Rasistisesta solvaamisesta tulisi sakottaa paikan päällä

Kun kaupan kassa, tummaihoinen suomalainen neitokainen, saa asiakkaalta päälleen rasististen solvausten ryöpyn, muut asiakkaat tyytyvät yleensä vain katsomaan vierestä, jotkut ehkä puuttuvat asiaan, mutta solvaaja ei käytöstään muuta. Hänhän on perussuomalaisen nykyopin mukaan oikeassa ja rasismi ei kuulemma ole rikos.

Maissa, joissa rasismia ei suvaita, tällainen tapahtuma aiheuttaa välittömästi sen, että poliisi kutsutaan paikalle ja rasisti saa sakot.

Miksi ei meillä voitaisi toimia samalla tavoin? Rasismi ei ole erikseen rikoslaissa määritelty rikos, mutta toisaalta rasistinen motiivi kunnianloukkauksessa on rangaistuksen koventamisperuste. Solvaaminen ei ole pelkkää huonoa käytöstä. Se voi olla kunnianloukkaus. Se voitaisiin myös käsittää ihmisen vapauden ja kansalaisoikeuksien loukkaukseksi. Jokaisella pitää olla oikeus tehdä työtään sivullisten häiritsemättä ja tummaihoisenkin ihmisen esiintyä julkisesti tuntematta pelkoa. Jatkuvat rasistiset poliittiset puheet ja kirjoitukset myös kiihottavat ihmisiä vihaan vähänkin erinäköisiä ihmisiä kohtaan.

image
Kokoomuksen kansanedustaja levittää väärää tietoa maahanmuuttajista.

Suomen perustuslain nojalla jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Nuo oikeudet eivät tällä hetkellä täysin toteudu maassa, jossa etenkin perussuomalaiset, mutta myös muiden hallituspuolueiden edustajat, ovat ryhtyneet maahanmuuttajien, erityisesti pakolaisina maahan tulleiden systemaattiseen mustamaalaamiseen ja pelotteluun. Maahanmuuttajien vapaa liikkuvuus ei ole taattu, kun rasistiset joukkiot partioivat kaduilla. Lapsetkin joutuvat jatkuvasti pelkäämään koskemattomuutensa ja turvallisuutensa puolesta.

Tuollaisessa tapauksessa, missä solvaaja ja solvattu ovat paikalla ja todistajia on lukuisia, ei luulisi olevan kummakaan asia todeta, että rikos on tapahtunut ja poliisi voisi sakottaa rikollista heti paikan päällä.

Nyt sellaiset hyökkäykset, joista rikoksen kohde vaivautuu tekemään rikosilmoituksen, venyvät ja vanuvat käsittelyssä ja päätyvät usein siihen, että odotettavissa olevan rangaistuksen vähäisyyden vuoksi ei tutkintaan ryhdytä. Rikollinen jää siihen käsitykseen, että mitään väärää ei tullut tehtyä ja kohde oli tyhmempi kuin hän luulikaan.

Tämä on myös periaateasia. Olemme havainneet, että paikalla sakottaminen onnistuu poliisilta hyvin, jos joku vaikkapa yrittää mennä huutelemaan hävyttömyyksiä äärioikeistolaisille mielenosoittajille. Rasistinen häpäisy ja sen sisältämä väkivallan uhka tuntuu minun oikeuskäsitykseni mukaan huomattavasti rankemmalta rikokselta. Siitä pitäisi saada rangaistus, ja rikosnimike pitäisi ilmaista siten, että kaikille on selvää, että kysymys on nimenomaan rasistisesta rikoksesta, toisen ihmisen loukkaamisesta tai häirinnästä siksi, että hän on tekijän mielestä väärän värinen tai edustaa väärää rotua tai etnisyyttä. Kysymys on pyrkimyksestä kiistää toisen ihmisen yhtäläinen arvo ja ihmisyys. On väärin, että sellaista saa tehdä ilman seuraamuksia.

Suomalaisen perusihmisen mentaliteetti on se, että jos ei rangaistusta tule, teko on sallittu. Kansalaisten kasvattaminen lain avulla tuntuu hassulta, mutta usein on havaittu, että suositukset eivät riitä, vaan tarvitaan laki, ennen kuin suomalainen toimii tavalla, joka on parhaaksi hänelle itselleen ja lähimmäisille. Ja nyt ei edes ole kysymys niin triviaaleista asioista, kuin turvavyöpakko tai pysähtyminen suojatien eteen. Kysymys on yhtäläisestä ihmisarvosta, henkilökohtaisesta koskemattomuudesta ja oikeudesta elää rauhassa, ilman pelkoa ja väkivaltaa.

Ellei Suomen laista löydy valmista säädöstä, jonka perusteella rasistin välitön rankaiseminen olisi mahdollista, niin eikö lakia pitäisi sitten korjata? Jos ylinopeudesta voidaan sakottaa rikospaikalla, miksi sitten ei rasistisesta solvaamisesta? Jos tilanne taas on se, että lainsäädäntö on olemassa ja kysymys on poliisin haluttomuudesta ryhtyä toimeen, niin olisi varmaankin syytä alkaa esittää toivomuksia kansanedustajille ja ministereille, jotta sisäministeriö kehottaisi poliisia muuttamaan käytäntöään.

image
Hallituksen ministerit eivät ole suhtautuneet riittävällä vakavuudella rasistiseen kiihottamiseen ja pelotteluun

Britannian laissa vihapuhe on määritelty laissa rangaistavaksi teoksi. Vihan ilmaiseminen toista ihmistä kohtaan tämän ihonvärin, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi on laissa kielletty. Mikä tahansa kanssakäyminen, joka on uhkaavaa tai loukkaavaa ja jonka tarkoituksena on häiritä, pelotella tai ahdistella, on kiellettyä ja voi johtaa sakko- tai vankeusrangaistukseen.

Meillä tällaiseen toimintaan kansalaisia usuttavat hallituspuolueiden edustajat. Muiden puolueiden olisi jo aika ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin systemaattisen rasismiaallon pysäyttämiseksi.

Kokoomuksen aatteellinen hallakausi

Thilo Sarrazin julkaisi v. 2010 Saksassa teoksen Deutschland schafft sich ab (Saksa lopettaa itsensä). Hänen ”yhteiskunta-analyysinsa” sisältää mm. väitteet, että Saksassa on liikaa muslimeja, he kotoutuvat muita tulijoita heikommin ja ovat tyhmempiä kuin saksalaiset. Kirja nousi nopeasti Euroopassa leviävän rasistiliikkeen suosikiksi ja sitä on myyty jo  yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Teos on nyt Saksan myydyin ei-kaunokirjallinen teos toisen maailmansodan jälkeen

Suuri lukijamäärä ei ole osoitus minkään teoksen kirjallisesta tai muusta annista. Kerrottakoon, että Hitlerin Mein Kampfia myytiin pelkästään Saksassa melkein 10 miljoonaa kappaletta ja Saksan valtio lahjoitti sitä vihkipareille kuin vihkiraamattua konsanaan. Toisin, kuin Sarrazinilla, Hitlerillä suurimpana huolena eivät olleet muslimit, vaan juutalaiset. Aatteen ja tavoitteiden perusta on kuitenkin täysin sama: ihmisten jaottelu meihin ja muihin ja muiden järjestelmällinen ja kylmä demonisoiminen.

Miksi tuo kirja nyt minua kiinnostaa? Siksi, että Kokoomuksen tuore puheenjohtajaehdokas, Elina Lepomäki, käytti sen sanomaa kylmästi hyväkseen vaalikampanjassaan eduskuntavaaleissa v. 2011.

Elina Lepomäki

Kirjaa ylistävässä ja sen nostattamaa hälyä kummastelevassa blogissaan Lepomäki kirjoitti:

 ”Saksassa toisen maailmansodan jälkeen vallinneeseen poliittisen korrektiuden hyssyttelykulttuuriin oli Sarrazinin virkkeissä muutama epäonninen sanavalinta liikaa. Ehkä ”juutalaisgeeni” ei ollut paras termi, vaikka kauttaaltaan myönteisessä merkityksessä sitä käyttikin. Böömiläisgeenistä puhuminen olisi herättänyt huomattavasti vähemmän kohkaamista skandaalinhakuisessa mediassa.”

Kirjan pääteemaa, saksalaisten ”katoamista”, referoivan blogitekstin väliotsikot kertovat olennaisen teille, jotka ette jaksa lukea koko nuivaa vuodatusta:

Saksalaiset näivettyvät pois

Kulttuuri katoaa

Vähemmän koulutetut lisääntyvät nopeammin

 Johtopäätös

Lepomäen teksti osoittaa, että hän on vilpittömästi sisäistänyt muslimi- ja maahanmuuttovastaisessa, niin sanotussa vastajihadistisessa liikkeessä keskeisen Eurabia-teorian.

Kirjoituksessaan Lepomäki pyrkii Thilo Sarrazinin avulla ikään kuin tilastotieteellisesti osoittamaan, että Saksan tyhmentyminen on väistämättä edessä, koska maahan saapuvien tyhmempien ihmisten sikiävyys on viisaita saksalaisia suurempi. Tähän tapaan:

”90 vuodessa suppenee lisääntymiskykyisten alkuperältään saksalaisten naisten määrä yli 90 prosenttia.”

 ”Muslimit myös säilyttävät hanakasti uskontonsa, ja uskonto määrää kulttuuria. Saksalainen kulttuuri katoaa tässä asetelmassa nopeasti.”

