Maa kaipaa asiajohtajia, ei rasistijoukkioiden hyysääjiä

Valtiovarainministeri Alexander Stubb ilmeisesti luuli osoittavansa eilen henkistä johtajuutta sanomalla eduskunnan kyselytunnilla, että hyökätkää te muutosvastarintaa tuntevat ihan rauhassa pakolaisia vastaan, olette hallituksen suojeluksessa. Ovathan he hyökänneet ja kyllähän he hyökkäävät: jo heti seuraavana yönä Lahdessa oli käytössä peräti Ku Klux Klanin asu. Viesti ei jäänyt kenellekään epäselväksi.

Samalla lausumalla valtiovarainministeri antoi siunauksensa kaikelle sille törkeälle rasistiselle toiminnalle, jota media Suomessa nyt pursuaa. Missä kuplassa mahtavat hallituksen johtavat ministerit oikein elää, kun he tänään sitten kuitenkin tomerasti tuomitsivat Lahden mielenilmaukset? Sitä saatte, mitä tilaatte!

Kurkistaisivatpa herrat ministerit joskus vaikkapa perussuomalaisten rasistisen maahanmuutto-ohjelman isän, Jussi Halla-ahon FB-seinälle. Siellä hallituspuolueen edustaja harjoittaa päivästä päivään samaa kiihotusta, jota on nyt perussuomalaisten siipien suojissa jatkunut jo viisi vuotta.

Lahden tapahtumien ja jokaikisen maahanmuuttajia vastaan suunnatun henkisen tai fyysisen väkivallanteon yhtenä oikeuttajana ja jopa yllyttäjänä on perussuomalainen puolue ja sitä myötä Suomen tasavallan hallitus.

Harvassa länsimaassa rasismiin ja väkivaltaan kiihottaminen tapahtuu noista korkeuksista.

Sipilän ja Stubbin perussuomalaiseen rasismiin puuttumattomuus ei ehkä johdu pelkästään siitä, että Soinin persulaumalle pitää jättää edes yksi oljenkorsi: kun kaikki muu on mennyt, pitää saada edes muukalaisia vihata. Lauseet ”En hyväksy rasismia, mutta…” ja ”En ole rasisti, mutta…” ovat loppujen lopuksi hyvin lähellä toisiaan. Molemmissa tapauksissa sanoja pystyy unohtamaan rasismin sisältämän raa’an väkivallan ja yhtäläisen ihmisarvon polkemisen ja antamaan itselleen ja muille tilaa selvästi rasistiselle argumentoinnille. Kunhan päästään omaa talouspolitiikkaa tekemään rauhassa, voidaan näköjään vähän hellittää ihmisarvostakin.

Sipilällä, Stubbilla ja Soinilla on nyt hyvä olla. Vallan korkeimmilta askelmilta voi pikkuisen potkiskella alas kansan suuntaan: ”Tapelkaa, rahvas keskenänne, että me valitut saamme rauhassa laittaa taloutenne kuntoon”.

Yhtäläistä ihmisarvoa ja rauhanomaista rinnakkaineloa kunnioittavalla kansalla ei enää ole kovin hyvä olla. Meille tulee yhtä huono olo, kuin sille pikkuiselle äänekoskelaiselle tytölle, jota isä nettivideossa opetti mäiskimään pakolaista kunnolla turpaan. Alexander Stubb ja Juha Sipilä, viha ja väkivalta satuttaa. Se lisää vihaa ja väkivaltaa.

Johtajilta odotetaan hyvien asioiden edistämistä. Tiukka talouskurikin käy ja säästötkin siedetään, kun asiat tehdään oikeudenmukaisesti. Maahan pakolaisina saapuvien ihmisten tyly vastaanotto ei ole oikeudenmukaista eikä inhimillistä. Rasismin hyväksyminen lisää rasismia ja johtaa hyvin nopeasti syrjintään ja hirmutekoihin. Sipilän, Stubbin ja Soinin johtamassa Suomessa voi pian olla sietämätöntä elää.

