Venäjä

Sadan vuoden väli, mutta Venäjän ja Suomen johdolla samoja elkeitä

~ Reija Härkönen ~ Jätä kommentti

Vladimir Leninin johdolla bolševikit nousivat valtaan Venäjällä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksessa.

Lenin halveksi parlamentaarista edustuksellista demokratiaa ja kannatti neuvostovaltaa. Neuvostojen kautta vallan piti olla suoraan työväenluokan edustajilla ilman perustuslaillisia esteitä, jotka suojelivat  porvaristoa.

Jatkossa nähtiin, että valta keskittyi hyvin pienelle väkivaltaiselle piirille. Työläiset elivät seuraavat vuosikymmenet jatkuvan valvonnan alla niukasti ja ahtaasti. Vodkaa oli tarjolla riittävästi, ruokaa ei niinkään.

Oikeusministeriksi nouseva kansanedustaja Antti Häkkänen taas sanoi Suomessa v. 2017, että ”vaaleilla valituilla kansanedustajilla pitää olla kansan tahdon mukaisesti oikeus viedä perinteisiä ja tavallisia poliittisia asioita eteenpäin yhden vaalikauden aikana ilman perustuslain esteitä”.

Leninin vaatima väkivaltainen vallankumous ei kokoomuksen joukkiolla luonnollisesti ole ollut mielessä, kun vallan voi saada suurella rahalla ja suuryritysten tuella ja valtaa voi sitten käytellä, niin kuin huvittaa.

Neuvostoliiton ja Suomen valtiot ja hallintotavat ovat toki olleet monella tavalla kaukana toisistaan.  Vallanhimo ja tarve käyttää valtaa turhia lakeja noudattamatta on kuitenkin Leninin ja Orvon puolueille yhteistä. Ja monen diktatuurin johtajille ennen ja nyt. Tänä päivänä fasistinen diktaattori hallitsee myös Amerikan Yhdysvalloissa. Toivotaan, että Suomella on vielä toivoa – jotain muuta kuin se Orvon kokoomuksen ”toivo”, ja palaamme demokraattiseen hallintoon.

Sipilän hallituksen kaudella (v. 2015 – 2019) Häkkäsen tullessa oikeusministeriksi meillä oli vielä perustuslakivaliokunta, joka aidosti valvoi hallituksen esitysten perustuslainmukaisuutta. Tiedustelulainsäädännön uudistustarpeesta oli riittävä yksimielisyys ja perustuslakia muutettiin uudistukset sallivaksi. Kaikki meni laillisesti ja demokraattisessa järjestyksessä.

Kun kokoomus yhden vaalikauden surkeilun ja vollotuksen jälkeen pääsi jälleen valtaan, alkoi fasistinen meno. Kaikki temput tehdään, että demokratia ja kansan mielipiteet eivät olisi tiellä. Perustuslakia ja kansainvälisiä sitoumuksiamme on rikottu jo moneen kertaan. Demokraattinen päätöksenteko on turhaa, kun suuret johtajamme ensin pelottelevat tulevalla sodalla, sulkevat rajat ja valmistelevat piilossa lakiehdotusta ydinaseiden sijoittamiseksi maahamme.

Valitettavasti opposition politikointi on myös edistänyt fasismin, stalinismin – tai miksi sitä halutaan sanoa – lisääntymistä. On olemassa punaista ja mustaa fasismia. Mielestäni nyt on vallalla se musta.  SDP haaveilee pääministeriydestä ensi vaalikaudella ja lähtee suosion menetyksen pelossa mukaan populistisiin, maahanmuuttajia ja pakolaisia leimaaviin hankkeisiin ja lakimuutoksiin. Fasismin vasallit.

Muistutan teitä vielä Jason Stanleyn luettelemista askelmerkeistä fasismiin. Kuten huomaatte, olemme saaneet kokoomus- ja persujohdossa käydä läpi kaikki rastit.

Karismaattinen johtaja meiltä puuttuu, mutta hallituspuolueet tuntuvat tyytyvän myös vähemmän karismaattisiin.

·  Menneisyyden myytin ihannointi: Kulttuurin palauttaminen entiseen loistoon.

·  Karismaattinen johtaja: Johtaja on kansakunnan tahto.