 ”Vähän koulutettujen keskuudessa vaihtuu sukupolvi nopeammin: 68 prosentilla 25-29-vuotiaista vähänkoulutetuilla naisilla on lapsia. Vastaava osuus on koulutetuilla naisilla 15%. Vähänkoulutetut naiset siis lisääntyvät merkittävästi nopeammin kuin hyvinkoulutetut.”

 ”Ihmisten ominaisuudet periytyvät sukupolvelta toiselle geenien myötä. Tarkkoja lukuja kunkin ominaisuuden periytyvyyden osalta ei ole olemassa – esimerkiksi älykkyyden katsotaan olevan 40-80-prosenttisesti perinnöllistä. Sisäsyntyisten ominaisuuksien lisäksi myös opitut ominaisuudet siirtyvät vanhemmilta lapsille. Esimerkiksi koulutustottumukset periytyvät sukupolvelta toisellemyös yhteiskunnissa, joissa koulutus on vapaata kaikille.”

Jouduin kaivamaan Lepomäen kirjoituksen esiin Internetin syövereistä. Hän oli nyt piilottanut kirjoituksen ja muuttanut sen jatko-osan otsikkoa poistamalla ensimmäisen lauseen: Rasismin ja tilastojen ero (osa II): Maahanmuuttoon kurssimuutos.

Jatko-osa on muistutusta edellisestä kirjoituksesta ja siitä, että Lepomäki on Jussi Halla-ahon linjoilla – itse asiassa lauseita ei edes erota perussuomalaisten rasistijoukkion teksteistä muuten kuin ehkä siinä, että laiskoiksi ja tyhmiksi kokoomuslainen Lepomäki nostaa pakolaisten rinnalle suomalaiset sosiaaliturvan saajat, jotka ”maahanmuutto-kriitikoiden kriitikot” ovat pilanneet: ”Sen sijaan tavoitteena tuntuu olevan passivoida ja syrjäyttää paikallisen väestön lisäksi myös tänne muualta eksyvät.” Tilastot ja teoriat ovat nyt selvillä, hiljainen tieto elää kannattajien keskuudessa, ja yhteisesti hyväksyttynä johtopäätöksenä on se, että ne tyhmemmät sikiäjät on pidettävä maan rajojen toisella puolen. ”Autetaan niitä siellä missä ne ovat” –hokema ei Lepomäenkään tapauksessa ollenkaan pehmennä ajatuksen taustalla olevaa rasismia.

Lepomäen ilmiselvä tarkoitus oli noilla kirjoituksillaan saada rasistinen kansanosa huomaamaan, että jos perussuomalainen puolue junttilippiksineen ei ole omaan yhteiskunnalliseen asemaan sopiva, Kokoomuksessa olisi tarjolla tällainen näpsäkkä, varakas nainen. Hommaforumillakin asia heti noteerattiin, kirjoitus julkaistiin juuri vaalien alla v. 2011 etusivulla ja lukijoita muistutettiin keskusteluosiossa, että Jussi Halla-ahoahan voi äänestää vain Helsingissä.

Kokoomuksen kulku kohti äärioikeistoa sekä taloudellisissa että maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä on ollut jo pitkään selvää. Nuorisojärjestön ohjelmassa vuonna 2013 julkaistussa ohjelmassa oli nähtävissä selvää siirtymistä perussuomalaiseen ja rasistiseen suuntaan. Kunnon kohua asiasta ei noussut muualla kuin mediassa. Jotkut kokoomuslaiset toki ottivat asiallisesti kantaa ja silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen totesi kauniisti, että Kokoomuksen perusarvoja ovat välittäminen ja suvaitsevaisuus.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kovasti välitettiin rasistienkin äänistä ja suvaittiin sellaisten hankkijoita omassa puolueessa. Nyt Kokoomuksen äärioikeistolaisen linjan edistäjinä eduskunnassa ovat Lepomäen lisäksi ainakin Susanna Koski, jonka johdolla nuorisoliiton kyseenalainen ohjelma syntyi, sekä Wille Rydman, jonka puheenjohtajakauden aikana kokoomuslaisen nuorisojärjestön kasvava rasismi nousi useinkin esille mediassa.

Kokoomusta olen minäkin äänestänyt. Olen saanut kauppatieteellisen koulutuksen ja olen sitä mieltä, että poliittisessa päätöksenteossa on ensi sijassa otettava huomioon terveen talouden rakentaminen ja yritysten mahdollisuudet toimia kannattavasti. Vain silloin on mahdollisuus pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä nykyinen suuntaus, että puolueelle tärkeintä onkin yrittäjien, ja etenkin vauraimpien yrittäjien, yksityinen hyvinvointi ja mahdollisimman suuri henkilökohtaisen omaisuuden kerääminen ja muu kansa, ”heikompi aines”, jätetään tappelemaan mahdollisesti heruvista almuista, on mielestäni kestämätön.

Viime vaaleissa en juuri tästä syystä enää äänestänyt Kokoomusta. Seuraavissa vaaleissa se ei tässä tilanteessa voi olla edes harkinnassa. Tiedän, että puolueessa nyt aatteet kamppailevat, mutta juuri tässä tilanteessa ihmisten yhtäläistä arvoa kunnioittavien kokoomuslaisten olisi uskallettava julkisesti ja selvästi puolustaa hyviä arvoja ja moraalia.

Julkirasismi, hyytävän kylmä politiikka ja elitismi tekevät puolueen kannattamisen mahdottomaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onko meillä käynnissä sota pakolaisia vastaan?

Onko auttaminen mahdollista vain silloin, kun autettavat eivät liikaa häiritse omaa mukavuutta?

Miksi pakolaisten motiivit kyseenalaistetaan nyt, kun he ovat liikkeellä suurin joukoin? Eikö olisi silloin ollut tarpeellista kyseenalaistaa, kun paljon suurempi osa jäi kotimaihinsa? Eikö silloin ollut suuremmalla todennäköisyydellä niin, että siellä sittenkin pystyi elämään?

Käytän tässä kirjoituksessa sanaa pakolainen kaikista ihmisistä, jotka ovat jättäneet kaiken ja hengenhädässä lähteneet pakoon kodeistaan ja kotimaistaan.

Varsinaisen pakolaisaseman, turvapaikan ja siihen liittyvät edut saavat Suomessa vain tietyt kriteerit täyttävät ihmiset. Vaikka ei saisi turvapaikkaa, voi saada oleskeluluvan, jos ihmistä uhkaa omassa maassa kuolemanrangaistus tai epäinhimillinen kohtelu. Oleskeluluvan voi saada myös, jos ihminen voisi kotimaassaan joutua henkilökohtaiseen vaaraan aseellisen selkkauksen vuoksi. Myös ympäristökatastrofi tai esim. vaikea ihmisoikeustilanne voi oikeuttaa saamaan maassamme oleskeluluvan humanitaarisen suojelun perusteella.

Kun hätä on tarpeeksi suuri, ihmiset lähtevät joka tapauksessa pakoon. Tapa, jolla he nyt ovat paenneet, on jo selvästi osoittanut, että he eivät ole enää nähneet muuta mahdollisuutta. Hukkumalla Välimereen ei ole saavuttanut turvapaikkaa, mutta on ainakin yrittänyt. Heittämällä lapsen raja- aidan ylitse voi saada pienen toivonkipinän, että edes hänet joku löytää ja ottaa hoitoonsa.

Pakolaisia Kreikan ja Makedonian rajalla I. Prickett UNHCR
Pakolaisia Kreikan ja Makedonian rajalla. Kuva: I.Prickett, UNHCR

Suomessa on ollut suuri älämölö siitä, että tulijoista niin suuri osa on miehiä. Nyt, kun äidit ja lapset ovat lähteneet liikkeelle, heidän edestään portit suljetaan kylmästi. Perussuomalaiset ovat jo pitkään toistelleet, että perheiden yhdistäminen on suurin uhka maallemme. Eivät he kustannuksia pelkää, vaan sitä, että täällä jo olevat väärän väriset ihmiset saavat tänne puolisonsa ja lapsensa, perustavat lisää perheitä ja saavat lisää väärän värisiä lapsia. Ja pian käy niin, että Suomen jalkapallomaajoukkue ei – heidän likaisessa mielessään – enää ole valkoinen suomalainen joukkue.

Siksi meillä monet ajattelevat, että leiri mutakentällä on ”niille” sopiva paikka.

Pois silmistä, pois mielestä. Moni miettii, että muualla sijaitsevat pakolaisleirit olisivat sopiva ratkaisu pakolaisongelmaan. Kuinka monia vuosia siihen kuluu, että täysin raunioituneet, ilman järjellistä hallintoa olevat maat taas ovat ihmisen asuinpaikaksi sopivia? Millaista on elämä pakolaisleirillä maassa, joka on käynyt ihmiskauppaa: ostanut itselleen uusia etuuksia eurooppalaisessa yhteisössä ja maksuksi luvannut pysäyttää pakolaiset ja leirittää heitä omassa maassaan. Tämä tapahtuu maissa, joissa ihmiskauppa on jo vuosia saanut rauhassa jatkua ja rahanahneet salakuljettajat ovat käyttäneet pakolaisia monella eri tavalla hyväkseen. Ja kaupan vastapuolena on hyvinvoiva Euroopan eliitti, Suomikin.

Leireillä ihmiset eivät enää ole ihmisiä, vaan käsiteltävää massaa. Tai, niin kuin suomalaiset poliitikot niin kauniisti puhuvat, mutavyöry. Ja nyt sitten eurooppalaisten sivistysvaltioiden välistä kauppatavaraa. Siihenkö tämäkin pian menee, että meillä on kohta pörssissä yhtiöitä, jotka myyvät pakolaiseristä laadittuja sijoitusasiakirjoja, ja niistä laadittuja uusia spekulatiivisia pakolaisosakekirjoja?

