Ehdotan, että tiedusteluoikeuksien nopeutettu lisääminen ja terroristien jahtaaminen jätetään hetkeksi vähemmälle huomiolle ja valtakunnan johto ja poliisi keskittyvät kotimaisessa turvallisuudessa ilmenneisiin puutteisiin:
1. Poliisi hoitaa huolellisesti loppuun saakka etenkin naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa internet- ja sähköpostihäirintää ja uhkailua koskevat ilmoitukset. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun nainen tekee uhkailusta rikosilmoituksen, poliisi ei ilmoita, että rikoksen tutkimista ei jatketa, koska siitä määrättävä rangaistus olisi niin vähäinen.
2. Poliisi ei kehota ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä olemaan osallistumatta julkisiin tilaisuuksiin ”oman turvallisuutensa takia”. Suomessa on jokaisella asukkaalla oltava oikeus liikkua vapaasti ja kaiken näköisillä on oltava koskemattomuus esim. kirkon järjestämissä muistotilaisuuksissa. Myös ulkomaalaisen näköisten ihmisten kantasuomalaisilla ystävillä on oltava oikeus näyttäytyä turvallisesti ja pelkäämättä heidän seurassaan jokaisessa tilaisuudessa. Turvapaikanhakijoilla on myös oltava oikeus näyttää tunteitaan ja osallistua yhteiseen suruun ja iloon. Rasistisen uhkailun ei pidä vaikuttaa siten, että muiden asukkaiden oikeuksia rajoitetaan.
Muistotilaisuus Turussa elokuussa 2017 (kuva: Turu kaupunki/Olli Sulin)
3. Poliisin pitää uskaltaa ottaa vastuu rasistien valvonnasta pakottamatta naisia ja tyttöjä apuun. Esimerkiksi Rautatientorilla pitkään jatkuneen turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen aikana turvapaikanhakijat ja heidän suomalaiset avustajansa velvoitettiin – häpeällistä kyllä – menemään rasistien pitämään leiriin ”neuvottelemaan” mielenosoituksen jatkosta, sijainnista jne. Kaiken lisäksi rasistien sallittiin tuollaisissa ”tapaamisissa” videoida turvapaikanhakijoita ja heidän avustajiaan ja levittää videoita nettiin. Jos poliisin pitää neuvotella äärioikeistolaisten rasistien kanssa, poliisi hoitakoon neuvottelut itse.
Muistotilaisuus Helsingin Rautatientorilla huhtikuussa 2017 (kuva: Outi Popp)
4. Poliisin tulee lakata korostamasta sitä, että he turvaavat tasapuolisesti kaikki mielenosoitukset. Poliisilla on lain mukaan kaikki oikeudet lopettaa rasistiset, kansanryhmää vastaan kiihottavat ja väkivaltaiset tilaisuudet. Nyt tilanne on se, että poliisi edesauttaa rasistisen aatteen levittämistä ja yhteiskuntarauhan häirintää. Rasisteille ei pidä myöskään antaa sellaista käsitystä, että heidän vihanpitonsa on oikeutettua. Maahanmuuttoa voi vastustaa, mutta kenenkään maahanmuuton vastustaminen ei saa vahingoittaa muiden vapautta ja turvallisuutta ja pilata yleistä ilmapiiriä maassamme.
5. Sisäministeri lopettaa kunniallisten kansalaisten uhkailun rankaisemisesta siitä, että he auttavat hädänalaisia. Yhteiskuntarauhan säilyminen edes nykytilassa on pitkälti ollut siitä kiinni, että kiltit, rauhaa ja ihmisiä rakastavat naiset ja miehet ovat jaksaneet pitää huolta turvapaikanhakijoiden ja muiden pakolaisten asioista ja avustaa heitä silloin, kun yhteiskunta on jättänyt heidät heitteille. Vapaaehtoiset, samoin kuin vastaanottokeskusten uuttera väki, ansaitsevat valtiovallalta kiitosta ja tunnustusta. Mitä he nyt saavat? Kyräilyä, mustamaalausta ja vihaa.
Turvapaikanhakijoilla ja heidän avustajillaan on oikeus osoittaa mieltä neuvottelematta siitä rasistien kanssa!
”Koska kriisi päättyy – vai päättyykö koskaan? Se on sinusta kiinni.”
Tämä lause on Maahanmuuttoviraston apulaispäällikkö Raimo Pyysalon kirjoituksesta Nuku rauhassa –kampanjan sivulla. Hanke on osa Suomen 100-vuotisjuhlakampanjaa, tekijöinä ovat vapaaehtoiset maanpuolustus- ja veteraanijärjestöt ja eri viranomaiset, mm. sisäministeriö, puolustusministeriö, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, tulli, poliisi ja pelastustoimi.
Kampanjan teemana on NUKU RAUHASSA – jotta Suomessa kaikki voivat nukkua rauhassa. Hankkeen päätapahtuma on Helsingin Kansalaistorilla ja Töölönlahdella huomenna ja ylihuomenna 18.–19.8.
Pyysalo puhuu kirjoituksessaan maahanmuuttokriisistä. Yleistä järjestystä ja turvallisuuttahan heikensi pakolaisten saapuessa rasistijoukkioiden järjestämä häirintä polttopulloiskuineen. Näistä Pyysalo pitää tarpeellisena mainita, että vähäisiä olivat. Yhteiskuntarauhan vaarantajiksi Pyysalo on löytänyt aivan toisen tahon. Hän todistelee aluksi, kuinka toimivia järjestelmämme ja valitusten käsittelyprosessi ovat:
”Suomessa on toimiva oikeusjärjestelmä. Maahanmuuttovirasto tekee itsenäisesti päätökset vastuullaan olevista asioista. Näistä ratkaisuista voi valittaa hallinto-oikeuteen. Seuraavana valitusasteena on Korkein hallinto-oikeus. Laillisuuden täyttyminen varmistuu käsittelyprosessissa. Tilanne lähtömaissa voi muuttua nopeastikin ja osa päätöksistä palautuukin uudelleen käsittelyyn olosuhdemuutosten vuoksi. Virheellisiä päätöksiä on vähän, suhteessa samaa luokkaa kuin ennen kriisiä.”
