Keskuskauppakamari edustaa kotisivunsa mukaan 20000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Kauppakamarilain mukaan toimiva yhteistyöelin kertoo haluavansa helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla ja kansainvälisessä kaupassa. Arvoikseen kauppakamarit ovat valinneet luotettavuuden, asiantuntijuuden, yhteistyön ja kansainvälisyyden.
Ei voi kuin ihailla sitä ratkaisukeskeistä tarmoa, millä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja on viimeisten parin päivänkin ajan tähän työhön keskittynyt.
Juho Romakkaniemen tweettejä 2. – 4.1.2020
On mielenkiintoista seurata, millä osaamisella tällaisia vaativia tehtäviä hoidetaan, keitä johtaja käyttää propagandansa takuumiehinä ja mihin hän näyttäisi viestinnällään pyrkivän.
”Loldiers of Odin” vastustaa väkivaltaisia, rasistisia katujengejä. Kuva: Yle
Rasismilla tarkoitetaan ihmisryhmän pitämistä muita ihmisiä alempiarvoisena esim. etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, kulttuurin tai uskonnon tai perusteella.
Jos puhut muista ihmisistä rasistisesti, olet rasisti.
Jos käytät rasistista puhetta poliittisiin tarkoituksiin ja hankkiaksesi itsellesi tai viiteryhmällesi kannatusta, olet rasistipoliitikko.
Jos äänestät tietoisesti rasistipoliitikkoa, olet rasisti.
Jos et ymmärrä, että ehdokkaasi puheet ovat rasistisia, olet ehkä harhautettu tai vihaan kiihotettu. Olet siis rasistin uhri ja itsekin rasisti. Sinua pahempia rasismin edistäjiä ovat – rasistipoliitikkojen ohella – kunniallisina pidetyt poliitikot ja yksityishenkilöt, jotka eivät tee selvää pesäeroa rasistien kanssa. He ovat pelkureita, ahneita hyötyjiä ja monet itsekin rasisteja.
Meillä on kaikilla joskus rasistisia tai syrjiviä ajatuksia. Ne on mahdollista oppia tunnistamaan ja niistä voi päästä eroon. Niitä ei pidä koskaan käyttää muita ihmisiä vastaan.
Jos olet tietoisesti rasisti, eli käytät rasistisia ajatuksia saadaksesi itsellesi tai kannattajillesi tyydytystä, olet säälittävä tyyppi, jota perheesi, sukusi ja ystäviesi on syytä hävetä.
Rasismi ei ole politiikkaa. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Se ei tarkoita laitonta tai eettisesti ja moraalisesti arveluttavaa toimintaa.
Osa poliiseista ja virkamiehistäkin on rasisteja. Osa heidän esimiehistään katsoo asiaa sormiensa lävitse. Se rapauttaa yhteiskuntamme perustavia rakenteita.
Rasistit kiusaavat ja syrjivät muita ihmisiä. Myös koulukiusaaminen ja aikuisten ihmisten harjoittama lasten kiusaaminen johtuvat usein rasismista. Joissakin perheissä lapset kasvatetaan vihaamaan ja kiusaamaan sellaisia lapsia, joita rasistivanhemmat pitävät vastenmielisinä.
Rasismi ei ole mikään pikkujuttu, jota voi vain katsoa sivusta olkiaan kohautellen. Rasismi vähenee vain siten, että sitä ei missään tilanteessa hyväksytä eikä siihen lähdetä mukaan. Rasismiin pitää aina puuttua.
Ylihuomenna alkaa uusi vuosi. Nyt on hyvä hetki tehdä päätös siitä, että pyrit yksityisessä elämässä ja työssäsi irti rasistisista ajatuksista ja opettelet näkemään ihmiset yksilöinä. Silloin muutkin voivat nähdä sinut sellaisena: kunnioitettavana yksilönä, ei säälittävänä rasistijoukkion äänitorvena.
Valtakunnan politiikassa on joukkio, joka esiintyy räyhäkkään rasistisesti, hyökkäävästi ja syrjivästi. Media kohtelee tätä sakkia pehmeästi, jopa hyväksyvästi. Vain harvoin käytetään heitä selkeästi kuvailevia termejä: rasistit, rasistipuolue, uusfasistit, uusnatsit, eduskunnan häiriköt, kansanryhmää vastaan kiihottajat.
Termi, jota media usein käyttää, on ”populisti”. Sana on niin mukavan pyöreä ja pumpulinen ja kuulostaa ihan popmusiikilta. Moni persu julistaakin ylpeästi kuuluvansa populistipuolueeseen. Kirjoittihan persuperustajakin gradunsa populismista. Mutta medialta se on määrityksenä rimanalitus, kun keskustellaan puolueen rasistisista ulostuloista. On totta, että kansaa voidaan kiihottaa ja houkutella myös rasismin avulla, mutta sitä ei voida pitää normaalina tai hyväksyttävänä tapana.
