Miksi persut eivät tee mitään?

”Yksissäkään aiemmissa vaaleissa ei äänestäjällä ole ollut samanlaista mahdollisuutta ottaa kantaa, kuin nyt. Vuosia kestänyt maahanmuuttokriittinen projekti kulminoituu näihin vaaleihin ja se kulminoituu perussuomalaisten maahanmuuttokriittisiin ehdokkaisiin.”

Nämä sanat lausui Jussi Halla-aho vuoden 2011 ”sodan jälkeisen historian tärkeimpien” vaalien alla. Hän oli sitä mieltä, että ellei noissa vaaleissa saataisi muutosta aikaan, kansantaloudelliset seuraukset olisivat ”massiivisia ja peruuttamattomia”. Sitä hän ei kuulijoilleen kertonut, mitä ne seuraukset olisivat, mutta eihän hänen siihen tarvinnut yltää, riitti kun muistutti, että hirmuisen pelottavia maahanmuuttajia on tulollaan.

Sama kaiku on ollut puheilla myös kunnallisvaalien alla 2012, eduskuntavaaleissa 2015, kunnallisvaaleissa 2017, eduskuntavaaleissa 2019 ja sama maahanmuuttajavastainen loilotus kaikuu myös tämän vuoden kunnallisvaaleissa.

Miksi vuodet kuluvat, mutta persut eivät tee mitään, vaikka heidät on tekemään äänestetty?

Maahan muualta muuttaneiden määrä on kasvanut tasaisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Vuonna 2019 heitä oli 423 494.  Perussuomalaisten harjoittama mustamaalaus ja rasismi eivät onneksi ole toimineet, meille on yhä uskallettu tulla ja jäädä.

Näin Halla-aho vuonna 2011 selitti puolueen rankkaa taivalta maahanmuuton estämisessä:

”Puhun omasta puolestani ja monen muun maahanmuuttokriittisen perussuomalaisen ehdokkaan puolesta. Olemme hakannneet päätämme seinään vuosikymmenen ajan. Emme ole luovuttaneet, vaikka monesti olisi tehnyt mieli. Sillä olemme uskoneet asian tärkeyteen ja siihen, että jonain päivänä pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys palkitaan.”

Miksi perussuomalaiset olivat hakanneet päätänsä seinään kymmenen vuoden ajan ja jatkoivat pään hakkaamista seinään seuraavatkin kymmenen vuotta? Miksi perussuomalaiset eivät vaadi johdoltaan, että puolue tekisi jotain, josta olisi hyötyä puolueen tukijoille ja äänestäjille?

Tämänkin vuoden vaaliteemana on pelkästään maahanmuutto vanhalla Suomi takaisin-vaikeroinnilla. Vaikka nettisivuilla jotain sivuteemoja mainitaan, ei puoluejohto oikeasti ole niistä kiinnostunut. On toki hyvä saada hyväuskoisia persuja kuntiin puuhastelemaan, jotta puolue saa jotain uskottavuutta. Halla-ahokin saattaa taas istua kautensa kunnanvaltuustossa tekemättä ainoatakaan aloitetta – kas kun ei kunta päätä maahanmuutosta.

”Tämä ei ole pelottelua”, Jussi Halla-aho sanoi vuonna 2011. Pelottelua se kuitenkin oli, ja persut olivat narutettavissa. Tässä on vähän listaa asioista, mistä muut ovat sittemmin päättäneet. Persut ovat leikkineet mukana ja pelänneet maahanmuuttoa – kun eivät muuta ole voineet. Poliittisen uskottavuuden keruuta tämäkin.

Eivät perussuomalaiset voi saada mitään tärkeää aikaiseksi, koska persujohdolta puuttuvat kyvyt ja halut poliittiseen toimintaan. Kun pitäisi ajaa omien äänestäjien asioita, he keskittyvät keksimään ikäviä juoruja maahanmuuttajista. Kun pitäisi neuvotella muiden puolueiden kanssa tähdellisistä asioista, he osaavat puhua vain maahanmuutosta.