Mutta kuinkas ollakaan: valittaminen onkin väärää toimintaa, valittajat ovat uhka yhteiskuntarauhalle, pakolaiset pitäisi saada nopeasti ulos maasta tekemästä äärimmäisiä ratkaisuja:
”Turvapaikkakriisi on jäänyt kytemään. Käytännössä kaikista kielteisistä turvapaikkapäätöksistä on valitettu. Hallinto-oikeudet ovat tehostaneet toimintaansa samoin kuin Korkein hallinto-oikeuskin. Silti valitusten käsittely kestää vuoden 2018 keväälle asti. Tuhannet ratkaisua odottavat asianomaiset jatkavat elämäänsä vastaanoton piirissä epävarmoina tulevaisuudestaan. Henkinen kuormitus on raskas ja altistaa äärimmäisille ratkaisuille.”
Lopuksi Pyysalo yrittää vielä vahvistaa viestiä siitä, millaisia kansakunnan vihollisia turvapaikanhakijoiden puolesta ja Maahanmuuttoviraston kyseenalaista toimintaa vastaan mieltä osoittavat ihmiset, järjestöt ja seurakunnat ovat:
”Kriisi on samalla syventynyt. Viranomaisia vastaan kohdistettu kritiikki on terävöitynyt ja levinnyt järjestöihin sekä seurakuntiin. Mielenilmaukset ja -osoitukset ovat muovautumassa pysyväksi ilmiöksi. Käynnissä olevilla kampanjoilla pyritään horjuttamaan viranomaisten luotettavuutta ja uskottavuutta sekä kannustetaan kansalaistottelemattomuuteen. Viranomaisten virkatehtävien hoitamista on häiritty, vaikeutettu ja aktiivisesti estetty. Polarisoituminen jatkuu, mutta säilyykö yhteiskuntarauha. Edelleen kaivataan tolkun ihmisen ääntä tasapainottamaan ääripäiden retoriikkaa.
Koska kriisi päättyy – vai päättyykö koskaan? Se on sinusta kiinni.”
Sanon tämän nyt niin selkeästi kuin pystyn: yhteiskuntarauhan mahdollinen järkkyminen ei ole minusta ja tolkullisista ystävistäni ja suuresta suomalaisten enemmistöstä kiinni. Se on kiinni Raimo Pyysalosta ja muista hänen kaltaisistaan, jotka yrittävät syyllistää suomalaiset järkyttävistä olosuhteista saapuneiden pakolaisten tukemisesta, ovat valmiit heittämään henkensä edestä pelkäävät ihmiset ulos maasta hinnalla millä hyvänsä ja antavat aseet ja taustatukea rasistijoukkioille.
Yhteiskuntarauha ei järky siitä, että tehdään hyvää. Yhtäkään valitusta ei tehdä ilman aihetta. Jokaisen valituksen tarkoituksena on säästää ihmishenkiä. Maahanmuuttoviraston päätöksenteossa tapahtuneiden virheiden määrä on valtava. 11.000 kansalaista jätti kesäkuussa vetoomuksen sen toiminnan lainmukaisuuden tarkastamiseksi. https://www.facebook.com/groups/115449725700879/
On suuri häpeä, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö tukee tällaista kampanjointia osana Suomen 100-vuotisjuhlaa. Kampanjan etusivulla hänen ajatuksistaan on kerrottu tähän tapaan: ”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on puhunut paljon yhteisöllisyyden, osallistamisen ja toisista välittämisen puolesta. Myös syrjäytymisen, koulukiusaamisen ja yksinäisyyden torjuminen ovat hänelle tärkeitä teemoja. Niinistön mielestä 100-vuotiaassa Suomessa ihmisten tulee auttaa parhaansa mukaan toisiaan ja kantaa kohtuudella vastuu itsestään.”
Isänmaan puolustaminen ja turvallisuudesta huolehtiminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita. Sitä emme voi sallia, että pakolaisiin ja heidän auttajiinsa suhtaudutaan tällaisella vihamielisyydellä. On myös hyvin vastenmielistä, että valtion virkamies, jonka palkan me kansalaiset maksamme, politikoi tähän tapaan ja tasavallan presidentin selän takaa hyökkää meitä, kunniallisia kansalaisia ja maahamme turvaa etsimään saapuneita pakolaisia vastaan.
Vuoden 2012 kuntavaaleissa Simon Elo, Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja, kävi ”takuunuivaa” vaalikampanjaa Espoossa. Ja tuli valituksi, rasistien äänillä, kuten myös seuraavissa eduskuntavaaleissa v. 2015.
Kun Elo nyt vilpitöntä ja selkärankaista esittäen julistaa mediassa, että nyhtöpersuissa ei rasismia sallita eikä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu voi toimia, lienee parasta muistuttaa häntä itseäänkin, millainen hänen poliittinen taustansa on. Näiden tekstien avulla hän on äänensä hankkinut.
Simon Elon vaalikampanjoinnissa ja vaalien välisessä kirjoittelussa Halla-aho on ollut varsin näkyvässä asemassa. Halla-ahon teesit, termit, valheet ja liioittelut täysin omaksunut Elo ei edes ole tuntunut omaavan mitään omaa poliittista agendaa. Jotain sinistä, jotain lainattua…
Tämä teksti Elolla on edelleen tallessa kotisivuillaan. Ei ole siis mitään syytä epäillä, etteikö ”halla-aholainen” politiikka jatkuisi:
”Suomalaisuus
Terve ja myönteinen suomalaiskansallinen itsetunto antaa espoolaisille vankan perustan kanssakäymiseen monimuotoisen maailman kanssa. Tulijat täytyy sopeuttaa kokonaisvaltaisesti, jotta he kokevat olevansa ensisijaisesti identiteetiltään suomalaisia ja espoolaisia. Julkisin verovaroin ei tule rahoittaa vähemmistöidentiteettejä. Maassa maan tavalla.
