Voi housutoukka, miten väsyttää!

~ Reija Härkönen
Harakointia Hollywoodin malliin

Olen huolissani nykysuomalaisen kielen kehityksestä. Twitterissä ihmisten kyky ilmaista kaikenlaisia tunteita on todella kuivunut ja kaventunut.

Tähän malliin:

Vittu että sattuu!

Voi vittu miten väsyttää!

Vittu tuo mun vaimo on sitten vittu ihana.

Vittu mä rakastan elämää.

Mitä vittua nyt pitäisi tehdä, kun printteristä loppu muste?

Mitä sinä vittu siitä asiasta tiedät?

Sen olen jo oppinut, että tästä asiasta ei saa sanoa ja vielä vähemmän kirjoittaa. Vittu on yhtä kiinteä osa nykyihmistä kuin häntä koiraa. On noloa puuttua toisen pyhään!

Haluan kuitenkin nostaa taas esille vaihtoehtoja, ettei kieli köyhtyisi. Ammennan vanhan kansan ehtymättömästä aarrearkusta. Vitun tilalle voisi joskus nostaa miehen elimen:

Elämäntuskaa ja väsymystä: ”Mull’ on tuska tuhniossa, pakko hännänjuuren alla.”

Rikkinäisestä kotitalouskoneesta: ”Jo sun on housutoukka turmellut.”

Ihastuksesta: ”Voi salamato sentään se Luigi on ihana!”

Jos sen pitää vittu olla, mikä on sinänsä ymmärrettävää, koska naisen on vahvempi, niin tällainenkin tanakka vaihtoehto olisi: Kalu!

Näin sitä käytti vanha kansa: ”Piika minä olin, kalu mull’ oli; sitä minä annoin mitä mull’ oli.”Ja näin se sopisi nuoren kansan suuhun: ”Voi kalu minkä teki!”. ”Voi kalu kun kaluttaa”. ”Kyllä kalu se tyyppi on sitten namu”.  

Oli miten oli, kieli muuttuu eikä meillä vanhoilla ämmillä ole siihen mitään sanomista ja hiekkaakin on siellä. ”Paikka hempee helman alla” tulkitsee nyt tyttöjen ja poikien tunnot. Pojan suussa se on mahtisana, jota uskaltaa alkaa murrosiän kynnyksellä pikku hiljaa salaa viljellä. Tytöt käyttävät sillä valtaansa poikien ylitse. Se on kuin vanhan ajan harakointi: nainen saattoi paljaalla hävyllään tarpeen mukaan joko kirota tai siunata kohteensa.

Myös sotiin lähteviä miehiä saatettiin harakoida. UIkomaisia kieliäkin kannattaa opetella. Putinin jos haluatte harakoida, niin silloin sanotaan ”Putin huilo”.

Lähde: Vanhan kansan sananlaskuviisaus, koonnut ja järjestänyt Matti Kuusi

Suomen presidentin tehtävistä pitäisi poistaa ulkopolitiikan johtaminen

~ Reija Härkönen
Ruotsin pääministeri Andersson ja puolustusministeri Hultqvist vierailulla Suomessa 5.3.2022

Suomen perustuslaissa määrätään nyt ulkopolitiikasta seuraavasti:

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella

Tämä pitäisi muuttaa muotoon:

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa pääministeri yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta pääministeri päättää eduskunnan suostumuksella

Suomen turvallisuuspoliittisen aseman muututtua dramaattisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö on hoitanut ulkosuhteitamme rauhallisesti ja maltillisesti. Sanna Marin olisi varmasti tehnyt saman.

Koska presidenttimme valitaan suoralla kansanvaalilla, valintaan saattavat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin henkilön pätevyys ulkosuhteiden hoitamisessa. Itse asiassa suurelle enemmistölle äänestäjistä tärkeimpiä äänestyskriteerejä lienevät ehdokkaan ulkonäkö, karisma, henkilöhistoria, perhe ja perhetausta, esiintyminen julkisuudessa, huumori ja samaistuttavuus. Ja merkillisen suurelle osalle nykymaailmassa keskisormen näyttäminen, poliittisen elämän sekoittaminen ja kaaoksen ihannointi.

Voi olla hyvin pienestä kiinni, millainen ”julkkis” presidentiksi valitaan. On täysin mahdollista, että seuraava presidentti on esimerkiksi fasistipuolueen räyhäriitta tai -reino, jonka kyvyt, mielenmaltti ja asiaosaaminen eivät kerta kaikkiaan riitä luotsaamaan kansakuntaa kriisitilanteessa.

Tähän mennessä asia ei ole tuntunut kovin merkitykselliseltä, koska presidentin tehtävä on suurelta osin edustuksellinen ja presidenttimme ovat pitkälti keskittyneet maakuntavierailuihin ja kesäisin Kultarantaan muuttamiseen ja siellä edustamiseen ja kansa on tarkkaillut presidenttien perhe-elämää aivan kuten kansa Ruotsin kuningaskunnassa.

Kriisitilanne itärajan tuntumassa on osoittanut, että tasavaltamme tärkeimpiin kuuluvien tehtävien hoito olisi saatava, niin kuin se Ruotsissakin on, sen poliitikon hoitoon, jonka vastuulla on päivittäisen hallituspolitiikan johto ja jolla on ajantasaisin tieto kaikista oleellisista hallintoon liittyvistä tehtävistä. Politiikan johtamisen yhtäkkinen siirtyminen presidentille, kun jotain tapahtuu ulkomailla, ei ole perusteltua, mutta se voi olla häiritsevää pääministerin toiminnalle.

