Äänestitkö takuunuivaa viime vaaleissa?

Vuoden 2012 kuntavaaleissa Simon Elo, Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja, kävi ”takuunuivaa” vaalikampanjaa Espoossa. Ja tuli valituksi, rasistien äänillä, kuten myös seuraavissa eduskuntavaaleissa v. 2015.

Simon Elo takuunuiva

Kun Elo nyt vilpitöntä ja selkärankaista esittäen julistaa mediassa, että nyhtöpersuissa ei rasismia sallita eikä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu voi toimia, lienee parasta muistuttaa häntä itseäänkin, millainen hänen poliittinen taustansa on. Näiden tekstien avulla hän on äänensä hankkinut.

Simon Elon vaalikampanjoinnissa ja vaalien välisessä kirjoittelussa Halla-aho on ollut varsin näkyvässä asemassa. Halla-ahon teesit, termit, valheet ja liioittelut täysin omaksunut Elo ei edes ole tuntunut omaavan mitään omaa poliittista agendaa. Jotain sinistä, jotain lainattua…

Simon Elo takuunuiva 2

Tämä teksti Elolla on edelleen tallessa kotisivuillaan. Ei ole siis mitään syytä epäillä, etteikö ”halla-aholainen” politiikka jatkuisi:

”Suomalaisuus

Terve ja myönteinen suomalaiskansallinen itsetunto antaa espoolaisille vankan perustan kanssakäymiseen monimuotoisen maailman kanssa. Tulijat täytyy sopeuttaa kokonaisvaltaisesti, jotta he kokevat olevansa ensisijaisesti identiteetiltään suomalaisia ja espoolaisia. Julkisin verovaroin ei tule rahoittaa vähemmistöidentiteettejä. Maassa maan tavalla.

Espoo on kirjannut ylhäältä alaspäin johdetun monikulttuurisuuden viralliseen ohjelmaansa. Tällaiset maininnat täytyy poistaa vahingollisina, sillä tulija vaihtaa kotimaansa uuteen maahan siksi, että hän uskoo kohdemaan olevan parempi paikka asua ja elää.

Espoossa täytyy selvittää mitkä ovat maahanmuuton aiheuttamat todelliset kokonaiskustannukset. Tulevaisuudessa maahanmuutosta ja maahanmuuttajista syntyvien kulujen kohdalle tulee merkitä talouslaskelmissa esimerkiksi m-koodi, joka helpottaa kulujen seuraamista. Espoossa ei pidä sallia minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai “positiiviseen syrjintään” perustuvia käytäntöjä.

Valtuutettuna lupaan tehdä kaikkeni, että Espoosta ei tehdä Suomen Göteborgia tai Malmötä, joita vaivaa turvattomuus ja kansanryhmien eriytyminen. Ruotsin monikulttuurinen tie ei ole meidän tiemme.”

Simob Elo tosi nuiva

Uuden Suomen Puheenvuoro on ollut hyvin suopea rasistipersujen kirjoittelulle ja varmasti paljonkin edesauttanut heidän poliittista uraansa. Tämä Simon Elon teksti elokuulta 2012 oli kuitenkin jostain syystä poistettu:

 

”Avoin kenialaiskirje Yleisradiolle
Hyvä Yle herra,
Hei annan ystävyys, ja olen toiveikas, että tämä posti tavata ajoissa. Tiedän, että tämä kirje tulee teille yllätyksenä sillä emme tiedä itseämme ennen, mutta olla varma, että se on todellinen, aito ja mahdollisuuksia liiketoiminnan jotka tulevat vain kerran elämässä-ajoissa. Luin teidän sankari mannerheim, kuin Jomo Kenyatta Che guevara-
Elokuva kreisi. Swahili, englanti, sinä ymmärtää  helppo huomio raha, me Nairobi luoda käsikirjoitus kuvaus
Jopa usa presidentin näyttelijä puoliksi kenia mies, toimii.
Ehdotan siis tehdä liiketoimintaa teitä vastaanottamalla rahan. Otin yhteyttä sinua, koska Yleisradio on paljon rahaa, veronmaksaja antaa.
Siirtä vain 20 000 euro tili .
Kansainvälinen levittäjät kauttaa saat miljooni euroja.
tee lisä dokumentti vain 150 000 euro lisää Dr. tilille
Kertoa, että tämä liiketoimi on 100% riskitön veropiikki auki,
Valitu sinut koska sen esteeming luonne ja annettuja suosituksia minulle hyvämaineinen ja luottamus arvoinen henkilö, että voin tehdä liiketoimintaa ja suosituksen En saa epäröidä uskoutua teille tämän yksinkertaisen ja vilpitöntä liiketoimintaa.
Jos ei suomi tykkää, sanoa he suvaitsematon hommfoorumeita
Yours,
Dr. Mwang”

nuiva_manifesti Simon Elo.jpg
Rasistista ”nuivaa vaalimanifestia” allekirjoittamassa Turussa v. 2010. Puolueesta erillisen vaatimuskirjan allekirjoittaminen ei Soinia hetkauttanut. Elo katsoi tarpeelliseksi allekirjoittaa sen.

Minareettikiellot, Ruotsidemokraattien julkinen tukeminen ja islamisaatiolla pelottelu kuuluivat Elon arsenaaliin jo vuonna 2009, hän ehti siis olla uskollinen ”Mestarin” seuraaja jo vuosia. Ehkä liikuttavin rakastavan kannattajan kunnianosoitus ”sorretulle Mestarille” on Simon Elon 13.6.2012 Puheenvuorossa julkaisema sanoitus Dingon Levoton Tuhkimo -kappaleeseen.

Levoton Mestari

Kirjoitat ja katselet plokii
Salaa vilkaiset Hommafoorumii
Pikimustat  netsit tuijottaa takaisin
Toivot, että joku huomaisi sinutkin

Eduskunnassa ei oo yhtään ystävää
kaikki tietää sun Scriptan nimeltään
Ennen valiokunta oli avoinna sinullekin
kunnes vihapuhe tavoitti Mestarin

Ja politiikka on helppoo silloin, kun on valiokunta,
josta pitää kii
Ei tarvitse mennä kotiin kirjoittaakseen
itsensä uutisiin
Ja elämä on päivästä päivään edustajien
pilkkaa sinullekin
Päivästä päivään mokuttajat tekee
Mestarista marttyyrin

Ruotsin lähiöt on jengeille juhlaa (jaa jaa jaa)
autoja syttyy ja pidetään hauskaa
Näppäimistösi hakkaa rytmissä Rosengårdin
Hymy ei vain loista kasvoille Mestarin

Eduskunta hiljenee ja ihmiset lähtee pois
Sä et lähtis nyt kun Hommaa vielä ois
Ulkona sua oottaa media verenhimoinen
Sananvapauden hinta on nimensä veroinen

 

Miltähän Jussista nyt tuntuu, kun ei Simon ollutkaan takuunuiva? Tai Simonin nuivaakin nuivemmista äänestäjistä? Vaan mistä sen tietää, kuinka pian suhdanteet  ovat sellaiset, että Elon poika kääntää taas takkinsa nuivemman puolen esille. Vaikka ei tämä toinen puoli taida olla yhtään sitä puhtoisempi.

Näitä takuunuivia on uuvateissa enemmänkin. Ehkäpä pian on taas aikaa kaivaa ajatusten tonavia esiin.

 

Mainokset