Suomi voisi, jos haluaisi, olla Kanadaa parempi

Tunnen ison joukon ihmisiä, jotka täysin pyyteettömästi, omaa vapaa-aikaansa uhraten tekevät töitä paremman Suomen puolesta. Moderoivat FB-ryhmiä, laativat aloitteita ja tiedotteita, kirjoittavat postia kansanedustajille, virastoihin, mediaan. Olen ihaillen seurannut myös sitä, millainen upea organisaatio on syntynyt virallisten toimijoiden rinnalle pitämään huolta turvapaikanhakijoista. Eikä vain kutomaan villasukkia, vaan kotouttamaan, opettamaan kieltä ja tapoja, kuuntelemaan ja seisomaan rinnalla heidän vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessaan.

Tämän vuoden alussa luotiin vain muutamien päivien aikana valtava verkosto tukemaan turvapaikanhakijoiden mielenilmausta Helsingissä ja muissa vastaanottokeskuskaupungeissa. Käännökset arabiaksi, darin ja pashtun kielille, englanniksi ja ruotsiksi ja näistä suomeksi syntyivät kuin taiottuina ja samalla tavalla järjestyivät lehdistötiedotteet, poliitikkojen lobbaus, ohjelmalliset tapahtumat, yhteistyö eri tahojen kanssa, terveydenhoito, kokkaus, kerjäys, korjaus, kuljetus ja kalkatus. Ilman rahaa, ilman pomoja, ilman isompia kahnauksia. Aivan hetkessä jo sadat ihmiset olivat työn touhussa – korvauksetta.

Mikä mieletön voima ja into tuollaisissa ihmisissä on, ja mikä hyvyys!

En voi käsittää, miksi valtiovalta Suomessa ei näe näitä ihmisiä voimavarana. Miksi heidän työnsä on muuttunut melkein kuin taisteluksi valtiovaltaa vastaan? Maamme johto voisi käyttää heidän energiaansa yhteiseksi hyödyksi. Heitä pitäisi nostaa esille esimerkkeinä siitä, millaista väkeä tämä synkkä, pohjoinen maa on synnyttänyt ja kertoa kaikesta sitä hyvästä, mitä näiden ihmisten työ tuottaa: rakkautta, välittämistä, itsensä uhraamista toisten eteen. Ja myös tietoa, ymmärrystä, älyä ja tunnetta.

Canada's PM Trudeau shakes hands with a Syrian refugee during Canada Day celebrations on Parliament Hill in Ottawa
Kanadan pääministeri Justin Trudeau tervehtii sydämellisesti maahan saapuvia pakolaisia. Kuva: Chris Wattie, Reuters

Miksi emme kaikki yhdessä nauti noista positiivisista tunteista ja pyri tekemään Suomen pakolaispolitiikasta sellaista, että se olisi muidenkin kansojen katseen kestävää ja sellaista, josta voisimme olle ylpeitä? Miksi maamme johto on nuivaa ja epäluuloista ja varpaillaan muutaman tuhannen kovasanaisen rasistin vuoksi? Olen varma, että joukossa on kuitenkin enemmistö sellaisia ihmisiä, joille yhtäläisellä ihmisarvolla on merkitystä ja jotka mieluummin näkevät Suomen toivon ja rauhan airueena, kuin äärioikeistolaisuuden ja fasistisen politiikan hyväksyjinä ja esiin marssittajina. Miksi katsomme kaihoten ja ihaillen Kanadaan päin, kun meillä itsellä on pienessä, joustavassa maassa mahdollisuus tehdä kaikki paljon heitäkin paremmin?

IMG_7606
Kanadan pääministeri Justin Trudeau halaa pikkuista Omar Ahmadia kuin omaansa. Kuva: Melinda Cheevers

Oletteko huomanneet, päättäjät, millaisia rinkejä on syntynyt, kun ihmiset haluavat työllistää edes yhden hyvän tyypin vuorollaan ja järjestää mahdollisimman monelle mahdollisuuden jäädä maahan ja välttää kauhulla odotetun pakkopalautuksen? Oletteko ottaneet oppia siitä, valtiojohto, kuinka vaikeasti työllistyvät työllistetään?