Presidentti voi nytkin halutessaan jopa häiritä pääministerin työtä, niin kuin koronaepidemian alussa kävi, kun presidenttimme tahtoi nyrkkeillä pääministerin kumoon. Sen tilanteen ja kansakunnan luotsaamisen kahden vaikean vuoden läpi Sanna Marin on hoitanut erinomaisen vakaalla ja hienolla tavalla. Talous on jopa niin hyvässä kunnossa, että juuri minkäänlaisia vastalauseita ei kuulu, vaikka hallitus ja lukemattomat muut tahot ovat ilmoittaneet, että Suomi haluaa vastaanottaa suurenkin määrän Ukrainan ja Venäjän pakolaisia. Kuusi vuotta sittenhän se oli ”köyhälle Suomelle” mahdottomalta tuntunut tilanne.  

Presidentti Niinistön kanssa neuvotellessaan presidentti Biden halusi yllättäen soittaa Ruotsin pääministerille, Magdalena Anderssonille. Hänen kanssaan Biden oli jo tavannut turvallisuuspoliittisissa asioissa ja luvannut Ruotsille ehdotonta tukea. Presidentti Biden halusi ottaa Suomen ja Ruotsin johdon yhdessä turvallisuusyhteistyöneuvotteluihinsa. Sekin oli osoitus siitä, että vähän vanhoillisemmankin maailmanmahdin johto on nykyisin hyvin tietoinen siitä, että kaikki asiat hoidetaan naisjohtajien kanssa siinä missä miestenkin.

HALUATKO AUTTAA UKRAINAA?

~ Reija Härkönen

Ukraina tarvitsee apua. Monet haluavat auttaa heti ja tuntuu, että se on tehtävä itse, kun järjestöt ja keräykset eivät ole tarpeeksi nopeita. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko esim. Ukrainaan autolla ajaminen se paras tapa saada mahdollisimman suuri määrä apua nopeasti perille ja oikeisiin kohteisiin.

Lue tästä SaferGloben toiminnanjohtajan, Maria Mekrin ohjeet auttamisesta. Mekri on saanut mm. siviilikriisinhallinnan koulutuksen ja hänen erityisasiantuntemustaan ovat hauraat alueet, arviointi, rauhan teknologiat sekä yritystoiminnan ja kehitysavun toteuttaminen kriisialtteilla alueilla.

YLEISESTI:

👉 ÄLÄ LÄHDE Ukrainaan tai lähialueille! Auttamisenhalu on niin käsittämätön, ettei koordinaatio enää kestä, joten aiheuttanet enemmän harmia kuin hyötyä.

👉 anna rahaa isoille (kansainvälisille) apuorganisaatioille

—– kyllä, hallintoon menee rahaa mutta eipä mene sitten korruptioon tai järjestäytyneelle rikollisuudelle—

👉 valmistaudu auttamaan ukrainalaisia perheitä Suomessa kun tarve.

👉 viesti aktiivisesti rauhan puolesta ja osoita tukeasi Ukrainalle. Tämä ei sotatoimia lopeta mutta luo painetta Venäjällä ja antaa jaksamista ukrainalaisille.

👉 vastusta russofobiaa Suomessa ja muuallakin. Tuomitse Putinin Venäjän toimet mutta kunnioita venäläisiä sekä Venäjää ylipäätään. Tässä ei ole ristiriitaa.

•vastusta kaikenlaista yksinkertaistamista eli ”me ” ja ”he” retoriikkaa. Älä tue Putinin kuvaa, että länsimaat vihaavat Venäjää ja venäläisiä.

•pyri siihen, ettei konflikti leviä tänne yksilötasolle. Puutu heti jos kuulet huutelua yms. ja muistuta, että niin pelataan Putinin pussiin.

👉 tue venäläisten vastarintaa Putinia vastaan, jos voit. Erityisesti tarvittaisiin sankaritarinoita venäläisistä, jotka sanovat ”ei” sodalle.

👉 päivitä tietokoneesi ja ole kriittinen. Disinformaatiokampanjat ja kyberhyökkäykset oletettavia täälläkin. Suomessa luultavimmin tarkoituksena jakaa väestöä ja luoda epäluottamusta. Pelataan joukkueena.

👉 tue rauhanrakentamista tekeviä toimijoita Suomessa. Jos sinä tai yrityksesi voi kunnolla tukea, lähetä yv.

JOS TÄMÄ EI RIITÄ:

👉 toimi yhteistyössä niiden toimijoiden/ henkilöiden kanssa, joilla on pitkäaikaisia kontakteja Ukrainaan.

👉 kysy paikallisilta toimijoilta (myös Puolassa, Romaniassa ja muilla lähialueilla) mitä he tarvitsevat, koordinoi muiden kanssa.

👉 jos varoituksista huolimatta lähdet itse paikalle, ota rahaa mukaan, yritä ostaa paikallista, ja toimi koordinaatio-ohjeiden mukaan. Älä itse ala soveltamaan. Ostamalla paikallisesti tuet paikallista taloutta. Kysy paikallisilta erityistarpeista varsinkin liittyen lääkkeisiin ja erityistuotteisiin esim. vammaisille; niistä olla pula.