·  Sisäiset viholliset: Vähemmistöjen tai vastustajien syyttäminen ongelmista.

·  Anti-intellektualismi: Tieto ja asiantuntemus kyseenalaistetaan.

·  Hierarkia: Ihmisten jakaminen arvokkaisiin ja arvottomiin.

·  Kansallinen uhriutuminen: Väitetään, että oma ryhmä on uhattuna.

·  Sotilaallisuus: Voimankäytön ja aggressiivisuuden ihannointi.

·  Sukupuoliroolien korostaminen: Perinteisten roolien korostaminen.

·  Kansallismielisyys: ”Me” vastaan ”he” -ajattelu.

·  Lain ja järjestyksen vaatiminen: Kovien otteiden kannattaminen.

Jussi Halla-aho viihtyy salarakkaansa helmoissa – onko se Suomen etu?

~ Reija Härkönen
Jussi Halla-aho, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja

Vuonna 2019 ihmeteltiin, miksi perussuomalaiset ovat europarlamentissa liittoutumassa Venäjä-mielisten äärioikeistopuolueiden kanssa. Isänmaallisuus, joka persuilla on arkihokema, on Suomessa tavannut tarkoittaa melko nihkeää suhtautumista itäiseen naapuriin. Jopa perussuomalaisten veljespuolue Ruotsissa, Sverige Demokrater, piti persuvalintoja kummallisina.

Aihetta käsittelevässä artikkelissaan Ilta-Sanomissa 16.5.2019 toimittaja Arja Paananen kuvasi perussuomalaisten ”joustavaa valmiutta hyväksyä Venäjän tapa selittää omaa toimintaansa – olivatpa nämä toimet länsimaisen demokratian tai kansanvälisen yhteisön säätöjen näkökulmasta kuinka ristiriitaisia tai aggressiivisia tahansa”. Tämän kaltainen Venäjän nuoleskelu ja suoranainen ihailu on ollut hyvin näkyvää useissa perussuomalaisissa poliitikoissa ja myös kannattajissa. Hommaforumilla kävi ennen ”jytkyä” selväksi, että Venäjää ihannoidaan etenkin siksi, että siellä on muslimit laitettu kunnolla kyykkyyn eikä turvapaikanhakijoita ”hyysätä”.

Tästä rintamasta hiukan erillään on ollut puolueen entinen puheenjohtaja, jonka salarakas on Ukraina, oma entinen asuin-, työ- ja opiskelumaa, jossa hän on oppinut kielenkin ja kenties saanut janoamaansa  tunnustusta ja ihailua.

Tästä rakkaudesta luultavasti johtui sekin, että Halla-aho riensi kirjoittamaan koko eduskunnan nimissä tweetin Ukrainan suurlähettiläälle, kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko joutui eroamaan ulkopoliittisesti arveluttavan lausuntonsa vuoksi. Hän halusi jonkun merkittävän eurooppalaisen johtajan ilmoittavan Ukrainalle, että maalla ei ole asiaa Natoon. Näin Niikko ilmeisesti ajatteli hyvittelevänsä sotaisan Venäjän ja saattavansa Euroopan jälleen rauhan tilaan. Niinhän se on ennenkin mennyt, pienet maat sulkekoot suunsa ja antakoot suurvalloille sen mikä suurvalloille kuuluu. Niikko, tuon Venäjän ystävä, puhui niin kuin suomettuneessa Suomessa tavattiin puhua.

Se, että Halla-aho, rivikansanedustaja, oitis tweettasi Ukrainalle viestin: ”Eduskunta, mukaan lukien perussuomalaiset, tukee yksiselitteisesti a) Ukrainan alueellista eheyttä ja itsenäisyyttä; b) Ukrainan oikeutta itsepuolustukseen sisäisiä ja ulkoisia hyökkääjiä vastaan; c) sen oikeutta päättää liittyäkö tai olla liittymättä kansainvälisiin järjestöihin” olikin sitten mielenkiintoinen toimi. Näinhän Suomi varmasti ajattelee, mutta ajatelkaapa, jos vaikkapa pääministeri Sanna Marin olisi tällaisen tempun tehnyt! Jopa olisi äläkkä noussut: menee ohittamaan presidentin valtioiden välisessä diplomatiassa! Nyt nousi vain ihaileva huokailu: ”Ooo, Halla-aho kirjoitti ukrainan kielellä, ihmeellinen mies!”