Yhteisöllisyys on avainsana. Vähän tarvitaan myös uutta ajattelua, tai oikeastaan vanhan palauttamista ja vaikkapa sen hyväksymistä, että maahanmuuttaja joutuu alkuun tekemään sellaista työtä, joka ei vastaa hänen koulutustaan. Pitäisi hyväksyä ja ottaa mahdollisuutena sekin ajatus, että meillä on nyt maassa ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan työn kuin työn pystyäkseen hankkimaan elannon itselleen ja perheelleen. Eikä tämä tarkoita orjatyötä, armas vasemmisto, joskus täytyy ottaa huomioon sekin, että työ itsessään on se, mitä ihmisen on hyvä päästä tekemään siihen saakka, että kotoutuu ja saa kaikki voimavaransa käyttöön.

Kielitaidon ja yhteiskunnan tuntemuksen myötä pakolaisena maahan tulleella on sitten mahdollisuus kehittää itseään, opiskella tai hankkia mieluisampia töitä. Pienyritysten ja osuuskuntien kautta he pystyisivät lähes heti maahan saavuttuaan tarjoamaan monenlaisia palveluja: siivousta, remonttitöitä, pyykkäystä, kokkausta, leipomista, puutarhanhoitoa, metsänhoitoa, lastenhoitoa, vanhustenhoitoa, seuranpitoa, kuljetusta. Eikä sitä pitäisi pitää mahdottomana ajatuksena myöskään kouluttamattomalle suomalaiselle. Moni työtön voisi sitä paitsi saada toimen samanlaisessa avustavassa työssä, jota nyt tehdään vapaaehtoistyönä: kotouttamisessa, ohjauksessa, sparrauksessa ja tukihenkilönä.

IMG_7608
Kanadan pääministeri Justin Trudeau arvostaa myös huivipäisiä kannattajia. Kuva: Sean Kilpatrick, Canadian Press

Kaikesta tästä seuraisi se, että tekemättömät työt löytäisivät tekijänsä, pienyrittäjyys löytäisi uusia uria, ihmisten toimeliaisuus lisääntyisi – ja sitä myötä hyvinvointi. Ei pidä ajatella niin, että heti on oltava kultasuonessa kiinni ja päästävä kunnon palkoille, jos aikoo jäädä maahan. Ei pakolainen ole hetkessä siinä tilanteessa, mutta työn ja tuen avulla hän pääsee kiinni elämään ja yhteiskuntaan.

Suomi ei ole saanut vasta kuin pienen tuntuman pakolaisista. Heistäkin ollaan jo lähes kotoutuneita pakkopalauttamassa. Uusia kuitenkin tulee, ja paljon. Toivottavasti heidän kohdallaan jo keksitään jotain muutakin tekemistä, kuin istuttamista vuositolkulla kasarmeissa jännittämässä oleskelulupaa. Sen voisi takuulla järjestää huomattavasti nykyistä nopeammin ja muutenkin alkaa suhtautua positiivisemmin siihen, että uudet kansalaiset ovat hiukan eri näköisiä kuin entiset.

Muuten tässä käy pian niin, että kaikkien 70-vuotiaiden on ryhdyttävä synnytystalkoisiin.

 

 

 

Mainokset

Poliisi noudattakoon lakia

Nainen lintuhäkissä

Kun ulkomaalaislaki uudistettiin vuonna 2004, alkuun kirjattiin lain tarkoituksesta tähän tapaan:

1 § Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Tästä voi saada sen käsityksen, että on pyritty siirtymään uuteen aikaan, jossa ”ulkomaalainen” ei enää ole pelottava muukalainen, ”alien” tai rajan tälle puolelle salaa pudotettu desantti.

Luulisi asian olevankin niin, että Suomen kannattaa suhtautua muunmaalaiseen ihmisenä, joka voi, jos sattuu Suomeen tykästymään, jäädä tänne pysyvästi elämään ja rakentamaan yhteiskuntaa. Ja juuri siksi myös Suomeen saapumista pitäisi edistää ja auttaa niin, että kaikki sujuisi mahdollisimman juohevasti ja miellyttävästi. Suomalaisittain.

Lakia ei tarvitse kuitenkaan lukea kuin viidenteen pykälään, kun synkkä totuus selviää: kysymys on muukalaista estävästä ja rankaisevasta laista:

5 §  Ulkomaalaisen oikeuksien kunnioittaminen

Lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Kuudennessa pykälässä sitten aletaankin jo setviä oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia iän selvittämiseksi.

