Jussi Halla-aho viihtyy salarakkaansa helmoissa – onko se Suomen etu?

Jussi Halla-aho, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja

Vuonna 2019 ihmeteltiin, miksi perussuomalaiset ovat europarlamentissa liittoutumassa Venäjä-mielisten äärioikeistopuolueiden kanssa. Isänmaallisuus, joka persuilla on arkihokema, on Suomessa tavannut tarkoittaa melko nihkeää suhtautumista itäiseen naapuriin. Jopa perussuomalaisten veljespuolue Ruotsissa, Sverige Demokrater, piti persuvalintoja kummallisina.

Aihetta käsittelevässä artikkelissaan Ilta-Sanomissa 16.5.2019 toimittaja Arja Paananen kuvasi perussuomalaisten ”joustavaa valmiutta hyväksyä Venäjän tapa selittää omaa toimintaansa – olivatpa nämä toimet länsimaisen demokratian tai kansanvälisen yhteisön säätöjen näkökulmasta kuinka ristiriitaisia tai aggressiivisia tahansa”. Tämän kaltainen Venäjän nuoleskelu ja suoranainen ihailu on ollut hyvin näkyvää useissa perussuomalaisissa poliitikoissa ja myös kannattajissa. Hommaforumilla kävi ennen ”jytkyä” selväksi, että Venäjää ihannoidaan etenkin siksi, että siellä on muslimit laitettu kunnolla kyykkyyn eikä turvapaikanhakijoita ”hyysätä”.

Tästä rintamasta hiukan erillään on ollut puolueen entinen puheenjohtaja, jonka salarakas on Ukraina, oma entinen asuin-, työ- ja opiskelumaa, jossa hän on oppinut kielenkin ja kenties saanut janoamaansa  tunnustusta ja ihailua.

Tästä rakkaudesta luultavasti johtui sekin, että Halla-aho riensi kirjoittamaan koko eduskunnan nimissä tweetin Ukrainan suurlähettiläälle, kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko joutui eroamaan ulkopoliittisesti arveluttavan lausuntonsa vuoksi. Hän halusi jonkun merkittävän eurooppalaisen johtajan ilmoittavan Ukrainalle, että maalla ei ole asiaa Natoon. Näin Niikko ilmeisesti ajatteli hyvittelevänsä sotaisan Venäjän ja saattavansa Euroopan jälleen rauhan tilaan. Niinhän se on ennenkin mennyt, pienet maat sulkekoot suunsa ja antakoot suurvalloille sen mikä suurvalloille kuuluu. Niikko, tuon Venäjän ystävä, puhui niin kuin suomettuneessa Suomessa tavattiin puhua.

Se, että Halla-aho, rivikansanedustaja, oitis tweettasi Ukrainalle viestin: ”Eduskunta, mukaan lukien perussuomalaiset, tukee yksiselitteisesti a) Ukrainan alueellista eheyttä ja itsenäisyyttä; b) Ukrainan oikeutta itsepuolustukseen sisäisiä ja ulkoisia hyökkääjiä vastaan; c) sen oikeutta päättää liittyäkö tai olla liittymättä kansainvälisiin järjestöihin” olikin sitten mielenkiintoinen toimi. Näinhän Suomi varmasti ajattelee, mutta ajatelkaapa, jos vaikkapa pääministeri Sanna Marin olisi tällaisen tempun tehnyt! Jopa olisi äläkkä noussut: menee ohittamaan presidentin valtioiden välisessä diplomatiassa! Nyt nousi vain ihaileva huokailu: ”Ooo, Halla-aho kirjoitti ukrainan kielellä, ihmeellinen mies!”

Tämä tapahtui 9.2.2022. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Halla-aho valittiin 16.2. – eikä hän siinäkään asemassa ole siirtynyt Suomi-Venäjä-Ukraina -diplomatian johtoon. Ulkopolitiikasta vastaavat tasavallan presidentti ja pääministeri.

