Mieheltä miehelle nämä Nato-hommat hoidellaan

Me olemme tiiviisti seuranneet presidentin tapaa hoidella Suomen siintävän Nato-kauden ulkopolitiikkaa yhdessä pääministerin kanssa. Kuinka tieto kulkee presidentiltä pääministerille ja muistaako presidentti pitää mielessä, että Suomen tärkein päättäjä on pääministeri ja ulkopolitiikkaa presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Tiedämme, että tämä on nyt presidentille ollut vaikea paikka. Onhan hänen mielestään ilmiselvää, että nämä miesten jutut kuuluvat miehiltä miehille ja sitä ämmää on roikotettava mukana vain muodon vuoksi.

Ennen lähtöään presidentti kirjoitti tiedoksi medialle: ”Tiedossa oli, että siinä vaiheessa kun Turkin presidentti Erdoğan on osaltaan Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointia koskevan päätöksensä tehnyt, hän haluaa tavata ja lunastaa lupauksensa suoraan presidentiltä presidentille.” Näin siis tehtiin tiettäväksi, että kun on tärkeä juttu edessä, siellä tarvitaan presidenttiä. Oli luojan lykky, että sekä Suomen että Turkin presidenttinä sattui olemaan mies. Muutenhan tuota kutsua Turkista ei tietenkään olisi tullut.

Kuka ja mikä Turkin presidentti sitten on? Muuta kuin mies? Konservatiivi? Menikö siis lupauksen lunastus konservatiivilta konservatiiville? Diktaattori? Rasisti? Hirmuhallitsija? Pitäisikö seuraavissa presidentinvaaleissa pitää huolta siitä, että ehdokkaina on vain miehiä, jotka tulevat toimeen autoritääristen maiden yksinvaltiaiden kanssa ja osaavat pitää akat kurissa? Ei kai Natoon liittymisestä mitään olisi tullut, jos se kassatyttö olisi päässyt sohlaamaan.

”Puheenparsia Turkin näkemyksistä on kuultu vuoden mittaan paljon”, presidentti kirjoitti. Puheenparsilla presidentti tarkoittanee tässä yhteydessä turhaa lätinää. Presidentillä on koko ajan ollut tiedossa, että Suomella ja Turkilla on yhteiset arvot, niin kuin Soinikin, miesten mies, kerran mainitsi. Armenialaisten kansanmurhasta ei nyt puheenparsia levitellä, se on mitätön sivuseikka, kun presidentti menee presidentin kanssa liittoon ja yhteistyö syvenee entisestään.

Nyt olisi presidentin sitten pidettävä huolta Ruotsinkin asioista. Siellä kun se Kalle Kustaa keskittyy vain miehekkäisiin urheiluautoihin. Se tyttö on tietysti meidän typykkää pätevämpi, ruotsalainen kun on, ja on aika hyvin kuunnellut, mitä presidentti on sille sanonut. Uusi pääministerikloppi on lupaava, mutta ei vielä sisällä miesten jutuissa. Kyllä presidentti vielä Ruotsinkin sinne Natoon hoitelee. Onhan hän koko ajan liikkunut nimenomaan Turkin presidentinhallinnon kanssa sillä aikaa kun se bileprinsessa on juossut Ukrainan presidenttiä liehittelemässä. Presidentti ohjeisti jo sopivasti mediaakin, että Turkin presidentin Ruotsi-arvioita ei pidä nyt repostella. Puhutaan niistä sitten presidentti presidentille.

Näin kommentoi presidentti tulevaa Turkin vierailuansa Twitterissä.

Haluaako Suomi lähettää ihmisiä Turkkiin uhrattaviksi?

Nato-huuma meinaa taas Suomessa ryöpsähtää yli. Ulkoministeri Haavisto meni tokaisemaan, että me kyllä kohta mennään Natoon ilman Ruotsia. Tavallisesti harkitseva ja diplomatiankin taitava ministerimme lienee jälleen puun ja kuoren välissä, kun olisi tyydytettävä klikkiotsikkoja kaipaavien toimittajien tarpeet, rähisevän äärioikeiston ja natokiimaisen, sotaa pelkäävän kansanosan tarpeet ja oman hallituksenkin toiveet.

Juuri tässä tilanteessa pitäisi maltti kuitenkin säilyttää. Suomi on Ruotsille paljon velkaa siitä, että Ruotsi on meidänkin puolestamme pitänyt yllä Pohjoismaiden mainetta demokraattisina valtioina, jotka tarpeen tullen auttavat diktatuureista pakenevia vainottuja ihmisiä. Se, että Ruotsissa nyt on Suomea huomattavasti enemmän Erdoganin vihaamia ja luovutettaviksi vaatimia kurdeja, ei suinkaan ole aihe syytellä Ruotsia ja vaatia heiltä toimintaa. Päinvastoin, on jo vihdoinkin aika, että Suomi asettuu tällaisessa tilanteessa tukemaan Ruotsia siellä, missä kyse on ihmisoikeuksista ja vainottujen kansojen hengestä ja terveydestä.

Naton jäsenyys saavutettakoon aikanaan diplomaattisin toimin, neuvotteluin ja Naton oman päätöksentekokyvyn avulla – ei sieluja kauppaamalla. Kannattaako sitä paitsi sellaiseen Natoon liittyä, jossa ei rauhan aikana olla yksimielisiä siitä, että Suomi ja Ruotsi ovat kumppaneita, joita halutaan yhdessä puolustaa? Kuinka sitten kriisin tullessa saadaan päätökset aikaan – pitääkö silloinkin lähettää suomalaisia Turkkiin uhrattaviksi?