Populistiset ”isänmaan puolustujat” eivät uskalla näyttää naamaansa julkisuudessa. Media on lähtenyt leikkiin mukaan ja julkaisee kuvia takapuolista. Savon Sanomat/Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
Toinen perussuomalaisista ja muista rasisteista usein käytetty termi on ”maahanmuuttokriitikko”. Se on rasistien itse itselleen kehittämä ja median huojentuneena käyttöön ottama ilmaus. Medialle se on niin miellyttävä! Päästään puhumaan koko rasistisakista siten, että sen toiminta kuulostaa ihan asialliselta. Näin ei loukata ketään, vaikka kirjoitetaankin perussuomalaisten rikollisista toimista.
Yksi varsin harhaanjohtava, rasisteista usein käytetty termi on ”konservatiivi”. Konservatiivisuuteen kuuluu toki perinteisten arvojen korostaminen ja usein uudistusten vastustaminen tai hidastaminen, mutta konservatiivi ei ole rasisti. Jotkut puolustavat rasistisiin ulostuloihin syyllistynyttä ystäväänsä: ”No se nyt vaan on niin konservatiivinen, ei se mikään rasisti ole”. Normaalijärkinen konservatiivi oppii vielä vanhanakin olemaan käyttämättä rasistisia ilmaisuja ja lallattamatta mulliturpaloruja.
”Kansallismielinen” on myös termi, jonka taakse toimittaja usein kätkeytyy, kun pitää kirjoittaa henkilöistä, jotka eivät halua päästää maahan suomalaista miestä tummempaa ja naisiakin vain hyväksikäyttötarkoituksessa. Suomen itsenäisyyteen ja oman kulttuurin kehittämiseen noita ajatuksia ei mitenkään saa nivottua.
Kaikken ristiriitaisin termi rasismilla retostelevasta joukkiosta käytettynä on ehkä kuitenkin ”isänmaallinen”. Eiköhän liene niin, että vain maamme yhteisiä asioita eettisesti ja moraalisesti kestävällä tavalla hoitavia poliitikkoja voidaan kutsua isänmaallisiksi.
Miksi te toimittajat lähdette tällaiseen? Ettehän te murhaajiakaan kutsu oman käden oikeuden käyttäjiksi tai henkikriittisiksi.
Isänmaallista kuvastoa Jussi Halla-ahon Facebook-seinällä.
Muukalaispelkoa ja siitä kehkeytynyttä vihaa lienee aina ollut ja tulee aina olemaan. Mutta milloin siitä tuli hyväksytty tapa tehdä politiikkaa? Milloin pakolaisesta tuli paholainen?
1990-luvulla vaihtaessani työpaikkaa esimieheni sihteeri kertoi, että uusilta työntekijöiltä kysytään heti, mitä mieltä he ovat pakolaisista. Arvaatte varmastikin, mitä mieltä olisi pitänyt olla. Minulle tuota kysymystä ei ollut esitetty ja olin tuon kuullessani niin ällikällä lyöty, että en edes osannut kunnolla reagoida asiaan. Vuoden 2011 vaalien jälkeen ahdistus oli suuri, kun huomasimme, kuinka suureksi viha oli noussut.
Meillä on jo kauan elänyt joukkio, jonka pelkoja ja ennakkoluuloja on onnistuttu kiihottamaan ja jotka ovat valmiit äänestämään ketä tahansa, joka lupaa pitää Suomen valkoisena. Siis rasistinen äänestäjäkunta äänestämässä rasistisia poliitikkoja.
Siinä joukossa ja sen liepeillä on väkeä, joka ei oikein malttaisi odottaa, että kiihottaminen pakolaisia vastaan johtaisi yksinkertaiseen enemmistöön eduskunnassa ja päästäisiin tositoimiin. Jo kymmenen vuotta sitten löydettiin äärioikeiston keräämä lista kansanpettureista, joihin toimenpiteet kohdennettaisiin. Me nettikeskusteluun ahkerasti osallistuvat lienemme kaikki saaneet myös suoraan meille osoitettuja viestejä: ”Sinä tulet olemaan ensimmäisten joukossa”.
Eilen kuulimme, että poliisilla on jälleen tutkinnassa törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. ”Ajatusrikoksia”, huutavat palstoilla äärioikeiston tukijat. Monet ”tolkun ihmisetkin” ovat sitä mieltä, että tyhjästä nostetaan meteli, eiväthän ne toteuttamaan pysty. Jos olisi ollut kysymys muusta kuin oikeiston suunnitelmista, poliisia jo kiiteltäisiin terroristisen teon ehkäisystä.
Perussuomalaisia kansanedustajia
Kun puolueen tai siksi pyrkivien agenda on niin heikko, että sen tukemiseksi tarvitaan tuollaista kielenkäyttöä ja edes ajatuksia siitä, että muita pitäisi vähän murhata, että päästäisiin elämään herroiksi, on yhteiskunnan syytä reagoida. Olisi tullut tehdä jotain kauan sitten. Rasistien nostaminen tasavertaisiksi kumppaneiksi poliittiseen keskusteluun oli suuri virhe. Eduskunnan häpäisy jatkuvilla rasistisilla puheilla samoin. Suomen kansa ansaitsee demokratiansa. Sen horjuttajia ei pidä kunnioittaa.
