Ylen uutisten alalööpeissä juoksee teksti Kreikan pakolaisleirien surkeista oloista. Mainitaan, jottei väitettäisi, ettei välitetä, mutta luettavaksi uutiseksi tämä ei enää nouse. Eihän sillä niin ole väliä, olemme jo kuulleet asiasta ja nyt on meidän vuoromme matkustaa Kreikan kuumaan, ihanaan kesään. Onko leireistä nyt tulossa turistinähtävyys samalla tavoin kuin kehitysmaiden köyhistä slummeista?

Enää emme ole se kaukainen metsämaa, jonka kimppuun kävivät niin venäläiset kuin saksalaisetkin ja jossa oli juutalaisiakin niin vähän, että muutaman lähettäminen keskitysleireille ei tuntunut niin kovin suurelta synniltä, kun tehtiin, mitä suuri liittolainen käski. Ja olimmehan niin kaukana Pohjolassa, ettei meillä voinut olla ihan tarkkaa tietoa siitä, millaisia hirmutöitä Saksassa ja valloitusmaissa tehtiin. Omia poikiakin lähetettiin Saksaan vain sotasankaruutta oppimaan.

Nyt emme voi vedota tietämättömyyteen, olemme unionissa, Euroopan ytimessä. Silti me vain voivottelemme, kun ne eivät siellä EU:ssa saa siirtolaispolitiikkaansa kuntoon. Etelä-Euroopan ja Turkin leireillä pidämme yhteisestä sopimuksesta ihmisiä keskitysleireillä. Eivät nämä sopimukset jälkeenpäin ole yhtään sen kunniallisempia, kuin saksalaisten kanssa tehdyt juutalaisuuden hävitystoimet. Nyt vain ”estetään islamin invaasiota”.

Itä-Suomessa on terveyskeskuksia kokonaan suljettu lomien ajaksi, kun sijaisia on mahdotonta saada. Samaan aikaan hoitoalankin ihmisiä revitään työpaikoiltaan ja lähetetään väkisin keskelle sota-alueita, usein maihin, joissa he eivät ole koskaan käyneet, mutta jotka virkamiehet ovat määrittäneet heidän ”kotimaikseen”. He saavat asua maassamme vuosia, kotiutua, perustaa perheen ja annamme heille koulutuksen. Heti, kun byrokratia ehtii toimia tai löytää jonkun sopivan porsaanreiän, heidät pakkopalautetaan, sillä se on laki. He ovat hakeneet turvaa, mutta pelko ei ole ollut pykälien mukaan riittävän suuri, eikä heistä kuulemma ole meille hyötyä, koska he ovat ”ulkomaalaistaustaisia”.

Paljon on tehtävissä, vaikka poliitikot pelkäisivätkin räyhäkkää äärioikeistoa. Meillä on nyt osaamista pakolaisten vastaanottoon. Tyhjiä taloja on niin paljon, että hyväkuntoisia rakennuksia puretaan, jotta muiden asuntojen hinnat eivät laskisi. Pakolaisia voitaisiin vuosittain ottaa vastaan yhtä paljon kuin otetaan marjanpoimijoita. Lisää avustusvaroja on suunnattava Kreikkaan, jotta saataisiin pakolaisille, kanssaihmisillemme, edes puoli-inhimilliset olosuhteet ennen heidän pääsyään kunnollisiin oloihin.

Kuinka saamme kaivettua esiin todellisen kunniamme, oikeudenmukaisuuden ja ihmisistä välittämisen? Milloin poliitikot uskaltavat todella toimia, eivätkä vain hoe: ”Meidän on autettava ihmisiä siellä, missä he ovat” ja lähetä uutta vilttikuormaa keskitysleireille?