Hädänalaisten auttaminen ei ole pelkkää puoluepolitiikkaa

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta on ehdottanut opiskelijoiden liikuntatilan muuttamista väliaikaiseksi pakolaisten vastaanottokeskukseksi. Mielestäni hieno ja kannatettava ele. Tällaisena vaikeana aikana jokaisen ihmisen ja yhteisön pitäisi miettiä, kuinka voi olla avuksi.

Perussuomalaiset ovat kuitenkin välittömästi tarttuneet tilaisuuteen tehdä ”maahanmuuttopolitiikkaa” ja ehtivät jo julistaa, että ylioppilaskunnan ei tule siihen osallistua.

Nuorilta perussuomalaisilta tämän ehkä jotenkin saattaisi ymmärtää, sillä he yrittävät sinnitellä isojen poikien varjossa. Pitää yrittää ”tehdä politiikkaa” ja lähes ainoa, mitä perussuomalaiset nuoret ymmärtävät politiikanteoksi, on maahanmuuttajavastainen toiminta. Ylioppilaskunnan ehdotus ei tietenkään ole politikointia, vaan he ilmoittavat tahtonsa osallistua hyväntekoon.

Kun eilen katselin A-studion keskustelua, jossa Maryan Abdulkarim, Matti Vanhanen ja Sampo Terho keskustelivat pakolaiskriisistä, jouduin valitettavasti tekemään vanhemman polven perussuomalaisista ihan saman huomion: Sampo Terho ei nähnyt koko Eurooppaa koskevasta pakolaiskriisistä tai etenkään Suomen halusta osallistua kriisin ratkaisuun oikeastaan mitään muuta sanottavaa, kuin sen, että kun on käyty kovia neuvotteluja hallitussopimuksesta, niin siitä ohjelmasta on nyt pidettävä kiinni.

Mitä me välitämme teidän kärsimyksistänne hallitusneuvotteluissa, Sampo Terho?

Voisi toivoa, että perussuomalaiset pitäisivät kiinni suomalaisia koskettavista tärkeistä kysymyksistä, siis sellaisista, joilla on vaikutusta pienen ihmisen elantoon ja arkeen. Pakolaisasian huono hoitaminen aiheuttaisi vain lisää pahaa mieltä ja epätoivoa.

Milloin perussuomalaisillakin läikähtää rinnassa joku pienen pieni lämpöinen liekki, joka kertoo heille, että pakolaiskriisissä ei ole kysymys heidän omasta puolueestaan ja äänten keräämisestä? Ei edes heidän tärkeimmästä agendastaan, ihmisten eriarvoistamisesta ja maahanmuuttajien ulosheitosta, vaan KRIISISTÄ, HÄTÄTILANTEESTA, POIKKEUSTILANTEESTA, joka meidän on kaikkien yhdessä hoidettava. Vaalitkin ovat kaukana ja agitoinnin voisi lopettaa edes hetkeksi, jotta jo saapuneet ja vielä saapuvat pakolaiset saisivat tulla rauhassa ja heidät otettaisiin ystävällisesti vastaan ilman vihaan kiihottamista, pelottelua ja valheiden levittelyä.

Perussuomalaisten kansanedustajien sivuilla käytävistä nettikeskusteluista voi nähdä, että kannattajien hätä on suuri. Uuden eduskunnan kausi on aivan alussa ja vasta neljän vuoden kuluttua voidaan jälleen yrittää saada maahanmuuttajavastaisille tahoille enemmistö ja aloittaa suuri kotiuttamisprojekti. Sitä ennen ehtii kuitenkin isänmaahan tulla suuri määrä väärän värisiä, väärästä kulttuurista ja väärää sukupuolta olevia kummajaisia. Suomalainen rotu on menetetty, Suomi on menetetty.

Tuo on heidän ajatusmaailmansa. Mutta kuinka paljon sen annetaan vaikuttaa tänä päivänä Suomen hallituksen toiminnassa? Onko perussuomalaisten agenda myös hallituksen agenda?

Terveisiä ääripäästä!