Hyvästä alusta huolimatta lain henki on se, että muukalaiset pyrkivät tänne petollisin mielin tai ovat joka tapauksessa haitaksi. Lain tarkoitus on tarkoin määritellä, kuinka heidän saapumistaan vaikeutetaan ja ennen kaikkea se, millä konstein heidät saadaan nopeasti ulos maasta. Enkä nyt puhu ainoastaan pakolaisista, vaan kaikista ihmisistä, jotka yrittävät livahtaa Suomeen. Naimaan, laskemaan lapsiaan, töitä tekemään, opiskelemaan tai lomailemaan.

Johtuuko lain hengestä se, että ulkomaalaispoliisi on rankaiseva, kyttäävä ja pelkäävä instituutio? Usein rynnäkkövarusteissa. Miksi muuten meidän poliisimme kohtelisi pakolaisiakin niin epäkunnioittavasti ja suorastaan raa’asti, kuin tässä Suomen Kuvalehden artikkelissakin kerrotaan? Suu tukkoon tyynyllä ja me toimimme, kuten laki sanoo.

Onko pakolaisnainen eläin, kuin kanarialintu, jonka häkin päälle voidaan heittää huivi, jotta hän vaikenisi?

Missä viipyy lain tarkoituksen mukainen maahanmuuton edistäminen ja kansainvälisen suojelun antaminen ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen?

Lara pakkoavioliitto
Kotimaahansa pakkoavioliittoon pakkopalautettava nainen Metsälän säilössä v. 2017.            Kuva: Turun Sanomat

Olisikohan mitenkään mahdollista saada syntymään suomalaisissakin sellainen asennemuutos, että ihminen on ihminen, vaikka voissa paistaisi? Se voi olla hidasta, kun ministereitä ja maan korkeimpaa johtoa myöten meillä on kiihottajia, joille muunmaalainen ei oikein ole samanarvoinen. Mahdotonta se ei ole.

Voisimme aloittaa siitä, että edes yhteiset palvelijamme, viranomaiset, toimivat ulkomaalaislain mukaan. Se tarkoittaa siis tässä tapauksessa, että he noudattavat lakia myös hyvissä asioissa ihan kirjaimellisesti, jos ei rohkeus ja sivistys vielä riitä lain 1. pykälän määrittämään lain henkeen.

Toisin sanoen: ulkomaalaisen kohtelussa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä. Pitäköön siis sisäministeriö näin alkuun huolta siitä, että

🙂 ulkomaalainen saa soittaa läheisilleen tai avustajilleen

🙂 ulkomaalaista ei kohdella väkivaltaisesti tai halventavasti

🙂 pakolaisena maahan saapunutta ei kohdella rikollisena, ei edes maasta
poistettaessa

🙂 ihmistä ei lähtökohtaisesti pidetä epäilyttävänä tai vaarallisena. Ei, vaikka hän olisi ulkomaalainen, eikä poliisinkaan taholta.

Seuraava harjoittelun vaihe voisi sitten olla se, että lopetetaan tahdonvastaiset palautukset epäinhimillisiin oloihin. Sekin asia on perustuslaissamme säädetty.

 

Ihmisellä on oikeus olla ihminen

Vielä tänään minulla on oikeus:

olla kaveri sen kanssa, kenen kanssa haluan olla

olla ystävällinen myös tuntemattomalle ihmiselle

kutsua ihminen kotiin, syöttää ja juottaa ja vaikka antaa jäädä yöksi, nukkua puhtailla lakanoilla, minkä värisillä hyvänsä

olla ilmoittamatta poliisille, jos joku syö, juo, laulaa tai nukkuu luonani

IMG_7198

ottaa luokseni ihminen yöpymään esimerkiksi internetin Flee b&b -järjestelmän kautta

päästää lapseni kaveri yökylään. Jopa, jos kaveri sattuisi olemaan kiharatukkainen

puuttua vääryyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen

puolustaa ystävääni hädässä niillä keinoin, jotka ovat lain rajoissa eivätkä vahingoita muita ihmisiä.

Nämä oikeuteni kieltävä laki on suunnitteilla, mutta ajattelen, että nyt vielä on mahdollisuus estää tuonkaltaiset toimet.

IMG_7199
Kuvat: Alexander Popkov Photography

Onko Suomella enää ystävälliset äidinkasvot?