Kun Jussi Halla-aho nyt tasapainoilee puolueensa tietyn fraktion Venäjä-mielisyyden ja oman Ukraina-rakkautensa välillä, olisi Suomen kansan oltava valppaana. Kaikki me ymmärrämme Ukrainan ahdingon, mutta nyt pitää osata valita sanansa. Miestä, joka on voimakkaasti omien viettiensä vietävissä, ei ollut  turvallista päästää puheenjohtajaksi valiokuntaan, jossa ollaan paljon tekemisissä myös ulkomaiden edustajien kanssa. Jos Halla-ahon toimintaa ohjaavat, kuten tähän saakka, lähinnä pelko, muukalaisviha ja narsistinen omahyväisyys, on vaikea uskoa, että hänen toimistaan mitään hyvää seuraisi. Kansainvälisen, hyvin tulenaran kriisin ollessa päällä ei myöskään näytä lupaavalta, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja heiluu siellä ja täällä jakamassa lausuntojaan Venäjästä.

Ulkoasiainvaliokunta käsittelee eduskunnan päätöksentekoon liittyviä asioita, jotka koskevat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkomaankauppapolitiikkaa, kehitysyhteistyötä ja kansainvälisiin järjestöihin liittyviä asioita. Valiokunta antaa näistä lausuntonsa, ei tee niistä päätöksiä. Nyt on pidettävä tarkka huoli siitä, että lausuntoja varten kuullaan kaikkia tarvittavia tahoja ja että Suomen perustuslakia ja muita lakeja varmasti noudatetaan vaikkapa kehitysyhteistyöhön ja kansainvälisiin järjestöihin liittyvissä asioissa ja että yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet aina otetaan huomioon Suomen eduskunnan valiokunnan lausunnoissa. Onhan siellä viisaitakin miehiä ja naisia asioita käsittelemässä, mutta ketku puheenjohtaja voi haitata asioita monenlaisilla viivyttelyillä, harhautuksilla ja ohituksilla.

On myös aika erikoista, kuinka paljon mahlaa vuodatetaan Halla-ahon suusta valahtavien sanojen vuoksi, kun hän nyt puheenjohtajan ominaisuudessa on onnistunut julkisuudessa toistamaan Suomen ulkopolitiikan perusarvot ja käytännöt koko lailla oppikirjan mukaan.  Vaikkapa näin Suomen Uutisissa 19.2.2022, tätähän emme ole koskaan kuulleetkaan: ”Halla-aho arvioi, että jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan, seuraukset olisivat Suomelle todennäköisimmin taloudellisia ja kaupallisia, mikä puolestaan johtuisi EU:n pakotepolitiikasta Venäjää kohtaan.” (Aplodismenty, burnie aplodismenty!)

Näillä avuillako nyt yhtäkkiä Halla-aho, viha-agendan syövyttämä siviilipalvelusmies, on Suomen korkein sotilasasiantuntija? Mikä on se pelko, joka saa koko muun eduskunnankin kumartamaan, kun Halla-aho joskus, mielistelyn halussa ja omaa asemaansa parantaakseen, onnistuu sanomaan jotakin oikein?

Miksi Halla-aho muuten tässä kansainvälisessä tilanteessa ilmoittaa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana, että Suomen pitäisi nyt toimittaa aseita Ukrainaan? Onko tällainen asia eduskunnassa käsitelty ja tullut sieltä valiokuntaan lausuntoa varten?

Siviilipalveluksen yrittäjäkoulutuksessa Halla-aho laati suunnitelman pornokaupan perustamisesta Joensuuhun. Ehkäpä meidän kansanedustuslaitoksemme nyt ajattelee Halla-ahon avulla tällä keinoin pitävänsä venäläiset housuissaan.

Miksi persut eivät tee mitään?

”Yksissäkään aiemmissa vaaleissa ei äänestäjällä ole ollut samanlaista mahdollisuutta ottaa kantaa, kuin nyt. Vuosia kestänyt maahanmuuttokriittinen projekti kulminoituu näihin vaaleihin ja se kulminoituu perussuomalaisten maahanmuuttokriittisiin ehdokkaisiin.”

Nämä sanat lausui Jussi Halla-aho vuoden 2011 ”sodan jälkeisen historian tärkeimpien” vaalien alla. Hän oli sitä mieltä, että ellei noissa vaaleissa saataisi muutosta aikaan, kansantaloudelliset seuraukset olisivat ”massiivisia ja peruuttamattomia”. Sitä hän ei kuulijoilleen kertonut, mitä ne seuraukset olisivat, mutta eihän hänen siihen tarvinnut yltää, riitti kun muistutti, että hirmuisen pelottavia maahanmuuttajia on tulollaan.