Espoo on kirjannut ylhäältä alaspäin johdetun monikulttuurisuuden viralliseen ohjelmaansa. Tällaiset maininnat täytyy poistaa vahingollisina, sillä tulija vaihtaa kotimaansa uuteen maahan siksi, että hän uskoo kohdemaan olevan parempi paikka asua ja elää.
Espoossa täytyy selvittää mitkä ovat maahanmuuton aiheuttamat todelliset kokonaiskustannukset. Tulevaisuudessa maahanmuutosta ja maahanmuuttajista syntyvien kulujen kohdalle tulee merkitä talouslaskelmissa esimerkiksi m-koodi, joka helpottaa kulujen seuraamista. Espoossa ei pidä sallia minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai “positiiviseen syrjintään” perustuvia käytäntöjä.
Valtuutettuna lupaan tehdä kaikkeni, että Espoosta ei tehdä Suomen Göteborgia tai Malmötä, joita vaivaa turvattomuus ja kansanryhmien eriytyminen. Ruotsin monikulttuurinen tie ei ole meidän tiemme.”
Uuden Suomen Puheenvuoro on ollut hyvin suopea rasistipersujen kirjoittelulle ja varmasti paljonkin edesauttanut heidän poliittista uraansa. Tämä Simon Elon teksti elokuulta 2012 oli kuitenkin jostain syystä poistettu:
”Avoin kenialaiskirje Yleisradiolle Hyvä Yle herra, Hei annan ystävyys, ja olen toiveikas, että tämä posti tavata ajoissa. Tiedän, että tämä kirje tulee teille yllätyksenä sillä emme tiedä itseämme ennen, mutta olla varma, että se on todellinen, aito ja mahdollisuuksia liiketoiminnan jotka tulevat vain kerran elämässä-ajoissa. Luin teidän sankari mannerheim, kuin Jomo Kenyatta Che guevara- Elokuva kreisi. Swahili, englanti, sinä ymmärtää helppo huomio raha, me Nairobi luoda käsikirjoitus kuvaus Jopa usa presidentin näyttelijä puoliksi kenia mies, toimii. Ehdotan siis tehdä liiketoimintaa teitä vastaanottamalla rahan. Otin yhteyttä sinua, koska Yleisradio on paljon rahaa, veronmaksaja antaa. Siirtä vain 20 000 euro tili . Kansainvälinen levittäjät kauttaa saat miljooni euroja. tee lisä dokumentti vain 150 000 euro lisää Dr. tilille Kertoa, että tämä liiketoimi on 100% riskitön veropiikki auki, Valitu sinut koska sen esteeming luonne ja annettuja suosituksia minulle hyvämaineinen ja luottamus arvoinen henkilö, että voin tehdä liiketoimintaa ja suosituksen En saa epäröidä uskoutua teille tämän yksinkertaisen ja vilpitöntä liiketoimintaa. Jos ei suomi tykkää, sanoa he suvaitsematon hommfoorumeita Yours, Dr. Mwang”
Rasistista ”nuivaa vaalimanifestia” allekirjoittamassa Turussa v. 2010. Puolueesta erillisen vaatimuskirjan allekirjoittaminen ei Soinia hetkauttanut. Elo katsoi tarpeelliseksi allekirjoittaa sen.
Minareettikiellot, Ruotsidemokraattien julkinen tukeminen ja islamisaatiolla pelottelu kuuluivat Elon arsenaaliin jo vuonna 2009, hän ehti siis olla uskollinen ”Mestarin” seuraaja jo vuosia. Ehkä liikuttavin rakastavan kannattajan kunnianosoitus ”sorretulle Mestarille” on Simon Elon 13.6.2012 Puheenvuorossa julkaisema sanoitus Dingon Levoton Tuhkimo -kappaleeseen.
Levoton Mestari
Kirjoitat ja katselet plokii Salaa vilkaiset Hommafoorumii Pikimustat netsit tuijottaa takaisin Toivot, että joku huomaisi sinutkin
Eduskunnassa ei oo yhtään ystävää kaikki tietää sun Scriptan nimeltään Ennen valiokunta oli avoinna sinullekin kunnes vihapuhe tavoitti Mestarin
Ja politiikka on helppoo silloin, kun on valiokunta, josta pitää kii Ei tarvitse mennä kotiin kirjoittaakseen itsensä uutisiin Ja elämä on päivästä päivään edustajien pilkkaa sinullekin Päivästä päivään mokuttajat tekee Mestarista marttyyrin
Ruotsin lähiöt on jengeille juhlaa (jaa jaa jaa) autoja syttyy ja pidetään hauskaa Näppäimistösi hakkaa rytmissä Rosengårdin Hymy ei vain loista kasvoille Mestarin
Eduskunta hiljenee ja ihmiset lähtee pois Sä et lähtis nyt kun Hommaa vielä ois Ulkona sua oottaa media verenhimoinen Sananvapauden hinta on nimensä veroinen
Miltähän Jussista nyt tuntuu, kun ei Simon ollutkaan takuunuiva? Tai Simonin nuivaakin nuivemmista äänestäjistä? Vaan mistä sen tietää, kuinka pian suhdanteet ovat sellaiset, että Elon poika kääntää taas takkinsa nuivemman puolen esille. Vaikka ei tämä toinen puoli taida olla yhtään sitä puhtoisempi.
Näitä takuunuivia on uuvateissa enemmänkin. Ehkäpä pian on taas aikaa kaivaa ajatusten tonavia esiin.
Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Syntymäpäivänsä kunniaksi toivoisin isänmaan antavan lapsilleen ja maailman lapsille sellaisen lahjan, että sen hallintoelimet alkavat rehdisti noudattaa lakia ja erityisesti ulkomaalaislain pykälää numero 100. Se kuuluu näin.
100 § Turvallinen alkuperämaa
Hakijalle turvalliseksi alkuperämaaksi voidaan hakemusta turvapaikkamenettelyssä ratkaistaessa katsoa valtio, jossa hänellä ei ole vainon tai vakavien ihmisoikeusloukkausten vaaraa.
Turvallisen alkuperämaan arvioinnissa otetaan erityisesti huomioon:
1) toimiiko valtiossa vakaa ja demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä;
2) onko valtiossa riippumaton ja puolueeton oikeuslaitos sekä vastaako oikeudenkäytön taso oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia; ja
3) onko valtio liittynyt keskeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja noudattaako valtio niitä ja onko valtiossa tapahtunut vakavia ihmisoikeusloukkauksia.