IMG_6979

Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Syntymäpäivänsä kunniaksi toivoisin isänmaan antavan lapsilleen ja maailman lapsille sellaisen lahjan, että sen hallintoelimet alkavat rehdisti noudattaa lakia ja erityisesti ulkomaalaislain pykälää numero 100. Se kuuluu näin.

100 §
Turvallinen alkuperämaa
Hakijalle turvalliseksi alkuperämaaksi voidaan hakemusta turvapaikkamenettelyssä ratkaistaessa katsoa valtio, jossa hänellä ei ole vainon tai vakavien ihmisoikeusloukkausten vaaraa.
Turvallisen alkuperämaan arvioinnissa otetaan erityisesti huomioon:
1) toimiiko valtiossa vakaa ja demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä;
2) onko valtiossa riippumaton ja puolueeton oikeuslaitos sekä vastaako oikeudenkäytön taso oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia; ja
3) onko valtio liittynyt keskeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja noudattaako valtio niitä ja onko valtiossa tapahtunut vakavia ihmisoikeusloukkauksia.

Jokainen ymmärtää, että useat maat, joista meille on viime vuosina tullut pakolaisia, eivät vielä täytä näitä kriteerejä. Irak, Afganistan ja Syyria ovat kaaostilassa. Sieltä vainoa paenneita ja äärimmäisen vaikean matkan tehneitä ihmisiä on epäinhimillistä pakottaa palaamaan.

Ulkomaalaislain tarkoitus on lakitekstinkin mukaan ”toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa” sekä ”edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset”.

IMG_6970.JPG

Lain tarkoitus on siis edistää ja helpottaa maahanmuuttoa. Sen päämääränä ei ole, niin kuin nyt näyttää, maahanmuuton estäminen sellaisista maista, joista tulevat ärsyttävät muukalaispelkoisia suomalaisia, pakolaisten ajaminen takaisin taipaleelle kansainvälisistä sitoumuksistamme ja ihmisten todistetusta hädästä piittaamatta, eikä Maahanmuuttoviraston tulostavoitteiden täyttäminen seurauksista välittämättä.

100-vuotias Suomi, ole armollinen, tulkitse lakia parhain päin ja ihmisyyden hyväksi. Siihen on suvereenilla, pitkän rauhan kauden eläneellä valtiolla kaikki keinot ja osaaminen. Pakolaisten huono kohtelu raatelee heitä ja kaikkia hyväntahtoisia ihmisiä, jotka joutuvat seuraamaan pakkopalautettujen hätää.

Miksi lahja lapsille? Siksi, että lastemme pitää saada huomata, että elämme maassa, joka haluaa tehdä oikein, tehdä hyvää. Silloin heistäkin kasvaa tasapainoisia, oikeamielisiä kansalaisia. Ja siksi, että monet lapset ja nuoret, jotka nyt olemme lähettäneet takaisin kärsimysten keskelle, piileksimään ja pelkäämään tuntemattomien nurkissa, olisivat olleet oikeutettuja jäämään.

Sellainen on tilanne mm. Zakilla, nuorella pojalla, joka kylmästi pakkopalautettiin kesken hakuprosessin ja joka seuraavana päivänä sai hallinto-oikeudelta toimeenpanokiellon. Zaki haluaisi päästä takaisin kotiin, töihin, kouluun, mustikkametsään ja harrastusten pariin. Elämään. Olemaan niin kuin kaikki muutkin nuoret 100-vuotiaassa Suomessa.

IMG_6969.JPG

Afganistanissa hänellä ei ole ketään, on vain pelko. Suomessa hän ehti saada perheen, ystäviä, työpaikan ja edetä jo pitkälle kieliopinnoissa. Lainasin hänen FB-seinältään kuvat, joita tässä käytän. Hänestä voisi sanoa Aleksis Kiven sanoin: ”Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen”.

Zakilla on monta kohtalotoveria. Liian moni ei ole saanut Suomessa oikeutta, pakolaisina maahan saapuneita on kohdeltu kuin rikollisia ja pahantekijöitä ja kuskattu kesken hakuprosessin kiireellä ulos, pois silmistä.

Vaan ei pois meidän mielestämme!

