Sydän sykkii oikealle. Monille kannattajille riittää vain se. Kunhan on oikeistolaista, ettei vain missään tapauksessa vasemmistolaista. Oikeisto käyttää vasemmistolaisuutta pelottavana haukkumasanana. Kun itse aikanaan sitoutumattomana ja epäpoliittisena, mutta ehkä oikeistolaiseksi miellettynä henkilönä liityin rasisminvastaiseen keskusteluun, moni äärioikeistolainen kommentoija arveli pysäyttävänsä minut luokittelemalla minut vasemmistolaiseksi.

Monilla vasemmistolaisilla taas on samankaltainen ajattelutapa oman äänen suuntaamisessa. Kokoomuslaiset ovat yhä lahtareita.  Näyttää myös siltä, että persut haluaisivat olla, mutta eivät vielä ole nousseet samaan kastiin kokoomusherrojen kanssa. Sanon herrojen, sillä nainen mielletään molemmissa oikeistopuolueissa yhä johtajatyypiksi vasta silloin, kun hän miehekkäästi julistaa huutotyyliin puhujapöntöstä vasemmistoa solvaten. Muutenhan naiset ovat vain tukielättejä, tuottamattomissa töissä hoitajina, opettajina ja siivoojina.

Sosiaaliturva on monelle oikeistolaiselle kirosana. Vasemmistolaiseksi mielletään kaikki, mikä merkitsee sitä, että verovaroja käytetään yhteiseksi hyväksi. Vain vaalien alla vanhusten hoitaminen on kokoomuslaista politiikkaa. Jos media kirjoittaa myönteisesti vähemmistöryhmistä tai nostaa esille naisten kokeman väkivallan suomalaisissa perheissä, se julistetaan vasemmistomediaksi.

Perussuomalaiset näyttäytyvät arvokartoissa vasemmistolaisina siksi, että he ohjelmissaan ja vaalityössä nostavat esiin hyviä arvoja ja esiintyvät vanhusten ja lasten puolustajina. Käytännön työssä tämä unohtuu ja persut harppaavat aina sille puolelle, joka syrjii ja estää hyvän tapahtumisen, jos on mahdollista, että hyötyjien seassa on myös maahanmuuttajia.

Viime vuosina ja etenkin nyt kuntavaalien alla on moni miettinyt, haluaako kokoomus nostaa oikeistolaisuutta esiin rakentaakseen siltaa kohti perussuomalaisia. Kokoomuksessa on tapahtunut selvästi näkyvä keikahdus rasistiseen, äärioikeistolaiseen suuntaan. Viimeistään tämänpäiväisessä Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa Petteri Orpo näytti korttinsa. Perussuomalaiset ovat mieluisa kumppani, kunhan näyttää siltä, että herrapuolue on se, joka sallii rasistipuolueen astua hallitukseen.

Kokoomusta ja oikeistolaisuutta monet pitävät hyvänä siksi, että oikeistolaisen politiikan arvellaan pitävän yrityselämän kunnossa. Paha maailma ja pelko siitä, ettei oma vauraus kartukaan toivotulla tavalla saavat ihmiset käpertymään sisään päin. Moni tavis kokoomuksessa miettii, että ehkä persut ovat ihan oikeassa eikä niitä terroristipaikanhakijoita pitäisi päästää tänne, kun ne eivät edes osaa syödä ohrapuuroa. Siksi puoluejohtajan flirttailu perussuomalaisten kanssa herättää myötäkaikua. Moni ei ymmärrä, muista tai välitä siitä, mihin ihmisten jakaminen herrakansaan, tuotannontekijöihin ja ulos ajettavaan roskaväkeen johtaa.

Yhdysvaltojen politiikan luulisi olevan varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos jakaudutaan voimakkaasti kahteen leiriin. Republikaanirasistit ja demokraattikommunistit taistelevat härskisti toisiaan vastaan, viimeksi presidentinvaaleissa jo vammoja ja ruumiita tuottaen. Kansa pakotetaan valitsemaan kahden joukkion välillä. Jos paha kasvattaa lonkeronsa järjestelmään, puolet kansasta tukee sitä, eikä oikeastaan muuta voi, kun vaalikampanjoissa on jo syövytetty mieliin toisen puolen ylimaallinen pahuus ja osaamattomuus.

Toimivassa monipuoluejärjestelmässä vihakin sirpaloituu pienempiin osiin eikä vallan vaihtuessa vaaleissa ole heti tarvetta panna kaikkia edellisen hallituksen tekemiä suuria uudistuksia uusiksi. Syntyy pysyvyyttä. Siksi pitää taistella sen puolesta, että monipuoluejärjestelmä säilyy ja pienilläkin puolueilla on mahdollisuus. Olisikin syytä miettiä vaalijärjestelmään sellaista muutosta, että ihmisillä ja agendoilla on enemmän painoa kuin puolueilla eikä äänestäjän tarvitse pohtia, mitä puoluetta tulee äänestää, jotta estetään perussuomalaisten nousu.

Vaaleissa läpi pitäisi päästä asiaa ajamaan, hyvällä ohjelmalla ja osaamisella, ei siksi, että on päässyt sisälle suureen puolueeseen. Suureen puolueeseen pääsee, kun on riittävän edustavan näköinen ja kuuluu sopiviin herra- ja rouvakerhoihin. Ulkonäöstä ei saisi puhua, mutta miksi se näkyy naamasta, jos poliitikko on kokoomuslainen? Juuri tällaiset asiat johtavat katkeroitumiseen ja perussuomalaisten äänestämiseen. Jos ei ole syntyessään saanut oikeaa oikeistolaista sukua ja ulkonäköä, joutuu tyytymään viljelemään katkeruutta ja kaunaa puolueessa, jossa saa potkia vähäosaisia.

Ei pitäisi jakautua vasemmistoon ja oikeistoon, pitäisi pyrkiä olemaan näkijöitä ja tekijöitä, yhteisten asioiden hoitajia. Sopiva sekoitus aatteita ja asennetta on demokraattisin ja turvallisin ratkaisu.

Olisi annettava kansalaisille mahdollisuus valita aatteiden välillä, eikä tyytyä pysyttelemään hiljaa sen puolueen kyljessä, jolla on kalleimmat mainoskampanjat ja lupaavimmat urapolut. Olisiko jo aika saada vaalimainontaankin jokin tolkku? Sosiaalisen median merkityksen lisääntyessä ei esillepääsyyn enää tarvita suuria rahoja eivätkä yritykset ehkä jatkossa pääse nykyiseen malliin ”ostamaan” itselleen sopivia poliitikkoja. Voisi hyvin tehdä niin, että puoluetuista osittain luovuttaisiin, kaikki vaaleihin osallistuvat saisivat valtiolta saman summan vaalityöhönsä ja lahjoitukset olisivat kiellettyjä.