Jotenkin tuntuu siltä, että kovin valoisat eivät ole näkymät poliittisella puolueella, tai sen yritelmällä, joka ilmoittaa olemassaolonsa tarkoitukseksi sen, että ihmiset ovat kyllästyneet politiikkaan. Lääkkeeksi he väittävät itsellään nyt olevan jotain sellaista, joka ei ole politiikkaa ja jota kukaan muu ei ole keksinyt.

Ei kansa ole kyllästynyt politiikkaan, mutta nämä tyypit ilmeisesti ovat.

Se, että uudistusliikkeillä ei oikein ole sanottavaa eikä edes minkäänlaista ohjelmantynkää, on lähinnä surkuhupaisaa. Vallassa olisi kiva olla, ministerin pallit heille oikeasti kuuluisivat, mutta kun ei ole oikein mitään, mitä antaisi vastineeksi.

Ehkä hupaisinta tässä jutussa on se, että ensimmäisinä nykypolitiikan tyrmääjinä markkinoille tulivat äärioikeistolaiset hörhöt, joiden teelmä on Reformiksi kutsuttu omituinen kampanja ja jonka kannattajista suurin osa on itse asiassa entisiä perussuomalaisia ja varmasti nykyisiäkin perussuomalaisten äänestäjiä. Jatkuvasta riitelystä huolimatta räyhäremmeissä ei ole saatu mitään puolueeseen viittaavaa aikaiseksi. Taustalla on jo vuosia eri kokoonpanoissa jaariteltu vallan palauttamisesta kansalle, kansanäänestyksistä, maahanmuuton estämisestä ja homojen palauttamisesta kaappiin.

Kaksi muuta poliittisen elämän uudistajaa ovat persuja, jotka eivät sinisinäkään muuksi muuttuneet, ei edes ministeriys kadonnut, sekä sekalainen kokoelma tähtiä, jotka eivät ole päässeet vanhassa puolueessaan loistamaan. Vähän kuin Väyrynen, joka ei enää pääse johtotähdeksi edes itse perustamissaan puolueissa. Nämä kaksi liikettä toistelevat nyt paremman puutteessa rasistien ja itsenäisyyden palauttajien mantraa, Liike nyt jopa sanasta sanaan. Hjallis Harkimo panee kai oikein toimeksi ja järjestää kansanäänestyksiä netissä. Ensin pitäisi vain keksiä, mistä äänestetään ja kuka noudattaa äänestystulosta.

Ei kansa halua itse hommia hoidella. Vaikka herravihaan kiihottaminen aina hetken saattaa kolahtaa äreimpään kansanosaan, kunnon kansa haluaa lopulta kuitenkin äänestää johtoon sellaiset poliitikot, joita se voi ihailla ja jotka edes väittävät olevansa kiinnostuneita yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja vanhuksista, lapsista, perheistä, sairaista, vähemmistöistä ja valtateistä.

Väyrynenkään ei näköjään pääse eroon liikkeistään. Kun uusimmasta liikkeestä ei ole muuta kerrottavaa kuin se, että nimessä on pantu kahdella tähdellä paremmaksi kuin italialaisessa populistiliikkeessä, voi saada hurrauksia kilpailuhenkisiltä junteilta, mutta maan politiikkaan se ei tuo edes virkistävää uutta tuulahdusta. Kaikkihan sen jo tietävät, että Väyrysen touhuilut eivät muuksi muutu. Tuskin edellä mainitut kolme toivon tähteäkään kauan tuikkivat.