Milloin kunnialliset poliittiset puolueet pitävät sen yhteisen palaverin, jossa suunnitellaan, kuinka äärioikeiston uhka ehkäistään? Nyt lähes kaikki puolueet tuntuvat miettivän vain sitä, kuinka perussuomalaisten ääniä saataisiin kalasteltua omaan puolueeseen ja yrittävät salavihkaa heitellä ilmoille kommentteja, joista voi päätellä, ettei meidänkään puolueessa muukalaisia hyysätä. Näin ikään kuin osoitetaan, että perussuomalaisilla on perusteita rasismiinsa. Oikeampi tapa olisi sopia yhdessä ja näyttää koko maailmalle, että äärioikeistoa ei hyysätä eikä rasistien kanssa tehdä yhteistyötä. Nyt tyydytään vain katsomaan, kun perussuomalaiset hokevat: ”Mehän teemme tätä parlamentaarisessa järjestyksessä.”
Entisiä ja nykyisiä perussuomalaisia poliisikansanedustajia
Suomen viranomaisilla on nyt erityinen huoli siitä, että ulkomaalaistaustaiset ihmiset sairastuvat koronaan suhteellisesti useammin kuin ns. kantasuomalaiset. Ymmärrän huolen siitä, onko tieto välttämättömistä koronatoimista mennyt perille kaikille heillekin, joiden suomen kielen taito ei ole riittävän hyvä tai joilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä seurata julkisia tiedotusvälineitä.
Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi tällä asialla revitellään, nostetaan maahanmuuttajia jälleen tikunnokkaan, pidetään heitä tartuttajina, syyllisinä ja pahantekijöinä. Voisi luulla, että nykyisessä ilmapiirissä, rasismin noustessa ja maahanmuuttajien kärsiessä jatkuvasta häirinnästä, viranomaiset osaisivat tehdä tarpeelliset toimenpiteet värväämättä rasistiköörejä kyttäämään maahanmuuttajien kasvomaskeja.
Viimeinen osoitus ikävästä viestinnästä oli eilinen A-studio, jossa Annika Damström videoinsertin jälkeen innosta puikeana sanoi: ”…siinä jotkut ulkomaalaistaustaiset totesivat ITSEKIN näin että ehkä heidän yhteisöissään ei oteta vakavasti koronaa ja ollaan ehkä piittaamattomia joskus”. Näin toimittaja niittasi kiinni keskustelun ajatellun lopputuloksen ennen sen alkamista.
Videoinsertissä oli menty itähelsinkiläiseen kauppakeskukseen TV-kameran kanssa syynäämään, ottavatko tavan suomalaista tummemmat ihmiset maskin naamalleen, kun käsketään. ”Maahanmuuttajan näköisen” naisen perässä kuljettiin maski ojossa, vaaleaihoinen suomalaisen näköinen mies jätettiin rauhaan.
Aiheesta TV:ssä keskustelemassa olivat Suomi-Somalia ja Suomi-Syyria -seurojen edustajat. Annettiin jälleen kuva, että jonkun tietyn alueen maahanmuuttajat ovat yhteisö, jonka paneminen ruotuun on heidän yhteinen, sisäinen asiansa. Ystävyysseurat oli tällä kertaa valittu vaarallisten ”yhteisöjen” edustajiksi Suomen televisiossa.
Helsingin osuus Suomen tartunnoista 1.12.2020 oli 7816. Se on 30,7 % koko Suomen tartunnoista. Helsinkiläisten osuus koko Suomen väestöstä on n. 12 %. Helsingillä on siis valtava yliedustus koronatartunnoissa. Pitäisikö nyt kysyä, mitä helsinkiläiset oikein meinaavat tehdä omissa yhteisöissään, jotta tartunnat vähenisivät. Kun ilmaantuvuuslukuja katsotaan, niin suuren ilmaantuvuuden kaupunginosia on ympäri Helsinkiä. Mutta ei – emme me osoita syyttävällä sormella lauttasaarelaisia, kaartinkaupunkilaisia tai länsipasilalaisia. Emme kutsu Suomi-Neuvostoliittoseuraa tekemään tiliä helsinkiläisten käyttäytymisestä. Me olemme tässä yhdessä kaikki ja koronasta selviytyminen on meidän kaikkien vastuulla.
Mamukoronaa ei ole olemassa. Helsingissä on koronatartuntoja kaikissa kaupunginosissa.
Ei ole merkitystä sillä, mitä kieltä ihminen puhuu, kun hän saa koronatartunnan. Usein suuren ilmaantuvuuden alueilla on kysymys sosioekonomisesta asemasta, joka vaikuttaa siihen, mitä työtä tartunnan saanut tekee, pystyykö pitämään etäisyyttä vai onko pakko pysyä töissä, hoitaa perhettä, sukua ja toistenkin lapsia ja kuinka pienet tilat hän jakaa ison porukan kanssa. Kun ulkomaalaisen perään syljetään, koronaliman siivooja on usein ulkomaalainen.