Sama kaiku on ollut puheilla myös kunnallisvaalien alla 2012, eduskuntavaaleissa 2015, kunnallisvaaleissa 2017, eduskuntavaaleissa 2019 ja sama maahanmuuttajavastainen loilotus kaikuu myös tämän vuoden kunnallisvaaleissa.

Miksi vuodet kuluvat, mutta persut eivät tee mitään, vaikka heidät on tekemään äänestetty?

Maahan muualta muuttaneiden määrä on kasvanut tasaisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Vuonna 2019 heitä oli 423 494.  Perussuomalaisten harjoittama mustamaalaus ja rasismi eivät onneksi ole toimineet, meille on yhä uskallettu tulla ja jäädä.

Näin Halla-aho vuonna 2011 selitti puolueen rankkaa taivalta maahanmuuton estämisessä:

”Puhun omasta puolestani ja monen muun maahanmuuttokriittisen perussuomalaisen ehdokkaan puolesta. Olemme hakannneet päätämme seinään vuosikymmenen ajan. Emme ole luovuttaneet, vaikka monesti olisi tehnyt mieli. Sillä olemme uskoneet asian tärkeyteen ja siihen, että jonain päivänä pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys palkitaan.”

Miksi perussuomalaiset olivat hakanneet päätänsä seinään kymmenen vuoden ajan ja jatkoivat pään hakkaamista seinään seuraavatkin kymmenen vuotta? Miksi perussuomalaiset eivät vaadi johdoltaan, että puolue tekisi jotain, josta olisi hyötyä puolueen tukijoille ja äänestäjille?

Tämänkin vuoden vaaliteemana on pelkästään maahanmuutto vanhalla Suomi takaisin-vaikeroinnilla. Vaikka nettisivuilla jotain sivuteemoja mainitaan, ei puoluejohto oikeasti ole niistä kiinnostunut. On toki hyvä saada hyväuskoisia persuja kuntiin puuhastelemaan, jotta puolue saa jotain uskottavuutta. Halla-ahokin saattaa taas istua kautensa kunnanvaltuustossa tekemättä ainoatakaan aloitetta – kas kun ei kunta päätä maahanmuutosta.

”Tämä ei ole pelottelua”, Jussi Halla-aho sanoi vuonna 2011. Pelottelua se kuitenkin oli, ja persut olivat narutettavissa. Tässä on vähän listaa asioista, mistä muut ovat sittemmin päättäneet. Persut ovat leikkineet mukana ja pelänneet maahanmuuttoa – kun eivät muuta ole voineet. Poliittisen uskottavuuden keruuta tämäkin.

Eivät perussuomalaiset voi saada mitään tärkeää aikaiseksi, koska persujohdolta puuttuvat kyvyt ja halut poliittiseen toimintaan. Kun pitäisi ajaa omien äänestäjien asioita, he keskittyvät keksimään ikäviä juoruja maahanmuuttajista. Kun pitäisi neuvotella muiden puolueiden kanssa tähdellisistä asioista, he osaavat puhua vain maahanmuutosta.

Suuri enemmistö suomalaisista suhtautuu muualta muuttaneisiin neutraalisti tai positiivisesti, ihan niin kuin muihinkin asukkaisiin. Suurin osa ymmärtää myös, että vaaleissa ja Suomen talouden hoidossa kysymys ei ole maahanmuuton estämisestä. Tämän vuoksi persujohdon missio ja koko perussuomalainen puolue on turha. Maahanmuuton byrokratiakin tulee jatkossa keventymään persujen pullikoinnista riippumatta. Maahanmuutto ja maastamuutto ovat normaali osa yhteiskunnan toimintaa. Rasismi ja vähemmistöjen häirintä eivät ole.

Halla-aho sanoi, etteivät persuja kiinnosta tylsät kaavoitusasiat kunnissa. Pitäisi kiinnostaa, ja pitäisi kiinnostaa myös kuntalaisten hyvinvointi, työllisyys, koulutus ja sivistys. Ei perussuomalaisilla ole mitään tekemistä valtuustoissa. Paitsi hakata päätänsä seinään.