Jokainen ymmärtää, että useat maat, joista meille on viime vuosina tullut pakolaisia, eivät vielä täytä näitä kriteerejä. Irak, Afganistan ja Syyria ovat kaaostilassa. Sieltä vainoa paenneita ja äärimmäisen vaikean matkan tehneitä ihmisiä on epäinhimillistä pakottaa palaamaan.
Ulkomaalaislain tarkoitus on lakitekstinkin mukaan ”toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa” sekä ”edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset”.
Lain tarkoitus on siis edistää ja helpottaa maahanmuuttoa. Sen päämääränä ei ole, niin kuin nyt näyttää, maahanmuuton estäminen sellaisista maista, joista tulevat ärsyttävät muukalaispelkoisia suomalaisia, pakolaisten ajaminen takaisin taipaleelle kansainvälisistä sitoumuksistamme ja ihmisten todistetusta hädästä piittaamatta, eikä Maahanmuuttoviraston tulostavoitteiden täyttäminen seurauksista välittämättä.
100-vuotias Suomi, ole armollinen, tulkitse lakia parhain päin ja ihmisyyden hyväksi. Siihen on suvereenilla, pitkän rauhan kauden eläneellä valtiolla kaikki keinot ja osaaminen. Pakolaisten huono kohtelu raatelee heitä ja kaikkia hyväntahtoisia ihmisiä, jotka joutuvat seuraamaan pakkopalautettujen hätää.
Miksi lahja lapsille? Siksi, että lastemme pitää saada huomata, että elämme maassa, joka haluaa tehdä oikein, tehdä hyvää. Silloin heistäkin kasvaa tasapainoisia, oikeamielisiä kansalaisia. Ja siksi, että monet lapset ja nuoret, jotka nyt olemme lähettäneet takaisin kärsimysten keskelle, piileksimään ja pelkäämään tuntemattomien nurkissa, olisivat olleet oikeutettuja jäämään.
Sellainen on tilanne mm. Zakilla, nuorella pojalla, joka kylmästi pakkopalautettiin kesken hakuprosessin ja joka seuraavana päivänä sai hallinto-oikeudelta toimeenpanokiellon. Zaki haluaisi päästä takaisin kotiin, töihin, kouluun, mustikkametsään ja harrastusten pariin. Elämään. Olemaan niin kuin kaikki muutkin nuoret 100-vuotiaassa Suomessa.
Afganistanissa hänellä ei ole ketään, on vain pelko. Suomessa hän ehti saada perheen, ystäviä, työpaikan ja edetä jo pitkälle kieliopinnoissa. Lainasin hänen FB-seinältään kuvat, joita tässä käytän. Hänestä voisi sanoa Aleksis Kiven sanoin: ”Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen”.
Zakilla on monta kohtalotoveria. Liian moni ei ole saanut Suomessa oikeutta, pakolaisina maahan saapuneita on kohdeltu kuin rikollisia ja pahantekijöitä ja kuskattu kesken hakuprosessin kiireellä ulos, pois silmistä.
Rasistisen politiikan vastaisessa työssä on nyt se vika, että sitä tehdään aivan kuin rasisminvastaisuus olisi eri poliittisten tahojen vastakkainen agenda, ei länsimaisen demokratian yhteinen arvo ja perusta.
Tämä johtuu osin siitäkin, että oikeistopuolueet eivät kaikki vilpittömästi jaa tuota arvoa eivätkä tunnusta yhtäläistä ihmisarvoa ja halua antaa kaikille samoja ihmisoikeuksia.
Toisaalta vasemmistopuolueet eivät ole kovin kiinnostuneita siitä, että saataisiin oikeistopuolueet kunnolla mukaan rasisminvastaiseen työhön. Heille sopii mainiosti se, että oikeistopuolueet öykkäröityvät ja kovenevat. He tulevat jopa mustasukkaisiksi siitä, jos oikeistopuolueet yhteisöinä tai jotkut oikeistolaiset poliitikot ottavat puheissaan esille humaanit arvot ja ja vastustavat syrjintää ja ihmisoikeuksien polkemista.
On siksi hyvä, että sitoutumattomat tahot, kuten Punainen Risti, tekevät rasisminvastaista työtä. Se on toki työtä ns. kadun rasistin tasolla, mutta se juuri on ääritärkeää. Punainen Risti tekee omalle kohderyhmälleen selväksi myös sen, kuinka rasismi piilee rakenteissa ja kuinka kadunmiehen rasismi johtaa juuri siihen, että politiikkaan päätyneet, rasismin elämänvoimakseen omaksuneet ihmiset ovat vaaraksi demokratialle ja kaikkien hyvinvoinnille. Siksikin rasismiin tulee puuttua jo siellä, missä se syntyy.
Mutta pitää siihen puuttua politiikassakin, myös politiikan ulkopuolelta. Se on meidän kansalaisten tehtävä. Kuuluisi se mediallekin, mutta mediaa se kiinnostaa vain silloin, kun suhdanteet ovat sopivat. Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen ne vähän olivat ja Soinin paijaus vaihtui vähäksi aikaa Halla-ahon kymmenen vuotta sitten kirjoitettujen tekstien paljasteluun.
Tämän kesän hallitusmyllerryksessä hämmästytti kovasti se, kuinka Kokoomuksesta kajahtaa nyt niin paljon lauseita, joissa mainitaan länsimaiset arvot, ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Se kuulosti hyvältä, mutta mietityttää, miksi ne sanat on pidetty pussin pohjalla niin pitkään – ja mihin ne taas katosivat.