Suuri enemmistö suomalaisista suhtautuu muualta muuttaneisiin neutraalisti tai positiivisesti, ihan niin kuin muihinkin asukkaisiin. Suurin osa ymmärtää myös, että vaaleissa ja Suomen talouden hoidossa kysymys ei ole maahanmuuton estämisestä. Tämän vuoksi persujohdon missio ja koko perussuomalainen puolue on turha. Maahanmuuton byrokratiakin tulee jatkossa keventymään persujen pullikoinnista riippumatta. Maahanmuutto ja maastamuutto ovat normaali osa yhteiskunnan toimintaa. Rasismi ja vähemmistöjen häirintä eivät ole.

Halla-aho sanoi, etteivät persuja kiinnosta tylsät kaavoitusasiat kunnissa. Pitäisi kiinnostaa, ja pitäisi kiinnostaa myös kuntalaisten hyvinvointi, työllisyys, koulutus ja sivistys. Ei perussuomalaisilla ole mitään tekemistä valtuustoissa. Paitsi hakata päätänsä seinään.

Mitä äänestät, jos äänestät perussuomalaisia?

Mitä olet saanut, kun olet äänestänyt perussuomalaisia? Kuinka paljon perussuomalaiset ovat tuottaneet onnellisuutta ja hyvinvointia tähän maahan? Kuinka moni vaalilupaus on täyttynyt? Tuskin monikaan ja jos joku onkin, sen lisäksi on tullut niin paljon vääryyttä ja pahaa, että sen tuoma hyvä on jo moneen kertaan kumoutunut. Onko perussuomalaisen antama vastine äänellesi vain se, että saat lukea ja kuunnella rumia? Sillä tapaako ajattelit Suomen muuttuvan lapsillesi paremmaksi paikaksi elää?

Oletko seurannut perussuomalaisten esiintymistä eduskunnassa? Perussuomalaiset räyhäävät, riekkuvat ja pärskäyttelevät käsiteltävään asiaan täysin kuulumattomia, usein rasistisia kommentteja. Kuinka paljon tämä vie aikaa tähdellisistä asioista ja kuinka paljon se kiristää ilmapiiriä ja estää asiallisia kansanedustajia keskittymästä työhönsä?

Vaikka perussuomalaiset kuinka tekisivät kunnanvaltuustoissa ihan normaalejakin avauksia kunnan asioista, kaikki tapahtuu vain oheis- ja peitetoimintana puolueen rasistisen ohjelman edistämiseksi. Jokainen kunniallinen ihminen, joka haluaa edistää kunnan ja kuntalaisten hyvinvointia voi valita puolueekseen jonkun muun kuin perussuomalaiset. Miksi jotkut ihan mukavan tuntuiset tyypit valitsevat rasistipuolueen?

Eivät ole kokoomuslaisetkaan ollenkaan kuivilla tässä asiassa. Katsotaanpa vaikkapa Helsingin kokoomusta. Kun he viimeksi valitsivat omaa pormestariehdokastaan, ehdolla oli vain yksi säällinen ehdokas ja toinen erittäin kyseenalainen, toistuvista rasistisista kommenteistaan tunnettu kansanedustaja. Jälkimmäinen sai peräti 34 % äänistä.

Aina on ollut äänestäjiä, jotka ovat äänestäneet naisen sukuelintä, Aku Ankkaa, Mikki Hiirtä tai Batmania. Monesti tuntuu, että parempi tapa sekin on purkaa pahaa oloa ja pettymystä omaan menestymiseen, kuin äänestää rasistia ja uusfasistia.

Perussuomalaisen politiikan arvostelu ei ole maalittamista

Meille rasismin vastustajille sanotaan usein näin vaalien alla, että onhan se ihan oikein rasismia vastustaa, mutta onko niiden reppanoiden nimi aina mainittava. Tämä on juuri sellaista vaimentamista, johon tolkun ihmiset natsi-Saksassakin syyllistyivät. Vaikka olisi kysymys sukulaisesta tai millaisesta surkimuksesta tahansa, joka rasismin varjolla pyrkii nostamaan omaa egoaan, hänen ei pidä sallia sitä tehdä. Ei edes säälistä.