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei armoa, ei edes naisille ja lapsille

Tuon nyt luettavaksenne kirjeen, jonka Kaarina Heiskanen kirjoitti ministeri Paula Risikolle. Kaarina oli ilmaissut ministerille huolensa Maahanmuuttoviraston tekemistä virheistä ja meneillään olevista järkyttävistä pakkopalautuksista. Viimeisessä suurta surua herättäneessä tapauksessa ollaan lähettämässä isän ja militian armoille 24-vuotiasta, nykyaikaista nuorta naista, joka ei halua alistua ääri-islamistien pakkovaltaan. Ministeri lähetti vastaukseksi saman monistetun kirjeen, jonka kaikki häneltä saavat: hakemukset käsitellään yksilöllisesti, puolueetonta harkintaa käytetään, oikeus valittaa oikeuslaitoksiin, en voi ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin, palauttaminen pyritään tekemään niin humaanisti ja inhimillisesti arvokkaalla tavalla kuin mahdollista.
Lara
Näin Kaarina vastasi:
Kiitos vastauksestanne. Lara on tällä hetkellä Metsälässä, sillä ensimmäinen palautusyritys epäonnistui. Kuusi poliisia piteli häntä, neljä istui humaanisti hänen käsiensä ja jalkojensa päällä, yksi löi. Irakissa häntä odottaa ehkä kunniamurha, lievemmässä tapauksessa pakkoavioliitto.

Tavallisen kansalaisen korviin ei kuulosta vakuuttavalta se pallottelu, jota viranomainen (maahanmuuttovirasto) ja poliitikot (esimerkiksi te) käytte: Maahanmuuttovirasto vetoaa poliittisiin päättäjiin, te vetoatte heidän tekemiinsä päätöksiin. Tätä keskustelua seurasin hämmentyneenä viime keväänä.

Larasta seuraavaan tapau
kseen. Yksi äskettäin Irakiin palautettu mies joutui pian paluunsa jälkeen pahoinpidellyksi. Jälki oli rumaa, henki sentään säilyi. Sairaalaan asti hän sai uhkauksia: jos kerrot poliisille, tapamme sinut. Ruotsalainen Expressen-lehteen kirjoittava toimittaja Magda Gad kertoo, kuinka Irakin viranomaiset – poliisijoukkoja vastaavat todennäköisesti – katkovat kauloja ihmisiltä, joiden he ARVELEVAT olleen Isiksen joukoissa. Näin summittaisesti ja raa’asti toimivat joukot eivät todellakaan kykene huolehtimaan Suomen pakkopalauttamista turvapaikanhakijoista. Voin ihan sataprosenttisella varmuudella sanoa, että tämän miehen turvapaikka-arvioinnissa maahanmuuttovirasto on tehnyt traagisen virheen. Eikä se todellakaan ole ainoa virhe.

Arvoisa ministeri: me turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt seuraamme heidän kohtaloitaan päivittäin. Me näemme, miten Suomi on luisunut oikeusvaltiosta johonkin, jota kuvaamaan minulla ei ole sanoja. Se syö meidän kaikkien luottamusta tähän valtioon. Jos ihmistä – olipa hän sitten irakilainen, afgaani, somali, muslimi, hindu, ateisti – voi luvan kanssa kohdella noin, niin mihin me tavan suomalaisetkaan voimme enää luottaa?
Emme ainakaan oikeudenmukaisuuteen.

Lisäksi uusin tieto Afganistanista kertoo maan pakolaisministerien vetoomuksesta eurooppalaisille maille. – Älkää lähettäkö ihmisiä takaisin Afganistaniin, vetoaa kaksi ministeri
ä, jotka vastaavat pakolaisasioista Afganistanissa. He kohdistavat vetoomuksen eurooppalaisille suurlähetystöille, jotta maat lopettaisivat pakkopalautukset maahan. Samanaikaisesti YK:n pakolaisjärjestö UNHCR varoittaa kaaoksesta. Afganistanilla ei ole nyt kapasiteettia huolehtia palautettavista pakolaisista humaaneilla tavoilla. Maahan tulee koko ajan suuria määriä pakolaisia Pakistanista ja Iranista. Afganistanin hallituksen antaman tiedon mukaan naapurimaista on tullut 6. – 12. toukokuuta peräti 15 000 afgaanipakolaista.

