Osaako Simulan pimu hakeutua oikeaan kainaloon?

Ruutikankaan ampumaradalta kajahtaa taas. Keulakuvana toimiva Ruutikangas Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja hallituspuolueen kansanedustaja Jenna Simula ei ole vieläkään saanut rataa toimimaan. Ampumaratalupa on nyt haettu Ruutikangas Oy:n nimiin, kun sen aiemmin hankkinut radan pääomistaja Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus luopui hommasta. Ruutikangas Oy kun vaatii ampumaseuroilta nyt satoja tuhansia euroja entisten kymmenien tuhansien sijaan. Ajatella, että tuo hellän äidillisesti katsova Jenna mestariampuja ei ole saanutkaan herroja heltymään. On kai taas pumpattava rahaa Eduskunnasta.

Simulan mukaan ”tavoite kuitenkin on, että perustoiminta pyörii rahoituksen osalta omillaan”. Kuinka niin tavoite – eikö tuollainen ampumarata olekaan liiketoimintaa, jonka rakentaminen ja rahoitus on alun alkaen laskettu siltä pohjalta, että toiminta on kannattavaa yritystoimintaa eikä Eduskunnan tarvitse vuodesta toiseen lapioida rahaa Ruutikankaan joutomaalle? Kaikki on kesken, vaikka useat seurat kuulemma kyselevät mahdollisuuksista ryhtyä hommaa rahoittamaan.

Puolustusvoimiakin on näköjään pyöritelty. Simulan mukaan Ruutikankaasta halutaan myös puolustusalan julkinen kehityksen, tutkimuksen ja testauksen paikka ja radalla on jo järjestetty droonintorjuntapäivät. Toivottavasti Suomen puolustus ei kuitenkaan ole tai tule olemaan millään lailla riippuvainen fasististen hallitustahojen ja harrastelijoiden keskeneräisistä ampumaradoista. Puolustus on Suomen demokratian yhteinen asia.

Hävettää eduskunnan puolesta. Suomessa on kovat ajat ja hallitus leikkaa köyhiltä minkä kerkeää. Samaan aikaan joululahjaksi annetaan vuodesta toiseen suurpotteja ampumaharrastukseen ja homoseksuaalien kiusaamiseen. Köyhien joulujuhlassa ruoka loppuu kesken.

Kansan tavoite on se, että Simula keikistelee mieluummin rahamiesten kuin kansan kainalossa ja Oulun seudun väki saa harrastuksensa toimimaan siten, että köyhä kansa ei joudu enää lisää kärsimään. Ei Suomi voi olla koko Oulun seudun ampujien sosiaalitoimisto.

https://www.kaleva.fi/vaikeuksissa-ollut-ruutikankaan-ampumakeskus-aiota/13470845

https://yle.fi/a/74-20217414

Jätä kommentti