Tämä tapahtui 9.2.2022. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Halla-aho valittiin 16.2. – eikä hän siinäkään asemassa ole siirtynyt Suomi-Venäjä-Ukraina -diplomatian johtoon. Ulkopolitiikasta vastaavat tasavallan presidentti ja pääministeri.

Kun Jussi Halla-aho nyt tasapainoilee puolueensa tietyn fraktion Venäjä-mielisyyden ja oman Ukraina-rakkautensa välillä, olisi Suomen kansan oltava valppaana. Kaikki me ymmärrämme Ukrainan ahdingon, mutta nyt pitää osata valita sanansa. Miestä, joka on voimakkaasti omien viettiensä vietävissä, ei ollut  turvallista päästää puheenjohtajaksi valiokuntaan, jossa ollaan paljon tekemisissä myös ulkomaiden edustajien kanssa. Jos Halla-ahon toimintaa ohjaavat, kuten tähän saakka, lähinnä pelko, muukalaisviha ja narsistinen omahyväisyys, on vaikea uskoa, että hänen toimistaan mitään hyvää seuraisi. Kansainvälisen, hyvin tulenaran kriisin ollessa päällä ei myöskään näytä lupaavalta, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja heiluu siellä ja täällä jakamassa lausuntojaan Venäjästä.

Ulkoasiainvaliokunta käsittelee eduskunnan päätöksentekoon liittyviä asioita, jotka koskevat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkomaankauppapolitiikkaa, kehitysyhteistyötä ja kansainvälisiin järjestöihin liittyviä asioita. Valiokunta antaa näistä lausuntonsa, ei tee niistä päätöksiä. Nyt on pidettävä tarkka huoli siitä, että lausuntoja varten kuullaan kaikkia tarvittavia tahoja ja että Suomen perustuslakia ja muita lakeja varmasti noudatetaan vaikkapa kehitysyhteistyöhön ja kansainvälisiin järjestöihin liittyvissä asioissa ja että yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet aina otetaan huomioon Suomen eduskunnan valiokunnan lausunnoissa. Onhan siellä viisaitakin miehiä ja naisia asioita käsittelemässä, mutta ketku puheenjohtaja voi haitata asioita monenlaisilla viivyttelyillä, harhautuksilla ja ohituksilla.

On myös aika erikoista, kuinka paljon mahlaa vuodatetaan Halla-ahon suusta valahtavien sanojen vuoksi, kun hän nyt puheenjohtajan ominaisuudessa on onnistunut julkisuudessa toistamaan Suomen ulkopolitiikan perusarvot ja käytännöt koko lailla oppikirjan mukaan.  Vaikkapa näin Suomen Uutisissa 19.2.2022, tätähän emme ole koskaan kuulleetkaan: ”Halla-aho arvioi, että jos Venäjä hyökkäisi Ukrainaan, seuraukset olisivat Suomelle todennäköisimmin taloudellisia ja kaupallisia, mikä puolestaan johtuisi EU:n pakotepolitiikasta Venäjää kohtaan.” (Aplodismenty, burnie aplodismenty!)

Näillä avuillako nyt yhtäkkiä Halla-aho, viha-agendan syövyttämä siviilipalvelusmies, on Suomen korkein sotilasasiantuntija? Mikä on se pelko, joka saa koko muun eduskunnankin kumartamaan, kun Halla-aho joskus, mielistelyn halussa ja omaa asemaansa parantaakseen, onnistuu sanomaan jotakin oikein?

Miksi Halla-aho muuten tässä kansainvälisessä tilanteessa ilmoittaa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana, että Suomen pitäisi nyt toimittaa aseita Ukrainaan? Onko tällainen asia eduskunnassa käsitelty ja tullut sieltä valiokuntaan lausuntoa varten?

Siviilipalveluksen yrittäjäkoulutuksessa Halla-aho laati suunnitelman pornokaupan perustamisesta Joensuuhun. Ehkäpä meidän kansanedustuslaitoksemme nyt ajattelee Halla-ahon avulla tällä keinoin pitävänsä venäläiset housuissaan.