Monilla meistä on mahdollisuus mennä vaikka mökille tai pienelle hotellilomalle lepuuttamaan koronan kiristämiä hermoja. Kaikilla ei ole. Meillä on hirmuinen huoli siitä, kuinka suomalaislapset jaksavat, kun eivät saa urheilla yhdessä ja tavata kavereitaan. Jo keväällä mediassa kerrottiin faktana, että vanhempien on täysin mahdoton pakottaa teini-ikäisiä lapsiaan pysymään kotona. Ulkomaalaistaustaisten kohdalla tällaista ajatusta ei ole: ulkomaalaistaustaiset teinit, etenkin pakolaisina maahan tulleet, ovat vain kiittämättömiä, välinpitämättömiä ja vastuuttomia. Heidän olisi kestettävä korona mennen tullen, ovathan he sodan kauheudetkin kestäneet.
Suomen politiikassa on viime vuosina vakiintunut käsitys, että meillä olisi joku erillinen maahanmuuttokysymys, joka olisi ratkaistava. Termi on rasististen oikeistopuolueiden lanseeraama ja media on tarttunut siihen hanakasti.
Meillä on tahoja, jotka pelkäävät suomalaisten ”sekoittuvan” muihin ”rotuihin” ja menettävän kansalliset erikoispiirteet. Tämän nojalla halutaan estää maahanmuutto sellaisista maista, joiden väestö eroaa ulkonäöltään ”perinteisistä suomalaisista”. Erottelua perustellaan kulttuuri- ja tapakysymyksillä sekä kustannuksilla – jopa pakolaisten maahantulo halutaan estää sillä perusteella, että heidän vastaanottamisensa maksaa. Monille myös ”väärä” uskonto on syynä syrjintään. Taustalla on aina vieraanpelko ja ehta, inha rasismi.
Maahanmuutosta pitää toki keskustella. Keskustelkaamme siitä, kuinka maahanmuutto hoidetaan siten, että tulijoiden on helppo päästä Suomeen ja hankkia töitä ja elanto, ilman liiallista byrokratiaa ja asioiden vaikeuttamista. Siitä, kuinka hoidetaan ihmisarvoa kunnioittaen ja oikeudenmukaisesti myös pakolaisina maahan saapuvien asiat. Ja tietysti myös siitä, kuinka pidetään rajojen ylittäminen hallittuna ja saadaan estettyä kansainvälisten rikollisliigojen vapaa liikkuminen.
Kun Jussi Halla-aho ilmoittautui kisaamaan Helsingin pormestarin virasta, vastuuton media lähti innolla rummuttamaan hänen puolestaan. Oikeammin: perussuomalaisten puolesta Helsingin kunnallisvaaleissa. Helsingin Sanomat tarjoili Halla-ahoa varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kokoomuksen ehdokkaalle. Muutama päivä myöhemmin Iltalehden pääkirjoitus otsikoitiin: ”Halla-aho haluaa pormestarivaalista äänestyksen maahanmuutosta”. Itse artikkelissa ei ollenkaan käsitelty sitä, mistä oikeastaan äänestettäisiin. Sitä ei Jussi Halla-aholta koskaan suoraan kysytä.
Mikä sitten on tuo ratkaistava ”maahanmuuttokysymys”? Se on rasistipoliitikkojen tapa esittää, että meidän tulee keskustella siitä, päästämmekö Suomen rajojen sisäpuolelle ja tänne vakituisesti asumaan ihmisiä, joilla on erilainen hiusten ja ihon väri tai köyhempi kotimaa kuin suomalaisilla. Ja toimittajat toistavat kuuliaisesti: ”Maahanmuuttokysymys”.
”Maahanmuuttokysymys” terminä on ydinsisällöltään sama kuin ”Judenfrage” 1940-luvun Saksassa. Ei sellaista poliittista kysymystä ole maassa, joka ei tahdo harjoittaa rasistista politiikkaa.
On tietysti selvää, että aina tulee olemaan pelkureita, vihaajia ja erilaisia reppanoita, jotka on helppo houkutella rasistipoliitikkojen ajatusten taakse. Mutta onko rasistien ehdotuksista todellakin tullut joku ”kysymys”, jota pidetään oleellisena poliittisen keskustelun teemana? Julkirasisteja ei pitäisi koskaan hyväksyä tasavertaisiksi keskustelijoiksi sivistysvaltion politiikassa.
Pohjanmaalaiset kauppiaat saavat vuosikausia rauhassa levittää juutalaisvihaa. He saavat kunnan ja kauppakamarin huomionosoituksia ja heitä juhlitaan kunniakansalaisina, koska he tekevät paljon rahaa ja tuovat kuntaan veroeuroja.
Natsituotteiden kauppaajat palkitaan vientipalkinnoilla ja kutsutaan itsenäisyyspäivänä linnan juhliin, koska heillä on niin onnistunut konsepti.