Pakolaisia ei voi pestä pestä piiloon eikä sijoittaa veroparatiisiin.

Pakolaiset lepäävät rautatieasemalla Kroatiassa matkalla leirille Zagrebiin I.Pavicevic UNHCR
Pakolaiset lepäävät rautatieasemalla Kroatiassa matkalla leirille Zagrebiin. Kuva: I.Pavicevic, UNHCR

Ei pitäisi keskustella siitä, kuinka saadaan estettyä pakolaisten tulo Eurooppaan tai Suomeen. Pitäisi keskustella siitä, kuinka saadaan liikkeelle lähteneille mahdollisimman turvalliset reitit, heidän asiansa mahdollisimman pikaisesti käsiteltyä ja ihmiset uuden elämän alkuun, olipa se sitten missä tahansa. Pelkkää tekopyhyyttä ovat lausahdukset ”autetaan niitä siellä, missä ne ovat” tai ”pistetään niiden kotimaiden talous kuntoon”.

Leirit ovat tarpeellisia väliaikaisina ratkaisuina, mutta on myös tehtävä päätöksiä siitä, kuinka ihmiset sijoitetaan pois leireiltä. On melko häkellyttävää, että keskustelun ydin on nyt siinä, kuinka ihmiset voidaan pysäyttää ja heidän vyörynsä estää. Emme ole sodassa pakolaisia vastaan, olemme vastaanottamassa hengenhädässä pakoon lähteneitä. Elämme maissa, joilla on kaikki resurssit ja mahdollisuudet ottaa vastaan vielä huomattavasti suuremmat, moninkertaiset määrät pakolaisia.

Miettikää vähän asioiden mittasuhteita ensi kesänä, kun luette lehdestä vinkkejä siitä, kuinka saisitte auton kätevästi pakattua ja kuinka kummassa saatte pieniä pilttejänne viihdytettyä sen kauhean pitkän ja vaikean mökkimatkan aikana. Millaista on sillä pakolaisnaisella, joka kantaa yhtä selässään ja riepottaa kahta vierellään? Ilman mitään kuvaa tulevaisuudesta, ilman yhtään mitään, viimeisetkin mukaan haalitut kolikot ja arvoesineet ryöstettyinä tai matkan maksuihin kuluneina.

Syyrialaiset pakolaiset matkalla Unkarista Serbiaan O. Laban-Mattei UNHCR
Syyrian pakolaisia matkalla Unkarista Serbiaan. Kuva: O.Laban-Mattei, UNHCR

Turvapaikkaturisteja ei ole olemassa. Tuollaista sanaa käyttävät poliitikot ovat härskejä oman edun tavoittelijoita.

Ei pidä antaa nousevan oikeistopopulismin ja uusfasismin sekoittaa päitämme. Jatkuva propaganda islamista, Isiksestä, terroristeista ja Taharrush Gameasta, jota perussuomalaiset ja jotkut kokoomuslaiset poliitikot jakavat, on epäinhimillistä, omaan napaan tuijottavaa vihankylvöä. Ja tyhmää ja lyhytnäköistä politiikkaa, joilla nämä ihmiset saavat hetkeksi ympärilleen vihasta ja kateudesta hyrräävien herhiläisten kannattajalauman, mutta jotka vain ihan vähän pitemmällä tähtäimellä tekevät itselleen ja maallemme suurta vahinkoa.

Luopiot käyttävät aina hyväkseen poikkeuksellisten aikojen mukanaan tuomaa hämmennystä ja epävarmuutta. Tolkun ihmisten on nyt säilytettävä maltti ja hoidettava myös pakolaiskysymys rauhallisesti ja järjestyksessä.

Vielä tähän mennessä Suomen kansa ei ole vanhoja vaatteita ja joitakin urheiluhallivuoroja lukuunottamatta joutunut luopumaan oikeastaan mistään maahamme saapuneiden pakolaisten hyväksi. Mikäli tarve vaatii, myös tätä SPR:n ehdotusta voitaisiin harkita: http://www.talouselama.fi/uutiset/radikaali-esitys-kt-tyhjillaan-olevia-mokkeja-ja-kunnostuksen-tarpeessa-olevia-asuntoja-alettaisiin-ohjata-turvapaikahakijoille-6091777http://www.unhcr.org/pages/49c3646c25d.html#

Muutenkin pitäisi ottaa käsittelyyn monenlaisia uudenlaisia tapoja auttaa ja sijoittaa pakolaisia. Leirejä vastaanottokeskuksetkin ovat ja pakolaisten pitäisi joutua niissä oleskelemaan mahdollisimman lyhyen aikaa. Sen sijaan, että mietitään, kuinka paljon nuoret miehet siellä tappelevat, pitäisi ottaa oppia esim. Kanadan tavasta kotouttaa ja saatella ihmisarvoiseen elämään kymmenet tuhannet vuosittaiset pakolaiset. Ei enää lähettämällä perussuomalaisia rasistikansanedustajia Kanadan matkalle tutustumaan metodeihin, vaan ryhtymällä toimeen täällä Suomessa.

Pakolaisten entistä suurempi määrä ei saa viedä meistä ihmisyyttä. Hätä ei muutu pienemmäksi hädäksi, kun sen kohtaa suurempi joukko ihmisiä.

Miksi Helsingin apulaispoliisijohtaja syyllistää seksuaalirikoksista pelkästään turvapaikanhakijat?

Suomalainen nainen, lähes jokainen ihan tavallinen nainen, joutuu joskus elämässään seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi. Näin voinen päätellä siksikin, että minunkin kohdalleni ahdistelua on sattunut jo useamman kerran 57-vuotisen elämäni aikana, vaikka en ole koskaan ollut erityisen hyvännäköinen, seksikäs tai pyrkinyt tekemään lähempää tuttavuutta vieraiden miesten kanssa. Työpaikan juhlissa työkaverit ja jopa esimiehet ovat käyneet kiinni pakaroihin, tanssilattialla suudelleet vastaanpyristelystä ja selkeästä kiellosta huolimatta kiihkeästi kaulalle, tuntematon vastaantulija on työntänyt kadulla käden jalkoväliin.

Kaikille on tuttu asia myös se, että kaduilla ja metsässä on kautta aikojen tapahtunut raiskauksia tai raiskauksen yrityksiä. Lähes jokaisessa kaupungissa on joku kolkka, puistonsyrjä, pururata tai metsäpolku, jota kehotetaan tästä syystä välttämään. Ulkona tapahtuneet raiskaukset saavat aina suurta huomiota, niistä puhutaan pitkään ja ne muistetaan sukupolvesta toiseen.

Suurin osa raiskauksistakin jää kuitenkin ilmoittamatta poliisille, seksuaalisesta ahdistelusta puhumattakaan. Alkaisi varmaankin olla aika ilmoittaa, kun Helsingin poliisin apulaispäällikön tietämys asiasta on sillä tasolla, että naisten häirintä on Suomessa uusi ilmiö, joka liittyy pelkästään maahan viime vuonna tulleisiin turvapaikanhakijoihin. Ja hivenen näyttäisi siltä, että ihmiset on turvapaikanhakijoihin liittyen peloteltu niin syvästi, että vierasmaalaisten miesten toimista tehdään ilmoituksia jopa silloin, kun turvapaikanhakija kaupan hyllyjen välissä etenee kahden metrin etäisyydelle suomalaisesta naisesta.

Tehkäämme siis me naiset selväksi se, että meitä eivät saa seksuaalisesti ahdistella minkään maalaiset miehet, eivät omat eivätkä vieraat. Puhun nyt etenkin sellaisesta ahdistelusta, joka uuden, 1.9.2014 voimaan tulleen lain mukaan on rikos. Laki on niin uusi, että rohkenen epäillä, että vain harvat naiset tietävät, että seksuaalisesta ahdistelusta voi nyt tehdä rikosilmoituksen.

Suomen laki määrittelee seksuaalisen ahdistelun näin:

”Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi”.

Seksuaalisesta ahdistelusta voidaan tuomita sakkoja tai enintään puoli vuotta vankeutta.

Sanallinen seksuaalinen häirintä ei edelleenkään ole rikoslaissa määritelty seksuaalirikos. Tasa-arvolaissa seksuaalinen häirintä työpaikoilla on kielletty ja vaatii (vaatisi) aina esimiehen puuttumisen asiaan. Siitä voidaan myös tuomita jollain muulla rikosnimikkeellä, esimerkiksi kunnianloukkauksena.

Lokakuun loppuun mennessä v. 2015, siis runsaan vuoden aikana, uuden lain perusteella tehtyjä ilmoituksia seksuaalisesta ahdistelusta oli kirjattu 450, niistä n. 200 kohdistui samaan epäiltyyn. Rikoskomisario Teija Koskenmäki on Helsingin Sanomissa kertonut lain soveltamisesta näin: ”Se tarkoittaa tyypillisesti tapauksia, joissa joku koskettaa toista henkilöä luvatta genitaalialueelle, pakaroihin tai rintoihin niin, että kohdehenkilö kokee teon seksuaalisena”.

Raiskauksista ilmoittaminen on viime vuosina vähän lisääntynyt, mutta aivan liian usein tuttavien tai omien miesten kotona tai kavereiden teinijuhlissa tekemät raiskaukset jätetään ilmoittamatta. Tämä, paitsi että se jättää rikolliset vaille rangaistusta, vääristää tilastoja ja ihmisten tietoisuutta siitä, että raiskauksista Suomessa ovat edelleen suurimmaksi osaksi vastuussa syntyperäiset suomalaiset miehet.

