisinaan taas tuntuu siltä, että sanotaan ”vittu”, ettei kukaan vaan tulis vittu kommentoimaan. ”Sillä valta jolla vittu”, kuuluu vanha sanontakin.

Välillä näyttää ihan siltä, että se vain nyt on sellainen sana, jota kuuluu käyttää vähintään kerran jokaisessa kommentissa, jokaisessa lauseessa tai sanomisen avaukseksi tai painokkaaksi lopuksi.

Ja joskus, ihan harvoin, kuulostaa siltä, että on osoitettava, että kyllä minäkin tiedän missä se vittu on. Tai siltä, että kun sen riittävän monta kertaa reippaasti ääntää, niin ehkä sitä sitten joskus uskaltaa lähestyä.

Se on harmi. Kieli köyhtyy, jos ei voimakkaita tunteita, intohimoa, suuttumusta ja närää enää osata ilmaista millään muulla kuin naisen sukuelimellä. Vielä ihan vähän aikaa sitten tämä oli vain Korson nuorisomurteeseen kuuluva piirre, nyt se on vallannut koko somen suoliston. Tyylipuhtaimmin törkeimmän laidan äärioikeiston nettijulkaisun nimenä.

Poimin Twitteristä muutaman tvittuilun tutkiskellakseni, onko mitään tehtävissä.

Suuren surun ilmaisu on paljon arvokkaampi ja osaa ottavampi jollakin muulla sanalla vahvistettuna. Jopa kirosanalla. Tai: ”Voi murheen myrkky ja surun suonenisku!” Tai näin: ”Kyllä kuristaa kurkussa ja itku meinaa tulla”.

Tässä on niin hieno mietelmä, että pärjättäisiin vallan hyvin kokonaan ilman vahvistussanaa. Tai sitten tähän tyyliin: Joskus minä jään miettimään et ihmisille annettiin vaan kiviä ja puuta ja me juupeli vieköön tehtiin internet siitä. Aika hurjaa.

Kommentissa olisi ihan asiallista kierrätysinfoa, mutta ajatelkaapa kielen oppijaa. Yhdyssanavirhettä tuskin kukaan huomaa, mutta mitä se vittualumiini oikein on, ei sellaista kierrätysmerkkiä ole olemassa. Jos alumiinia pitää tuossa vahvistaa, niin voi sanoa vaikkapa: ”se on, kuulkaapas partaveitset, alumiinia eikä terästä.

Tässä pitäisi kohdistaa sanat lukijalle, ei hänen tai muiden alapäälle: ”Siis miettikää nyt, Kuubassa on… ”

Joskus voi olla niinkin, että vähän vanhemmat henkilöt tuikkaavat v-sanoja kirjoitettuun puheeseen, jotta kuulostaisivat edes hiukkasen nuoremmilta: ”Mennäänkö vittu tänään ompeluseuraan?”

Joiltakin, etenkin herrashenkilöiltä, taas pitäisi kysäistä sama, minkä eräs äiti kerran kysyi vittua suoltavalta tyttäreltään: ”Omastasiko puhut?”.

Jokainen tietysti puhuu ja kirjoittaa niin kuin haluaa. Esitinpä vain närkästykseni, en ole luvannut vaginaani kenellekään kirosanaksi. Mutta jos ei siitä vitusta nyt millään enää ulos pääse, niin tasa-arvon nimissä pyydän, että edes naiset ja tytöt välillä vaihtavat sen sanaan ”kyrpä”. Me tehtiin kyrpä internet siitä!

Perussuomalaisen politiikan arvostelu ei ole maalittamista

Meille rasismin vastustajille sanotaan usein näin vaalien alla, että onhan se ihan oikein rasismia vastustaa, mutta onko niiden reppanoiden nimi aina mainittava. Tämä on juuri sellaista vaimentamista, johon tolkun ihmiset natsi-Saksassakin syyllistyivät. Vaikka olisi kysymys sukulaisesta tai millaisesta surkimuksesta tahansa, joka rasismin varjolla pyrkii nostamaan omaa egoaan, hänen ei pidä sallia sitä tehdä. Ei edes säälistä.

