Tokkopa pakko on aina pahaksi

Kotoilupakko

Korona on vitsaus, mutta on siitä seurannut jotain hyvääkin: monta kätevää ja uutta luovaa pakkoa.

Maskipakko

Pakko se ei ole ollut, maskin käyttö, mutta mahdollisuus. Maski peittää punaisen nenän ja on todella kätevä asiakastapaamisissa kun leuassa on kraatterimainen, puristeltu aknepatti, jota ei saa piiloon millään meikillä.

Meikittömyys työkohtaamisissa on muutenkin mukava juttu, helpottaa aamunousuja kummasti. Huulipunahallituskin ehkä lakkaa ärsyttämästä miehiä, jotka pitävät oikeutenaan säädellä naisten ehostusta.

Ihmiset ovat nyt tottuneet toiseen ihmiseen, josta näkyvät vain silmät ja huomanneet, että ovat itse ja muut ovat tunnistettavissa eivätkä ollenkaan pelottavia. Tämä lisännee ymmärrystä musliminaisten huivin ja jopa burkan käytölle.

Maski nuorentaa. Minulle on sanottu, että olisipa ollut mukava kurkistaa, millainen dievuska siellä maskin takana oli, äänestä päätellen todella kaunis. Ja autohuoltamolla luultiin, että tulin hakemaan isäni autoa, kun harmaat suortuvatkin olivat pipon peitossa.

Kotoilupakko

Yhtäkkiä ruokaostosten nettitilaaminen on helppoa ja onnistuu pikkukaupungissakin useasta eri paikasta. Ei sellaisen pitänyt olla mahdollista näillä pienillä markkinoilla!

Kotona voi elää kuin pellossa, ketään ei tarvitse päästää sisälle, vaikka vastapaistetun pullan tai juurileivän tuoksu lehahtaisi ulos, kun raappahousuissa kurkistat pyrkijää ovenraosta.

Älä tule meille vaan, vaikka meillä leivotaan!

Metsäpakko

Metsä on noussut aivan uuteen arvoon ja hoitaa sieluja lempeästi. Metsään menot toivottavasti jatkuvat koronan kukistuttuakin. Ei tarvitse enää tössähtää talvihorrokseen, kun tietää, että metsänhenki odottaa.

Väistöpakko

Todella monet ovat huomanneet ihan uudella tavalla, kuinka tärkeitä ovat vanhat vanhemmat, ystävät ja työtoverit. Nopeasti he taas vaipunevat unholaan tai alkavat sopivasti ärsyttää, kun villi vapaus koittaa, mutta ehkä tästäkin havahtumisesta jotain hyvää koituu.

Erakoitumispakko

On ihanaa, kun ei ole pakko mennä minnekään, jos ei satu huvittamaan tai päätä pakottaa. Aina voi vedota hallituksen vetoomukseen.

Metsänhenki odottaa