Rasmus-ryhmän rasisminvastaiseen keskusteluun osallistui jälleen kerran huolestuneita ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että rasismin vastustaminen lisää rasismia. Esiin nostettiin taas myös tolkun ihmiset, jotka kuulemma ymmärtävät, että rasismi on Suomessa marginaali-ilmiö. Ja osaavat siis olla hiljaa.

Juuri tällaiset tolkun ihmiset mahdollistivat natsien valtaannousun Saksassa. Kun kielletään vastustamasta ja sanotaan, että rasistien on sallittava tehdä omaa politiikkaansa, ollaan jo aika pitkällä.

Tavallisen kadunmiehen rasismi kasvaa taloudellisesti huonoina aikoina kateudesta ja katkeruudesta, mutta moninkertaistuu, kun sille on yllyttäjiä. Juurisyyt pitäisi poistaa kummassakin päässä. Tällaisina  aikoina, kun rasismiin suorastaan kehotetaan, ei riitä syrjäytymistä ehkäisevä, vuorovaikutusta lisäävä toiminta nuorison parissa.

On tehtävä työtä myös kiihottajien joukossa, nostettava esiin törkeimpiä rasismin ilmentymiä. Itse olen huomannut jo vuosia sitten, että ehkä tärkein työ rasisminvastaisessa työssä olisi saada ne tolkun ihmiset, tavalliset keskiluokkaiset kansalaiset ymmärtämään, mitä rasismi on ja mitä se aiheuttaa yhteiskunnassa. Eikä pelkästään huomaamaan, vaan toimimaan ja jättämään äänestämättä johtajia, jotka sallivat yhtäläistä ihmisarvoa mitätöivän politiikan ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen ja tekevät yhteistyötä sen harjoittajien kanssa. Laajan yhteisymmärryksen tässä asiassa olisi synnyttävä ajoissa, ei vasta sitten, kun poliittisen ilmapiirin koveneminen on johtanut hirmutöihin.

”Tolkun ihmisiä” ovat näinä aikoina monesti myös ne, jotka hiljaa sisimmässään ovat sitä mieltä, että ”maahanmuuttokriitikkojen” pitäisikin saada touhuta ja pitää Suomi puhtaana. Heidän joukossaan ovat myös he, jotka ovat rasististen poliittisten toimijoiden valtakaudella päässeet hyviin asemiin ja virkoihin, eivätkä halua horjuttaa asemiaan.

Tolkun ihmisten joukossa on valtava määrä ihmisiä, jotka haluavat, että rasismista ei puhuta, jotta olisi ihan rauhallista. Juuri siksi siitä on puhuttava ja Suomessa elävää, hyvin laajaa muukalaisvastaista ajattelua on nostettava esille monella eri tavalla. Rasismia ei ole vain se, että kadulla joku solvaa mustaihoista ihmistä. Rasismi ei ole meillä marginaali-ilmiö, vaikka fyysisesti väkivaltaiset rasistiset ryhmät ovat pieniä.

Vieraanpelkoista, syrjivää ajattelua on meissä kaikissa. Juuri nyt liian monet ovat päästäneet sen vaikuttamaan arkisissa toimissaan, ammatissaan, työhönotossa, politiikassa, naapurisuhteissa. Siitä kaikesta pitää ja saa keskustella. Vaikeneminen ei tässä asiassa ole hyve. Rasistia kohtaan ei voi olla tasapuolinen.

Huolestuneet ihmiset ovat osaltaan oikeassa siinä, että rasismi lisääntyy, kun rasistit saavat huomiota. On kuitenkin huomattava myös se, että siinä vaiheessa, kun julkinen keskustelu nousee niihin määriin, että tällainen ilmiö syntyy, ollaan jo rasismin etenemisessä kovin pitkällä. Tässä vaiheessa ei enää auta sanoa, että ollaan ihan hiljaa, niin paha menee pois.