Ministereiden määritelmän mukaan taidan kuulua ääripäähän. Kuulun siis siihen ääripäähän, joka suhtautuu maahanmuuttoon neutraalisti: toivoo, että rajavalvonta on kunnossa, tänne töihin ja asumaan tulevat ihmiset eivät kohtaa liian suurta byrokratiaa vaan pääsevät jouhevasti kiinni työhön ja elämiseen uudessa kotimaassa. Toivon myös, että maahamme saapuvat pakolaiset ja turvapaikanhakijat saavat ystävällisen, kunnioittavan kohtelun, heidän asiansa käsitellään mahdollisimman nopeasti ja heidät autetaan uuden elämän alkuun.

Rasismia en siedä, politiikassa ja kaikissa yhteiskunnan julkisissa toiminnoissa on oltava rasismia kohtaan nollatoleranssi. Sellainen ääriaktivisti minä olen.

Nyt, kun me ääripään ihmiset olemme innokkaasti tukeneet entisten pakolaisten vilkasta, hyväntuulista Facebook-kampanjaa, #ennenolinpakolainen, jossa he julkaisevat kuvansa ja kertovat lyhyesti tarinansa, olemme olleet todella iloisia. Tuntuu hyvältä nähdä, kuinka monilla entisillä pakolaisilla on hyvää kerrottavaa omasta sopeutumisestaan, edistymisestään opinnoissa, työuralla tai elämässä yleensä. Vieraaseen maahan muuttaminen on aina koko perheelle raskas prosessi. Pakolaisena, ilman mitään omaisuutta, joskus ilman perhettä tulleelle se on aina selviytymistarina.

Näin siis meidän ääripäässämme kampanjoidaan. Kuinka sitten rasistinen ääripää suhtautuu asiaan? Tässä yksi esimerkki siitä:

Ennenolinpakolainen

Käykää ihmiset katsomassa tuota kampanjaa. Käykää ministeritkin! Olisi jo aika huomata, että teidänkin lausunnoissanne piilee aika paljon epäluuloa maahanmuuttajia kohtaan. Jos te olette mielestänne jossain ”keskellä”, jossa asiallisen keskustelun pitäisi sijaita, ja hyväntahtoiset, pakolaisetkin tervetulleiksi toivottavat kansalaiset ovat ääripää, joka ei osaa ottaa huomioon kauhukuvia, vaaroja, sopeutumattomuutta ja radikalisoitumista, se tarkoittaa sitä, että olette nielaisseet ”maahanmuuttokriitikoiden” eli rasistien propagandan sellaisenaan, ettekä osaa enää nähdä ihmistä ihmisenä. Ette omaa kansalaista ettekä maahanmuuttajaa.

Armoa, presidentti Niinistö!

Euroopassa on poikkeustilanne. Suomi Pohjolan perillä toivoo salaa, että solmittuja sopimuksia tulkitaan niin, että muut maat hoitavat jutun, estävät mutavyöryn ja suomalaiset saavat itse nautiskella tämän maan houkuttelevista vetovoimatekijöistä.

Jos nyt todennäköiseltä näyttävän pakolaismäärän vastaanottaminen on maallemme suunnaton ongelma, niin minkä kuvan se antaa yhteiskuntamme kyvystä suoriutua poikkeustilanteista yleensä? Mitäpä jos maatamme kohtaisi iso katastrofi, luonnonvoimien tai ihmisen aiheuttama. Kuinka pitkään silloin pitäisi keskustella siitä, pidetäänkö huolta ihmisistä, vai neuvotellaanko niiden kanssa, jotka eivät halua yhteisiä voimia ja varoja käytettävän väärien ihmisten hyväksi? Pitäisikö kauankin kuunnella kyselyjä siitä, ovatko Itä-Suomesta katastrofin keskeltä pakoon lähteneet ihan tosissaan, vai halajavatko vain lähemmäksi Ruotsin laivoja ja Helsingin sushiravintoloita asumaan? Ja entä jos ne radikalisoituvat pääkaupunkiseudun erilaisessa kulttuurissa? Ja mitenköhän se on, tulisiko silloinkin valtakunnan ylimmältä taholta sellainen julkinen arvelu, että joillakin niistä on pahat mielessä, vaikka eräät eivät kuulemma sitä halua uskoa?

Meillä on armeija, meillä on poliisi ja kaikin puolin toimiva yhteiskunta. Johan se on kumma, jos ei meillä saada muutamaa tyhjillään olevaa taloa siivottua, patjoja ja peittoja sänkyihin, perunat kiehumaan ja suomen opetus käyntiin.