Perussuomalaisen puolueen rasistijoukkion agendalla ovat ulkosalla tapahtuneet raiskaukset olleet vuosikaudet yksi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tärkeimmistä osasista. On esimerkiksi yhä uudelleen vedottu Norjan poliisin v. 2010 teettämään tutkimukseen Oslon raiskauksista ja väitetty, että kaikki puskaraiskaukset ovat ulkomaalaissyntyisten tekemiä. Unohdetaan kuitenkin mainita, että tutkimusvuonna syytteen sai vain viisi henkilöä, jotka kaikki kylläkin olivat muualta muuttaneita. Unohdettiin mainita myös se, että Norjan poliisi totesi yksiselitteisesti, että kaikki väitteet siitä, että raiskaajat olisivat pääosin ulkomaalaisia ja lisäksi muslimeja, ovat täysin vailla perää.

Kun meillä nyt Helsingin poliisin korkea-arvoinen johtaja jakelee juuri samankaltaisia, rasistiselta kalskahtavia väitteitä, herää paljonkin kysymyksiä. Onko tosiaan niin, että pääkaupunkimme apulaispoliisijohtajan tittelin on saanut täysin viaton mies, joka ei tiedä, että meillä ovat miehet ahdistelleet naisia? Jos näin ei ole, mikä on poliisijohtajan agenda? Onko tarpeellista herättää kansalaisten kiinnostus nimenomaan muutamaan turvapaikanhakijan tai maahanmuuttajan tekemään ahdisteluun vai olisiko korkea-arvoisen poliisivirkamiehen syytä kiinnittää huomiota naisten ahdisteluun ja kansalaisten turvallisuuteen yleensä? Suurimmassa osassa tapauksistahan tekijöinä ovat kuitenkin suomalaiset miehet, jotka – omien sanojensa mukaan – ovat turvapaikanhakijoita sivistyneempiä ja fiksumpia ja kunnioittavat Suomen lakia ja naisten itsemääräämisoikeutta. Miksi meitä naisia kuitenkin on aina häiritty, ahdisteltu ja raiskattu?

Samaisen apulaisjohtajan erikoisia sanomisia on esitelty myös saksalaislehdessä. Saksassahan Kölnin uudenvuoden ikävät tapahtumat ovat vielä uutiskeskiössä. Onko Suomen poliisi nyt liittynyt eurooppalaiseen muslimivastaiseen kiihotusliikkeeseen, kun se antaa ymmärtää, että Suomessa ovat ensimmäiset naisiin kohdistuneet ahdistelutapaukset yhtäkkiä ilmestyneet kaduille, kun Suomessa on tavallista enemmän pakolaisia? Kuka on antanut Helsingin poliisin apulaisjohtajalle luvan toimia näin? Huomasin, että rasistisivustoilla perätään poliisijohtajalle sananvapautta, mutta eikö ole niin, että poliisin virassa haastattelun antavan poliisin on ehdottomasti pysyttävä asiallisena ja puolueettomana ja – ennen kaikkea – totuudessa?

Kenen vastuulla on se, että Suomen poliisi pysyy rehellisesti asiassa ja tiedottaa lietsomatta muukalaisvihaa? Mihin rasistinen kiihottaminen voi lopulta johtaa, jos jopa poliisi siihen osallistuu?

Laura Huhtasaaren väkivaltainen ja valheellinen politiikka

Kansanedustaja Laura Huhtasaari lausahti vastikään Helsingin Sanomille, että terroristit voivat käyttää hyväkseen ihmisoikeuksia. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin totuushan on se, että Huhtasaari ja hänen vihatoverinsa tekevät juuri näin. He keräävät suosiota ja ääniä vaaleissa kertomalla meille, että valtaan päästyään ja vallassa pysyessään heillä on vakaa aikomus olla hyväksymättä yhtäläistä ihmisarvoa ja heikentää heille epämieluisien ihmisten oloja. He vaahtoavat naisten ja lasten oikeuksien puolesta, ja pyrkivät vähentämään pakolaisnaisten ja lasten saamaa apua sillä varjolla, että ”niillä on eri kulttuuri eikä naisilla ole ihmisarvoa” .

Laura Huhtasaari 4

Rikokset ovat tällaisten kansanedustajien ehtymätön voiman ja inspiraation lähde. Laura Huhtasaaren – niin kuin niin monen rasistipoliitikon – sydäntä lähellä ovat erityisesti seksuaalirikokset. Niillä, silloin kun ne ovat maahanmuuttajan tekemiä, on niin helppo nostattaa omia ja muiden tunteita. Vaikka ne eivät olisi ihan tottakaan.

Huhtasaaren mielenmaisemaa kuvaa erityisen selvästi hänen lokakuinen avauksensa ja siitä käyty keskustelu. Teksti on hirveää, mutta koska kyseessä on hallituspuolueen kansanedustaja, jolla tällainen toiminta on yksi määräävä osa hänen julkista kanssakäymistään kannattajien kanssa, katson tarpeelliseksi esittää siitä roisimpiakin osia. Huhtasaaren sivuilla leviävät raa’at kuvat ja videot jätän sentään pois.

Laura Huhtasaari 1

Avauksessaan 23.10.2015 klo 21:25  Huhtasaari viittaa uutiseen epäillystä 3-vuotiaan lapsen raiskauksesta Tingsrydissä Ruotsissa. Epäiltynä on – luonnollisesti Huhtasaaren tarttuessa tapaukseen – turvapaikanhakija. Maahanmuuttajavastaisten ketkupoliitikkojen tyypilliseen tapaan Huhtasaari ei itse kirjoita avaukseen mielessään olevia kauheuksia, vaan odottaa kannattajien tyydyttävän hänet. Ja hehän tekevät, mitä pyydetään:

Pentti Hotti: Hirtää munistaan.
Raimo Rapo: KYLMÄSTI PITÄISI TAPPAA HITAASTI VÄLITTÖMÄSTI!!!!
Jari Hokkanen: Meilläpäin on paljon soita…..ja koira ei perään hauku

Kello 22:30 Huhtasaarelle kerrotaan ensimmäisen kerran:
”Tekijä on vapautettu, eli se oli siinä.”

Tiedosta huolimatta meno Huhtasaaren sivulla jatkuu:
Marko Huusko: Köytettynä kusiais pesään( isoon sellaseen)……..
Auvinen Kimmo: Munat veks! Irakilaiset tekee sitä laillisesti prkl.saastat!
Jari Lintunen: Sano vaan,70% suomalaisista on samaa mieltä ja koko ajan tulee lisää..
Mauri Peltokangas: En osaa edes kommentoida näitä…. jotain ymmärrykseni yli menevää.. joskus toivoisin tapaavani tällaisen henkilön kahden kesken suljetussa tilassa… kertoisin hänelle sanomatta sanaakaan mitä mieltä olen hänen teoistaan….

Kello 22:50 Teppo Nygren linkkaa sivulle Iltalehden julkaiseman SVT:n uutisen, jossa kerrotaan, että epäilty on vapautettu ja todetaan:
”Syyttäjäviraston Sandra Rohdin mukaan ei ole syytä epäillä, että rikosta olisi tapahtunut.
– Meillä ei ole näyttöä, jonka mukaan väärinkäyttö olisi tapahtunut. Kaikki perustui todistajiin ja mitä joku on nähnyt.”

Lynkkaus ja kuohinta jatkuu, vaikka sitten edes seuraavan ”syyllisen”: Sami Martikainen: Tää pitäisi kastroida ja kuohita tää tyyppi!! Ei ole oikeutta mennä tuhoamaan lapsen elämää!!
Teppo Nygren: Se tyyppi on kyllä vapautettu raiskausepäilyistä, mutta kai se hyvä varmuuden vuoksi kuohia.
Sami Martikainen: Teppo Nygren jo on syyllinen silloin se pitää kuohia…tietenkään jos ei ole mitään tehnyt niin eri asia…ei paljoa naurata asian ympärillä vitsailut…mieti sitä lasta joka on raiskattu ..
Teppo Nygren: Näiden iltapäivälehtien uutisointi menee usein asioiden edelle ja tuokin henkilö on voitu vapauttaa epäilyistä jo ennekuin lehti on julkaissut uutisen, Jotkut uutiset myy Amerikassa keltainen lehdistö tuomitsi yhden näyttelijän raiskauksesta, vaikka poliisi oli todennut henkilön syyttömäksi ja kukaan filmiyhtiö ei palkannut enää sitä näyttelijää. Kyllä oikealle syylliselle minäkin ehdottaisin nippusidettä ja kuljettamista jonnekkin syrjäseudulle.
Mika A Raappana: pahasti sairas !
Teppo Nygren: Yhteiskunta on sairas. Tyyppi jota epäiltiin raiskauksesta on vapauttu epäilyistä.
Janne Räty: Kemiallinen kastraatio, ja lukkojen taakse loppuiäksi!
Kari Lilja: Minä voin sanoa, Karin sanomiset ei ylitä uutiskynnystä winkhymiö Kynsi irti kuun ensimmäisenä = 20 kk. Ei hoitoa. Kynnet kun loppuu, siirrytään hampaisiin jne. Tuon julmempaa tekoa ei ole. Tieto myös leviäisi. Näyttävät oikeudenkäynnit.
Ville Tuominen: Otsikon luku riitti…….. piip piip piiip piiip…….
Jukka Kyrö: niitä on ollu Ruotsia jo 1400 tänävuonna…

Seuraavana päivänä, 24.10.2015, herkutellaan edelleen väkivallalla:
Antero Turunen: minun tuomioni olisi aivan yksisellitteinen,,,Munat pois ja linnaan..
Petteri Perkkiö: Tylysällä sahalla 5mm paloiksi..uloke kerrallaan..
Annikki Paloniemi: Minä sanon suoraan kuula kalloon
Harri Junnonen: Huh huh, mihikä tämä maailma on menossa? Saunan taakse ja!!
Aki Parkkari: Burana 9mm
Ilari Kari: Kyseessä oli siis turvapaikanhakija vastaanottokeskuksessa. Poliisi päästi miehen vapaaksi, ilmeisesti ei löytynyt näyttöä tai sitten vaan hiljentääkseen median.