Pahan levittäminen onnistuu monella tavalla rahan varjossa. Menestyneillä yrittäjillä on paljon tuttavia, jotka mielellään viittaavat kintaalla pienille tahroille ystävänsä julkisuuskuvassa, ”kun se muuten on niin hyvä tyyppi”. Hyvä natsityypit saavat vaalirahoituksensa yritysmaailmasta. Hyvä veli -järjestelmä pitää yllä myös pedofiilirinkejä.
Muukalaisvihaa levittävät poliitikot pääsevät usein ns. vastuullisessa mediassa julkisuuteen ja vuodesta toiseen yhä paremmassa valossa. Kaupallinen yhteisö, kauppakamarit ja herraklubit lienevät huomanneet, että taustalla liikkuu iso raha. Media taas kerää klikkauksia ja niiden myötä mainostuloja – ja omia palkkojaan. Moraalilla tai eettisesti hyvällä toimittamisella ei silloin ole merkitystä.
Tällaiseen ajattelutapaan sopii hyvin myös se, että ulkomaalaiset rikoksentekijät tuomitaan suuriäänisesti ja heidät ollaan heti lahtaamassa tai vähintään poistamassa maasta. He tai heidän vanhempansa eivät ole kenenkään liikekumppaneita. Heillä on väärä ulkomuoto ja ihonväri, heitä ja heikäläisiä kohtaan sopii kiinnittää kielteistä huomiota.
Omista rikollisista toki pidetään huolta, rikosten teko johtuu omien kohdalla vain huonosta tuurista.
Ilmapiiri raaistuu, pakolainen on yhä useamman mielestä jotain muuta, kuin suojelua tarvitseva kanssaihminen. Edes pakolaislasten kärsimykset eivät enää hetkauta.
Kuva Sputnik News, Syyrian pakolaiset
Tällä menolla ei kestä kauankaan, kun suurimmat pelkomme jälleen toteutuvat.
Nyt kun itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään vähän eri tavalla ja tasavallan presidentin kanslia on julistanut, että itsenäisyyspäivää viettää koko Suomi yhdessä, voisiko se tarkoittaa myös sitä, että uudet kansalaiset huomioitaisiin jotenkin juuri itsenäisyyspäivänä? Meillä ei Suomessa ole kansalaisuuden saamisen yhteydessä mitään erityisiä juhlallisuuksia. Itsenäisyyspäivä olisi hyvä päivä kerran vuodessa juhlistaa myös uusia suomalaisia.
Presidentti Niinistö piti tänään itsenäisyyspäivän juhlan järjestelyistä puheen, josta hän nosti Twitterissä esiin lauseen: ”Poikkeuksellisissa oloissa voimme välittää tunnelmaa, jota kuvaisin sanoilla katsotaan Suomea silmiin. Kokea kansakunnan ainutlaatuinen menestystarina ja tunnistaa ne vahvuudet, joilla kaikki vaikeudet on voitettu ja tullaan voittamaan.”
Tämä olisi mielestäni hyvä sanoma myös pakolaisina maahan saapuneille ja nyt kansalaisuuden saaneille henkilöille. Voisimme television välityksellä katsoa myös heitä silmiin. Monet meistä ovat todella iloisia siitä, että he ovat päässeet elämässään uuteen alkuun ja että he ovat tulleet juuri meidän maahamme turvaa hakemaan.
Maahanmuuttovirasto kertoi tällä viikolla iloisen uutisen, että v. 2015 syksyllä Suomeen saapuneet, kansainvälistä suojelua saaneet turvapaikanhakijat hakevat nyt runsaasti kansalaisuutta. Vaikeuksien kautta he ovat saavuttaneet voiton, johon kaikki eivät pysty: selvinneet raskaasta pakomatkasta ja monesti vähän tylystä kohtelussa uudessa, vieraassa asuinpaikassa. Kaiken menettäneinä ja traumatisoituina he ovat pystyneet nousemaan, opiskelemaan, hankkimaan elannon itselleen ja kenties myös perheelle. Heillä ja Suomella on syytä juhlaan.
Kansainvälistä suojelua saaneen täytyy asua maassamme neljä vuotta ennen kuin hän voi saada Suomen kansalaisuuden. Hänellä on oltava vähintään tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen taito ja hänen tulee osoittaa, että hän on elänyt nuhteettomasti ja että hänellä on toimeentulo ja hän pystyy huolehtimaan maksuvelvollisuuksistaan. Eli kansalaisuutta hakevat ovat siis täysin kotoutuneet ja saamme heistä kelpo kansalaisia. Heillä ja Suomella on syytä juhlaan.
Presidentti Niinistö kertoi myös, että tänä vuonna on tarkoitus perinteiden vaalimisen lisäksi tuoda esiin myös nuorten mielipiteitä. Uusista suomalaisista todella moni on Irakista lähtöisin oleva nuori mies. Myös Somaliasta on tullut turvapaikahakijoina paljon nuoria. Heille kaikille soisi sen, että heidätkin huomioidaan ja heidän mielipiteensä ovat yhtä tärkeitä, kuin muidenkin kansalaisten. He ovat meidän nuoriamme ja heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muillakin.