👉 Ota mieluusri mukaan ainakin joku joka puhuu ukrainaa/ venäjää/puolaa/romaniaa. Englannilla ei pärjää.

👉 muista, että logistiikan pitää jatkua ihan loppukäyttäjälle saakka. Ei riitä, että viet pakullisen tavaraa rajalle, ja oletat, että loppukäyttäjät ne tavarat löytävät, tai että paikallisilla on resursseja alkaa niitä jakamaan.

👉 huomioi Ukrainasta pakenevien haavoittuvuus, ja toimi itse turvallisuutta luoden. Ota selvää paikallisista viranomaistoimijoista, niin, että voit ilmoittaa, jos näet esim. mahdollista ihmiskauppaa.

👉 mikäli luot keräyksen, hanki rahankeräyslupa ja raportoi rahasta läpinäkyvästi. Kriisitilanteet saavat huijarit myös liikkeelle, eli hyvä, läpinäkyvä hallinto on erityisen tärkeää.

👉 mikäli haluat tuoda ukrainalaisia takaisin Suomeen, keskitä resurssit, toimi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa— ja toimi suomalaisen ohjeistuksen mukaisesti. Pikku-autot täynnä ukrainalaisia voi myös ylikuormittaa Suomen rajalla.

👉 Älä lähde jos et ole fyysisesti ja henkisesti hyvissä voimissa & tule takaisin mikäli et enää kykene kunnolla toimimaan.

👉 Tue kaikkia mukanasi lähteviä myös henkisesti: päivittäiset debriiffaukset ja mahdollista lisäapua Suomessa.

👉 anna rahaa suomalaisille rauhanrakennusta tekeville toimijoille

ÄLÄ VAIKEUTA JO ENNESTÄÄN VAIKEAA TILANNETTA, esim:

– viemällä tavaraa mitä ei haluta (ympäristökatastrofi)

-tukemalla vahingossa paikallista järjestäytynyttä rikollisuutta tai korruptiota

-vaarantamalla lisää siviilejä (itsesi)

– viemällä aseita tai aseisiin verrattavia tarvikkeita (on vientirikos, ja luultavimmin joutuvat väärien ihmisten käsiin).

– ymmärtämättä pakolaisten tilannetta, kuten esimerkiksi pelkoa.

https://saferglobe.fi/

Pakolainen on päästettävä pannasta

~ Reija Härkönen
Ukrainalaisia pakolaisia, Beregsurany, Unkari, 24.2.2022. REUTERS/Bernadett Szabo

Suomen rasistisella kansalla on suuria vaikeuksia sanojen kanssa. Yle vaihtoi jo kauan sitten termin  ”pakolainen” termiin ”siirtolainen”. Tällä pyritään etäännyttämään kansalaisia ihmisten hädästä ja ajattelemaan, niin kuin korkein valtionjohto toivoo: heillä saattaa olla ”pahat mielessä” tai niin kuin tasavallan presidentti puheessaan valtiopäivien avajaisissa ilmaisi:

”Viime vuosina turvallisuusympäristössä on nähty uusia ilmiöitä, jotka antavat aihetta valmiutemme tarkasteluun. Laajamittainen, vihamielisten ulkopuolisten tahojen organisoima maahantulo on tästä yksi esimerkki.”

Olen vuodesta toiseen odottanut, että presidenttimme joskus sanoisi hyvän sanan maassamme turvapaikan saaneille pakolaisille. Sitä ei ole kuulunut. Sen sijaa saamme useaan kertaan vuodessa tuollaisia pieniä heittoja, jotka pahantahtoiset ihmiset tulkitsevat siten, että maassa oleskelevat, valtaväestöstä ulkonäöltään poikkeavat ihmiset ovat vaarallista väkeä.

Tästäkö mahtaa johtua sekin, että kuusi vuotta maassamme eläneet, paperittomiksi ja oikeudettomiksi jääneet ihmiset, jotka eivät uskalla palata entisiin kotimaihinsa, eivät saa mitään ratkaisua tilanteeseensa? Hyvin suuri osa kansasta, ehkä jopa niin suuri, joka on Niinistöä presidentiksi äänestänyt, ei oikein tahdo tuntea myötätuntoa kaiken menettäneitä kanssaihmisiä kohtaan.

Nyt näyttää kuitenkin paremmalta, kun Ukraina on ahdingossa, niin surullista kuin se onkin. Konservatiivipoliitikot Petteri Orpoa myöten pitävät eduskunnassa puheita Ukrainan puolesta, itku kurkussa ja suurta myötätuntoa osoittaen. En ole koskaan kuullut moista intohimoa vaikkapa Irakin tai Syyrian lasten puolesta.

Toivomme siis nyt, että jos ja kun Ukrainan sota eskaloituu niin pahaksi, että ukrainalaiset pakenevat sadoin tuhansin, pakolaisleirit naapurimaissa täyttyvät tai olot niissä ovat kohtuuttomia ja pakolaiset lähtevät eteenpäin ja saapuvat Suomenkin rajoille, niin vastaanotto on huomaavainen ja osaaottava. En nyt jaksa surra edes sitä, että heidät hyväksytään paremmin pakolaisiksi, eikä ”elintasopakolaisiksi”, koska heidän ihonsa väri on vaalea eivätkä he muutenkaan ulkonäöltään juuri poikkea suomalaisista.