Kello 9:35 ilmestyy sivulle ainoa järjen ääni:
Raato Laaksonen: Tai sitten jälleen kerran säälittävää, valheellisten uutisten keksimistä ja levittämistä omia tarpeita silmällä pitäen. Ja kuten yllä olevista viesteistä ja avauksesta näkyy, täydestä menee. Jokusiin. Siellä Ruotsissa hääri ihan oikeasti muuan miekkamies, mutta roolit taisivat olla nurinpäin suurta pahennusta herättääkseen.

Laura Huhtasaari vastaa oitis:
Syyllinen sitten kun todetaan syylliseksi. Jos luit tarkasti, niin kirjoitin ”tällaisille tekijöille”, eli tekijöille, jotka ovat tehneet. Olen siis edelleen samaa mieltä. Muutama asia saa minun vereni kiehumaan, lapsiin kohdistuva väkivalta, naisten alistaminen ja naisiin kohdistuva väkivalta. Kattelin eilen Armania telkusta, oli Sudanissa. Hyvä kun nukkumaan pysty, miksi maailma on niin kova paikka naisille ja tyttölapsille?

Viimeistään tässä vaiheessa olisi luullut, että Huhtasaari poistaa kyseenalaisen avauksensa ja etenkin väkivaltaiset kommentit. Mutta niinhän hän ei toimi, koska hänen poliittinen uransa saa ravintonsa juuri tällaisista kommenteista. Hän yrittää myös päästä pälkähästä linkkaamalla uutiseen Suomessa tapahtuneesta lasten houkuttelusta seksiin saatteella:
”Raato, minäkö olen se paha, koska näitä jaan ja pidän näistä meteliä? Mitkä ne minun pahat tarkoitusperäni tässä sinusta ovat?”

Huhtasaari, lainsäätäjämme, ajattelee pahan saavan palkkansa ja rikosten vähenevän siten, että rikolliset rekisteröidään etnisyyden mukaan. Hänellä on myös selvästi sellainen ajatus, että erilaisten ”maahanmuuttojen” rikosvaikutukset ovat ennalta määriteltävissä ja ”rikosten lisääminen” vältettävissä ”rajoittamalla tänne pääsyä”.

Laura Huhtasaari: No oikeastihan tässä on se, että Raadolla on erilainen lähestyminen asiaan kuin minulla. Hänen ei jaa ajatusta esim. pedofiilien nettirekisteristä tai siitä, että julkisuus olisi oiva osa rangaistusta. Hän ei ihan myöskään halua, että rikolliset tilastoidaan esim. alkuperän mukaan. Minä taas ajan molempia. En pahuuttani, mitä Raato kyllä sen luulee olevan. Vaan siksi, että haluan pahan saavan palkkansa. Uskon sillä olevan myös pelotevaikutus ja se toimisi ennaltaehkäisynä. Lisäksi haluan vaikuttaa siihen esim. maahanmuuton osalta, että emme lisää rikollisuutta Suomessa, eli kun tiedämme millaiset vaikutukset on milläkin maahanmuutolla, voimme vaikuttaa esim. rajoittamalla tänne pääsyä. Automaattikarkotus ulkomaalaisille ja kantiksille kunnon tuomio. Korjaa toki Raato, jos olen tulkinnut väärin.

Raato Laaksonen: Ensinnäkin, minä vastasin aloittamaasi ketjuun ja linkkaamaasi juttuun, joka on todettu uutisankaksi. ”Todistajien” motiiveja sopii arvailla..
Sitten vähän yksilöiden analyysiasi. Kyllä, olen julkinenhäväistyskriittinen. Meillä oikeuslaitos jakaa ja toimeenpanee tuomiot. Se riittää. Mitään julkisia häpeäpaaluja ja pahiksien naamakirjaa en suosi. Te siellä taas säädätte lait ja niiden rangaistusasteikon.
Maahanmuuton saaminen hallintaan on varmaan kaikkien intresseissä, myös minun. Senkin oikeisiin mittasuhteisiin saattaminen on teidän hallituksenne tehtävä. Automaattikarkotuksessakin olen vähän toisilla linjoilla. Mikäli vakavan rikoksen tekijä tulee rakastamastasi muslimivaltiosta, hänen karkotuksensa sinne tuskin on mikään rangaistus. Taitaisi saada sankarin vastaanoton. Muuten olet tulkinnut ihan oikein.
PS. Anna nyt vastineeksi edes yhden lauseen tuomio tälle muukalaisvihamieliselle, natsihenkiselle miekkamiehelle.

Laaksosen taivuttelu ei johda mihinkään. Huhtasaaren kiihottamat mielet jatkavat purkautumistaan:
Ari Teperi: Siksi poliisin tiedoittaminen sensuroitiinkin, koska tapauksia alkoi tulla niin paljon että pelättiin kansan nousevan joukolla tätä älyttömyyttä vastaan.
Rainer Saunamäki: Just kulttuurii.
Päivi Mäkelä: Ja minäpäs kerron taas suoraan tapani mukaan! NISKALAUKAUS!!!
Sami Ilvonen: Eikös giljotiinit keksitty tuollaisia varten?
Peter Andreas Pyykkönen: lynkata
Heikki Pihlajamäki: Tiiliskivet vähintään ja sitten……….
Tommi Viljakainen: Kiinassa tekivät raiskaajalle oikein tässä vähän aikaa sitten. Ehdottaisin samaa menettelyä tuolle.
Juha Ikonen: Tehdä palvelusopimus vaikka Turkin kanssa että perustaisivat vankileirin jonne kaikki saastat vietäis tuomiota kärsii ja tatuointi naamaan että muut osaisi varoa tulevaisuudessa.
Jyrki Könönen: Mielestäni tuollaiseen syyllistyneet pitäisi laittaa vankilaan vaikkapa vain muutamaksi vuodeksi, ihan normaaliin porukkaan ilman erikoiskohtelua. Oletan että asia korjaantuu vankeusaikana kuin itsestään.
Kimmo Kemppainen: Koppihoito Siperiassa olisi parasta lääkettä näille.
Keijo Malkki: Kikkeli toimintakyvyttömäksi.
Kari Leppänen: Lapsen rakastaminen on ihmisoikeus, kuten homouskin ym. Normaali ihminen ei näin toimi!

Vielä 25.10. kansanedustaja saa mannaa kannattajiltaan:                   Janne Hirvinen: kulkuset valtiolle ei muu auta
Liisa Vepsäläine:n Vapautus tuli, koska pieni lapsi ei osaa kertoa, mitä väärää hänelle tehtiin???
Kristiina Kikka Heinonen: Laura, parasta sinut tunteville on se, että me TIEDÄMME mitä sanoisit

Näin tuli sitten syytön turvapaikanhakija ja samalla moni hänen kanssakärsijöistään yhteistuumin moneen kertaan hirtettyä, kuohittua ja raiskattua. Kommentoijia oli paljon, jakajia ja lukijoita tietysti monin verroin. Ja taas levisi ”isämmaallinen” tarina: ”Maahanmuuttaja on paha, maahanmuuttaja tulee ja raiskaa lapsesi”.

Tulivatko perussuomalaiset tällaisella politiikalla vuoden mittaan onnellisemmiksi? Paraniko maan talous, ilmapiiri ja turvallisuus?

Onko puolueiden allekirjoituksilla merkitystä?

Kun Suomen eduskuntapuolueet 14.10.2015 allekirjoittivat uudelleen edellisen kerran v. 2011 allekirjoitetun eurooppalaisten poliittisten puolueiden yhteisen rasisminvastaisen peruskirjan, eduskunnassa kuultiin kahdenlaista keskustelua.

Kuultiin Nasima Razmyarin erinomainen keskustelunavaus sekä Petteri Orvon, Ozan Yanarin ja eräiden muiden kansanedustajien hyvät kannanotot.

Mutta kuultiin myös omituisia heittoja siitä, että pitäisi määritellä, mitä se rasismi oikein on. Joku piti perussuomalaisten puoluetoimistoon kohdistunutta ilkivaltaa suunnilleen ainoana maininnan arvoisena asiana. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Sampo Terho, oli kuitenkin omassa puheenvuorossaan ääneen lukenut, kuinka tuona päivänä jälleen allekirjoitetussa paperissa rasismi määritellään:

”kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla”.

Tuo määritelmä mielessään puolueet siis uudelleen sitoutuivat noudattamaan alle listattuja käytäntöjä ja periaatteita. Kunkin alakohdan alle kirjoitan huomioita tai kysymyksiä siitä, kuinka sitoumuksia on noudatettu:

Sitoudumme puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokraattisia periaatteita, torjumaan rodullista häirintää ja kiihotusta kansanryhmää vastaan sekä rotusyrjintää ja kaikkia rasistisen väkivallan muotoja.

Molemmissa viimeisissä eduskuntavaaleissa perussuomalainen puolue on hyväksynyt listoilleen toimijoita, joiden koko vaalikampanja on perustunut rasistiseen mustamaalaamiseen ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseen.

