Suomen perustuslaissa määrätään nyt ulkopolitiikasta seuraavasti:

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella

Tämä pitäisi muuttaa muotoon:

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa pääministeri yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta pääministeri päättää eduskunnan suostumuksella

Suomen turvallisuuspoliittisen aseman muututtua dramaattisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö on hoitanut ulkosuhteitamme rauhallisesti ja maltillisesti. Sanna Marin olisi varmasti tehnyt saman.

Koska presidenttimme valitaan suoralla kansanvaalilla, valintaan saattavat vaikuttaa monet muutkin asiat kuin henkilön pätevyys ulkosuhteiden hoitamisessa. Itse asiassa suurelle enemmistölle äänestäjistä tärkeimpiä äänestyskriteerejä lienevät ehdokkaan ulkonäkö, karisma, henkilöhistoria, perhe ja perhetausta, esiintyminen julkisuudessa, huumori ja samaistuttavuus. Ja merkillisen suurelle osalle nykymaailmassa keskisormen näyttäminen, poliittisen elämän sekoittaminen ja kaaoksen ihannointi.

Voi olla hyvin pienestä kiinni, millainen ”julkkis” presidentiksi valitaan. On täysin mahdollista, että seuraava presidentti on esimerkiksi fasistipuolueen räyhäriitta tai -reino, jonka kyvyt, mielenmaltti ja asiaosaaminen eivät kerta kaikkiaan riitä luotsaamaan kansakuntaa kriisitilanteessa.

Tähän mennessä asia ei ole tuntunut kovin merkitykselliseltä, koska presidentin tehtävä on suurelta osin edustuksellinen ja presidenttimme ovat pitkälti keskittyneet maakuntavierailuihin ja kesäisin Kultarantaan muuttamiseen ja siellä edustamiseen ja kansa on tarkkaillut presidenttien perhe-elämää aivan kuten kansa Ruotsin kuningaskunnassa.

Kriisitilanne itärajan tuntumassa on osoittanut, että tasavaltamme tärkeimpiin kuuluvien tehtävien hoito olisi saatava, niin kuin se Ruotsissakin on, sen poliitikon hoitoon, jonka vastuulla on päivittäisen hallituspolitiikan johto ja jolla on ajantasaisin tieto kaikista oleellisista hallintoon liittyvistä tehtävistä. Politiikan johtamisen yhtäkkinen siirtyminen presidentille, kun jotain tapahtuu ulkomailla, ei ole perusteltua, mutta se voi olla häiritsevää pääministerin toiminnalle.

Presidentti voi nytkin halutessaan jopa häiritä pääministerin työtä, niin kuin koronaepidemian alussa kävi, kun presidenttimme tahtoi nyrkkeillä pääministerin kumoon. Sen tilanteen ja kansakunnan luotsaamisen kahden vaikean vuoden läpi Sanna Marin on hoitanut erinomaisen vakaalla ja hienolla tavalla. Talous on jopa niin hyvässä kunnossa, että juuri minkäänlaisia vastalauseita ei kuulu, vaikka hallitus ja lukemattomat muut tahot ovat ilmoittaneet, että Suomi haluaa vastaanottaa suurenkin määrän Ukrainan ja Venäjän pakolaisia. Kuusi vuotta sittenhän se oli ”köyhälle Suomelle” mahdottomalta tuntunut tilanne.  

Presidentti Niinistön kanssa neuvotellessaan presidentti Biden halusi yllättäen soittaa Ruotsin pääministerille, Magdalena Anderssonille. Hänen kanssaan Biden oli jo tavannut turvallisuuspoliittisissa asioissa ja luvannut Ruotsille ehdotonta tukea. Presidentti Biden halusi ottaa Suomen ja Ruotsin johdon yhdessä turvallisuusyhteistyöneuvotteluihinsa. Sekin oli osoitus siitä, että vähän vanhoillisemmankin maailmanmahdin johto on nykyisin hyvin tietoinen siitä, että kaikki asiat hoidetaan naisjohtajien kanssa siinä missä miestenkin.