Mutta sitä perään, että näitä ihmisiä pitää saada kutsua pakolaisiksi. Siirtolaisia tai maahanmuuttajia he eivät ole, he eivät ole lähteneet matkaan etsimään parempaa elintasoa tai työpaikkoja. He ovat lähteneet sotaa pakoon ja he tarvitsevat suojelua. Turvapaikanhakijoita heistä lienee vain osa, enimmäkseen on kysymys tavallisista perheistä, jotka eivät halua jäädä pommitusten uhreiksi. Pakolais-sanaa kielletään käyttämästä ja perustellaan sitä sillä, että pakolainen tarkoittaa pakolaisstatuksen saanutta ihmistä, so. henkilöä, joka on henkilökohtaisen vainon nojalla saanut turvapaikan. Käytettäköön suurista pakolaisjoukoista ja yksittäisistä pakolaisista kuitenkin sitä sanaa, mikä meillä suomen kielessä heitä varten on ja mitä heistä maailmallakin käytetään: ”refugee” eli ”pakolainen”, ja kutsuttakoon huomattavasti pienempää joukkoa pitemmin termein: ”Suomessa turvapaikan saanut”, ”Suomessa pakolaisstatuksen saanut” jne.

Veikkaan nimittäin, että pakolaisia saattaa tulla meillekin taas suuria määriä ja kun suomalaisrasistien silmiin osuu liian monta ”ulkomaalaisen näköistä” ja heille lahjoitetaan ilmaiseksi vanhoja vaatteita, alkaa taas tuttu kateus ja tylytys, media alkaa laulaa elintasopakolaisista ja poliittiset päättäjät ihmisten ymmärrettävistä peloista.

Suru, pelko, uhka ja onneton kohtalo ovat pakolaisten osa, ei pakolaisten vastaanottajien.

Miksi Ukrainan lähettilään tweettiin ei vastattu?

~ Reija Härkönen

Ukrainan Suomen suurlähettiläs Olga Dibrova tweettasi 8.2.2022 kommentin Suomen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Ukrainaa koskevista tweeteistä ulkoministeri Pekka Haavistolle, tasavallan presidentin kanslialle ja eduskunnan puhemiehelle, Matti Vanhaselle.

Kukaan viestin saaneista ei vastannut. Heidän tileillään ei myöskään ole mitään mainintaa aiheesta.

Onko nyt niin, että presidentti Niinistö, Pekka Haavisto ja Matti Vanhanen sopivat yksissä tuumin, että pannaan Jussi Halla-aho vastaamaan? Kun Jussi Halla-aho seuraavana päivänä luikautti vastauksensa suurlähettiläälle, he eivät ainakaan millään lailla noteeranneet asiaa.

Onko Ukraina tässä kriisinkin keskellä sittenkin niin mitätön maa, että sen suurlähettiläälle ei tarvitse vastata? Riittääkö, että uusfasistisen äärioikeistopuolueen hurmoshenkinen rivikansanedustaja vastaa koko eduskunnan puolesta? Suurlähettläs vastasi korrektisti, mutta näinkö se menee, että äärioikeiston peräkammarin kautta kulkee diplomatia tuollaisten reunavaltioiden kanssa?

Matti Vanhanen ei ole käyttänyt tiliään sitten v. 2020, jolloin hän retweettasi keskustan tweetin koronapandemiasta. Suosittelen Vanhasta joko sulkemaan tilin tai antamaan sen hallinnan avustajan tehtäväksi. Jos on tili Twitterissä, oletus on, että tilin omistaja on saanut itselleen osoitetun viestin.

Pekka Haavistolla on yli 172.000 seuraajaa. Olisi suonut hänen reagoivan ahdingossa olevan pienen maan (vaikka eihän Ukraina pieni ole, mutta poliittisesti pikkutekijä) suurlähettilään viestiin.

Sauli Niinistölle osoitettu viesti lähetettiin hänen kansliaansa. Hyväksyikö kanslia Jussi Halla-ahon vastauksen omanaan? Saiko tasavallan presidentti tiedon viestistä? Miksi siihen ei vastattu?

Asiassa ei voi vedota diplomatiaan, kriisin tulenarkuuteen tai asian käsittelyyn muilla areenoilla. Politiikkaa tehdään nykyään myös Twitterissä. Valtionpäämiehillä, ministereillä ja kansanedustajilla on kaikilla oma tilinsä, joita käytetään vilkkaasti tiedottamiseen, keskusteluun, ajatusten vaihtoon ja yhteydenpitoon kansalaisiin. Jos Suomessa oleva diplomaatti ottaa Suomen poliittiseen johtoon yhteyden Twitterissä, vastaamista ei pidä jättää äärioikeistopuolueen haltuun. Se ei ole oikein Suomen eikä Ukrainan kansaa kohtaan.

Jussi Halla-aho viihtyy salarakkaansa helmoissa – onko se Suomen etu?

~ Reija Härkönen
Jussi Halla-aho, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja

Vuonna 2019 ihmeteltiin, miksi perussuomalaiset ovat europarlamentissa liittoutumassa Venäjä-mielisten äärioikeistopuolueiden kanssa. Isänmaallisuus, joka persuilla on arkihokema, on Suomessa tavannut tarkoittaa melko nihkeää suhtautumista itäiseen naapuriin. Jopa perussuomalaisten veljespuolue Ruotsissa, Sverige Demokrater, piti persuvalintoja kummallisina.