Myös uusille suomalaisille maamme puolustaminen ulkoista uhkaa vastaan on tärkeää. Kuva puolustuvoimien julkaisusta ”Eri tausta, sama tahti –monimuotoisuus puolustusvoimissa”.
Me olemme usein kohdelleet muualta muuttaneita vähän toissijaisina suomalaisina. On aika ottaa heidät mukaan myös yhteisiin juhliin, myös niihin, joiden perinteenä on sotiemme muistelu ja kiitollisuus veteraaneille. Toivoisi, että tämä voisi tapahtua jo Niinistön ollessa Suomen presidenttinä.
Rasismin vastustaminen ja maahanmuuttajavähemmistöjen puolustaminen tuntuu käytännön tasolla jäävän kansalaisten ja järjestöjen tehtäväksi.
Perussuomalaisten noustua suurella rasistijoukkiolla eduskuntaan vuonna 2011 kansalaisyhteiskunta heräsi. Lukemattomat netti- ja reaalimaailman yhteisöt nostavat esiin yhteiskuntamme ikävää lieveilmiötä ja yrittävät keksiä, kuinka rasismia vähennetään ja kuinka saadaan ihmiset luopumaan syrjivistä asenteistaan.
On vaikea sanoa, olemmeko loppujen lopuksi saaneet paljonkaan aikaisiksi, mutta ainakin olemme voimaannuttaneet toisiamme. Yhä useampi kansalainen uskaltaa nousta vastustamaan rasismia ja sanoa sanottavansa nettikeskusteluissa – ehkäpä naamatustenkin. Se on kuitenkin vain alku.
Nykyinen eduskunnan puhemiehistö. Varapuhemies Eerolan viesti kansanedustajan ominaisuudessa äärioikeistolaiselle joukkiolle, jotka pyrkivät kirjanjulkistamistilaisuuteen Jyväskylässä ja puukottivat järjestysmiestä.
Rasismi ei vähene, jos sen lisäämistä johdetaan Suomen eduskunnasta. Eivät kansanedustajat ja kunnanvaltuutetutkaan taida arjessa juuri puuttua poliitikkotovereiden rasismiin. Tai eduskunnan puhemiehet – pysäyttävätkö he riittävän napakasti rasistisen puheen eduskunnan istunnoissa?
Jos puuttumattomuus johtuu pelosta, tilanne alkaa olla jo vaarallinen demokratian kannalta ja asiaan olisi tartuttava nopeasti. Jos taas on kysymys siitä, että halutaan pikkuisen sallia kansanryhmää vastaan kiihottamista, olisi demokratian säilymistä kannattavan osan kansanedustajista noustava esiin ja painokkaasti tuotava esille se seikka, että rasismia ei Suomen eduskunnassa harjoiteta. Mutta turha taitaa tällainen toive olla, valitsevathan puolueet yhteistuumin, lähes ilman soraääniä, jokaisen uuden vaalikauden aluksi ainakin yhden julkirasistisen puhemiehen.
Eduskunnan puhemiehistö v. 2015. Sisäministeri Risikon peukutus äärioikeistolaiselle mielenosoitukselle Helsingissä 2017. Puhemies Maria Lohelan ennustus perussuomalaisen puolueen ratsastamisesta raiskausten turvin vaalimenestykseen vaaleissa 2019.
Usein tuottavat antirasisteiksikin ilmoittautuneet poliitikot pettymyksen kannattajilleen. Vain aniharva on uskaltanut (tai halunnut) asettua julkisesti tukemaan maahan saapuneita pakolaisia. Suuri joukko poliitikkojakin louskutti hätäänsä ja raivoansa Oulun raiskausten takia – ihan vain siksi, että tekijät eivät olleet supisuomalaisia.
Kuinka helppoa olikaan poliitikoiden julkaista syvä paheksuntansa, kun rasistien inhoama tummaihoinen poliitikko teki virheen ja valheellisesti suurenteli taksikuskien kohtaamasta rasismista kertovaa tarinaansa. Huomasitteko, kuinka moni rasismin vastustaja haistoi juuri silloin sopivan hetken osoittaa omaa poliittista moraaliaan? Ja kuinka monelta heistä se ei koskaan onnistu silloin, kun joku tuttu kansanedustaja heittäytyy rasistiseksi. He sanovat: ”Ollaan ihan hiljaa vaan, tehdään omaa politiikkaa, ei kannata tuomita muita”. Mutta Abdirahimin, valehtelijan, he haluavat erottaa puolueesta, riippumatta siitä, mitä puoluetta itse edustavat tai kannattavat.
Näin he ovat jälleen tehneet tutun tempun: muualta muuttaneelta vaaditaan täydellistä nuhteettomuutta, omat saavat kaikessa rauhassa tehdä umpirasistista politiikkaa, valehdella ja rötöstellä. Emme me silloin ole vielä kovinkaan pitkällä rasismin tuomitsemisessa tai vähentämisessä. Nollalinjaa vaadimme muilta kuin itseltämme ja piilorasismi luikahtaa esiin aina sopivan tilaisuuden tullen.