Rasistisella kampanjoinnilla pääsee Suomen poliittisessa elämässä pitkälle
Ihmisarvo ei ole sellainen arvo, jolla politikoidaan. Eikä sellainen kortti, joka heitetään peliin, kun sopiva käänne tapahtuu. Sen pitää olla sellainen arvo, joka meillä kaikilla, ja etenkin poliitikoilla, on aina kaiken tekemisen ja puhumisen pohjana. Silloin, kun asiat ovat oikealla tolalla, sitä ei edes tarvitse erikseen mainita ja korostaa, pitää vain toimia niin, että sitä ei rikota. Kun näin toimii, tulee samalla väistämättä noudattaneeksi myös perustuslakiamme, joka on laadittu sillä tarkoituksella, että kaikenlaiset talouskähmijät, rasistit, fasistit ja natsit eivät pääse kajoamaan ihmisten perusoikeuksiin.
On ihan ymmärrettävää, että jokainen uusi sukupolvi kysyy aikanaan, mistä lapset tulevat. Ei ole ymmärrettävää se, että he sukupolvesta toiseen sopivin välein kysyvät, onko tuo toisen värinen vaarallinen. Nyt tällaista kysymystä pidetään ymmärrettävänä jopa julkista poliittista työtä tekevillä aikuisilla ihmisillä ja myös toiminnassaan rasismittomien puolueiden ihmiset hokevat hokemista päästyään: niitä pitää ymmärtää, niillä on se huoli. Ei pidä, yli kymmenen vuotta on jo ymmärretty soinilaisten rasistista huolta, vaikka viimeistään toisen maailmansodan jälkeen tolloimmankin eurooppalaisen maan kasvatin olisi jo pitänyt sisäistää se yksinkertainen asia, että rasistinen, syrjivä politiikka on väärin. Oikeus olla omaa mieltä ei tarkoita oikeutta syrjiä ja solvata vähemmistöryhmiä.
Rasismi saa Suomessa rehottaa ilman esteitä
Joskus näyttää siltä, että poliitikoilla ei ole mitään tarvetta näkyvästi vastustaa rasismia, koska rasistisia äänestäjiä riittää. Virkamiesten rasismiin ja ihmisoikeuksien vastaisiin virheisiinkään ei puututa riittävän napakasti, koska heidän työskentelyllään on paljon äänekkäitä puolustajia lähes kaikissa puolueissa. Siksi on tärkeää, että he, jotka ymmärtävät asian tärkeyden, pitävät puoluekannasta riippumatta ääntä rasismia vastaan ja muistuttavat jatkuvasti ihmisiä siitä, että se on äärimmäisen huonoa käytöstä, moraalitonta ja epäeettistä ja syrjintä ja solvaaminen on lainvastaista.
Muukalaisvihamieliset taka-ajatukset eivät saa määrittää myöskään siitä, kenellä on oikeus elää maassamme. Turvapaikkapäätökset eivät siksi saa olla osa päivänpoliittista pallottelua ja tasapainoilua sillä, kuinka perussuomalaiset asian sulattavat. Meillä on kansainväliset sopimukset ja omat lait, joita on noudatettava siten, että pyritään turvaamaan meiltä suojaa hakeneiden ihmisten elämä.
Kun poliittinen eliitti presidenttiä myöten puhuu rasismin vastustajista ääripäänä, ollaan vähän epätoivoisessa tilanteessa. Henkisesti vähän laiskat, heikon itsetunnon omaavat, pelokkaat tai välinpitämättömät ihmiset luokittelevat mielellään jonkin asian eteen aktiivisesti työskentelevät ihmiset ääripääksi, anarkisteiksi tai höyrypäiksi. Kun kysymys ei ole kannabiksen viljelystä tai koirankakoista, vaan ihmisyydestä ja ihmisarvosta ja ihan konkreettisesti jopa elämästä, ei kenelläkään ole lupaa määritellä itseänsä tolkun ihmiseksi, tuomita ihmisoikeuksien puolustajia kommunisteiksi ja sen nojalla vaieta ja antaa rasistien levittää verkostoaan.
Rasismin poliittiseksi aseekseen ottaneita on syytä halveksia, ei ymmärtää.
Tuon nyt luettavaksenne kirjeen, jonka Kaarina Heiskanen kirjoitti ministeri Paula Risikolle. Kaarina oli ilmaissut ministerille huolensa Maahanmuuttoviraston tekemistä virheistä ja meneillään olevista järkyttävistä pakkopalautuksista. Viimeisessä suurta surua herättäneessä tapauksessa ollaan lähettämässä isän ja militian armoille 24-vuotiasta, nykyaikaista nuorta naista, joka ei halua alistua ääri-islamistien pakkovaltaan. Ministeri lähetti vastaukseksi saman monistetun kirjeen, jonka kaikki häneltä saavat: hakemukset käsitellään yksilöllisesti, puolueetonta harkintaa käytetään, oikeus valittaa oikeuslaitoksiin, en voi ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin, palauttaminen pyritään tekemään niin humaanisti ja inhimillisesti arvokkaalla tavalla kuin mahdollista.
Näin Kaarina vastasi:
Kiitos vastauksestanne. Lara on tällä hetkellä Metsälässä, sillä ensimmäinen palautusyritys epäonnistui. Kuusi poliisia piteli häntä, neljä istui humaanisti hänen käsiensä ja jalkojensa päällä, yksi löi. Irakissa häntä odottaa ehkä kunniamurha, lievemmässä tapauksessa pakkoavioliitto.
Tavallisen kansalaisen korviin ei kuulosta vakuuttavalta se pallottelu, jota viranomainen (maahanmuuttovirasto) ja poliitikot (esimerkiksi te) käytte: Maahanmuuttovirasto vetoaa poliittisiin päättäjiin, te vetoatte heidän tekemiinsä päätöksiin. Tätä keskustelua seurasin hämmentyneenä viime keväänä.
Larasta seuraavaan tapaukseen. Yksi äskettäin Irakiin palautettu mies joutui pian paluunsa jälkeen pahoinpidellyksi. Jälki oli rumaa, henki sentään säilyi. Sairaalaan asti hän sai uhkauksia: jos kerrot poliisille, tapamme sinut. Ruotsalainen Expressen-lehteen kirjoittava toimittaja Magda Gad kertoo, kuinka Irakin viranomaiset – poliisijoukkoja vastaavat todennäköisesti – katkovat kauloja ihmisiltä, joiden he ARVELEVAT olleen Isiksen joukoissa. Näin summittaisesti ja raa’asti toimivat joukot eivät todellakaan kykene huolehtimaan Suomen pakkopalauttamista turvapaikanhakijoista. Voin ihan sataprosenttisella varmuudella sanoa, että tämän miehen turvapaikka-arvioinnissa maahanmuuttovirasto on tehnyt traagisen virheen. Eikä se todellakaan ole ainoa virhe.