Aihetta käsittelevässä artikkelissaan Ilta-Sanomissa 16.5.2019 toimittaja Arja Paananen kuvasi perussuomalaisten ”joustavaa valmiutta hyväksyä Venäjän tapa selittää omaa toimintaansa – olivatpa nämä toimet länsimaisen demokratian tai kansanvälisen yhteisön säätöjen näkökulmasta kuinka ristiriitaisia tai aggressiivisia tahansa”. Tämän kaltainen Venäjän nuoleskelu ja suoranainen ihailu on ollut hyvin näkyvää useissa perussuomalaisissa poliitikoissa ja myös kannattajissa. Hommaforumilla kävi ennen ”jytkyä” selväksi, että Venäjää ihannoidaan etenkin siksi, että siellä on muslimit laitettu kunnolla kyykkyyn eikä turvapaikanhakijoita ”hyysätä”.

Tästä rintamasta hiukan erillään on ollut puolueen entinen puheenjohtaja, jonka salarakas on Ukraina, oma entinen asuin-, työ- ja opiskelumaa, jossa hän on oppinut kielenkin ja kenties saanut janoamaansa  tunnustusta ja ihailua.

Tästä rakkaudesta luultavasti johtui sekin, että Halla-aho riensi kirjoittamaan koko eduskunnan nimissä tweetin Ukrainan suurlähettiläälle, kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko joutui eroamaan ulkopoliittisesti arveluttavan lausuntonsa vuoksi. Hän halusi jonkun merkittävän eurooppalaisen johtajan ilmoittavan Ukrainalle, että maalla ei ole asiaa Natoon. Näin Niikko ilmeisesti ajatteli hyvittelevänsä sotaisan Venäjän ja saattavansa Euroopan jälleen rauhan tilaan. Niinhän se on ennenkin mennyt, pienet maat sulkekoot suunsa ja antakoot suurvalloille sen mikä suurvalloille kuuluu. Niikko, tuon Venäjän ystävä, puhui niin kuin suomettuneessa Suomessa tavattiin puhua.

Se, että Halla-aho, rivikansanedustaja, oitis tweettasi Ukrainalle viestin: ”Eduskunta, mukaan lukien perussuomalaiset, tukee yksiselitteisesti a) Ukrainan alueellista eheyttä ja itsenäisyyttä; b) Ukrainan oikeutta itsepuolustukseen sisäisiä ja ulkoisia hyökkääjiä vastaan; c) sen oikeutta päättää liittyäkö tai olla liittymättä kansainvälisiin järjestöihin” olikin sitten mielenkiintoinen toimi. Näinhän Suomi varmasti ajattelee, mutta ajatelkaapa, jos vaikkapa pääministeri Sanna Marin olisi tällaisen tempun tehnyt! Jopa olisi äläkkä noussut: menee ohittamaan presidentin valtioiden välisessä diplomatiassa! Nyt nousi vain ihaileva huokailu: ”Ooo, Halla-aho kirjoitti ukrainan kielellä, ihmeellinen mies!”

Tämä tapahtui 9.2.2022. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Halla-aho valittiin 16.2. – eikä hän siinäkään asemassa ole siirtynyt Suomi-Venäjä-Ukraina -diplomatian johtoon. Ulkopolitiikasta vastaavat tasavallan presidentti ja pääministeri.

Kun Jussi Halla-aho nyt tasapainoilee puolueensa tietyn fraktion Venäjä-mielisyyden ja oman Ukraina-rakkautensa välillä, olisi Suomen kansan oltava valppaana. Kaikki me ymmärrämme Ukrainan ahdingon, mutta nyt pitää osata valita sanansa. Miestä, joka on voimakkaasti omien viettiensä vietävissä, ei ollut  turvallista päästää puheenjohtajaksi valiokuntaan, jossa ollaan paljon tekemisissä myös ulkomaiden edustajien kanssa. Jos Halla-ahon toimintaa ohjaavat, kuten tähän saakka, lähinnä pelko, muukalaisviha ja narsistinen omahyväisyys, on vaikea uskoa, että hänen toimistaan mitään hyvää seuraisi. Kansainvälisen, hyvin tulenaran kriisin ollessa päällä ei myöskään näytä lupaavalta, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja heiluu siellä ja täällä jakamassa lausuntojaan Venäjästä.

Ulkoasiainvaliokunta käsittelee eduskunnan päätöksentekoon liittyviä asioita, jotka koskevat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkomaankauppapolitiikkaa, kehitysyhteistyötä ja kansainvälisiin järjestöihin liittyviä asioita. Valiokunta antaa näistä lausuntonsa, ei tee niistä päätöksiä. Nyt on pidettävä tarkka huoli siitä, että lausuntoja varten kuullaan kaikkia tarvittavia tahoja ja että Suomen perustuslakia ja muita lakeja varmasti noudatetaan vaikkapa kehitysyhteistyöhön ja kansainvälisiin järjestöihin liittyvissä asioissa ja että yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet aina otetaan huomioon Suomen eduskunnan valiokunnan lausunnoissa. Onhan siellä viisaitakin miehiä ja naisia asioita käsittelemässä, mutta ketku puheenjohtaja voi haitata asioita monenlaisilla viivyttelyillä, harhautuksilla ja ohituksilla.