Ei ole mitään järkeä pyrkiä hygienian nimissä pitämään vaalikeskustelua sellaisena, että pidetään nimet ja kuvat poissa julkisuudesta ja kerrotaan, että siitä ja siitä puolueesta on tullut tällaisia kamaluuksia. Ja sitten toivotaan, että ihmiset eivät äänestäisi sellaista kamalaa puoluetta. Ihmiset äänestävät ihmistä ja vaikka he äänestäisivät ihan siivoakin ihmistä, tämä saattaa kuulua rasistipuolueeseen ja hiljaa sallia hyvinkin kyseenalaisen toiminnan.

Juuri nyt, kun vaaleissa on sosiaalisella medialla koronan vuoksi entistä suurempi merkitys, siellä käyty keskustelu on yhä tärkeämpää. Satunnaisellekin kävijälle on näytettävä, millaista väkeä ja millaisella agendalla suomalaiset eduskuntapuolueet ovat värvänneet pyrkimään kuntapäättäjiksi. Perussuomalaisilla ei johtajansa esimerkin mukaan usein ole edes tarkoitus saada kuntiin asiallisia toimijoita, vaan häiriköitä, hidastajia ja rasistisen aatteen levittäjiä.

Ei ole maalittamista mainita poliitikon nimi ja kertoa hänen kyseenalaisista, valheellisista ja rasistisista kommenteistaan tai kirjoituksistaan. Ehdokkaan rasistisen vaalijulisteen kommentointi julkisesti on myös sallittua. Hyssyttelyllä ja peittelyllä ei edistetä hyvän, vaan pahan leviämistä. Ei kannata myöskään sanoa, että eihän niitä äänestetä. Ehkä ei tarpeeksi läpimenoon, mutta joka tapauksessa he ovat osa puolueensa rasistista vaalikampanjaa ja rasistisen puheenparren hyväksyttämistä.

Enää ei pidä tehdä samaa virhettä, jonka Timo Soini median ja muiden puolueiden suosiollisella avustuksella teki: antaa demokratian nimissä rasisteille valtaa. Rasisteja myötäilevän median tai poliitikon ei pidä sallia arvostelun kieltämistä vaikkapa tällä tyypillisellä argumentilla: ”Mitä, eikö tavallinen kansanmies saa sanoa sanottavaansa?”  

On selvää, että asiallinen poliittinen keskustelu on tärkeää. On kuitenkin turha luulo, että persumarssi pysähtyisi asialliseen oman politiikan esittelyyn. Osallistuminen keskusteluun perussuomalaisessa mediassa on sekin vain houkutuslintuna toimimista. Persu poistaa aikanaan kaikki itselleen epäedulliset kommentit, blokkaa ilkeän oikeassa olijan ja selviää voittajana keskustelusta kuin keskustelusta.

Sekä perussuomalaisille itselleen että muulle väelle on tehtävä selväksi, mistä kiikastaa se, että millään kunniallisella puolueella ei ole mahdollisuutta tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Yksi konsti voi olla huumori ja naurunalaiseksi tekeminen – ei ulkoisen olemuksen perusteella, vaan vaikkapa sen, että persu haluaa valtuustoon, koska ei ole homo tai mamu. Moni on tulossa turhiin kaavoituskokouksiin istuskelemaan mielessään helpot tienestit ja maailman herruus. Ja kuitenkin suurten muutosten ja sotealueiden rakentamisen keskellä olisi tärkeää, että valtuustoissa kokoontuisi kunnan poliittinen eliitti tekemään asukkaiden kannalta elintärkeitä päätöksiä.

Rasistisen poliitikon saa ottaa kiinni sanoistaan jo siinä vaiheessa, kun hän pyrkii valtuustoon. Ei tarvitse odottaa sitä, että hän alkaa huudella totuuksiaan eduskunnan puhujapöntöstä.

Trump, suomalaispuolueet ja väkivaltapolitiikka

Trumpin edesottamukset USA:ssa hävittyjen vaalien jälkeen ovat yksi osoitus siitä, kuinka käy, kun valtaan pääsevät öykkärit, jotka käyttävät kaiken tarmonsa kyseenalaisen, rasistisen ja syrjivän agendan edistämiseen. Äänestäjät hankitaan käyttäen hyväksi ihmisten alhaisimpia tuntoja. Äänestäjien antama valta suunnataan omien viettien tyydyttämiseen ja oman ja lähipiirin omaisuuden kartuttamiseen.