Arvoisa ministeri: me turvapaikanhakijoiden tukihenkilöt seuraamme heidän kohtaloitaan päivittäin. Me näemme, miten Suomi on luisunut oikeusvaltiosta johonkin, jota kuvaamaan minulla ei ole sanoja. Se syö meidän kaikkien luottamusta tähän valtioon. Jos ihmistä – olipa hän sitten irakilainen, afgaani, somali, muslimi, hindu, ateisti – voi luvan kanssa kohdella noin, niin mihin me tavan suomalaisetkaan voimme enää luottaa? Emme ainakaan oikeudenmukaisuuteen.
Lisäksi uusin tieto Afganistanista kertoo maan pakolaisministerien vetoomuksesta eurooppalaisille maille. – Älkää lähettäkö ihmisiä takaisin Afganistaniin, vetoaa kaksi ministeriä, jotka vastaavat pakolaisasioista Afganistanissa. He kohdistavat vetoomuksen eurooppalaisille suurlähetystöille, jotta maat lopettaisivat pakkopalautukset maahan. Samanaikaisesti YK:n pakolaisjärjestö UNHCR varoittaa kaaoksesta. Afganistanilla ei ole nyt kapasiteettia huolehtia palautettavista pakolaisista humaaneilla tavoilla. Maahan tulee koko ajan suuria määriä pakolaisia Pakistanista ja Iranista. Afganistanin hallituksen antaman tiedon mukaan naapurimaista on tullut 6. – 12. toukokuuta peräti 15 000 afgaanipakolaista.
Turvallisuustilanne on muuttunut maassa nopeasti, ja ne alueet, joiden on sanottu olevan turvallisia palautettaville turvapaikanhakijoille, eivät sitä enää ole. Valtio on nyt sodassa 20 terroristiryhmän kanssa. Erityisesti nuorten palautusuhan alaisten tilanne on hankala. He ovat tulleet Eurooppaan Iranista, jossa heidän perheensä ja sukunsa on edelleen, ja heillä ei ole mitään verkostoja eikä tukea Afganistanissa.
Ystäväni mietiskeli tapaamista nuoren, herkän ihmisen kanssa, jota oltiin pakottamassa palaamaan turvattomaan ja pelottavaan entiseen kotimaahansa. Hänen äitinsä oli saanut oleskeluluvan. Mitä voi sanoa lohduttaakseen tätä ihmistä? Entä hänen äitiänsä, joka joutuu lähettämään lapsensa kuolemanvaaraan ja jää itse turvaan? Kuinka lohduttaa viikko- ja kuukausikaupalla syyttöminä vankilassa istuvia, pakkopalautusta odottavia nuoria? Näin hänen kaverinsa vastailivat:
”Vaikea on mitään neuvoja antaa, itsekin niitä tarvitsisin.Tai sen verran voin sanoa, että olen niissä tilanteissa pysynyt rauhallisena: olen yrittänyt osoittaa nuorelle, että jos hänellä on noin kamala olo ja tilanne, niin kyllä minä kestän kuunnella.”
”Halauksia olen tarjonnut kun muuta ei enää ole ollut.”
”Elämä on niin helvetin epäreilua välillä. Mitä tein että sain onnen syntyä länsimaalaiseksi, valkoihoiseksi. En osaisi kuin halata, silittää kättä ja kuiskata anteeksi.”
”Joskus halaus antaa voimia ja uskoa siitä, että joku välittää, yrittää auttaa ja jaksaa kuunnella. Pienin askelin päivästä toiseen. Voimia ja jaksamista sinulle, tuulta siipiesi alle, lämpöä jaettavaksi muille.”
Pakkopalautettavat ovat hallitukselle numeroita ja prosentteja. Meille tavallisille kansalaisille he ovat hädässä olevia kanssaihmisiä, monille meistä jo ystäviä ja läheisiä.
Lapsi pakolaisleirillä Kabulissa. Kuva: Afghanistan Times
Kun maahanmuuttoviraston toiminta on nyt mennyt sellaiseksi, että saatuaan moitteita ihmisten epäinhimillistämisestä virasto julkaisee lehdistötiedotteen, jossa hätäiltyä, ihmisarvon ja ihmisten suoranaisen hädän sivuuttavaa turvapaikkakäsittelyä ja tukkimiehen kirjanpitoa Kabuliin lennätettävistä lapsista kutsutaan toiminnan virtaviivaistamiseksi, alkaa epätoivo jo raastaa mieliä. Eikö mitään ole enää tehtävissä, onko inhimillinen oikeusvaltio jo menetetty?
Tuore oikeusministeri nosti ensimmäisessä haastattelussaan suurimpana ongelmana esiin sen, että peräti julkisesti on juljettu keskustella kansalaistottelemattomuudesta. Häkkänen viitannee tapaukseen, jossa jokunen pienten lasten äiti, pappi ja tavallinen työtä tekevä ihminen uskalsi hetken seistä poliisiauton edessä vastustamassa lapsiperheen käännytystä hengenvaaraan. Tämä ministeri kuuluu siihen samaan hallitukseen, joka elää onnellisessa liitossa rasistipuolueen kanssa, on jo vuosia sallinut väkivaltaisten rasistijengien virkapukuiset pelottelupartiot kaduilla ja vastaanottokeskusten pihoilla ja joka ei ole kyennyt lakkauttamaan rikollista natsijärjestöä, vaikka sen tilillä on lukuisia pahoinpitelyjä ja jopa yksi kuolema. Hävettää uuden ministerin ja koko hallituksen puolesta!