Turvallisuustilanne on muuttunut maassa nopeasti, ja ne alueet, joiden on sanottu olevan turvallisia palautettaville turvapaikanhakijoille, eivät sitä enää ole. Valtio on nyt sodassa 20 terroristiryhmän kanssa. Erityisesti nuorten palautusuhan alaisten tilanne on hankala. He ovat tulleet Eurooppaan Iranista, jossa heidän perheensä ja sukunsa on edelleen, ja heillä ei ole mitään verkostoja eikä tukea Afganistanissa.

 

Tietoa Laran tapauksesta:

Kaarina Heiskasen blogissa on kirjoituksia hänen vapaaehtoistyöstään pakolaisten parissa: http://kaahei.blogspot.fi/2017/06/
#StopDeportations #RightToLive

Kun säilön ovi kalahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa?

Ystäväni mietiskeli tapaamista nuoren, herkän ihmisen kanssa, jota oltiin pakottamassa palaamaan turvattomaan ja pelottavaan entiseen kotimaahansa. Hänen äitinsä oli saanut oleskeluluvan. Mitä voi sanoa lohduttaakseen tätä ihmistä? Entä hänen äitiänsä, joka joutuu lähettämään lapsensa kuolemanvaaraan ja jää itse turvaan? Kuinka lohduttaa viikko- ja kuukausikaupalla syyttöminä vankilassa istuvia, pakkopalautusta odottavia nuoria? Näin hänen kaverinsa vastailivat:

”Vaikea on mitään neuvoja antaa, itsekin niitä tarvitsisin.Tai sen verran voin sanoa, että olen niissä tilanteissa pysynyt rauhallisena: olen yrittänyt osoittaa nuorelle, että jos hänellä on noin kamala olo ja tilanne, niin kyllä minä kestän kuunnella.”

”Halauksia olen tarjonnut kun muuta ei enää ole ollut.”

”Elämä on niin helvetin epäreilua välillä. Mitä tein että sain onnen syntyä länsimaalaiseksi, valkoihoiseksi. En osaisi kuin halata, silittää kättä ja kuiskata anteeksi.”

”Joskus halaus antaa voimia ja uskoa siitä, että joku välittää, yrittää auttaa ja jaksaa kuunnella. Pienin askelin päivästä toiseen. Voimia ja jaksamista sinulle, tuulta siipiesi alle, lämpöä jaettavaksi muille.”

Pakkopalautettavat ovat hallitukselle numeroita ja prosentteja. Meille tavallisille kansalaisille he ovat hädässä olevia kanssaihmisiä, monille meistä jo ystäviä ja läheisiä.

afghanistan times
Lapsi pakolaisleirillä Kabulissa. Kuva: Afghanistan Times

Kun maahanmuuttoviraston toiminta on nyt mennyt sellaiseksi, että saatuaan moitteita ihmisten epäinhimillistämisestä virasto julkaisee lehdistötiedotteen, jossa hätäiltyä, ihmisarvon ja ihmisten suoranaisen hädän sivuuttavaa turvapaikkakäsittelyä ja tukkimiehen kirjanpitoa Kabuliin lennätettävistä lapsista kutsutaan toiminnan virtaviivaistamiseksi, alkaa epätoivo jo raastaa mieliä. Eikö mitään ole enää tehtävissä, onko inhimillinen oikeusvaltio jo menetetty?

Tuore oikeusministeri nosti ensimmäisessä haastattelussaan suurimpana ongelmana esiin sen, että peräti julkisesti on juljettu keskustella kansalaistottelemattomuudesta. Häkkänen viitannee tapaukseen, jossa jokunen pienten lasten äiti, pappi ja tavallinen työtä tekevä ihminen uskalsi hetken seistä poliisiauton edessä vastustamassa lapsiperheen käännytystä hengenvaaraan. Tämä ministeri kuuluu siihen samaan hallitukseen, joka elää onnellisessa liitossa rasistipuolueen kanssa, on jo vuosia sallinut väkivaltaisten rasistijengien virkapukuiset pelottelupartiot kaduilla ja vastaanottokeskusten pihoilla ja joka ei ole kyennyt lakkauttamaan rikollista natsijärjestöä, vaikka sen tilillä on lukuisia pahoinpitelyjä ja jopa yksi kuolema. Hävettää uuden ministerin ja koko hallituksen puolesta!

Vihapuhe ja rasismi ovat meillä levinneet niin voimakkaasti, että Suomi sai YK:lta moitteet puuttumattomuudesta. Puutupa siihen, kun Suomen valtuuskuntaa seurantatilaisuudessa johtaa rasistihallituksen rasistiministeri.