Monet ajattelevat, että meillä ei voisi käydä näin, mutta onhan se jo pienemmässä mittakaavassa tapahtunut. Eduskunnassa istuu kansanedustajia, joilla ei ole mitään annettavaa lainsäädäntätyölle. Rasistisia jäseniä haalineet puolueet ovat olleet vuosikausia mukana hallituksessa ja miehittäneet merkittäviä posteja ministeriöissä ja virastoissa itselleen kuuliaisella väellä.

Tämä tuli selkeästi ilmi mm. ulkoministeri Haaviston tapauksessa. Hallitus ei voinutkaan ministerinsä kautta toteuttaa ohjelmaansa ja arvojansa, kun ministeriön palkollinen päätti toisin ja ryhtyi sitten vielä mediajulkisuuden kautta keräämään huutokuuroa taaksensa saattaakseen väärän puolueen ministerin vaikeuksiin.

Valtaisa on se haitta, jota tällainen toiminta aiheuttaa hallitustyölle ja Suomen kansainväliselle toiminnalle. Ja suuri se kimmoke, jonka rasistit saavat omalle kyseenalaiselle toiminnalleen. Ei sovi myöskään unohtaa työmäärää, johon eduskunnan henkilökunta vaikkapa persujen kaltaisen joukkion kanssa joutuu pitääkseen edes jollain lailla ruodussa ja työn touhussa kansanedustajat, joilla ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä asiallisesta politiikasta ja jotka eduskunnan täysistunnoissa käyttävät aikansa räävittömyyksien huuteluun ja typerimmän kansanosan vihahermojen hivelemiseen.

Hyvä tuore esimerkki tästä on eduskunnan puhemiehen avulla kehitetty rähinä sen jälkeen, kun Haaviston tapaus oli jo moneen kertaan käsitelty, mutta perussuomalaisten teki mieli vähän vielä jatkaa ilonpitoa. Seuraavassa istunnossa Juho Eerola jakoi heille auliisti puheenvuoroja ja ölähtipä vielä parhaimpien mongerrusten päätteeksi: ”Näin!” Haaviston yli vuoden jatkunut piina on suuri nautinto persuille. Jalkapuussa istuvan päälle on pelkurinkin helppo syljeskellä.

Eduskunnan henkisten muilutusten kanssa samaan aikaan haaveillaan oikeista ja koitetaan nostaa kunniaan vanha lapuanliike.

Perussuomalaisten sivuryhmä saa eduskunnassa vapaasti kiihottaa kansanryhmää vastaan, koronarokotusta vastaan ja demokratiaa vastaan. Onhan kansanedustajaa jo rangaistu sillä, että hänet on erotettu ryhmästä. Nyt hän voi pidäkkeittä pitää tyytyväisenä perussuomalaisten örkkikannatuskuntaa. Halla-aho hoitaa oman tonttinsa ja pitää kannattajat tietoisena aseharrastuksen ja kotien aseistamisen merkityksestä ja siitä, että sosiaalisen median örkkiarmeijan kannattaa pitää sisäministeri varpaisillaan myös aseasioiden kanssa.

Perussuomalaisen kansanedustajan
uudenvuoden tervehdys 2021

Perussuomalaisen kunnallispoliitikon, Piia Kattelus-Kilpeläisen mieltymys väkivaltakuvastoon ja kirveen käyttö vaaliaseena ei toki ole uutta, perussuomalaiset ja kokoomuslaiset poliitikot ovat turvautuneet samankaltaisiin tehokeinoihin aikaisemminkin, on esiinnytty kivääri ojossa vaalimainoksessa ja verikoiran kanssa rajaa vartioimassa. Viime vuonna jouduimme todistamaan perussuomalaisten oman puolueen toimijaan kohdistunutta murhayritystä.