Armoa, presidentti Niinistö, armoa sotaa pakoon lähteneille ja myös niille nuorille miehille, joiden äidit odottavat kotona tietoa siitä, että oma lapsi on turvassa. Armoa myös meille suomalaisille, jotka emme enää jaksa tätä rasismia, kylmyyttä ja suoranaista kiihottamista kansanryhmää vastaan. Me haluamme, että maamme tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa pitää huolta tänne saapuneista pakolaisista, tutkii heidän tilanteensa ja auttaa oleskeluluvan saaneet alulle uudessa elämässään.

Suomi on talvisin kylmä, pimeä ja synkkä maa. Nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että myös osasta Suomen kansalaisia on tullut kylmiä, pimeitä ja synkkiä. Ei se hyvät ihmiset niin mene, että Suomella olisi jotenkin heikompi kantokyky, kuin muilla hyvinvointivaltioilla. Tai jos se on niin, ja meillä aletaan yhä korkeammalta taholta tukea rasistien ja uusfasistien vihapolitiikkaa ja kansanryhmää vastaan kiihottamista, niin eihän tässä maassa enää voi normaali ihminen elää, ei täällä syntynyt eikä muualta tullut.

Vyöryjen vyöry, mutta onko se mutaa vai ihmisiä?

Mutavyöry on termi, joka on toistunut Hommaforumilla ja muilla rasistisilla keskustelupalstoilla. Sillä tarkoitetaan Suomeen saapuvia afrikkalais- tai arabipakolaisia. Mutavyöry tulee ja peittää maan. Surkean kohtalon kokeneiden ihmisten hätä koitetaan peittää ja pelotella valkoisia, puhtaita suomalaisia.

”Hallitsemattomat pakolaisvirrat” vyöryivät Jussi Halla-ahon näppäimistöllä jo vuonna 2009
Scripta 200309

Suomen äidit jatkavat vyöryn tarkkailua vuonna 2010
Vauvalehti 27.1.2010

Nyt elokuussa 2015 media jälleen vyöryttelee innoissaan:
yle 180815
Vyöry2
Vyöry1
Suomen Uutiset
Raatikainen 130815

Keskustelupalstoilla huolestuneet kansalaiset lähtevät mukaan vyöryttämiseen:
Vyöry4

Nimimerkeillä kirjoitellaan törkeyksiä, jotka leviävät vyörynä netissä:
Paavo Tajukangas 29072015

Uuden Suomen Puheenvuorossa pelottelu jatkuu päivästä päivään:
Vyöry3

Puheenvuorossa toimitus sallii jopa tällaisen tyylin pelotella:
Sanna Antikainen

Suomeen on tänä vuonna tullut viitisen tuhatta turvapaikanhakijaa. Osa saa aikanaan turvapaikan, osa saa oleskeluluvan, osa palautetaan takaisin kotimaihinsa. Asia on suomalaisten viranomaisten tiukassa hoidossa.
Tulijoita on heinäkuussa ollut enemmän, kuin edellisinä vuosina. Vastaanottokeskuksista suurin osa on lakkautettu ja siksi pakolaisille ei nyt ole sijaa majatalossa:
yle

Saksaan oletetaan tänä vuonna saapuvan jopa 750 000 turvapaikanhakijaa. Suomeen 15.000. Luulenpa, että Suomella on hyvä mahdollisuus selviytyä omasta vyörystään.

Evitskogin naiset kirkuvat hätäänsä, kun kylään on tullut kolmeksi kuukaudeksi hätämajoitukseen 250 turvapaikanhakijaa. Kumman hätä on todellinen?

Toivotaan, että kun Evitskogin naiset ja muut pelotellut, kun he viikonloppuna vyöryvät jääkaapeilleen ja kyselevät aamiaispöytään vyöryneeltä perheeltään, mikä kelpaisi aamiaiseksi, heiltä liikenisi pieni lämpöinen ajatus myös näille ihmisille, joiden järkyttävä aalto on tulvinut Eurooppaan:

Rasismi ei ole keskustelua

Jos halutaan vastustaa rasismia ja syrjintää ja yhteiskunnan luisumista fasismin tielle, on välttämätöntä pitää nollatoleranssi poliittiselle, järjestäytyneelle rasismille.