Jotta viimeinenkin toivo menisi, tasavaltamme presidentti, uudestaan samaa pestiä hamuava kannatusäänten keräilijä, kehtasi Kirkkopäivillä moittia pappeja siitä, että he haluavat auttaa hädänalaisia, jotkut jopa majoittaa heitä omassa kodissaan. Presidenttimme tietää vallan mainiosti, että meillä on paperittomien pakolaisten joukko, joka on ajettu talven selkään kadulle eikä heitä voida palauttaa mihinkään maahan. Sellaisia ihmisiä ei sitten saisi auttaa kovin pitkään, ettei Suomi tuntuisi liian helpolta paikalta elää. Alkaa presidentillinen retoriikka mennä jo käsittämättömäksi. Vaikka ihmisellä itsellään olisi ”pahat mielessä”, voisi sentään kuvitella, että hän valtion päämiehen virassa toimiessaan sallisi muiden ihmisten ja etenkin seurakuntien tehdä hyvää.

Mitä meillä on tässä maassa jäljellä, jos kaikki hyvät ihmiset luopuvat viimeisestäkin toivosta? Kuvitteleeko Suomen hallitus todellakin, että tässä maassa voi elää, jos ihmisten ja heidän läheistensä ihmisarvolla ja edes hengellä ei ole enää mitään sijaa hallituksen kylmien laskelmien joukossa? Itselleen ja omaisuudelleen heillä tietysti on taivaspaikka paratiisisaarelle varattuna.

Ennen ihminen uhrasi jumalalleen lampaan tai vuohen. Nyt näyttäisivät ihmisuhrit olevan käytössä.

Eikö kansan ja kirkonkaan vetoomuksilla ole mitään merkitystä?

Haluamme, että ihmisiä Suomessa, oikeusvaltiossa, kohdellaan ihmisinä, ei viivoina viraston fläppitaululla. Haluamme, että yhteiskunnan sivulliset, lapset, sairaat, työttömät, vanhukset ja pakolaiset, se ”heikompi aines”, johon meistä jokainen jossain elämänsä vaiheessa kuuluu, saa arvokkaan ja oikeamielisen kohtelun, heidän asioihinsa paneudutaan ja ne hoidetaan hätäilemättä  ja niin hyvin, kuin laki sallii – ei missään tapauksessa sellaisella tasolla, mihin ihmisen paha tahto venyy.

Laillistettu julmuus ei milloinkaan ole hyvän hallinnon merkki, eikä siitä seuraa mitään hyvää, ei henkistä eikä taloudellista. Siitä seuraa luimisteleva kansa, joka ei enää saa itsestään mitään irti. Pelko ja kauna toimivat hengennostattajina ainoastaan alamaailman joukoille.

Miten lohdutamme ihmisiä, jotka hyvästelevät ystävänsä Kabulin lennolle, eivätkä itsekään enää löydä lähtevälle mitään lohdun sanoja? Toivoakaan kun ei oikein enää ole.

Suomi pitää huolen omistaan

Viime maanantaina Turun meripelastusseurasta kerrottiin, että sieltä on viimeksi aamuneljältä oltu yhteydessä suomalaisiin, Hongkongissa asuviin purjehtijoihin, jotka ovat joutuneet kovan merenkäynnin johdosta ajelehtimaan Etelä-Kiinan merellä.

Koko Suomen huoli on tietysti suuri, onhan 13-metrisessä teräsrunkoisessa avomeripurjeveneessä mukana kaksi kouluikäistä lastakin. Helsingin Sanomat ja muu lehdet seuraavat tilannetta kokosivun artikkeleilla. Meripelastuskeskus on yhteydessä Pekingin ja Hongkongin meripelastusten kanssa. Tiivistä yhteyttä pidetään myös merellä uupuvaan perheeseen, lukipa jossain, että peräti kahden tunnin välein otetaan yhteys huviveneen päällikköön. Meripelastusjohtaja kertoo: ”He eivät ole välittömässä hengenvaarassa, eikä sieltä ole tullut hätäkutsua.” Suomi pitää huolen omistaan, siihen meillä on varaa. Aikamoinen haloo varmasti nousisi, ellei pitäisi.