On myös aika erikoista, kuinka paljon mahlaa vuodatetaan Halla-ahon suusta valahtavien sanojen vuoksi, kun hän nyt puheenjohtajan ominaisuudessa on onnistunut julkisuudessa toistamaan Suomen ulkopolitiikan perusarvot ja käytännöt koko lailla oppikirjan mukaan.  Vaikkapa näin Suomen Uutisissa 19.2.2022, tätähän emme ole koskaan kuulleetkaan: ”Halla-aho arvioi, että jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan, seuraukset olisivat Suomelle todennäköisimmin taloudellisia ja kaupallisia, mikä puolestaan johtuisi EU:n pakotepolitiikasta Venäjää kohtaan.” (Aplodismenty, burnie aplodismenty!)

Näillä avuillako nyt yhtäkkiä Halla-aho, viha-agendan syövyttämä siviilipalvelusmies, on Suomen korkein sotilasasiantuntija? Mikä on se pelko, joka saa koko muun eduskunnankin kumartamaan, kun Halla-aho joskus, mielistelyn halussa ja omaa asemaansa parantaakseen, onnistuu sanomaan jotakin oikein?

Miksi Halla-aho muuten tässä kansainvälisessä tilanteessa ilmoittaa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana, että Suomen pitäisi nyt toimittaa aseita Ukrainaan? Onko tällainen asia eduskunnassa käsitelty ja tullut sieltä valiokuntaan lausuntoa varten?

Siviilipalveluksen yrittäjäkoulutuksessa Halla-aho laati suunnitelman pornokaupan perustamisesta Joensuuhun. Ehkäpä meidän kansanedustuslaitoksemme nyt ajattelee Halla-ahon avulla tällä keinoin pitävänsä venäläiset housuissaan.

Bidee, biudeetti, bjödee

~ Reija Härkönen
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on biaudet-halla-aho.png
Kuva: Heikki Saukkomaa, Lehtikuva

Presidentinvaalien alla v. 2012 RKP:n ehdokkaan nimen kirjoittaminen oli somen kielikriittisille lähes mahdoton tehtävä. Osa virheistä meni painovirheiden ja huolimattomuuden piikkiin – Biudet, Biadet. Sekään ei tietysti ollut kovin kohteliasta, kun puhutaan yhden poliittisen puolueen ja siis yhden kansanosan valitsemasta ehdokkaasta maan korkeimpaan virkaan – nimi pitäisi tietysti aina pyrkiä kirjoittamaan oikein. En oikein ymmärrä myöskään sukupuoleen ja ulkonäköön liittyvää lällättelyä kun oli kysymys presidenttiehdokkaasta:

”Biudet kertoo Kalevan mukaan kutsuvansa Immosen vierailulle toimistoonsa. Hurmaako kaunokainen Immosen ja pelastaa määrärahansa, jää nähtäväksi.”

Oma tarinansa ovat naisvihaajien, ruotsinkielisvihaajien ja muukalaisvihaajien porukka, jotka säännönmukaisesti vääntelevät kansanedustajan nimeä milloin mihinkin muotoon. Olipa tuolloin vaalien alla esillä tällainenkin tilasto:

”Nuorisovaalien ensimmäisen kierroksen  äänet jakautuivat seuraavasti: Niinistö 36,1%, Soini 20,3%, Haavisto 16,2%, Arhinmäki 7,9%, Väyrynen 7,4%, Lipponen 5,3%, Biudetti 4,5% ja Essayah 2,4%.”

Monella nimenmuunnokset näyttivät viittaavan siihen, että on jotenkin hienoa olla juntti ja tahvo, kansanmies tai -nainen, jonka suuhun vieraskielinen nimi ei taivu, vaikka käsisuihkulla osoitettaisiin:

”Eva Biaudet (lausutaan eeva bjödee)”

”Biudeetti vastustaa demokratiaa ja haluaisi omasta näkökulmastaan epämieluisat demokraattisesti valitut kansanedustajat pois eduskunnasta. Ei ehkä ihan tervettä touhua, sanon minä.”

Joillakin ruotsinkielisten viha johti tarkoitukselliseen loukkaamiseen myös nimenmuunnoksen avuin:

”Bidee on huonolla ruotsilla kerrottu väljähtänyt vitsi. Kolmen prosentin äänisaalis olisi RKP:n falskille helmikanalle jo valtava torjuntavoitto.”

toiset taas olivat liittyneet koulukiusaajiin ja innoissaan vieneet alapesuallasta tarkoittavaa sanaa vielä vähän pitemmälle

”Katsokaa nyt vaikka pönttö-bideen hovia; oikein YLItarkastajaa täynnä koko vetämistä vaille oleva pönttö…”

Nyt helmikuussa 2022, kun Eva Biaudet jälleen osoitti selkärankaisuutta ja rohkeutta seisomalla hyvien arvojen, jakamattoman ihmisarvon ja rasisminvastaisuuden takana, eikä halunnut äänestää ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi uusfasistia, tuo samaa bidee-lätinä on taas alkanut opposition kannattajien keskuudessa.  

Ihmisillä on tietysti pelkonsa. Vieraita kieliä osaamattomilla ihmisillä voi olla vaikeuksia muistaa, kuinka Biaudet äännetään tai kirjoitetaan. Pelottaa, että vaikuttaa tyhmältä, jos ei osaa. Mutta siihenkin apu on niin helposti saatavilla: google. Ja toisaalta: Eva Biaudet on ollut julkisuudessa vuosikaudet ja hänen nimensä on nähty ja kuultu satoja kertoja. Jotain voisi ehkä oppiakin.