Viime vaaleissa perussuomalaisten virallinen vaalivideokin oli ikävästi maahanmuuttajia leimaava ja islamisoitumisella pelotteleva: https://www.youtube.com/watch?v=BKExMU8GXtI

Sitoudumme kieltäytymään näyttämästä, julkaisemasta tai levittämästä näkemyksiä, jotka herättävät tai lietsovat tai joiden voi perustellusti odottaa herättävän tai lietsovan ennakkoluuloja, vihamielisyyttä ja kahtiajakoa eri etnisten tai kansallisten tai uskonnollisten ryhmien kesken sekä puuttumaan kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen ja rasistisiin mielipiteisiin

Kunnollisvaalit-sivusto osoitti jo v. 2012, kuinka laajasti rasistiset, uusfasistiset ja kansanryhmää vastaan kiihottavat keinot olivat käytössä etenkin perussuomalaisilla poliitikoilla: http://kunnollisvaalit-2012.blogspot.fi/

Sitoudumme käsittelemään vastuullisesti ja reilusti aiheita, jotka liittyvät yllä mainittuihin ryhmiin ja välttämään heidän leimaamistaan.

Perussuomalainen kansanedustaja Tom Packalén on useammassa kirjoituksessaan antanut ymmärtää, että poliisi peittelee maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ja että maahanmuuttajajengien kovat väkivaltarikokset ovat jo vuosia olleet arkipäivää. Hän on nähnyt mustia miehiä sellaisessakin poliisin videossa, jossa heitä ei ole ollut ja nostanut asiasta suuren julkisen metelin.

Saman puolueen edustajat levittivät tämän vuoden vaalien alla tekaistua huhua somalien tekemästä joukkoraiskauksesta. Poliisi yritti kiistää huhun, mutta vahinko oli jo tapahtunut: rasistisella kiihotuksella lieni melkoinen osuus perussuomalaisen puolueen vaalimenestykseen.

Molemmista tapauksista olen kertonut tarkemmin tässä blogissani: http://www.paljastettu.fi/276988564

Tapojen parantumisesta ei ole merkkejä. Poliisilla on tiedottamisesta tarkat säännöt, jotka pohjaavat perustuslakiin ja esitutkintalakiin. Vähemmistöjen tarpeetonta mainintaa rikostapauksista uutisoidessa vältetään juuri siksi, mistä tässä rasisminvastaisessa julkilausumassakin on kysymys: jotta joidenkin henkilöiden tekemät rikokset eivät leimaisi koko pientä vähemmistöä ja jotta joidenkin tahojen lietsoma muukalaispelko ei leimahtaisi joidenkin yksittäistapausten takia.

Packalén näyttäisi tässä kuussa jälleen olevan asialla lisäämässä rasistien uskomuksia siitä, että asioita yritetään peitellä ja maahanmuuttajat ovat rikollisempia, kuin annetaan ymmärtää: http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015102120543834_cm.shtml

Samalla asialla on perussuomalaisten julkaisujen päätoimittaja, Matias Turkkila, tässä Facebook-päivityksessään: ”Nämä kansalaisten ja heidän palvelijoidensa suiden tukkimiseen suunnatut toimet on totetutettu pääosin juuri nyt, kun Suomi kohtaa lähihistoriansa rajuimman siirtolaisvyöryn.
Kansalaisten ylivoimaisen enemmistön mielestä hyöky pitäisi tukkia. Valitettavasti oikeuslaitoksen ja aivan erityisesti median mielestä pitäisi tukkia mieluummin kansalaisten suut. Poliisi on tukkimassa omaa suutaan.”
Matias Turkkila 221015

Sitoudumme pidättäytymään kaikenlaisesta poliittisesta liittoutumisesta ja yhteistyöstä sellaisten poliittisten puolueiden kanssa, jotka yllyttävät tai yrittävät lietsoa rodullisia tai etnisiä ennakkoluuloja ja rotuvihaa.

Keskusta ja Kokoomus ovat tietoisesti ryhtyneet hallitusyhteistyöhön puolueen kanssa, joka yllyttää tai lietsoo rodullisia ja etnisiä ennakkoluuloja ja rotuvihaa. Eduskunnan puhemieheksi on valittu rasistisilla kirjoituksilla ääniä kerännyt perussuomalainen poliitikko.

Sitoudumme pyrkimään siihen, että yllä mainituilla ryhmillä on edustuksensa puolueen kaikilla tasoilla, erityisesti puolueen johdossa sekä kannustamaan kyseisten ryhmien edustajien rekrytointia niin jäseniksi kuin poliittisiin tehtäviin.

Onko suomalaisilla puolueilla, ehkä paria poikkeusta lukuun ottamatta, ollut vilpittömiä pyrkimyksiä tähän? Oliko esimerkiksi Abdirahim Hussein vain mukava hyvän mielen tuoja Keskustan eduskuntavaalikampanjassa v. 2015, vai saiko hän puolueelta henkistä ja materiaalista tukea kampanjointiin? Siis sellaista tukea, jonka tarkoituksena oli nostaa hänet yhdeksi puolueen kansanedustajista?

Oliko Jussi Halla-ahon rasistinen hyökkäys maahanmuuttajaehdokkaita vastaan kesken vaalikampanjan v. 2015 asia, johon Jussi Halla-ahon puolue, Perussuomalaiset r.p. otti kielteisen julkisen kannan?

Sitoudumme edelleen lupaamaan ryhtyä tarpeellisiin toimiin varmistaaksemme, että kaikki ne henkilöt, jotka työskentelevät tai millään tavoin ovat mukana vaalikampanjassamme tai muussa toiminnassamme ovat tietoisia yllä mainituista periaatteista ja toimivat niiden mukaisesti kaikkina aikoina.

Mihin toimiin Timo Soini on ryhtynyt? Hän on kammannut tiheällä kammallaan joukon rasisteja puolueeseen. Rasistit ovat myös saaneet laatia puolueen maahanmuuttopoliittisen ohjelman. He pitävät Facebook-sivuillaan ja blogeissaan tyytyväisinä suuria joukkoja kannattajia, jotka häpeilemättä koristelevat maahanmuuttajavastaisia kommenttejaan rasistisin kuvin, hakaristein ja vihavideoin.

Halla-ahon seinä kesä 15
Kuvakaappaus Jussi Halla-ahon seinältä heinäkuussa 2015

Kun perussuomalaiset talousasioissa nyt joutuvat antamaan periksi ja ”lapioimaan rahat Kreikkaan”, tartutaan maahanmuuttoasioissa viimeisiin oljenkorsiin. Oman ohjelman edistämiseksi ja äänestäjien tyynnyttämiseksi rasistiset ulostulot näyttäisivät kovenevan, tulevan julkisemmiksi ja johtavan jo väkivallantekoihin.

Mikä tarkoitus rasisminvastaisen peruskirjan allekirjoittamisella oli? Ei perussuomalaisten toiminta ole ollut muilta puolueilta piilossa. Vaikea on uskoa, että etenkään perussuomalaiset olisivat allekirjoittaneet asiakirjaa vilpittömin mielin.

Miksi kansaa yritetään harhauttaa tyhjillä puheilla ja katteettomilla allekirjoituksilla?

Mitä pakolainen saa Suomessa tehdä?

Haa, pakolaisia on nähty Alkossa ja baareissa, älähtää suurin otsikoin suomalainen media. Pakolaisesta ei sentään ole kuvaa pullo-ostoksilla, pullot hyllyssä ovat päässeet kuvittamaan olutpakolaisten vyöryä ja kaljakansoitusta.

Lehden mukaan tulijat asioivat myös ruokakaupoissa ja ostavat olutta ja savukkeita.

Ei se käy. ”Ne”ovat muslimeita, ”niiltä” on alkoholi kielletty. Se on sitä paitsi sossun rahaa.

Juopot elätit ovat sitten näköjään kuitenkin jossain päässeet luikahtamaan baariin sisälle. Kyllä ne erottaa suomalaisista.

Karaokeen eivät pääse, helsinkiläiset karaokebaarit ovat päättäneet, että pakoloisia ei oteta. Suomalainen kulttuurihan olisi silloin menetetty. Konserttiinkaan eivät pääse, ravintola Virgin Oil käännytti Helsingissä lipun ostaneet pakolaiset ovelta.

Suomalaisia naisia ei saa lähestyä. Se on ehdoton ei ja siitä käy poliisi kertomassa vastaanottokeskuksissa. Tämä on vanha suomalainen perinne, poliisi näyttää juuri maahan saapuneille somalitytöillekin bikinipukuisen naisen kuvaa ja tolkuttaa: ”No, no, no touch”

Kauppakeskukseen ei pakolainen saa mennä. Kampin kauppakeskuksessa nuorten tyttöjen on nähty menevän juttelemaan pakolaismiesten kanssa. Lähestymiskielto tarkoittaa tietysti myös sitä, että ei tule tyrkyttäytyä lähestyttäviksi.

Halla-aho Kampin kauppakeskus

Eduskunnan pystyvä puhemies ei kuitenkaan vielä kieltänyt tiukkojen farmarihousujen käyttöä. Jotain muuta olisi siis keksittävä, jotta nuoret ja tummat irakilaismiehet eivät keräisi suomalaisnaisten katseita. Ei kuulu tussu sossun piiriin.

Viini, laulu ja naiset ovat siis kiellettyjä.

SteenTheMerryFamily1668

Mitä sossun rahalla sitten saa tehdä?