Kaikki me ymmärrämme, että näin ei tehdä politiikkaa. Tämä retoriikka ja nämä kuvastot kuuluvat rikollisuuteen ja terrorismiin. Suloisessa Suomessamme ne valitettavasti kuuluvat myös eduskuntapuolueiden toimintaan. Kuinka kauan ja kenen luvalla?

Keskuskauppakamarin ratkaisukeskeinen toiminta yritysten hyväksi

Keskuskauppakamari edustaa kotisivunsa mukaan 20000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Kauppakamarilain mukaan toimiva yhteistyöelin kertoo haluavansa helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla ja kansainvälisessä kaupassa. Arvoikseen kauppakamarit ovat valinneet luotettavuuden, asiantuntijuuden, yhteistyön ja kansainvälisyyden.

Ei voi kuin ihailla sitä ratkaisukeskeistä tarmoa, millä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja on viimeisten parin päivänkin ajan tähän työhön keskittynyt.

Juho Romakkaniemen tweettejä 2. – 4.1.2020

On mielenkiintoista seurata, millä osaamisella tällaisia vaativia tehtäviä hoidetaan, keitä johtaja käyttää propagandansa takuumiehinä ja mihin hän näyttäisi viestinnällään pyrkivän.

Oletko rasisti?

”Loldiers of Odin” vastustaa väkivaltaisia, rasistisia katujengejä. Kuva: Yle

Rasismilla tarkoitetaan ihmisryhmän pitämistä muita ihmisiä alempiarvoisena esim. etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, kulttuurin tai uskonnon tai perusteella.

Jos puhut muista ihmisistä rasistisesti, olet rasisti.

Jos käytät rasistista puhetta poliittisiin tarkoituksiin ja hankkiaksesi itsellesi tai viiteryhmällesi kannatusta, olet rasistipoliitikko.

Jos äänestät tietoisesti rasistipoliitikkoa, olet rasisti.

Jos et ymmärrä, että ehdokkaasi puheet ovat rasistisia, olet ehkä harhautettu tai vihaan kiihotettu. Olet siis rasistin uhri ja itsekin rasisti. Sinua pahempia rasismin edistäjiä ovat – rasistipoliitikkojen ohella – kunniallisina pidetyt poliitikot ja yksityishenkilöt, jotka eivät tee selvää pesäeroa rasistien kanssa. He ovat pelkureita, ahneita hyötyjiä ja monet itsekin rasisteja.

Meillä on kaikilla joskus rasistisia tai syrjiviä ajatuksia. Ne on mahdollista oppia tunnistamaan ja niistä voi päästä eroon. Niitä ei pidä koskaan käyttää muita ihmisiä vastaan.

Jos olet tietoisesti rasisti, eli käytät rasistisia ajatuksia saadaksesi itsellesi tai kannattajillesi tyydytystä, olet säälittävä tyyppi, jota perheesi, sukusi ja ystäviesi on syytä hävetä.

Rasismi ei ole politiikkaa. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Se ei tarkoita laitonta tai eettisesti ja moraalisesti arveluttavaa toimintaa.

Osa poliiseista ja virkamiehistäkin on rasisteja. Osa heidän esimiehistään katsoo asiaa sormiensa lävitse. Se rapauttaa yhteiskuntamme perustavia rakenteita.

Rasistit kiusaavat ja syrjivät muita ihmisiä. Myös koulukiusaaminen ja aikuisten ihmisten harjoittama lasten kiusaaminen johtuvat usein rasismista. Joissakin perheissä lapset kasvatetaan vihaamaan ja kiusaamaan sellaisia lapsia, joita rasistivanhemmat pitävät vastenmielisinä.

Rasismi ei ole mikään pikkujuttu, jota voi vain katsoa sivusta olkiaan kohautellen. Rasismi vähenee vain siten, että sitä ei missään tilanteessa hyväksytä eikä siihen lähdetä mukaan. Rasismiin pitää aina puuttua.

Ylihuomenna alkaa uusi vuosi. Nyt on hyvä hetki tehdä päätös siitä, että pyrit yksityisessä elämässä ja työssäsi irti rasistisista ajatuksista ja opettelet näkemään ihmiset yksilöinä. Silloin muutkin voivat nähdä sinut sellaisena: kunnioitettavana yksilönä, ei säälittävänä rasistijoukkion äänitorvena.