Ei ole mitään järkeä pyrkiä hygienian nimissä pitämään vaalikeskustelua sellaisena, että pidetään nimet ja kuvat poissa julkisuudesta ja kerrotaan, että siitä ja siitä puolueesta on tullut tällaisia kamaluuksia. Ja sitten toivotaan, että ihmiset eivät äänestäisi sellaista kamalaa puoluetta. Ihmiset äänestävät ihmistä ja vaikka he äänestäisivät ihan siivoakin ihmistä, tämä saattaa kuulua rasistipuolueeseen ja hiljaa sallia hyvinkin kyseenalaisen toiminnan.

Juuri nyt, kun vaaleissa on sosiaalisella medialla koronan vuoksi entistä suurempi merkitys, siellä käyty keskustelu on yhä tärkeämpää. Satunnaisellekin kävijälle on näytettävä, millaista väkeä ja millaisella agendalla suomalaiset eduskuntapuolueet ovat värvänneet pyrkimään kuntapäättäjiksi. Perussuomalaisilla ei johtajansa esimerkin mukaan usein ole edes tarkoitus saada kuntiin asiallisia toimijoita, vaan häiriköitä, hidastajia ja rasistisen aatteen levittäjiä.

Ei ole maalittamista mainita poliitikon nimi ja kertoa hänen kyseenalaisista, valheellisista ja rasistisista kommenteistaan tai kirjoituksistaan. Ehdokkaan rasistisen vaalijulisteen kommentointi julkisesti on myös sallittua. Hyssyttelyllä ja peittelyllä ei edistetä hyvän, vaan pahan leviämistä. Ei kannata myöskään sanoa, että eihän niitä äänestetä. Ehkä ei tarpeeksi läpimenoon, mutta joka tapauksessa he ovat osa puolueensa rasistista vaalikampanjaa ja rasistisen puheenparren hyväksyttämistä.

Enää ei pidä tehdä samaa virhettä, jonka Timo Soini median ja muiden puolueiden suosiollisella avustuksella teki: antaa demokratian nimissä rasisteille valtaa. Rasisteja myötäilevän median tai poliitikon ei pidä sallia arvostelun kieltämistä vaikkapa tällä tyypillisellä argumentilla: ”Mitä, eikö tavallinen kansanmies saa sanoa sanottavaansa?”  

On selvää, että asiallinen poliittinen keskustelu on tärkeää. On kuitenkin turha luulo, että persumarssi pysähtyisi asialliseen oman politiikan esittelyyn. Osallistuminen keskusteluun perussuomalaisessa mediassa on sekin vain houkutuslintuna toimimista. Persu poistaa aikanaan kaikki itselleen epäedulliset kommentit, blokkaa ilkeän oikeassa olijan ja selviää voittajana keskustelusta kuin keskustelusta.

Sekä perussuomalaisille itselleen että muulle väelle on tehtävä selväksi, mistä kiikastaa se, että millään kunniallisella puolueella ei ole mahdollisuutta tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Yksi konsti voi olla huumori ja naurunalaiseksi tekeminen – ei ulkoisen olemuksen perusteella, vaan vaikkapa sen, että persu haluaa valtuustoon, koska ei ole homo tai mamu. Moni on tulossa turhiin kaavoituskokouksiin istuskelemaan mielessään helpot tienestit ja maailman herruus. Ja kuitenkin suurten muutosten ja sotealueiden rakentamisen keskellä olisi tärkeää, että valtuustoissa kokoontuisi kunnan poliittinen eliitti tekemään asukkaiden kannalta elintärkeitä päätöksiä.

Rasistisen poliitikon saa ottaa kiinni sanoistaan jo siinä vaiheessa, kun hän pyrkii valtuustoon. Ei tarvitse odottaa sitä, että hän alkaa huudella totuuksiaan eduskunnan puhujapöntöstä.