Politiikka on toki luovimista ja diplomatiaa. Poliitikon tekee mieli vaieta ikävistä asioista, jos siitä voi seurata häirintää ja kenties omienkin tuen menettämistä. Mutta millainen poliitikko on se, jonka ”omat” eivät hyväksy rasismin vastustamista ja syrjimättömyyden vaatimista? Syrjimättömään, tasa-arvoiseen yhteiskuntaan ei milloinkaan päästä, jos rasismin vastustaminen on vain sitä, että pidetään muodon vuoksi puheita, mutta ei puututa kaverin rasismiin eduskunnan puhujapöntössä.
Politiikassa on usein myös kysymys kaupankäynnistä. Eduskunnassakin tärkeistä, näkyvistä tehtävistä ja päätöksistä tehdään kauppaa: teidän puolueenne saa sitä, jos meidän puolueemme saa tätä. Tämä on tietysti ihan niin kuin pitääkin niin kauan kuin kaupankäynnin välineeksi ei kelpaa järjestelmäämme rapauttava toiminta ja yhteistyötä ei suostuta tekemään rasistien, fasistien ja uusnatsien kanssa.
Onhan se vastuu meillä äänestäjillä, ja olemmehan me äänestäneetkin eduskuntaan suuren joukon arvoiltaan rehtejä ja hyvää tarkoittavia edustajia. Jostain vain pitäisi saada heihin hiukan lisää potkua ja rohkeutta ja ymmärrystä siitä, että esikuvistamme on moni asia kiinni.
Eduskunnan puhujapöntöstä saattaa lähteä kipinä koulukiusaamiseen ja maahanmuuttajalapsen tölvimiseen. Sieltä voi lähteä myös sellainen ymmärrys, että meillä ei rasismia hyväksytä.
Maria Lohelan, perussuomalaisten äärioikeistolaisen fraktion jäsenen tekstiä vaalien alla v. 2011. Liittyminen Jussi Halla-ahon joukkoihin takasi tuolloin pääsyn eduskuntaan ja myöhemmin urkeni ura puhemiehen pallille.
Perussuomalaisten jytkyn jälkeen v. 2011 kerroin blogissani kylmistä väreistä, jotka sain lukiessani Helsingin Sanomien julkaiseman artikkelin Hitlerin varhaisesta kirjeestä. Kolmekymppinen tuleva hirmuhallitsija ilmaisi suhtautumisensa juutalaisiin näin:
”Vastenmielisyyden aiheuttajana on enimmäkseen henkilökohtainen kontakti ja vaikutelma, jonka yksittäinen juutalainen aiheuttaa – ja joka on lähes aina epäsuotuisa”
Juuri samalla tavalla argumentoi tuolloin vasta valittu kansanedustaja, Jussi Halla-aho, mm. kirjoituksessaan ”Mistä somalivitsit tulevat.”
”Vitseissä esiintyy laiska ja seksihullu neekeri…”
”Keskeistä on, että ”rasistinen vitsi” toimii (eli naurattaa) vain, jos kuulijoilla on jokin oletus puheena olevan ryhmän keskimääräisistä ominaisuuksista, ja jos tämä oletus on suurin piirtein jaettu. Oletukset ovat yleistäviä ja liioiteltuja, kyllä, mutta eivät ne tyhjän päällä lepää.”
Kirjoitus päättyy: ”Mitä enemmän kosketusta tulee, sitä enemmän kerrotaan vitsejä. Mitä kielteisempiä nämä kosketukset ovat, sitä ilkeämpiä ovat myös vitsit.”
Useimmat Halla-ahon tuolloiset blogikirjoitukset, nykyiset twiitit ja Facebook-merkinnät toimivat samalla kaavalla: niljakasta vihjailua kuvitellusta vihollisesta. Halla-aho syöttää laumansa susille jatkuvasti pieniä haukkapaloja, ilmaisee inhonsa tiettyä poliittista ryhmää, aatetta tai henkilöä kohtaan.
Usein on kiinnitetty huomiota siihen, että perussuomalaiset eivät oikeastaan kannata mitään, räyhäävät vain eduskunnassa esiin tulevia asioita vastaan. Puolue ei ole ryhmänä sitoutunut ajamaan mitään muuta, kuin tiettyjen maahanmuuttajaryhmien maahanmuuton estämistä, Suomen pitämistä valkoisena ja elämän tekemistä vaikeaksi maassa eläville muualta tulleille.
Koska nämä ovat kaikki rasistisia teemoja ja osa kannatuksesta ja ympäristön hyväksynnästä on pitänyt hankkia näistä liian selvästi ääneen puhumatta, puolueen ohjelma on laadittu miellyttämään katkeroituneita, elämästään epävarmoja kansalaisia. Jokunen kuuliainen kansanedustaja nostaa eduskunnassakin esiin hoitoalan asioita ja syrjäytymistä. Sisäpiirin päämääränä on kansan totuttaminen pikkuhiljaa puolueen käyttämään kovaan, rasistiseen kieleen ja epäluulojen ja vihan herättäminen maahanmuuttajia vastaan. Ja kaikkia heitä tukevia tai normaalia, suvaitsevaa käytöstä vaativia vastaan.