Photo by Priscilla Du Preez on Unsplash

Rasisteista puhutaan liian ylevin termein

Valtakunnan politiikassa on joukkio, joka esiintyy räyhäkkään rasistisesti, hyökkäävästi ja syrjivästi. Media kohtelee tätä sakkia pehmeästi, jopa hyväksyvästi. Vain harvoin käytetään heitä selkeästi kuvailevia termejä: rasistit, rasistipuolue, uusfasistit, uusnatsit, eduskunnan häiriköt, kansanryhmää vastaan kiihottajat.

Termi, jota media usein käyttää, on ”populisti”. Sana on niin mukavan pyöreä ja pumpulinen ja kuulostaa ihan popmusiikilta. Moni persu julistaakin ylpeästi kuuluvansa populistipuolueeseen. Kirjoittihan persuperustajakin gradunsa populismista. Mutta medialta se on määrityksenä rimanalitus, kun keskustellaan puolueen rasistisista ulostuloista. On totta, että kansaa voidaan kiihottaa ja houkutella myös rasismin avulla, mutta sitä ei voida pitää normaalina tai hyväksyttävänä tapana.

Populistiset ”isänmaan puolustujat” eivät uskalla näyttää naamaansa julkisuudessa. Media on lähtenyt leikkiin mukaan ja julkaisee kuvia takapuolista. Savon Sanomat/Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Toinen perussuomalaisista ja muista rasisteista usein käytetty termi on ”maahanmuuttokriitikko”. Se on rasistien itse itselleen kehittämä ja median huojentuneena käyttöön ottama ilmaus. Medialle se on niin miellyttävä! Päästään puhumaan koko rasistisakista siten, että sen toiminta kuulostaa ihan asialliselta. Näin ei loukata ketään, vaikka kirjoitetaankin perussuomalaisten rikollisista toimista.

Yksi varsin harhaanjohtava, rasisteista usein käytetty termi on ”konservatiivi”. Konservatiivisuuteen kuuluu toki perinteisten arvojen korostaminen ja usein uudistusten vastustaminen tai hidastaminen, mutta konservatiivi ei ole rasisti. Jotkut puolustavat rasistisiin ulostuloihin syyllistynyttä ystäväänsä: ”No se nyt vaan on niin konservatiivinen, ei se mikään rasisti ole”. Normaalijärkinen konservatiivi oppii vielä vanhanakin olemaan käyttämättä rasistisia ilmaisuja ja lallattamatta mulliturpaloruja.

”Kansallismielinen” on myös termi, jonka taakse toimittaja usein kätkeytyy, kun pitää kirjoittaa henkilöistä, jotka eivät halua päästää maahan suomalaista miestä tummempaa ja naisiakin vain hyväksikäyttötarkoituksessa. Suomen itsenäisyyteen ja oman kulttuurin kehittämiseen noita ajatuksia ei mitenkään saa nivottua.

Kaikken ristiriitaisin termi rasismilla retostelevasta joukkiosta käytettynä on ehkä kuitenkin ”isänmaallinen”. Eiköhän liene niin, että vain maamme yhteisiä asioita eettisesti ja moraalisesti kestävällä tavalla hoitavia poliitikkoja voidaan kutsua isänmaallisiksi.

Miksi te toimittajat lähdette tällaiseen? Ettehän te murhaajiakaan kutsu oman käden oikeuden käyttäjiksi tai henkikriittisiksi.

Isänmaallista kuvastoa Jussi Halla-ahon Facebook-seinällä.

Milloin kunnialliset puolueet ryhtyvät toimeen?

Muukalaispelkoa ja siitä kehkeytynyttä vihaa lienee aina ollut ja tulee aina olemaan. Mutta milloin siitä tuli hyväksytty tapa tehdä politiikkaa? Milloin pakolaisesta tuli paholainen?

1990-luvulla vaihtaessani työpaikkaa esimieheni sihteeri kertoi, että uusilta työntekijöiltä kysytään heti, mitä mieltä he ovat pakolaisista. Arvaatte varmastikin, mitä mieltä olisi pitänyt olla. Minulle tuota kysymystä ei ollut esitetty ja olin tuon kuullessani niin ällikällä lyöty, että en edes osannut kunnolla reagoida asiaan. Vuoden 2011 vaalien jälkeen ahdistus oli suuri, kun huomasimme, kuinka suureksi viha oli noussut.