Kun viime kesänä nousi pieni kohu siitä, että Suomi on palauttanut Nigeriaan ihmiskaupan uhreiksi joutuneita naisia ja heidän lapsiaan, ministeri Paula Risikko totesi kylmästi vain: ”Minä luotan siihen, että Migri tekee lain pohjalta sellaisia ratkaisuja kuin pitääkin”.
Sellaisia ratkaisuja kuin pitää? Laki antaa erikseen mainiten mahdollisuuden myöntää oleskeluluvan erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiskaupan uhrille. Miksi ei pidä tehdä sellaisia ratkaisuja?

Risikko vetäytyi täysin vastuusta myös siinä, mitä näille naisille tapahtuu, kun he joutuvat palaamaan tyhjän päälle: ”Meillä ei ole edes mahdollisuuksia seurata sitä, mitä kullekin yksilölle siellä tapahtuu, valitettavasti. Siihen ei ole resursseja eikä oikeuksiakaan seurata ihmisten yksityiselämää. Ei siihen ole mahdollisuuksia, ihminen tekee erilaisia valintoja elämässään.” Onhan se tietysti aivan sietämätöntä, että jotkut valitsevat joutua ihmiskaupan uhreiksi.

Viime viikonloppuna humaanit kansalaiset havahtuivat: Afganistanin sekavaan tilanteeseen ja jälleen vahvistuvan Talebanin armoille ollaan lähettämässä raskaana oleva nainen lapsineen. Perhe väisti pakkolennon aktiivisten auttajien ansiosta, mutta ilmeisesti vain toistaiseksi. Helsingin Sanomien haastattelussa ministeri Risikko ylpeili olleensa itse viime vuonna allekirjoittamassa palautussopimusta Afganistanin kanssa ja laittaneensa asiat järjestykseen: ”Henkilöt jotka sinne tulevat, heistä otetaan koppi, viranomaiset ja IOM ovat auttamassa”. Mahtavaa, heitetään Afganistaniin naiset ja lapset, ja Taleban ottaa kopin!

Afganistanin naiset 3 Foreign Policy
Naisia Afganistanissa. Lähde: Foreign Policy

Risikko ei ota kantaa Helsingin Sanomien kysymykseen, onko Afganistaniin turvallista palauttaa ihmisiä. Miksi ei ota? Eikö ole ilmiselvää, että Afganistan on turvallinen, koska meillä vuokraillaan yksityiskoneita viemään sinne kymmenen henkilöä kerrallaan lähes yhtä monen saattajan kera?

Samaisessa haastattelussa Risikko sanoi Demokraatti-lehdelle, että laki EI ESTÄ palauttamasta naisia ja lapsia. Kun mietitään ihmisten palauttamista niinkin hurjaan paikkaan, kuin Afganistan tai Irak tällä hetkellä ovat, eikö pitäisi ajatella asiaa kokonaan toiselta kantilta: antaako laki MAHDOLLISUUDEN pelastaa naiset ja lapset? Laki antaa, juuri siksi meillä ovat laissa turvapaikat ja kansainvälinen suojelu.

Afganistanin naiset Al Jazeera
Naisia Afganistanissa. Lähde: Al Jazeera

Nyt jätetään säännönmukaisesti käyttämättä lain suomaa mahdollisuutta antaa hädänalaisille suojaa ja itse asiassa rikotaan lakia, kun palautetaan ihmisiä vastoin tahtoaan sellaisiin maihin, joissa he joutuvat suureen vaaraan ja ahdinkoon. Syyksi ei kelpaa se, että jos jollekin annetaan lupa jäädä, sadat tuhannet muut tulevat. Nämä ihmiset ovat täällä nyt.

Tässä koko selkkauksessa on unohtunut sellainenkin seikka, että ne ihmiset, jotka ovat asuneet puolitoista vuotta vastaanottokeskuksissa tai jo omissa asunnoissaan, ovat omia. He ovat päässeet pakoon, tehneet pitkän ja vaikean matkan, eivät yleensä huviveneissä, vaan kumiveneissä, kävellen ja salakuljettajien autoissa. He ovat saaneet mahdollisuuden hakea meiltä kansainvälistä suojelua ja ovat nyt Suomen asukkaita ja Suomen valtion vastuulla. Ei heitä saa noin vain heittää Talebanin tai Isiksen kynsiin. Suomihan pitää huolen omistaan. Naisista, miehistä ja lapsista. Vai pitääkö?