Siksi pitää myös olla tarkkana siinä, millaiseen keskusteluun lähtee mukaan. Jopa rasisminvastaisilla keskustelupalstoilla on usein kommentoijia, jotka yrittävät estää rasismin vastustamisen peräämällä ”dialogia”.

Natsi-Saksassa hirmutapahtumia jälkeenpäin arvioitaessa suurimpana tapahtuneen mahdollistajana on pidetty vaikenevaa, tavallista väkeä. Mahdollistajien joukkoon kuuluvat myös he, jotka mielessään kieltävät yhteiskunnassa vellovan rasismin, pitävät ymmärrettävänä valkoisen miehen pelkoa mustaa miestä tai muuta muukalaista kohtaan ja vaativat keskustelua vielä siinäkin vaiheessa, kun rasistisen toiminnan on sallittu johtaa väkivaltaisuuksiin. Joillakin on puolustettavana oman läheisen oikeus rasistiseen sananvapauteen.

Jos halutaan dialogia, on oltava tarkasti selvillä, mistä keskustellaan. Ei pidä koskaan suostua keskusteluun, jossa vastapuoli vaatii ihmisten eriarvoista kohtelua syntyperän, etnisyyden, kulttuurin, uskonnon, terveydentilan tai synnynnäisten ominaisuuksien vuoksi. Koulupihan Sebastianin kanssa voidaan keskustella siitä, miksi toisten poikien äidillä on erilainen mekko, mutta suomalaisen hallituspuolueen varapuheenjohtajan kanssa ei ole syytä käydä dialogia siitä, onko johtaja-Sebastianilla oikeus toistuvasti pelotella kansaa tähän tyyliin:

Todellisuudessa muslimien valtavirta on ajattelultaan ääriainesta ja päästessään valtaan he toteuttaisivat omia periaatteitaan. Sekä koraani, että imaamit sisäänajavat muslimeihin ajattelumallia, jonka mukaan naiset ovat miesten omaisuutta ja palvelijoita, homot pitää tappaa ja vääräuskoiset tulee käännyttää – jopa jihadin keinoin.”

Istun Perussuomalaisten puoluetoimistolla ensimmäistä työpäivää PS-Nuorten puheenjohtajana ja keskustelemme pääsihteerin kanssa turvallisuudestamme. On vain ajan kysymys, milloin muslimeja alkaa radikalisoitua myös Suomessa. Tai itse asiassa heitähän on radikalisoitunut jo kymmeniä, ja he ovat lähteneet tappamaan Syyriaan. On siis vain ajan kysymys, milloin radikalisoituneet teurastavat Suomessa.”

Suosio nousee, ja Tynkkynen kipuaa ensin nuorisojärjestön vetäjäksi ja sitten Soinin rinnalle hallituspuoluetta johtamaan. Ja ensitöikseen hän kiiruhtaa salakuvaamaan niqabiin pukeutuneen naisen ja loukkaamaan hänen arvoaan julkisesti määrittelemällä hänet järkyttävän ideologian aivopesemäksi, säkitetyksi naiseksi, joka on pakotettu pukeutumaan valitsemaansa asuun.

Sebastian Tynkkynen ja niqab
Kuvakaappaus Tynkkysen FB-seinältä

Sebastian Tynkkysen politiikka, niin kuin niin monen perussuomalaisen toimijan politiikka, on mustamaalaavaa, pelottelevaa ja kansanryhmää vastaan kiihottavaa. Se ei ole dialogia, eikä sitä voi kukaan ajatteleva ihminen käsittää keskustelunavaukseksi. Tässä ajassa perussuomalaisten ajamaa politiikkaa ei ole mahdollisuutta saada läpi muuten kuin hankkimalla ehdoton määräysvalta eduskunnassa. Vaikka niin on maailmassa aikaisemmin tapahtunut, se ei tarkoita, että demokratian ydin on se, että sen pitäisi jälleen sallia tapahtuvan.