Saa haravoida pihoja ja mennä klapinpilkkomistalkoisiin. Se on vanha suomalainen tapa. Meillä kaikki kunnon työttömät käyvät talkoisssa, syövät halulla ohrapuuronsa ja koittavat säästää suomalaista naista ja sossun rahaa.

Niin toimii oikea suomalainen mies ja se on pakolaisenkin opittava.

Rajat ovat rajaton riemu

Raja on yksi rasistien ja ns. kansallismielisten miesten rakkaimmista sanoista. Toki vain silloin, kun he itse asettavat muille rajoja. Monille meistä muista se määrittää alueen, jossa asumme ja teemme työtä. Heille se on raja, joka railona aukeaa.

Timo Soini itäraja
Timo Soini Ruokolahdella. Etelä-Saimaa 21.8.2015

Perinteisesti on huolta tuottanut itäraja. Perussuomalaiset tuovat nyt rajavalvontaan täysin uuden näkökulman: Länsiraja kiinni!
Laura Huhtasaari ja rajatMutta takinraja kääntyy taas:

  • Muut luopukoot maamiinoista, me emme voi, koska meillä on se raja.
Niinistö ja maamiinat
Suomen Uutiset 13.2.2015

Rajat on rajat, ja niistä me pidetään kiinni:

  • Ruotsi pitäköön pakolaiset, meidän ei tarvitse, koska onhan meillä se raja.
  • Rajat kiinni! Brysseliin pitää tietysti päästä töihin ja Pattayalle naisiin.
  • Miksi meidän rajojen ylitse pitäisi päästää miehiä, onhan meillä omiakin!
Halla-aho Narinkkatorilla 101015
Hallituspuolueen edustaja, Jussi Halla-aho, on pääpuhujana hallituksen vastaisessa ”Jotain rajaa” -mieleosoituksessa Helsingin Narinkkatorilla 10.10.2015

Jonkun rajan tahtoo Jussi panna hallituksen maahanmuuttopolitiikalle, mutta maastapoistopolitiikalle ei mitään rajaa!

Perussuomalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita rajatiedosta. Meedioita konsultoidaan, kansanedustajat esittävät uskomuksia syvätieteellisinä näkemyksinä ja tyhmimmätkin väittävät pystyvänsä haastamaan oppineiden vuosikymmenten työn. Vaihtoehtoishoidoista järjestettiin peräti eduskunnassa seminaari heti, kun ensijytky toi uskonvahvistusta. Voihan tietysti olla, että olen vain rajoittunut, ehkäpä rajatiedon valossa olisi sitten aikanaan helpompi mennä rajan taa.

Päiväkodeissa ja kouluissakin on  perussuomalaisten  mielestä oltava rajat. Kiusaamiselle, mutta jos vanhemmat ovat opettaneet lapsensa tuntemaan tervettä epäluuloa maahanmuuttajia kohtaan, sitä ei saa rajoittaa.

Tuleeko ”kriitikoille” milloinkaan raja vastaan? Onko suomalainen mies jo täysin rajaton ja esteistä vapaa? Nuori nainen kertoi blogissaan tapauksesta, jossa hänen kotikulmillaan viisikymppinen mies koetteli rajojaan ja tuli kyselemään hintaa ”päiväkahveille” pääsystä. Olisi luullut, että tämän päivän sankarit ja suomalaisen naisen puolustajat olisivat ymmärtäneet, kuinka ikävää tuollainen on. Mutta eikös kommenttikenttä täyttynyt raivostuneista kommenteista: hiekkapillun olisi pitänyt ymmärtää antaa, kun kerran olisi maksunkin saanut.

Tämäkö se sitten on se perusmiehen unelma: rajat kiinni, pullot ja pillut auki? Ja vatsanympäryksellä ei sitten mitään rajaa.

Rakkauteni suomalaista miestä kohtaan on toki rajaton. Mutta suomalaisella miehellä en tarkoita näitä rasistisia räyhähenkiä, he ovat astuneet yli rajan.

Raja on oltava siinä, kuinka ihminen käyttäytyy toista ihmistä kohtaan.

Kuka katkaisisi valheiden ja huhujen kierteen?

Suomalaiset ovat aina olleet ylpeitä siitä, että maailmalla meidät tunnetaan rehellisyydestä, vakaudesta ja sisukkuudesta. Mihin nuo kaikki hienot ominaisuudet ovat kaikkoamassa?

Me Naiset -lehti on haastatellut artikkeliinsa 24.9.2015 Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläistä, joka vahvistaa, että vihapuhe ja jopa perättömien tietojen levittäminen on lisääntynyt. Yhtenä esimerkkinä artikkelissa kerrotaan Facebookissa levinneestä tarinasta koulujen lähellä liikkuvista lasten ahdistelijoista, joista julkaistiin jopa valokuvia ja nimiä – täysin syyttömistä ihmisistä.

Artikkelissa mainitaan myös MV-nettisivuston julkaisema tekaistu tarina, jossa väitettiin turvapaikanhakijoiden ahdistelleen nuorta tyttöä Rovaniemellä ja sankarikoira Edin toimineen pelastajana. Sitä ei tapahtunut. Jyväskylässä sen sijaan tapahtui sellaista, että rasistit usuttivat koiran turvapaikanhakijoiden kimppuun.

Myös Imagen bloggaaja, väsymätön valheenpaljastaja Sakari Timonen on kertonut perättömistä, kiihottamistarkoituksessa levitetyistä tarinoista: http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/09/21/suvakin-kaantymys/

Kuinka monen pakolaisen kohdalla oikeus toteutuu ja vääriä huhuja levittäneet joutuvat syytteeseen JA tulevat tuomituiksi? Onko meillä yhtään esimerkkiä siitä, että pakolainen olisi saanut jotain hyvitystä häntä kohdanneesta väärien tietojen levittelystä ja kunnianloukkauksesta?

Jos kaikki nämä perättömät rikosilmoitukset uutisoidaan ja luodaan epäilyksen varjo turvapaikanhakijoiden päälle, yhtä suurin otsikoin olisi julkaistava kaikki valheelliset ja tekaistut raiskaus- ja ahdisteluilmoitukset. Olisi myös kerrottava tarkemmin, millaisia ovat ne tapahtumat, jotka johtavat rikosilmoitusten tekoon ja kirkuviin otsikoihin. Millainen oli esimerkiksi se tytön häirintä Punkalaitumella, kun turvapaikanhakijat seurasivat häntä hyllyjen välissä? Oliko se rikos? Menivätkö turvapaikanhakijat peräti niin pitkälle, että sanoivat tytölle jotakin? Olisiko tapaus julkaistu, jos hyllyn välissä kävelijät olisivat olleet suomalaissyntyisiä miehiä?

Onko nyt niin, että persut pääsevät vihdoinkin tekemään sitä ihan omaa politiikkaa: valehtelemaan, levittämään huhuja ja vääriä tietoja, mustamaalaamaan ja kiihottamaan kansanryhmää vastaan? Puolue on hallituksessa ja toiset kaksi hallituspuoluetta antavat salaa tukensa hallituskumppaninsa ikävälle ihmisvastaiselle politiikalle. Kilvan sitten käydään Twitterissä tuomitsemassa, kun jotain aivan järkyttävää, kuten polttopulloisku pakolaislasten makuuhuoneeseen, tapahtuu. Se nyt vielä puuttuisi, että eivät tuomitsisi. Mutta miksi kiihottaminen jatkuu ja kansaa pidetään kuumana?

Vähän surkuhupaisaksikin touhu välillä menee. Nyt on joku keksinyt pudotella ihmisten postilaatikoista tekaistuja kyselyjä hätämajoituksesta. Millainen maa tämä Suomemme olisikaan, jos kaikki nuo vihassa työteliäät käyttäisivät aikansa ja energiansa johonkin rakentavaan?

Poliisin tiedottamisella on vihapuheiden leviämisessä tai sen estämisessä äärimmäisen tärkeä merkitys. Kun Optula julkaisi tilastonsa poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta, huonon tilastotajun tai riittämättömän ymmärryksen omaavat tai tilastoa tahallaan kiihotustarkoituksessa käyttävät poliitikot saivat hyvän aseen tietämättömän kansan puijaamiseen. Perjantai-iltana perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari pääsi TV-keskustelussa jälleen kerran muikeasti hymyillen luikauttamaan eetteriin varmaan tiedon maahanmuuttajien 17-kertaisista raiskausrikoksista. Koskaan hän ja hänen kumppaninsa kiihotustoimessa eivät tuo esille sitä, millaisia tuomioita on tuon omaan väestöryhmään suhteutetun luvun takana. Esimerkiksi vuonna 2014 seksuaalirikoksista (Rikoslaki 20:1-5 ja 8-10) tuomittiin Suomessa yhteensä 236 rangaistusta. Irakin kansalaisia, Suomessa tai muualla asuvia, tuomittiin 7 ja Somalian kansalaisia 6. Vuonna 2013 vastaavat luvut olivat 268, irakilaisia 5 ja somalialaisia 5.

Uusin, hyvin ikävä ilmiö ovat rasistien katupartiot. Se on ”sankarien” (lue: pelkurien) tapa osoittaa, että tilanne on vakava, poliisi voimaton ja ssuomalainen miess tarvitaan naistemme avuksi. Pohjolan Sanomat oli haastatellut näitä isänmaan toivoja: ”Kerrot Facebookissa olevasi kansallissosialisti. Onko muilla ryhmänne jäsenillä samanlaista taustaa? – Ajatukseni ja mielipiteeni ovat omiani. Ne eivät liity tähän. Joukossamme on kaikenlaisia ihmisiä, on perheenisiä ja työssäkäyviä, mutta myös työttömiäkin jotka kaipaavat aktiviteettia arkeensa.”