Suurin osa bideettäjistä on kuitenkin naisvihaajia, ruotsinkielispelkoisia ja perussuomalaisia, jotka eivät voi sietää sitä, että ruotsinkielinen nainen puolustaa vähemmistöjen oikeuksia. Ei voi kuin toivoa, että äidit ja isät kasvattavat nykyisten ja tulevien sukupolvien pojat ja tytötkin vähän paremmin.

Olemme eläneet ruotsinkielisten rinnalla koko ikämme ja jo monta sukupolvea. Maahanmuutto on lisääntynyt ja toivottavasti lisääntymään päin ja jokaisen on opittava elämään muidenkin, kuin kotikylän tutun väen kanssa. Eiköhän olisi jo aika ymmärtää, että kaikilla on oikeus omaan kieleensä ja nimeensä.

Kirjoitus on julkaistu vähän toisen muotoisena Uuden Suomen Puheenvuorossa tammikuussa 2012.

Onko porvariston hillitty rasismi hyväksyttävää?

~ Reija Härkönen

Timo Soini kirjoitti blogissaan 20.9.2015 otsikon ”Maahanmuuttolinja kiristyy huomattavasti” alle seuraavasti: ”Perussuomalaiset ovat jo vuosia varoittaneet sekä moraalittomasta europolitiikasta ja löperöstä maahanmuuttopolitiikasta Euroopassa, myös Suomessa. Minua, EU-politiikasta ja Jussi Halla-ahoa maahanmuuttopolitiikasta, on arvosteltu rajusti. Vääriksi väitteitämme ei ole todistettu”.

Timo Soini blogissaan 20.9.2015

Tuohon päivään mennessä perussuomalaisten rasistinen ja uusfasistinen henki oli jo moneen kertaan pulpahtanut pintaan, tankit oli lähetetty Kreikan kaduille, rikostutkintoja ja tuomioita kansanryhmää vastaan kiihottamisesta oli ollut useita ja Facebookiin perustettu ryhmä: Perussuomalaisista erotetut. Kaikki me tiesimme, että perussuomalaisista erottaminen tapahtui vain silloin, jos rasistinen möläyttely oli niin törkeää, että siitä nousi sosiaalisessa mediassa riittävän suuri kauhistelu tai perussuomalainen ei osannut tilanteessa olla riittävän nöyrää poikaa johdon suuntaan. Tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei ole ollut riittävä syy.

Turvapaikanhakijoiden mustamaalaaminen oli ja on määräävä osa perussuomalaisten toimintaa. Se pitää vain osata tehdä riittävän hillitysti.  Riikka Purrakaan ei siihen kykene, vaikka media on hehkuttanut perussuomalaisten nyt hänen johdollaan sopivan entistä paremmin hillittyä rasismia suosivan kokoomuksen hallituskumppaniksi.

Riikka Purra Twitterissä 2.1.2020

Kun nyt turtiaislaiset ovat päässeet median huomion kohteeksi, on syytä muistuttaa, että Ano Turtiainen ja hänen sihteerinsä eduskunnassa, James Hirvisaari, ovat molemmat näitä perussuomalaisista erotettuja tai ”eronneita” ja he jatkavat perussuomalaisen politiikan tekemistä. Hommaforumilla sovittiin jo aikojen alussa, että yhteiselle asialle kelpaavat myös kokoomuslaiset rasistit ja kaikki, jotka ilmaisevat halunsa ”islamin invaasion” estämiseen. Hirvisaari oli Soinin mukaan ”itseohjautuva” ja Turtiainen nousi julkisesti Mestaria vastaan.

Suomalainen media ei vieläkään, toisin kuin vaikkapa ruotsalaiset, pidä perussuomalaista puoluetta rasistisena eikä ota puoluejohtoa kunnolla kiinni puolueessa ilmenevästä rasismista. Törkeimmätkin rasistisen retoriikan käyttäjät ohitetaan olankohautuksella. Ano Turtiaisen hörhöilystä voitiin nyt tehdä kunnon paljastusartikkeli Helsingin Sanomiin, kun siinä ei loukata paria suurta eduskuntapuoluetta, niiden rahoittajia ja vaalikansaa. On muka kysymys pienestä hörhöjoukkiosta, vaarallisesta, mutta ei kunniallisiin rasisteihin kuuluvasta.

Dagens Nyheter ilmaisee 27.8.2015 selkeästi, että Timo Soini välttelee puolueensa rasistisuuden tunnustamista
https://www.dn.se/nyheter/varlden/utrikesminister-soini-valjer-att-ducka-for-rasistiska-utspel/

Kun vain äänestäjät huomaisivat sen, että samalla edistetään Perussuomalaiset rp:n rasistista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon johdolla jo päässeet ensimmäiseen tavoitteeseensa: rasistinen puhe on arkipäiväistetty. Hyvin nopeasti se johtaa siihen, että se on totta. Siitä ei sitten olekaan enää pitkä matka väkivaltaisuuksiin.