Meillä on jo kauan elänyt joukkio, jonka pelkoja ja ennakkoluuloja on onnistuttu kiihottamaan ja jotka ovat valmiit äänestämään ketä tahansa, joka lupaa pitää Suomen valkoisena. Siis rasistinen äänestäjäkunta äänestämässä rasistisia poliitikkoja.

Siinä joukossa ja sen liepeillä on väkeä, joka ei oikein malttaisi odottaa, että kiihottaminen pakolaisia vastaan johtaisi yksinkertaiseen enemmistöön eduskunnassa ja päästäisiin tositoimiin. Jo kymmenen vuotta sitten löydettiin äärioikeiston keräämä lista kansanpettureista, joihin toimenpiteet kohdennettaisiin. Me nettikeskusteluun ahkerasti osallistuvat lienemme kaikki saaneet myös suoraan meille osoitettuja viestejä: ”Sinä tulet olemaan ensimmäisten joukossa”.

Eilen kuulimme, että poliisilla on jälleen tutkinnassa törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. ”Ajatusrikoksia”, huutavat palstoilla äärioikeiston tukijat. Monet ”tolkun ihmisetkin” ovat sitä mieltä, että tyhjästä nostetaan meteli, eiväthän ne toteuttamaan pysty. Jos olisi ollut kysymys muusta kuin oikeiston suunnitelmista, poliisia jo kiiteltäisiin terroristisen teon ehkäisystä.

Kun puolueen tai siksi pyrkivien agenda on niin heikko, että sen tukemiseksi tarvitaan tuollaista kielenkäyttöä ja edes ajatuksia siitä, että muita pitäisi vähän murhata, että päästäisiin elämään herroiksi, on yhteiskunnan syytä reagoida. Olisi tullut tehdä jotain kauan sitten. Rasistien nostaminen tasavertaisiksi kumppaneiksi poliittiseen keskusteluun oli suuri virhe. Eduskunnan häpäisy jatkuvilla rasistisilla puheilla samoin. Suomen kansa ansaitsee demokratiansa. Sen horjuttajia ei pidä kunnioittaa.

Milloin kunnialliset poliittiset puolueet pitävät sen yhteisen palaverin, jossa suunnitellaan, kuinka äärioikeiston uhka ehkäistään? Nyt lähes kaikki puolueet tuntuvat miettivän vain sitä, kuinka perussuomalaisten ääniä saataisiin kalasteltua omaan puolueeseen ja yrittävät salavihkaa heitellä ilmoille kommentteja, joista voi päätellä, ettei meidänkään puolueessa muukalaisia hyysätä. Näin ikään kuin osoitetaan, että perussuomalaisilla on perusteita rasismiinsa. Oikeampi tapa olisi sopia yhdessä ja näyttää koko maailmalle, että äärioikeistoa ei hyysätä eikä rasistien kanssa tehdä yhteistyötä. Nyt tyydytään vain katsomaan, kun perussuomalaiset hokevat: ”Mehän teemme tätä parlamentaarisessa järjestyksessä.”

Entisiä ja nykyisiä perussuomalaisia poliisikansanedustajia

Mitä pitäisi tehdä helsinkiläisten valtavalle yliedustukselle koronatartunnoissa?

Suomen viranomaisilla on nyt erityinen huoli siitä, että ulkomaalaistaustaiset ihmiset sairastuvat koronaan suhteellisesti useammin kuin ns. kantasuomalaiset. Ymmärrän huolen siitä, onko tieto välttämättömistä koronatoimista mennyt perille kaikille heillekin, joiden suomen kielen taito ei ole riittävän hyvä tai joilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä seurata julkisia tiedotusvälineitä.

Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi tällä asialla revitellään, nostetaan maahanmuuttajia jälleen tikunnokkaan, pidetään heitä tartuttajina, syyllisinä ja pahantekijöinä. Voisi luulla, että nykyisessä ilmapiirissä, rasismin noustessa ja maahanmuuttajien kärsiessä jatkuvasta häirinnästä, viranomaiset osaisivat tehdä tarpeelliset toimenpiteet värväämättä rasistiköörejä kyttäämään maahanmuuttajien kasvomaskeja.

Viimeinen osoitus ikävästä viestinnästä oli eilinen A-studio, jossa Annika Damström videoinsertin jälkeen innosta puikeana sanoi: ”…siinä jotkut ulkomaalaistaustaiset totesivat ITSEKIN näin että ehkä heidän yhteisöissään ei oteta vakavasti koronaa ja ollaan ehkä piittaamattomia joskus”. Näin toimittaja niittasi kiinni keskustelun ajatellun lopputuloksen ennen sen alkamista.

Videoinsertissä oli menty itähelsinkiläiseen kauppakeskukseen TV-kameran kanssa syynäämään, ottavatko tavan suomalaista tummemmat ihmiset maskin naamalleen, kun käsketään. ”Maahanmuuttajan näköisen” naisen perässä kuljettiin maski ojossa, vaaleaihoinen suomalaisen näköinen mies jätettiin rauhaan.

Aiheesta TV:ssä keskustelemassa olivat Suomi-Somalia ja Suomi-Syyria -seurojen edustajat. Annettiin jälleen kuva, että jonkun tietyn alueen maahanmuuttajat ovat yhteisö, jonka paneminen ruotuun on heidän yhteinen, sisäinen asiansa. Ystävyysseurat oli tällä kertaa valittu vaarallisten ”yhteisöjen” edustajiksi Suomen televisiossa.

Helsingin osuus Suomen tartunnoista 1.12.2020 oli 7816. Se on 30,7 % koko Suomen tartunnoista. Helsinkiläisten osuus koko Suomen väestöstä on n. 12 %. Helsingillä on siis valtava yliedustus koronatartunnoissa. Pitäisikö nyt kysyä, mitä helsinkiläiset oikein meinaavat tehdä omissa yhteisöissään, jotta tartunnat vähenisivät. Kun ilmaantuvuuslukuja katsotaan, niin suuren ilmaantuvuuden kaupunginosia on ympäri Helsinkiä. Mutta ei – emme me osoita syyttävällä sormella lauttasaarelaisia, kaartinkaupunkilaisia tai länsipasilalaisia. Emme kutsu Suomi-Neuvostoliittoseuraa tekemään tiliä helsinkiläisten käyttäytymisestä. Me olemme tässä yhdessä kaikki ja koronasta selviytyminen on meidän kaikkien vastuulla.

Mamukoronaa ei ole olemassa. Helsingissä on koronatartuntoja kaikissa kaupunginosissa.

Ei ole merkitystä sillä, mitä kieltä ihminen puhuu, kun hän saa koronatartunnan. Usein suuren ilmaantuvuuden alueilla on kysymys sosioekonomisesta asemasta, joka vaikuttaa siihen, mitä työtä tartunnan saanut tekee, pystyykö pitämään etäisyyttä vai onko pakko pysyä töissä, hoitaa perhettä, sukua ja toistenkin lapsia ja kuinka pienet tilat hän jakaa ison porukan kanssa.  Kun ulkomaalaisen perään syljetään, koronaliman siivooja on usein ulkomaalainen.

Monilla meistä on mahdollisuus mennä vaikka mökille tai pienelle hotellilomalle lepuuttamaan koronan kiristämiä hermoja. Kaikilla ei ole. Meillä on hirmuinen huoli siitä, kuinka suomalaislapset jaksavat, kun eivät saa urheilla yhdessä ja tavata kavereitaan. Jo keväällä mediassa kerrottiin faktana, että vanhempien on täysin mahdoton pakottaa teini-ikäisiä lapsiaan pysymään kotona. Ulkomaalaistaustaisten kohdalla tällaista ajatusta ei ole: ulkomaalaistaustaiset teinit, etenkin pakolaisina maahan tulleet, ovat vain kiittämättömiä, välinpitämättömiä ja vastuuttomia. Heidän olisi kestettävä korona mennen tullen, ovathan he sodan kauheudetkin kestäneet.