Kun poliisilta kysytään, onko partiointi laillista, rikoskomisario Janne Koskela vastaa: ”Lainsäädäntömme mahdollistaa sen, että jokainen voi puuttua akuuttiin vaaratilanteeseen. Toki pitää muistaa, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen kuuluu poliisille ja on poliisin tehtävä.”

Onko nyt akuutti vaaratilanne? Onko tilanne sellainen, että kansallissosialistien katupartioita voidaan pitää laillisena puuttumisena akuuttiin vaaratilanteeseen? Ja olisikohan vielä sentään mahdollista, että työttömätkin löytäisivät aktiviteettinsa jostain muualta, kuin pakolaisten selkänahasta?

Suomen poliisilla on ehkä vielä tarvetta kohentaa tiedottamistaan. Mutta rehtiä ja hyvääkin poliisitiedotusta on nähty:

Oulun poliisilaitokselta tuli 15.9.2015 perättömille huhuille selkeä tyrmäys. Poliisilaitoksen alueelle on majoittunut paljon turvapaikanhakijoita, mutta heidän läsnäolonsa ei ole lisännyt ulkomaalaisten aiheuttamia rikos- tai hälytystapauksia.
Apulaispoliisipäällikkö Esa Heikkinen lausui: ”Tiedossa ei ole, mistä huhut ovat saaneet alkunsa, mutta vaikuttaa jopa siltä, että jotkut tahot tarkoituksella yrittävät lietsoa pelkoa, epäluuloa ja suoranaista vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Ihmisten ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä ulkomaalaisista, heidän elinoloistaan ja eduistaan, turvapaikkaprosessista ja yleensäkin heidän elämästään yritetään käyttää hyväksi pelon lietsonnassa.”

Myös sanomalehti Pohjalainen kertoi 2.10.2015, että pakolaiset eivät rumenna rikostilastoja länsirajalla: ”Niin Torniossa kuin muuallakin maassa on esitetty pelkoja, että turvapaikanhakijoiden lisääntyvä määrä näkyisi rikollisuuden lisääntymisenä. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen muistutti jo viime viikolla, että toistaiseksi turvapaikanhakijoiden tulo on aiheuttanut ylilyöntejä ”lähinnä vastaanottokeskusten ulkopuolella ja kantasuomalaisten toimesta”.

Vähän toisenlaista tietoa antoi Iltalehti 30.9. Helsingissä: ”Lisää valvontaa kaduilla, turvapaikanhakijoista useita rikosilmoituksia”.

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoi Iltalehdelle, että ilmiö on ollut havaittavissa viime viikkojen aikana ja tekojen taustalla on ollut kulttuurien yhteentörmäystä ja päihteitä. Hän antaa ymmärtää, että syyllisiä ovat aina turvapaikanhakijat ja uhreina aina nuoret suomalaiset. Apulaispoliisipäällikkö ei kuitenkaan suostu kertomaan asiasta tarkemmin eikä kerro rikosilmoitusten määristä muuta kuin ”kyllä niitä on selvästi enemmän kuin viime vuonna”. Toisaalta hän toteaa: ”Onneksi kaupungilla ei ole sattunut mitään vakavampaa. On päästy väliin.” Miksi näistä siis uutisoidaan tähän tyyliin? Miksi jätetään ilmaan olettamus siitä, että turvapaikanhakijat ovat vaarallisia?

Tällaisina aikoina, kun suomalainen rehellisyys on katoamassa, mediallakin on valtaisa vastuu siitä, mihin suuntaan tämä juttu kääntyy. Haluaako media antaa tapahtumista totuudellisen kuvan? Vai halutaanko livauttaa lehtiin otsikoita, jotka lisäävät klikkauksia ja samalla lisäävät pelkoa ja epäluuloa?

Kuka katkaisee siivet vääriltä huhuilta ja mustamaalaukselta? Onko meillä sellaista arvojohtajaa, joka tunnustaa tosiasiat ja kertoo, että pakolaisilla on oikeus ylittää rajoja ja hakea turvapaikkaa? Olisi jo aika kertoa kansalle sekin, että vaikka turvapaikanhakijoissa on sellaisiakin, joiden henkilökohtainen turvallisuus ei kenties ole välittömästi uhattuna, hekään eivät ole läpeensä pahoja ja rikollisia ihmisiä. Onhan aivan inhimillistä lähteä pakenevien joukkojen mukaan, kun maa on kaaoksessa eikä nuorella miehellä ja hänen perheellään ole toiveita normaalista elämästä omassa kotimaassa. He ansaitsevat asiallisen kohtelun ja hakemuksensa asianmukaisen käsittelyn. Kenelläkään ei ole oikeutta vaikeuttaa näiden ihmisten surullista kohtaloa vielä entisestään.

Iiik, tuleeko meille väkeä kaikista noista maista, Matias Turkkila?

Tiedämme kaikki toki sen, että turvapaikanhakijoiden joukossa on sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa. He rasittavat suotta järjestelmää, jolla on kova työ selvittää henkensä kaupalla pakoon lähteneiden asiat. Siihen on syytäkin puuttua.

Sitä en ymmärrä, että perussuomalaiset tässä tilanteessa, isojen pakolaisjoukkojen vaeltaessa Euroopassa, joidenkin Suomeenkin asti, käyttävät hyväkseen sotien ja sisäisten ristiriitojen rampauttamista maista lähteneiden nuorten miesten tilannetta pelotellakseen suomalaisia pakolaisilla ja mustamaalatakseen muunmaalaisia yleensä ja nuoria miehiä erityisesti.

Siirtolaisuus on sinänsä ihan tavallinen asia, meiltäkin on lähdetty ja jopa jäniksinä matkustettu Ameriikan ihmemaahan kultaa kaivamaan. Noillekin nuorille miehille olisi järjestettävä kanavat hakea Suomesta töitä ja muuttaa maahan normaalissa järjestyksessä.

Jäin vielä miettimään eilistä törkylehtimallista ”uutisointia” Perussuomalaisessa ja Suomen Uutisissa. Päätoimittaja Matias Turkkila siellä pelottelee, peräti toisen lehden pääkirjoituksessakin, että Irakissa markkinoidaan Suomea unelmamaana, jossa kaikille annetaan ilmainen asunto ja palvelut ja vielä rahaakin.

Houkutuskuvana on todella upea valokuva Helsingin yltä ja arabiankielinen matkatoimiston teksti.

Mistä tuo kuva on peräisin? Sen on kuvannut suomalainen Ossi Raimi. Hän on itse sen jakanut ainakin kahdelle eri valokuvauksen harrastajien sivustolle. Sama kuva on sittemmin levinnyt kymmenien valokuvien ystävien, matkatoimistojen, matkailun harrastajien, matkailua edistävien nettilehtien, matkailublogien, Suomessa kauppaa tekevien yritysten, urheilutapahtumien ja ties kenen sivuille. Heti ensihaulla tuli 194 tulosta.

Kuinka se nyt on, perussuomalaiset, pitäisikö meidän säikähtää ihan tosissaan? Suomi ihan selvästi esitellään unelmamaana. Ja noin hieno kuva on levitetty ympäri maailmaa. Muuten on pelkkää kehua, vain turkkilaisille sanotaan, että Helsingissä saattaa vesilasillinen maksaa kolme euroa. Halutaanko meille tosiaan väkeä kaikista näistä paikoista? Entä jos niistä kaikista tulee nuoria miehiä ja vielä Iphonejakin?

Tässä on Matias Turkkilan löytämä, ilmiselvä houkutuskuva:
Suomen Uutiset 290915
Ja, kamalaa, tässä on toinenkin arabiankielinen matkatoimisto, joka mainostaa Suomea!
irhal
Sama toimisto mainostaa myös hotelleja ja ostoksia. Menevätkö ne kaikki nyt ilmaiseksi!
irhal2
Myös thaimaalaisia houkutellaan Suomeen. Saattaahan heilläkin olla Iphonet!
wegointer
Turkkilaiset nuoret miehet ovat tummia ja tulisia. Heitäkin selvästi vikitellään!
londrali com
Venäjältäkin ihan selvästi houkutellaan. Ja persut vaativat maamiinoja takaisin.
vtourne
Jääkiekkoturnauksen mainoksessakin annetaan ymmärtää, että Suomi on hieno maa. Tämä voi tuoda maahan joukkueittain nuoria miehiä!
helsinki skyline 3
Tässä espanjan kielellä aivan selvästi kehutaan meidän koulujärjestelmäämme. Pitihän se arvata, nyt kaikki pojat tulevat tänne kouluun!
taringa net

Nyt on liian myöhäistä katua, perussuomalaiset. Suomesta on jo vuosia sitten saatettu tieto ulukomaille. Ja se tieto on positiivinen ja siinä kerrotaan Suomesta, joka on kylmä maa, mutta jonka ihmisillä on lämmin sydän. Nämä ihmiset ottavat pakolaisetkin vastaan – ehkä sinnitellen, kun ei paikkoja heti löydy. Väsyneiden, traumatisoituneiden ihmisten vastaanottaminen ei aina ole helppoa, mutta heidän kanssaan työskentelevällä väellä on suuri sielu ja paljon ymmärrystä. Kun vielä jaksaisivat myös suomalaisia.

Linkki edelliseen blogiini, jossa käsittelin laajemmin perussuomalaista pelottelutointa ja yhteiskuntarauhaa: https://reijaharkonen.wordpress.com/2015/09/29/hallituksen-on-palautettava-yhteiskuntarauha/