Arkipäivän elämänohjeita avaruusrasisteille

~ Reija Härkönen
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Ymmärräthän, että jos joku käyttää rasismin uhreja puolustaessaan sanoja ja ilmaisuja, joita sinä et ymmärrä tai hyväksy, se ei tarkoita sitä, että sinulla on oikeus vastineeksi käyttää vähemmistöä solvaavia sanoja. Näin tapahtui vastikään Ylellä Marja Sannikan juontamassa viihdeohjelmassa.

Turvallinen tila ei ole paikka avaruudessa. Ilmaisulla tarkoitetaan sitä, että muualta muuttaneilla tai täällä syntyneillä, meitä ohutihoisia vähän tummemmilla ihmisillä täytyy olla sama oikeus kuin kaikilla muillakin saapua mihin hyvänsä paikkaan tai seuraan samoin oletuksin ja yhtä tuntemattomana kadun ihmisenä, kuin kaikki muutkin. Ei täräytetä heti päin naamaa kysymyksiä, joita ei kysytä kaikilta muiltakin: ”Puhutko suomea? Mistä olet kotoisin? Asutaanko kotikylässäsi vielä savimajasssa?”

Vastaukset kaikkiin uteliaisuuttasi kiihottaviin kysymyksiin tulevat kyllä esille ihan samalla tavoin kuin muutenkin ihmisten kanssa keskustellessa. Se, onko saunassa syntynyt, kuuluu keskusteluun vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo tuttuja ja ystäviä.

Kotimaata voi kysyä, jos osallistutaan vaikkapa tilaisuuteen, jossa on tarkoitus tutustua kansainvälisen opiskelijaryhmän jäseniin ja heidän kotimaihinsa. Mutta jos missä hyvänsä tavallisessa tilaisuudessa, missä on sinulle vierasta väkeä, menet kysymään kotimaata joukon tummimmalta, se on ihan sama kuin sanoisit suoraan: ”Sinä et kuulu meihin, olet tullut jostakin”. Ilkeimmillä on mielessä ajatus: ”Sosiaaliturvan takiako tulit”. Ja kuitenkin henkilö voi olla monen sukupolven suomalainen ja vaikka ei olisikaan, hänellä on täällä asuessaan ihan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin. Myös terveyskeskuksen odotustilassa hän istuu ihan saman nuhan kanssa kuin pärskivä kyselijä ja tallasi matkalla samaan kuralätäkköön, kuin sinäkin.

Ajattele, kuinka monta kertaa päivässä, viikossa, kuukaudessa ja vuodessa kaikki he saavat tuon kysymyksen kuulla? Se ei sinusta ehkä ole tuntunut syrjivältä, mutta jos vähän mietit asiaa, opit kyllä olemaan liittymättä kotipaikkatiedustelijoiden laumaan.

Kun sitten television viihdeohjelmassa rasisteja tukeva juontaja johdattelee ja eläkeläistutkija kertoo henkilölle, joka on kutsuttu edustamaan ns. vastapuolta, että kun kerran n…itä on niin heitä pitää saaman n…iksi kutsuman, niin ollaan jo ihan silkan rasismin puolella. Ei kukaan, dementoituneita vanhuksia lukuunottamatta, enää tässä maassa ole epätietoinen siitä, että n-sana on loukkaava ja solvaava ja ihmisten erottelu ja solvaaminen ihonvärin tai syntyperän perusteella on rasistista.

Eikä asia muuksi muutu, vaikka se sana kuinka mukavalta omassa suussa maistuisi ja vaikka sitä on oma mummo käyttänyt, kun sinun synnytystäsi pimeässä saunassa avusti.

Lihallisia iloja

~ Reija Härkönen

Liha on suomalaiselle konservatiivimiehelle sanoista ihanin. Jopa himoittava nainen tai hänen vartalonsa kaarre on saanut lempinimekseen lihallisia sanoja.

”Kinkku” on ihana nainen tai tämän ihana takapuoli. Urbaani sanakirja tiivistää asian näin: ”tuu tänne kemuihin, tääl on herkkui kinkkui”. 

Kun perusmies puhuu piirakasta, niin lörtsystäkö hän silloinkin haaveilee? Onko herkkuperse syötävää? 

Sakkolihasta puhutaan, kun haaveillaan pääsystä nuoren tyttösen kinkkua leikkaamaan, mutta vielä punniskellaan vaaroja. Kun siitä kuitenkin pahimmassakin tapauksessa vain sakoilla selviää, kiusaus on monesti suuri.

Tärkein ilmaisu kuvaamaan konservatiivin mielestä kunnon suomalaista onkin ”lihaa syövä valkoinen mies”. 

Mahtavatko rinnatkin juuri siksi eniten kiinnostaa, kun konservatiivi tietää, että niissä konservoidaan maitoa, tuota lihan jälkeen seuraavaksi tärkeintä elämän eliksiiriä? 

Kun Helsingin kaupunki kertoi lihan jäävän pois kaupungin tarjoiluista, virtuaaliset ulahdukset kajahtivat. Onko tässäkin takana, niin kuin persu-ulinassa niin kovin usein, naisen kaipuu eli lihan himo? 

Kun konservatiivien räksytystä nyt kuuntelee, joutuu miettimään, mitä sinne koiranleukojen väliin Helsingin kaupungin kokkareilla nyt työnnetään, kun lihaa ei voi? Puruluu? Sitä sitten mässyttäkööt, kun seisovat jäykkinä suomalaisringissä vältellen katsekontaktia vierasmaalaisiin ja muihin muukalaisiin.