
Aivan kuten ajatuksen tasolla ei ole olemassa sellaista olentoa kuin perussuomalainen, ei myöskään ole olemassa suomen kielen sanaa ”perussuomalainen”. Se on täysin tekaistu sana. Koska sitä on nyt jo vuosia suomalaisissa suissa nuljutettu puolueen nimenä ja sen kannattajia kuvaamassa, se on alkanut kuulostaa tutulta. Mutta suomea se ei ole.
Mietipä vaikka ilmaisua perusenglantilainen seksiskandaali. Eihän sellaista ole! Oikea ilmaisu on perienglantilainen seksiskandaali. Millainen on perussuomalainen seksiskandaali? Korkeintaan sellainen, kun persu konttaa vaippasillaan Helsingin tuomiokirkon portaita – ja sekin on korrektisti ilmaistuna perisuomalaista hölmöilyä. Perisuomalainen tarkoittaa puhtaasti suomalaista ja suomalaisille ominaista, supisuomalaista.
Perus-liitettä käytetään aitosuomalaisesti vaikkapa sellaisissa sanoissa kuin perustaso. Sivistyksessä ”perussuomalaiset” eivät vielä ole ihan sille nousseet. Voidaan myös puhua perusaatteesta, jonkun perustana tai tärkeimpänä asiana olevasta. Sitähän ei perusperseily tietenkään voi olla.
Sanan ”perussuomalainen” merkitykseksi on pian puolueen perustamisen jälkeen vakiintunut rasistinen äärioikeistolaisuus.
Onneksi siis perussuomalaiset tekaisivat puolueelleen tuon suomelle vieraan nimen! Eivät päässeet muinaissuomalaisella muukalaispelollaan, naisvihallaan ja seksismillään häpäisemään mitään kunnon perisuomalaista sanaa.
Perussuomalaista ei siis ole. Se on tekaistu sana, joka toivottavasti katoaa historian hämäriin samalla tavoin kuin vaikkapa radiosta ei koskaan tullut sinko, linko, aaltio, kiiri tai sätiö.
Sana ”perussuomalaiset” on jo nyt ehtinyt hajota useaan eri viritelmään: PerusSuomalaisista erotetut, suomi Ensin, Suomalaisten puolue, Suomen Kansa Ensin, siniset, Sininen tulevaisuus, Kansalaispuolue, Sinimusta liike, Valta kuuluu kansalle, Liike Nyt. Suomalaisten enemmistön perustoive on, että seuraavassa puoluekokouksessa kiihkeä uudissanojen kehittely jatkuu.
Hajotkoon tuo sana perusnopeudella taivaan tuuliin – niin kuin sätiöaalto eetteriin tai peruspieru Saharaan!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.