Jotta viimeinenkin toivo menisi, tasavaltamme presidentti, uudestaan samaa pestiä hamuava kannatusäänten keräilijä, kehtasi Kirkkopäivillä moittia pappeja siitä, että he haluavat auttaa hädänalaisia, jotkut jopa majoittaa heitä omassa kodissaan. Presidenttimme tietää vallan mainiosti, että meillä on paperittomien pakolaisten joukko, joka on ajettu talven selkään kadulle eikä heitä voida palauttaa mihinkään maahan. Sellaisia ihmisiä ei sitten saisi auttaa kovin pitkään, ettei Suomi tuntuisi liian helpolta paikalta elää. Alkaa presidentillinen retoriikka mennä jo käsittämättömäksi. Vaikka ihmisellä itsellään olisi ”pahat mielessä”, voisi sentään kuvitella, että hän valtion päämiehen virassa toimiessaan sallisi muiden ihmisten ja etenkin seurakuntien tehdä hyvää.
Mitä meillä on tässä maassa jäljellä, jos kaikki hyvät ihmiset luopuvat viimeisestäkin toivosta? Kuvitteleeko Suomen hallitus todellakin, että tässä maassa voi elää, jos ihmisten ja heidän läheistensä ihmisarvolla ja edes hengellä ei ole enää mitään sijaa hallituksen kylmien laskelmien joukossa? Itselleen ja omaisuudelleen heillä tietysti on taivaspaikka paratiisisaarelle varattuna.
Ennen ihminen uhrasi jumalalleen lampaan tai vuohen. Nyt näyttäisivät ihmisuhrit olevan käytössä.
Eikö kansan ja kirkonkaan vetoomuksilla ole mitään merkitystä?
Haluamme, että ihmisiä Suomessa, oikeusvaltiossa, kohdellaan ihmisinä, ei viivoina viraston fläppitaululla. Haluamme, että yhteiskunnan sivulliset, lapset, sairaat, työttömät, vanhukset ja pakolaiset, se ”heikompi aines”, johon meistä jokainen jossain elämänsä vaiheessa kuuluu, saa arvokkaan ja oikeamielisen kohtelun, heidän asioihinsa paneudutaan ja ne hoidetaan hätäilemättä ja niin hyvin, kuin laki sallii – ei missään tapauksessa sellaisella tasolla, mihin ihmisen paha tahto venyy.
Laillistettu julmuus ei milloinkaan ole hyvän hallinnon merkki, eikä siitä seuraa mitään hyvää, ei henkistä eikä taloudellista. Siitä seuraa luimisteleva kansa, joka ei enää saa itsestään mitään irti. Pelko ja kauna toimivat hengennostattajina ainoastaan alamaailman joukoille.
Miten lohdutamme ihmisiä, jotka hyvästelevät ystävänsä Kabulin lennolle, eivätkä itsekään enää löydä lähtevälle mitään lohdun sanoja? Toivoakaan kun ei oikein enää ole.
Viime maanantaina Turun meripelastusseurasta kerrottiin, että sieltä on viimeksi aamuneljältä oltu yhteydessä suomalaisiin, Hongkongissa asuviin purjehtijoihin, jotka ovat joutuneet kovan merenkäynnin johdosta ajelehtimaan Etelä-Kiinan merellä.
Koko Suomen huoli on tietysti suuri, onhan 13-metrisessä teräsrunkoisessa avomeripurjeveneessä mukana kaksi kouluikäistä lastakin. Helsingin Sanomat ja muu lehdet seuraavat tilannetta kokosivun artikkeleilla. Meripelastuskeskus on yhteydessä Pekingin ja Hongkongin meripelastusten kanssa. Tiivistä yhteyttä pidetään myös merellä uupuvaan perheeseen, lukipa jossain, että peräti kahden tunnin välein otetaan yhteys huviveneen päällikköön. Meripelastusjohtaja kertoo: ”He eivät ole välittömässä hengenvaarassa, eikä sieltä ole tullut hätäkutsua.” Suomi pitää huolen omistaan, siihen meillä on varaa. Aikamoinen haloo varmasti nousisi, ellei pitäisi.
Kun viime kesänä nousi pieni kohu siitä, että Suomi on palauttanut Nigeriaan ihmiskaupan uhreiksi joutuneita naisia ja heidän lapsiaan, ministeri Paula Risikko totesi kylmästi vain: ”Minä luotan siihen, että Migri tekee lain pohjalta sellaisia ratkaisuja kuin pitääkin”.
Sellaisia ratkaisuja kuin pitää? Laki antaa erikseen mainiten mahdollisuuden myöntää oleskeluluvan erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiskaupan uhrille. Miksi ei pidä tehdä sellaisia ratkaisuja?
Risikko vetäytyi täysin vastuusta myös siinä, mitä näille naisille tapahtuu, kun he joutuvat palaamaan tyhjän päälle: ”Meillä ei ole edes mahdollisuuksia seurata sitä, mitä kullekin yksilölle siellä tapahtuu, valitettavasti. Siihen ei ole resursseja eikä oikeuksiakaan seurata ihmisten yksityiselämää. Ei siihen ole mahdollisuuksia, ihminen tekee erilaisia valintoja elämässään.” Onhan se tietysti aivan sietämätöntä, että jotkut valitsevat joutua ihmiskaupan uhreiksi.
Viime viikonloppuna humaanit kansalaiset havahtuivat: Afganistanin sekavaan tilanteeseen ja jälleen vahvistuvan Talebanin armoille ollaan lähettämässä raskaana oleva nainen lapsineen. Perhe väisti pakkolennon aktiivisten auttajien ansiosta, mutta ilmeisesti vain toistaiseksi. Helsingin Sanomien haastattelussa ministeri Risikko ylpeili olleensa itse viime vuonna allekirjoittamassa palautussopimusta Afganistanin kanssa ja laittaneensa asiat järjestykseen: ”Henkilöt jotka sinne tulevat, heistä otetaan koppi, viranomaiset ja IOM ovat auttamassa”. Mahtavaa, heitetään Afganistaniin naiset ja lapset, ja Taleban ottaa kopin!