Lopullisena tavoitteena on yksinkertainen enemmistö eduskunnassa ja sen jälkeen kunnon puhdistukset. Tämä nousee vähän väliä esiin puolueen suorasukaisemman väen julkituloissa, kaikki kun eivät osaa harjoittaa halla-aholaista, median salonkikelpoiseksi kutsumaa puheenpartta.
Populismi on termi, jolla perussuomalainen politiikka yleensä kuitataan ja pidetään keinotekoisesti erillään muista äärioikeistolaisista liikkeistä. Persupolitiikassa ei kuitenkaan ole kysymys pelkästä populismista, turvautumisesta kansaa kiihottaviin, tunteisiin vetoaviin teemoihin. Heillä on pyrkimyksenä erotteleva, syrjivä ja vihan hallitsema yhteiskunta.
Miksi sitten tuollainen törkeä aate saa jalansijaa Suomenkin politiikassa?
Ahneus ja kateus kuuluvat ihmisen voimakkaimpiin tunteisiin. Tyytyväisyys omaan mukavaan olotilaan saa monet hyvätkin ihmiset passiivisiksi ja vähät välittämään, vaikka yhteiskunta ympärillä muuttuu kovemmaksi, jopa rasistiseksi.
On heitäkin, jotka pitävät tilannetta hyvänä omaa taloudellista etua ajatellen. Oikeisto kuin oikeisto, ei se nyt haittaa, jos on vähän ääri. Monella on sellainen luulo, että omaisuuden kartuttaminen onnistuu vain oikeistohallituksen ollessa vallassa.
Sivistysporvariston katoaminen on yksi syy siihen, että äärioikeistolainen ajattelu pääsee leviämään. Ajatellaan yhä enemmän omaa menestystä, pääsyä paratiisisaarelaisten kunnioitettuun joukkoon. Muut ihmiset nähdään tuotannontekijöinä, hoitajina ja siivoojina. Ei enää tasavertaisina hyvin voivan yhteiskunnan jäseninä, joista pidetään huolta vaikeinakin aikoina.
Pelko leimautumisesta vasemmistolaiseksi on yksi vahva syy, miksi moni ei nouse vastustamaan väkivaltaistakaan äärioikeistolaista retoriikkaa. Natsimieliset käyttävät tätä taitavasti hyväkseen, kommunisti ja kulttuurimarxisti kuulee olevansa lähes jokainen, joka uskaltautuu kommentoimaan perussuomalaisia tai äärikokoomuslaisia vastaan.
Väkivallan pelko on myös ihan perusteltu syy pysyä hiljaa. Vasarapersujen myötä yhä ajankohtaisempi.
Puhutaan äärioikeiston soluttautumisesta perussuomalaisiin. Se on virheellinen ilmaisu, Perussuomalaiset r.p. kannattajineen on osa äärioikeistoa. Puolueeseen pääsy on estetty vain kaikkein julkeimmilta saunan taakse kuljettajilta, jos heiltäkään. Timo Soini imaisi törkeimmätkin rasistit puolueeseen lisä-ääniä ahnehtiessaan. Halla-ahon kaudella tuo joukkio on ehkä hieman vielä lisännyt älämölöään, mutta ei kovin paljon – Soinin aikana siihen vain suhtauduttiin lempeästi ja media toitotti, että täytyyhän pienen ihmisen äänen kuulua, vieraanpelko on ymmärrettävää eivätkä kaikki osaa punoa sanojansa yhtä taitavasti.
Pehmeä, äärioikeistoa salaa tai avoimen ihailevasti käsittelevä media onkin yksi suuri syy perussuomalaisten nousuun. Ruotsin media on jo kauan puhunut perussuomalaisista äärioikeistolaisena puolueena. Vuonna 2011, kun Halla-aho tuli valituksi eduskuntaan, kansainväliset tutkijat puhuivat hänestä uusfasistina. Meillä tämä ei vieläkään onnistu toimittajilta, ei sitten millään. Etenkin vaalien alla ollaan hipihiljaa Jussin & kumpp. rasismista. Vaalien jälkeen sitten analysoidaan ja ihmetellään, löydetään Halla-ahon vanhat fasistiset ja rasistiset kirjoitukset ja kysellään niistä, mutta koitetaan olla suututtamatta Jussia liiaksi, onhan hän niin suosittu poliitikko.
Mietityttää, kuinka paljon tosipersujen lisäksi on heitä, jotka salaa jakavat Halla-ahon ajatusmaailman ja ovat sitä mieltä, että on ihan hyvä, kun joku koittaa pitää muukalaiset muualla.
Onko Helsingin Sanomien ja muiden oikeistohenkisten lehtien pehmeys ja jopa persumielisyys nähtävä niin, että kauhistuttavan sosialidemokraattisen hallinnon pelossa ja oman puolueen äärilaidan tyydyttämiseksi on pidettävä yllä suhteita uusfasisteihin ja toivottava, että seuraavissa vaaleissa päästään taas hallitusneuvotteluihin?
Kaiken maailman kansalaiset 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.