Homoseksuaalisuus ei Suomessa ole ollut rikoslaissa rangaistavaksi määrätty asia enää vuoden 1971 jälkeen. Vuonna 1981 vihdoin myönnettiin, että ei se ole sairauskaan. Homoseksuaaleille avioliitto-oikeuden antava laki hyväksyttiin Suomenkin eduskunnassa viime vuonna.

Homoseksuaalien julkinen solvaaminen jatkuu kuitenkin entisellään. Jostain syystä sen annetaan jatkua, vaikka useissa tapauksissa on selkeästi kysymys kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja aina vähintäänkin erittäin törkeästä käytöksestä.

Monet uskovaiset ihmiset vaativat kunnioittamaan kristittyjen pyhää ja sillä varjolla pyrkivät luomaan homoseksuaalien päälle epäilyksen ja halveksunnan varjon.

Ei sellaisia kristittyjä tai heidän ”pyhäänsä” voi kunnioittaa, jotka julkisesti solvaavat erilaisia ihmisiä, nimittävät heitä marginaaliksi, syntisiksi, sairaiksi tai poikkeaviksi. Vaikka ihmisellä olisi itsellään sellainen typerä luulo, että oma seksuaalisuus olisi jollain lailla ”parempi” tai ”oikeampi” kuin joidenkin toisten, hänellä ei sittenkään ole oikeutta julkisesti panetella homoseksuaaleja tai yrittää saada muitakin uskomaan omia rumia ennakkoluulojaan heistä ja kiihottaa ihmisiä vihaan homoseksuaaleja kohtaan. Mitä ihmeen pyhää siinä on, että solvaa muita?

Olkoon uskontosi mikä hyvänsä, sinulla on oikeus uskoa siihen ja suorittaa uskontoosi kuuluvia menoja silloin kun ne eivät ole vastoin lakia ja hyviä tapoja.

Olkoon uskontosi mikä hyvänsä, sinulla ei ole uskontosi nimissä oikeutta solvata tai syrjiä muita ihmisiä.

Monet itsetunnoltaan heikot tai sairaan narsistiset ihmiset saavat uskonnosta pönkitystä egolleen ja ylemmyydentuntoa. Tällaiset uskovaiset käyttävät huomattavan paljon aikaansa myös nettipalstoilla julistaen omaa puhtauttaan, vanhurskauttaan ja pyhyyttään. Normaalit, eettisesti toimivat ja moraaliltaan vahvat ihmiset ovat tuskin koskaan löytäneet uskonopistaan sellaista kohtaa, jossa kehotettaisiin solvaamaan muita ihmisiä.

Hyvän itsetunnon omaaviin tolkun ihmisiin tuollainen käytös ei pure. Mutta se harmittaa ja suututtaa, koska tiedämme, kuinka paljon pahaa sellaisella voidaan saada aikaan vähemmistöryhmille ja sellaisille heikoille ihmisille, jotka ovat uskontonsa pauloissa ja seurakuntansa röyhkeimpien ihmisten vallan alla. Vaikka he ehkä haluisivat irti pahasta, he joutuvat noudattamaan vahvempiensa tahtoa ja yhtymään rumaan haukkumiseen ja ällöttelyyn.

Raamantunlauseiden kaivaminen todisteiksi ei kelpaa. Eivät myöskään kiihkouskonnollisten saarnaajien tai nettisivustojen tekstit. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ennen ihmiset pitivät esimerkiksi epileptikkoja raamatussa mainittuina riivattuina. Epileptikot olivat pelättyjä ja väheksyttyjä kansalaisia, he olivat naimakiellossa ja kihlaus saatettiin purkaa siitäkin syystä, että huhuttiin, että morsiamen äidillä on kaatumatauti.

Tänä päivänä nuo Raamatun tuomitsemat riivatut elävät sairaudestaan huolimatta normaalia elämää, menevät naimisiin, saavat lapsia. Ei heitä mikään muu riivaa, kuin eräs sairaus, jota voidaan lääkkeillä hoitaa. Moni muukin vuosisatoja vanha ennakkoluulo on jo kauan sitten haudattu, mutta toisten seksuaalisuuden hallitseminen on niin kiihottavaa, että siitä ei tahdota päästää irti.

Suomen eduskunta on etenkin tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn aikana ollut yksi sellainen areena, missä homoseksuaalien solvaamista ei missään tapauksessa olisi tullut sallia. Nyt siellä on kuitenkin pidetty järkyttäviä puheita, sellaisia, joita ei kenenkään koskaan soisi joutuvan kuuntelemaan, saatikka homoseksuaalien, jotka ovat aina saaneet olla vähän varpaillaan ja koittaa olla ärsyttämättä muita ja jopa pelätä oman tai rakkaansa koskemattomuuden puolesta.