Tynkkynen Ylen mannekiiniksi
Kuvakaappaus Sebastian Tynkkysen FB-seinältä

Samaisen Sebastianin on nyt Yle nostanut nuortenohjelman mannekiiniksi, esimerkiksi muille nuorille. Tämä on Ylen Risto Kuulasmaan mielestä moniarvoisuutta. Mistä lähtien rasismin arkipäiväistäminen ja rasistisen politiikon nostaminen esikuvaksi on ollut moniarvoisuutta? Kuulasmaa pitää rasistista politiikkaa vain ”kiistakysymyksenä ” ja kertoo Ylen tarjoavan poliitikko Tynkkyselle ”alustan kohdata ja toteuttaa yhdessä.”

Toteuttaa mitä?

Perussuomalaiset r.p. ja etninen puhdistus

Perussuomalaisen kansanedustaja Olli Immosen äärikansallismielinen ulostulo vihollisineen ja kivuliaaseen loppuun saakka taisteluineen käynnisti keskustelun perussuomalaisten yhteyksistä natsijärjestöihin. Perussuomalaisen äärioikeistosiiven ympärillä hyörii monenlaista kiihkoilijaa, jotka nyt saavat jopa ministeritasolta innoitusta rasistisille aatteilleen ja poliittisen vastapuolen julistamiseen kulttuurimarxisteiksi ja vihattavaksi suvaitsevaistoksi.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa sitä, että kihinä perussuomalaisten ympärille ei ole syntynyt Vastarintaliikkeen toiminnasta tai aivoituksista. Perussuomalaiset ovat tarjonneet äärioikeistolaisille poliitikoille välttämättömän toiminta-alustan. Äärinationalistiset ja rasistiset ulostulot ovat osoittaneet, että se on kelvannut.

Sampo Terho, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, on saanut perussuomalaisen rasistisiiven äänestäjät puolelleen mm. tällä kirjoituksellaan Kanava-lehdessä v. 2007: http://imgur.com/a/8V5BH

Kirjoituksen ”Eurooppalainen menneisyys ja tulevaisuus” ydin on 1800-luvulla yleistynyt käsitys, että maapallon kansat jakautuvat mongoloidisiin, negridisiin ja kaukasialaisiin rotuihin. Näiden välillä on Terhon mielestä geneettisiä eroja mm. sisussa, ahkeruudessa ja kekseliäisyydessä. Kaikki nämä positiiviset piirteet tulevat luonnollisesti esiin kaukasialaisessa eli valkoisessa eurooppalaisessa rodussa.

Lainaan Terholta tähän joitakin kohtia, jotta tekstin luonne tulee esille:

”Paikoilleen asettumisesta lähtien rotujen ja etnisten ryhmien selviäminen perustui siis voimaan ja haluun puolustaa omaa reviiriään. Näin jokaiselle rodulle syntyi ikään kuin oma sydänalue, jolla se eli ja kehittyi niin biologisesti kuin kulttuurillisesti kohtuullisen eristäytyneenä.”

”Uudelta ajalta alkaen jopa Kaukoidän kekseliäs ja lukumääräisesti ylivertainen mongoloidinen populaatio jäi kehityksessä jälkeen. Alkoi pienen kaukasialaisen rodun ekspansion aika. Huomionarvoista on, että kiinalaisilla oli ollut kaikki tarvittava teknologia löytöretkien käynnistämiseen jo ennen eurooppalaisia, mutta he eivät koskaan ryhtyneet purjehtimaan avomerten yli. Ilmiölle on tarjottu niin biologisia kuin taloudellisia selityksiä: eräät luonnontutkijat väittivät pari vuotta sitten, että kaukasialaisten miesten perimässä on poikkeuksellinen kyky riskinottoon.”

”Kehityksen tiedottomuutta ilmaisee sekin, kuinka eurooppalaiset kylvivät nykyisen ongelmiensa siemenet jo laajentumisen aikana. Amerikan kaksoismantereelle laivattiin miljoonittain afrikkalaisia orjia. Näin alkanut kehitys on jatkunut siten, että nykyään 12,9 prosenttia maan väestöstä on afrikkalaisperäisiä. Kaukasialaiset ovat siis menettämässä suurimman asuinalueensa.”

