Hädänalaisen auttaminen ei ole mediaseksikästä eikä poliittisesti kannattavaa

Kuva: Kaleva, turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta tamperelaisessa koulussa

Suomessa poliitikot pystyvät huoletta jättämään sivuun turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät  ongelmat. Etenkin paperittomien kohteluun ei kannata kajota pikkusormellakaan, niin suuri on heitä kohtaan herätetty viha. Kyllä, tahallaan ja päämäärätietoisesti nostatettu viha. Aivan niin kuin kerran  juutalaisia kohtaan. Turha sanoa, ettei näillä kahdella ryhmällä ole mitään yhteistä. He ovat joutuneet yhteiskunnassa asemaan, jossa heidän auttajiaan pidetään yhteiskunnan vihollisina. Poiskaan heitä ei pystytä lähettämään, mutta heitä pidetään mahdollisimman ikävässä tilanteessa jo toivotaan, että he vain katoavat jonnekin. Terveydenhoitoakaan ei saisi edes raskaana oleville järjestää, jotta luonnollinen valinta tekisi tehtävänsä. Sisäministeriö yritti pari vuotta sitten kokoomuksen johdolla jopa vaatia vankeusrangaistusta paperittomien auttajille.

Näin vaalien alla puolueet haluavat hyvitellä myös rasistisia äänestäjiään. Siksipä SDP:n nettiaviisi nostaa näyttävästi esiin Eveliina Heinäluoman ajatukset paperittomista: ”

”Samalla pidän tärkeänä, että emme sulje silmiämme turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytöltä, Heinäluoma painottaa ja viittaa erityisesti keskusteluun laittomasti maassa oleskelevista”. 

Ikäänkuin Heinäluoma ei tietäisi, että nämä ihmiset olisi jo ajat sitten kyyditetty maasta ulos, jos se vain olisi mahdollista. He ovat yleensä ihmisiä, joiden perheet ovat lähteneet pakoon hirmuvallan alta, piileskelleet orjatöissä lähes yhtä levottomissa naapurimaissa ja hankaluuksia kohdatessaan lähteneet jälleen liikkeelle. Jotkut ovat sitten edenneet Suomeen saakka turvapaikkaa etsimään. Kaikki eivät ole saaneet todistettua, että he olisivat välittömässä vainon tai kuoleman vaarassa maassa, josta heidän perheensä on alunperin kotoisin. Sinnepä heidät siis halutaan lähettää, vaikka heillä ei ole maahan muuta yhteyttä, kuin muinaiset sukulaisten tai perheenjäsenten vainot tai murhat. Onneksi maat eivät edes ota vastaan passittomia ihmisiä, turvapaikanhakijalle on jopa parempi roikkua täällä tyhjän päällä kuin palata paperittomana muukalaisena ja täysin ilman turvaverkkoja keskenään taistelevien ryhmittymien keskelle. 

Kukaan suomalainen ei lähettäisi omaa lastaan sellaisiin olosuhteisiin. Eikä ajattelisi, että oma lapsi on ”käyttänyt hyväksi järjestelmää” paetessaan sietämättömiä olosuhteita tai vainoa oleskelumaassaan. Siksi tuntui suorastaan naurettavalta se hätä, joka kansalle nousi, kun 17-vuotias lapsi ei koronarajoitusten vuoksi meinannut heti halutessaan päästä kesken opintojensa lentämään takaisin kotiin. Oppositiopoliitikot  nostivat metelin: ”Suomi on jättänyt alaikäisen lapsen heitteille Englantiin!” Nyt oli ulkoministeri Haaviston nopeasti reagoitava kansan hätään ja heti soitettava tyttelille ja pelastettava hänet tuosta valtavasta ahdingosta.  Ja kuitenkin tuon lapsen olivat varakkaat vanhemmat lähettäneet turvallisesta maasta toiseen turvalliseen maahan hyvän perheen hoiviin nauttimaan ihanasta nuoruudesta.

Ministeri Haavisto ei ole tainnut soittaa turkulaiselle lähihoitajalle tai hänen aiemmille kohtalotovereilleen. Alia ollaan väenväkisin palauttamassa Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan asunut. Hänen perheensä muutti Iraniin ennen Alin syntymää. Suomessa asuessaan hän on opiskellut kielen, kouluttautunut lähihoitajaksi ja saanut vakituisen työpaikan – eli tehnyt kaikkensa, jotta saisi elää turvalliseksi uskomassaan maassa.

Kuntavaalien edellä toistelemme persuille, että maahanmuuttoasioista ei kunnissa päätetä.  Sekin on totta, mutta pitäisi toistella, että maahanmuuttoon liittyvistä asioista päätetään Suomessa ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sitoumuksia noudattaen eikä enää milloinkaan lopullinen ratkaisu mielessä. Tämä pitäisi myös ministereiden ja kansanedustajien ymmärtää, eikä antaa persumielisille sellaista käsitystä, että ne, jotka eniten rääkyvät, pääsevät kyllä aikanaan tekemään maahanmuuttajien elämän maassamme sietämättömäksi. 

Tulisipa vielä sellainen päivä, että olisi poliittisesti kannattavaa nostaa Suomessa meteli hätää kärsivän puolesta, ei häntä vastaan.