 

On käsittämätöntä, että vaikka meillä on laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, homoseksuaaleja vastaan on eduskunnan puhujapöntöstä saanut ja saa ilman mitään rajoja lietsoa vihaa ja ennakkoluuloja.

Poliisin ja kansanedustajan, Mika Raatikaisen, kirje kansalaiselle, joka omassa viestissään riemuitsi tasa-arvoisen avioliittolain toteutumisesta, on hyvä esimerkki siitä, millaista halveksuntaa ja vihaa jopa lainsäätäjämme tuntevat itsestään seksuaalisesti poikkeaviin ihmisiin. Raatikaisen viestistä kuvastuu myös usko omaan paremmuuteen ja sivistymättömän kansanmiehen käsitys ”kunnon ihmisistä” eli ”meistä” ja ”muista” eli ituhipeistä, hattivateista ja muista homoista, jotka kykenevät vain vinkumaan sohvalla. Luulisi, että harva parlamentaarikko ryhtyy moiseen vihankylvöön ja vähättelyyn, mutta meillä näitä tällaisia kansansa valittuja taitaa olla muitakin:

”Tervehdys,

onnittelut siitä että olette onnellisia.

Olen viettänyt Lähi-idässä kymmenisen vuotta elämästäni samaan aikaan, kun piipertelijät täällä huutelevat, että jotain tarvitsisi tehdä maailmanparantamiseksi. Näitä piipertelijöitä, olivat sitten homoja tai heteroita, ei Lähi-idässä kriisialueilla ole näkynyt. Kokemuksesta tiedän ettei tule näkymään jatkossakaan. Itse olen pari kertaa ollut lähellä menettää henkeni rauhanturvatehtävissä samaan aikaan kun täällä sohvillaan löhöävät vinkujat katselivat televisioistaan, kuinka joku pelle paistaa läskiä pannulla ”jännittävässä” televisio-ohjelmassa tai huovuttaa hattua jossain ituhippikommuunissa muiden mieleltään järkkyneiden ”sähkö-ja-raha-tulevat-seinästä-hattivattien kanssa.

Kiitos myös siitä, että homojengistä osa on katsonut asiakseen loukata ihmisarvoani väittämällä, että olisin jollain tapaa huonompi kuin homot. En oikein usko sitä. Toisaalta kyllä maailmaan huutoa mahtuu, myös homohuutoa.

Kannattaa lisäksi muistaa, että ilman heteroita homoja ei tietääkseni olisi olemassa. Tosin ehkä tämäkin uskomus tuomitaan pian kerettiläiseksi kun lääketiede kehittyy siihen malliin, että Pekkakin saadaan raskaaksi.

Mukavaa syksyä ja auvoisaa avioliittoa jatkossa. Itse varmaankin alan pian ajaa jonkinlaista lakia siitä, että voisin rekisteröidä heteroparisuhteeni erikseen. Ihan vain siksi, että minulla on siihen oikeus. Homot saavat avioliittonsa ja heterot kehittävät uuden avioliiton. Yksinkertaista.

Ystävällisin terveisin

lihaa syövä hetero

Mika Raatikainen
Kansanedustaja
Member of Parliament
The Finns Party,”

Enemmän kuin hörhöuskovaisia ja vihansa pauloissa toimivia nettikirjoittelijoita tai valitsemiensa kansanedustajien moraalia olen kuitenkin ihmetellyt itseään kunniallisina pitävien medioiden toimintaa. Esimerkiksi nettilehti Uusi Suomi sallii keskustelupalstallaan homoseksuaalien jatkuvan, systemaattisen solvaamisen. Julkisen sanan neuvoston ja jopa poliisin pitäisi puuttua tällaiseen.

Ehkä kaikkein eniten kuitenkin hämmästelen niitä ihmisiä, joiden oma lapsi tai lapsenlapsi on homoseksuaali ja jotka siitä huolimatta ovat yhtyneet lällättelijöiden kuoroon. Minulla on omassa suvussakin vanhempia, jotka ovat osallistuneet homoseksuaaleja mollaaviin keskusteluihin ja kiihkeästi pyrkineet eväämään heiltä avioliitto-oikeuden. Miksi joku haluaa omalta lapseltaan tai lähisukulaiseltaan evätä samat oikeudet, jotka muilla ovat ja elää parisuhteessa, jos se oikea joskus löytyy?

Kuinka kukaan äiti, joka on homoseksuaalin lapsen synnyttänyt, voi pitää tuota lasta epäonnistuneena, huonona ja vääränä? Itsehän hän on lapselleen geeninsä antanut, hänestä on homoseksuaalisuus lähtöisin – otettakoon siis häneltä itseltään pois avioliitto-oikeus tai oikeus rakastaa valitsemaansa ihmistä.