Naisia Afganistanissa. Lähde: Foreign Policy
Risikko ei ota kantaa Helsingin Sanomien kysymykseen, onko Afganistaniin turvallista palauttaa ihmisiä. Miksi ei ota? Eikö ole ilmiselvää, että Afganistan on turvallinen, koska meillä vuokraillaan yksityiskoneita viemään sinne kymmenen henkilöä kerrallaan lähes yhtä monen saattajan kera?
Samaisessa haastattelussa Risikko sanoi Demokraatti-lehdelle, että laki EI ESTÄ palauttamasta naisia ja lapsia. Kun mietitään ihmisten palauttamista niinkin hurjaan paikkaan, kuin Afganistan tai Irak tällä hetkellä ovat, eikö pitäisi ajatella asiaa kokonaan toiselta kantilta: antaako laki MAHDOLLISUUDEN pelastaa naiset ja lapset? Laki antaa, juuri siksi meillä ovat laissa turvapaikat ja kansainvälinen suojelu.
Naisia Afganistanissa. Lähde: Al Jazeera
Nyt jätetään säännönmukaisesti käyttämättä lain suomaa mahdollisuutta antaa hädänalaisille suojaa ja itse asiassa rikotaan lakia, kun palautetaan ihmisiä vastoin tahtoaan sellaisiin maihin, joissa he joutuvat suureen vaaraan ja ahdinkoon. Syyksi ei kelpaa se, että jos jollekin annetaan lupa jäädä, sadat tuhannet muut tulevat. Nämä ihmiset ovat täällä nyt.
Tässä koko selkkauksessa on unohtunut sellainenkin seikka, että ne ihmiset, jotka ovat asuneet puolitoista vuotta vastaanottokeskuksissa tai jo omissa asunnoissaan, ovat omia. He ovat päässeet pakoon, tehneet pitkän ja vaikean matkan, eivät yleensä huviveneissä, vaan kumiveneissä, kävellen ja salakuljettajien autoissa. He ovat saaneet mahdollisuuden hakea meiltä kansainvälistä suojelua ja ovat nyt Suomen asukkaita ja Suomen valtion vastuulla. Ei heitä saa noin vain heittää Talebanin tai Isiksen kynsiin. Suomihan pitää huolen omistaan. Naisista, miehistä ja lapsista. Vai pitääkö?
Näin niiden poliisien kasvot, ei se ollut helppo tehtävä heillekään. Miksi Suomen hallitus tekee virkamiehistään pahantekijöitä? Millainen syyllisyys painaa koko loppuelämän niitä ihmisiä, jotka poliitikkojen painostuksesta joutuvat tekemään omantuntonsa vastaisia tekoja? Vastaanottokeskuksissa, maahanmuuttovirastossa, poliisissa. Eikä kysymys ole ihan pikkujutuista, vaan ihmisten lähettämisestä heidän tahtonsa vastaisesti takaisin maahan, jossa kaikki tietävät asioiden olevan kaameassa tilassa. Ihmisiä myös ihan kirjaimellisesti lähetetään kuolemaan tai kidutettavaksi. Sylilapset kannetaan mukaan todistamaan isän ja äidin kohtaloa.
Pakolaisleirillä Kabulissa helmikuussa 2017
Millaisen kansan Suomen hallitus on meistä tekemässä? Onko meillä inhimillisyys enää ollenkaan sallittua?
Usealta eri paikkakunnalta on nyt tullut tietoa siitä, että afganistalaisia perheitä ja yksittäisiä henkilöitä on tultu hakemaan. He tulevat sunnuntaina, jolloin asianajajaa ei saada kiinni. He tulevat hyvin aikaisin aamulla tai iltamyöhällä, poliisikoiran kanssa aivan kuin pidättämään vaarallista rikollisjoukkiota. He pyrkivät luomaan pelkoa ja hämmennystä ja estämään noudettavia toimimasta rationaalisesti. Puhelimet otetaan pois, passit on otettu jo aiemmin. Heille näytetään dokumentteja, jotka ovat vain suomen kielellä. Tulkkeja ei ole. Ja sitten heitä viedään. Kukaan ei tiedä, minne. Kenellekään ei myöskään kerrota, milloin heidät viedään väkisin koneeseen ja laitetaan lennolle Kabuliin. Huhut, pelko ja kauhu moninkertaistuvat. Monet näistä ihmisistä ovat olleet Suomessa jo pitkästi yli vuoden. Heillä on suomalaisia ystäviä ja rakkaita. Yhtäkkiä heidät repäistään irti ja viedään kuin koirat, koirien saattamana.
Pakolaisellakin on Suomessa ihmisoikeudet. Häntä koskevat myös kansainväliset lait ja Suomen sitoumukset. Hänellä on oikeus asua Suomessa niin kauan kunnes hänen oleskelulupa-asiansa on loppuun saakka käsitelty. Hänellä on oikeus siihen, että häntä koskevat asiat käsitellään siten, että hän ymmärtää, mitä sanotaan ja mitä tapahtuu. Kolmannenkin kiellon jälkeen hänellä on mahdollisuus hakea uutta turvapaikkaa tai oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella.
Todella monessa oleskelulupakäsittelyssä on tehty virheitä tai hakijan suojelun tarvetta ei ole otettu tosissaan – luultavasti siksi, että pakolaisten tavallista suuremman määrän vuoksi hallituksella on tarve käännyttää suurempi osuus pakolaisista. Inhimillinen ihminen ymmärtää, että pakolaisten suurempi määrä johtuu siitä, että hätä ja turvan tarve on suurempi. Prosenttien palauttaminen johtaa kauhutekoihin, kun kysymys on pakoon lähteneiden ihmisten palauttamisesta murhaajiensa armoille.
Pakistanista palautettuja pakolaisia Kabulissa helmikuussa 2017
Teidän pitäisi myös ymmärtää, Paula Risikko ja Juha Sipilä, että me tavalliset ihmiset emme halua katsella verta käsissänne. Emmekä halua, että tahritte sillä meidät, vilpittömät ihmiset, jotka haluamme auttaa hädässä olevaa. Nyt se olisi sitä paitsi helppoa, kun he ovat tehneet pitkän ja raskaan taipaleensa tänne saakka. Ei tarvitse muuta kuin noudattaa Suomen perustuslakia.
Kaiken maailman kansalaiset 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.