”Kaukasialaiset kansat ovat päätymässä samanlaiseen uhanalaisuuteen kuin Amerikan alkuperäiset mongoloidiset kansat. Tämän tunnustaminen ei vaadi minkäänlaista rotuvihaa tai rasismia muita kansoja kohtaan, mutta vahva poliittisen korrektiuden kulttuuri ei saa estää meitä edes puhumasta asiasta.”

”Eurooppalaisten kehityksen suunta on kiistaton, mutta onko siihen tarvetta puuttua ja miten tämä tapahtuisi, onkin sitten laajamittaisen arvokeskustelun kysymys.”

Vähän hupaisaa tuossa Terhon tomerassa esityksessä on se, että hän ei ole äkännyt, että hänen omaksumansa rotujaottelun mukaan suomalaiset kuuluivat mongoloidiseen rotuun ja Afrikan sarven somalit kaukasialaiseen. Tai vaikka olisi sen tiennytkin, niin on korjannut tuon karmaisevan virheen, johon tietysti syypäitä ovat olleet ruotsalaiset ja Freudenthal.

Eivät nämä perussuomalaiset toimijat mitenkään sattumalta ole joutuneet Suomen Sisun ja Suomalaisuuden liiton jäseniksi. Suomen Sisun piilotettu ohjelma sisälsi tämän tavoitteen: ”Kansoja ei saa luonnottomalla tavalla sekoittaa keskenään ja tuhota luonnollisesti kehittyneitä kulttuureita tuomalla tilalle globaalin alakulttuurien kirjon”. Se, että aikaisempi ”rotu” korvattiin sanalla ”kansa”, ei tehnyt ohjelmaa yhtään vähemmän rodullistavaksi ja rasistiseksi.

Rasistiset perussuomalaiset puolustautuvat sillä, että ovat valinneet demokraattisen tavan vaikuttaa. Demokraattisen tavan vaikuttaa mihin? Hommaforumin keskusteluista, Suomen Sisun ohjelmista eri vuosilta ja ns. ”nuivien” perussuomalaisten ulostuloista on nähtävissä, että tavoitteena on valkoisen, suomalaisen rodun ja kulttuurin säilyminen. Sen katoamista heidän mielestään edustavat nyt maassamme elävät pakolaiset ja maahanmuuttajat, jotka ovat tummempi-ihoisia tai ”väärän” uskonnon ja kulttuurin edustajia.

Demokraattisesti halutaan nyt siis vaikuttaa siihen, että näitä ihmisiä ei enää tulisi, perheitä ei yhdistettäisi ja entisetkin palautettaisiin sinne, mistä he ovat tulleet. Tai jos oikein puhutaan sievistellen, kuten Sampo Terho aikoinaan, kaivataan ”arvokeskustelua” siitä, kuinka eurooppalainen rotu saataisiin säilymään.

Hommaforumilla, kun Halla-ahon kampanjointia suunnitellessa vuonna 2009 pohdittiin, kuinka yhteinen missio saataisiin toteutettua, joku esitti kysymyksen:

”Niin, miten parlamentaarisesti johdettu ja siunattu etninen puhdistus olisi moraalisesti jotenkin ylevämpää kuin spontaani lynkkaus?”

ja yksi moderaattoreista vastasi:

”Tässäpä eräs kriittinen ero holistisen ’ääri-ideologian’ ja Homman välillä – edellinen sanoutuu irti (tiettyyn pisteeseen asti) nykymaailman ja -yhteiskunnan hengestä ja konventioista, pyrkii uudistamaan kokonaisuuden. Eli jos mennään, niin mennään rytinällä, ja pöytä samalla puhtaaksi. Jälkimmäinen kokee kuitenkin enemmän kuuluvuutta nykytodellisuuteen ja pyrkii toimimaan sen sääntöjen puitteissa, korjaamaan.”

Haluammeko, ja millä tavalla, ”korjata”, eli puhdistaa maamme etnisesti tai käydä 1930-luvun Saksan tapaan ”arvokeskustelua” aiheesta?

Jos emme, miksi perussuomalaiset ovat hallituksessa?