Joskus tuntuu, että joidenkin pitää sanoa jossain välissä ”vittu”, että yleensä uskaltaa sanoa jotain.

Toisinaan taas tuntuu siltä, että sanotaan ”vittu”, ettei kukaan vaan tulis vittu kommentoimaan. ”Sillä valta jolla vittu”, kuuluu vanha sanontakin.

Välillä näyttää ihan siltä, että se vain nyt on sellainen sana, jota kuuluu käyttää vähintään kerran jokaisessa kommentissa, jokaisessa lauseessa tai sanomisen avaukseksi tai painokkaaksi lopuksi.

Ja joskus, ihan harvoin, kuulostaa siltä, että on osoitettava, että kyllä minäkin tiedän missä se vittu on. Tai siltä, että kun sen riittävän monta kertaa reippaasti ääntää, niin ehkä sitä sitten joskus uskaltaa lähestyä.

Se on harmi. Kieli köyhtyy, jos ei voimakkaita tunteita, intohimoa, suuttumusta ja närää enää osata ilmaista millään muulla kuin naisen sukuelimellä. Vielä ihan vähän aikaa sitten tämä oli vain Korson nuorisomurteeseen kuuluva piirre, nyt se on vallannut koko somen suoliston. Tyylipuhtaimmin törkeimmän laidan äärioikeiston nettijulkaisun nimenä.

Poimin Twitteristä muutaman tvittuilun tutkiskellakseni, onko mitään tehtävissä.

Suuren surun ilmaisu on paljon arvokkaampi ja osaa ottavampi jollakin muulla sanalla vahvistettuna. Jopa kirosanalla. Tai: ”Voi murheen myrkky ja surun suonenisku!” Tai näin: ”Kyllä kuristaa kurkussa ja itku meinaa tulla”.

Tässä on niin hieno mietelmä, että pärjättäisiin vallan hyvin kokonaan ilman vahvistussanaa. Tai sitten tähän tyyliin: Joskus minä jään miettimään et ihmisille annettiin vaan kiviä ja puuta ja me juupeli vieköön tehtiin internet siitä. Aika hurjaa.

Kommentissa olisi ihan asiallista kierrätysinfoa, mutta ajatelkaapa kielen oppijaa. Yhdyssanavirhettä tuskin kukaan huomaa, mutta mitä se vittualumiini oikein on, ei sellaista kierrätysmerkkiä ole olemassa. Jos alumiinia pitää tuossa vahvistaa, niin voi sanoa vaikkapa: ”se on, kuulkaapas partaveitset, alumiinia eikä terästä.

Tässä pitäisi kohdistaa sanat lukijalle, ei hänen tai muiden alapäälle: ”Siis miettikää nyt, Kuubassa on… ”

Joskus voi olla niinkin, että vähän vanhemmat henkilöt tuikkaavat v-sanoja kirjoitettuun puheeseen, jotta kuulostaisivat edes hiukkasen nuoremmilta: ”Mennäänkö vittu tänään ompeluseuraan?”

Joiltakin, etenkin herrashenkilöiltä, taas pitäisi kysäistä sama, minkä eräs äiti kerran kysyi vittua suoltavalta tyttäreltään: ”Omastasiko puhut?”.

Jokainen tietysti puhuu ja kirjoittaa niin kuin haluaa. Esitinpä vain närkästykseni, en ole luvannut vaginaani kenellekään kirosanaksi. Mutta jos ei siitä vitusta nyt millään enää ulos pääse, niin tasa-arvon nimissä pyydän, että edes naiset ja tytöt välillä vaihtavat sen sanaan ”kyrpä”. Me tehtiin kyrpä internet siitä!